madonna

mielipidettä. Madonna on sekoittanut tiedotusvälineitten päät tyystin: kansa liekeissä, järisyttävää, mahtavaa. Kaikki toimi.
Tänä aamuna ei mitään muuta ole uutisaiheiksi juuri sopinut kuin madonna, madonna, madonna. Lausuipa eräskin asiantuntija mielipiteen: no keskinkertainen laulaja ja tanssija verrattuna esimerkiksi popkuninkaaseen. Tiedä häntä, kaipa se on jokin naksahdus päässä, kun ihmiset sankoin joukoin ryntäävät tällaiseen tapahtumaan kymmentuhatpäisesti.
Unohdettu on kaikki puoluerahat ym. politiikan sotkut: homekoulut ja koulujen lakkauttamiset ja jopa kokonaan puuttuminen, vaikka koulu alkaakin tuota pikaa.
1176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

niin päästään vanhoihiin aiheisiin,hyvä on etteivät ihmiset vaivu synkkyyteen,eihän täällä kukaan kuole nälkään,ainakaan pitkään aikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaikki toistaa samaa kirjoitti:

mielipidettä. Madonna on sekoittanut tiedotusvälineitten päät tyystin: kansa liekeissä, järisyttävää, mahtavaa. Kaikki toimi.
Tänä aamuna ei mitään muuta ole uutisaiheiksi juuri sopinut kuin madonna, madonna, madonna. Lausuipa eräskin asiantuntija mielipiteen: no keskinkertainen laulaja ja tanssija verrattuna esimerkiksi popkuninkaaseen. Tiedä häntä, kaipa se on jokin naksahdus päässä, kun ihmiset sankoin joukoin ryntäävät tällaiseen tapahtumaan kymmentuhatpäisesti.
Unohdettu on kaikki puoluerahat ym. politiikan sotkut: homekoulut ja koulujen lakkauttamiset ja jopa kokonaan puuttuminen, vaikka koulu alkaakin tuota pikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu