Mitä mieltä olette? Mitä on odetettavissa tulevaisuudessa?
Hienonen eroaa
TJ:n tehtävistä
621182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 62
Vanhimmat
ja suistaa koko yhtiön markkinoilta. Sitäkö ne hakevat. Ovat linnoittautuneet poteroihinsa ja eivät ymmärrä taloudellisia vaihteluita tällä herkellä alalla.
Ilmojen paperimiehet eli lentäjät ovat hinnoitelleet firmansa konkurssin partaalle. Kohta varmaan huutavat veronmaksajia apuun työsuhdeautojen, loistohotellien ja 20%:n palkankorotusvaateille.
Työ on kuitenkin bussikuskin hommia, josta riittää parin-kolmentonnin kk-palkka.
tulee käymään osalle lentäjiä, koska ahneella on tunnetusti tietty kohtalo. Hienonen varmaankin tietää sisäpiiritietoa : koko pulju myydään Lufthansalle tai British Airwaysille. Kuulin myös luotettavasta lähteestä, että Emirates ja Etihad ovat kiinnostuneita Finnairista.
on se kumma kun kateelliset ihmiset itkevät toisten palkoista.mutta kaikki on hiljaa kun on kysy noista paskanpuhujista eli kansanedustajista jotka saavat palkan siitä että valehtelevat ihmisille! että kateelisetkin voisi lopettaa ton paskan jauhamisen lentäjien palkoista ja keskittyä omaan elämään!
Kovin yksipuolisesti on Hienosen lausuntoja uutisoitu. Finnairissa "vanhana yhtiönä" oli muutakin joustamatonta kuin ay-liike.
Esimerkiksi sellaiset kuin ilmailusäädökset.
http://poistyopoydalta.blogspot.com/2009/08/joustava-jukka-hienonen.html
Eihän nuo ilmailussädökset varsinainen ongelma Finnairille ole sillä säännöt ovat kaikille samat. EU:lla on joitain omia omituisia säännöksiä jotka hankaloittavat kilpailua EU:n ulkopulisten firmojen kanssa. Ongelma on eriäiden henkilöstöryhmien työehdot jotka osittain Finnairilla ovat omaa luokkaansa ja vaikeuttavat kilpailua.
suurimmat tulonlähteet taitavat olla. Aasia ei taida vielä EU:hun kuulua.
ja ollut jo pitkään että Finnair myydään ensi keväänä. Sitähän tj tarkoittaa kun puhuu rivien välistä että politiikka pitää muuttaa kokonaa. Toinen vaihtoehto on että Finnair fuusioidaan jonkun suuremman yhtiön kanssa. Ei voi muuten olla mahdollista että näin pieni ja syrjäinen maa kuin Suomi tarvitsee omaa lenoyhtiötä ja ei aikanakaan näin suurta kuin se nyt on. Tämä taantuma pelkästään tekee tästä ainoan mahdollisen. Odotellaan...
Tilalle tulee joku tunteeton uraohjus-supersaneeraaja, joka putsaa yhtiöstä kovalla kädellä kaikki rönsyt pois ja laittaa sen myyntikuntoon. Sitten myydään yhtiö pois ja valtio kuittaa varat laman jälkilaskujen maksamiseen. Tässä välissä vielä monelle ehtii tulla tippa linssiin ja ikävä Hellä-Hienosta.
Kuskit ja piiat nyt terävine vastauksineen?
Kyllä oltiin sankoin joukoin potkimassa Hienosta ulos piikojen lakonaikana, joten luulisi nyt olevan palsta täynnä iloisia kommentteja.
Taitaa vaan olla nyt löysät housuissa, kun tiedetään että on tosi kyseessä ja totuus on kohta ovella.
Hienonen on ollut harvinaislaatuinen TJ. Puhunut asioista oikeilla nimillä ja heti. Valitettavasti suomalaisessa kulttuurissa helposti ajatellaan sen olevan likapyykin pesua julkisuudessa.
Kyllä henkilöstöryhmien pitäisi katsoa peiliin.
Täytyy muistaa kuinka paperimiehet ovat lakkoilleet. 2000-luvulla on sitten suljettu yli 20 paperi- ja kartonkikonetta yli kymmenestä tehtaasta.
Toivotaan ettei se ole Finnairin kohtalo, lopettaa tuotanto Suomessa.
Siitä ilosta, että saatiin psykopaatti pois talosta voin tehdä ilmaiSEKSI töitä ja vielä hymyhuulin;)))
kohta tekemäänkin ja tuolla iällä vielä tosiaan ilmaiseksi.
saat Hienosen haukkumisesta. Nyt ollaan parhaillaan ottamassa selvää IP-osoitteestasi.
Olen täysin samaa mieltä. Olin toimihelkilö eri firmassa. oli nasta päästä silloinkin eroon.
Kyllä Hienonen on paras TJ mitä Finnairilla koskaan ollut. Iso menetys. Ainoa, joka on uskaltanut puhua asioista suoraan niiden oikeilla nimillä eikä hyssytellyt ja kierrellyt. Senkin uhalla, että saanut osan henkilöstöstä vihat päälleen. Mutta myös myös osan arvostuksen. Ja puhun nyt yli 20v kokemuksella.
Enkä yhtään ihmettele hänen turhatumistaan. Vaikka mitä teet ja yrität niin kapuloita heitetään rattaisiin jatkuvasti, rakentava toiminta ja yhteistyö tuossa firmassa on mahdotonta eräiden ryhmien itsekkyydestä ja loputtomasti ahneudesta johtuen.
t.konkurssia, fuusiota, irtisanomista tmv.odotellen
No selvitä huviksesi vaikka tähän viestiin käytetty ip-osoite.
Se kuviohan menee siis siten, että herjattu tekee viranomaisille tutkintapyynnön, jonka jälkeen Eniro luovuttaa IP-osoitteen tutkintaa varten. Toi nyt ei välttämättä ollut kovin paha herja, mutta noin periaatteessa. Hirveän tarkka pitää kyllä olla sanomisissaan. Kaikki muistavat Susan Ruususen tapauksen, siinähän langettavia tuomioita, varmaan lähinnä sakkoja tuli lukuisille kirjoittajille.
Ei oo löysät housuissa, vaan ilo suurimmillaan. Monet eivät vain koe esim. tätä forumia mitenkään rakentavaksi kanavaksi tuntojensa kuvailulle. Mutta tässä minun kertaluontoinen kommenttini.
Tekniikan ja tekniikassa työskentelevien ammattiyhdistysten kanssa tehtiin vakauttamis-sopimus.
Tämä tarkoittaa, että jokainen tekniikkalainen tekee vuoden 2010 loppuun mennessä 128 tuntia toitä ilmaiseksi ja luopuu 2010 vuoden lomarahoista.
Finnair taas lupaa että ketään ei irtisanota eikä lomauteta tuona aikana.
Lisäksi Finnair palauttaa rahat ja ilmaiseksi tehdyn työn palkan, jos Finnair ja Tekniiikka tekevät voitollisen tuloksen vuonna 2010-2012.
Lisäksi sopimuksessa on pykälä, joka mahdollistaa sopimuksen purkamisen, jos yhtiön tilanne huononee radikaalisti kyseisenä aikana.
Tämän sopimuksen syntyminen oli edellytys, 20miljoonan euron, huoltosopimuksen sopimiselle erään saksalaisen lomalentoyhtiön kanssa.
Mutta ei se riitä, että yksi henkilöstöryhmä lähtee talkoisiin.
talkoisiin. Määräaikainen 10% palkan alennus vuodeksi. No hohhoijjaa ja ei hyvää päivää, mitä tekstiä tuli juuri seiskan uutisissa lentäjien edustajalta. Aivan mieletön vastaantulo. Ovat kuulemma kantaneet kortensa kekoon, mutta ei oo kelvannut. Ompa ihime
Eipä riitä, kun jotkut muut eivät lähde.
että hyvä johtaja joutuu eroamaan jääräpäisten lentäjien muun putkihenkilöstön takia. Luulevat itsestään liikoja, yhtiön pitäisi toimia heitä varten. Toisinhan se pitää olla. Härskiyden huipppu oli se, että hotellin sängyt piti koemaata, ennenkuin se hyväksyttiin. Yhteenveto : lellittyä ja turhamaista porukkaa.
Ehkä hotellin valintaan on muitakin syitä kuten
- yleinen turvallisuus
- rakennusturvallisuus (Japani on maanjäristysaluetta)
Lisäksi täytyy muistaa, että ostovolyymi on aika hyvä kun otetaan
huonekiintiö joka päivällä ympäri vuoden. Hinta laskee..
Mutta on monia muita järjettömiä etuja, mistä etujärjestöt eivät ole
valmiit joustamaan.
löydy? eli hotellin valitsijoita.
suuri haloohan tuli aiemmin, kun firma yövytti kenttähotellissa eikä keskustassa. tosi tärkeä seikka matkustaa huom. työaikaa kuluttamalla minibussilla ytimeen.
No tätähän se on niinkuin Hienonen sanoo. AY-aktiivit ajaa vaan silmittömästi tämän hetken omaa etuaan, ja tulevaisuudella ei ole mitään väliä. Mutta kyllä sitten itketään, kun on omilla toimilla saatu firma ajettua talouskriisiin. Vitun aktivistit, kun ei ole järkeä, niin ei ole järkeä. Mutta aina syy laitetaan toisen niskoille. Saatanan palikat. helevetin urpot. HYVÄ HIENONEN, jospa nyt alkais pikkuhiljaa menemään jakeluuun noille saatanan tollikoillekin. Mut taitaa olla turha toivo...
Puheista päätellen johtaja Hienonen kuuluu siihen "valtavan suureen" suomalaiseen johtajajoukkoon, jolla ei ole mitään käsitystä henkilöjohtamisesta.
Itselläni on ollut toistakymmentä esimiestä nelikymmenvuotisen työuran aikana ja todellisuudessa vain y k s i on osannut sekä työn- että henkilöjohtamisen ja myös työntekiojöiden arvostamisen.
Olen vahvasti sitä mieltä että tämä Hienonen vaikuttaa epäpätevältä johtajalta.
En ole ollut Finnairin kanssa muissa tekemisissä, mutta aina kun lähden lentokoneella johonkin lomalle, luotan suomalaiseen lentäjään ja Finnairin siipiin!
He ovat todella palkkansa ansainneet, näistä "pomoista" en ole niinkään varma.
niin yksinkertaisesti peilistä katsomalla löytyy se kenen vika se on.
Tuntuu ettei sinulla kovinkaan paljon hajua johtamisesta ole, mutta koitahan hakea hommiin vaikka johonkin paikalliseen kierrätyskeskukseen.
40v ja 20 esimistä, siihen meillä on pyrkimistä!
Ei voi olla niin huono ihminen, jota ei hyväksytä yhteisöönh!
Itselläni 25v ja 2 esimiestä! Mikset pärjää? Katso peiliin ja lopeta kirjoittaminen!
Eiköhän se ole aika hyvää henkilöjohtamista, että yrittää pitää firman pystyssä ja edes jotenkin kannattavana, että ihmisille riittäisi töitä. Hienonen kyllä arvostaa henkilöstöä, mutta talouden kylmille tosiasioille ei hänkään voi mitään. Kysyntä hiipuu, keskihinta jatkaa laskuaan, kustannukset eivät riittävästi, halpikset jyräävät, rahaa ei tule ainoastaan menee. Aika mahdoton yhtälö kelle vaan toimarille.
Miksei kukaan ihmettele, että eroava TJ jatkaa 6 kk hommassa?
Normaalistihan kun TJ lähtee niin lähtee per heti. Tai joskus "erityistehtäviin".
Hienonen laittaa kaikki peliin ja pistää riitapukarit kerralla pellolle ja näyttää mistä se piika pissii ja kaappi seisoo. Millään ei ole mitään väliä enää hänen kannalta. Yllätyserossa ei ole valmista pomoa katsottu vaan nyt on puoli vuotta aikaa rauhassa hommata uusi pomo tilalle. Tai sitten finnair sulautuu johonkin muuhun yhtiöön ja se laitetaan kauppakuntoon.
Hienonen ei tuu jäämään ilman töitä. Hänellä tulee olemaan ottajia. Saa valita mitä lähtee tekemään.
Hyvä, että Heinonen eroaa. Mies on tehnyt tai ominut firman tekemät tappiot 35 milliä neljässä (4) kuukaudessa, se on kovan luokan tappio noin lyhyessä ajassa. Miten sen pystyy tekemään ??
Ei varmaan kukaan Finnairin palkkaamista henkilöistä vaikka kaikki laskettaisiin yhteen edes tienaa 35 milliä neljässä kuukaudessa !
Turha vedota henkilöstön palkkakuluhin. Kyllä noi kulut on syntyneet enempi hankintapuolella.
lentoyhtiö maailmassa tänä päivänä, joka rämpii pohjamudissa.
Naurettavaa tänä taantuman aikana pistää tappioita TJ:n piikkiin.
Karu totuus vaan on se että säästöjä täytyy löytyä, muuten homma ei kannata.
Tekniikan puolellahan tämä jo ymmärrettiin ja osallistuttiin talkoisiin, mutta jotkin ryhmät eivät vain tunnu tajuavan omaa parastaan.
Ei liene vaikea sisäistää tappion syitä. Globaali taantuma missä (perinteisten) lentojen kysyntä yksinkertaisesti vähenee, eivätkä ihmiset halua enää maksaa juuri mitään lentämisestä. Tämähän koskee miltei kaikkia perinteisiä lentoyhtiöitä ja osaa halpalentoyhtiöistäkin. Ei todellakaan ole vain Finnairin ongelma. Esim. SAS:llä vielä huonompi tilanne. Vain vahvimmat selviävät tässä pudotuspelissä jota nyt käydään.
Yritykset mitkä ovat olleet tuottavimpia asiakkaita ovat karsineet radikaalisti matkustustaan, eikä paluuta entiseen ole. Joten ei nyt ihan vain ole kyse hankintapuolen kuluista. Ongelma on koko alan laajuinen.
En ole lennellyt aivan viime vuosina, mutta aikaisemmin kiinnitti huomiotani turha touhu matkustamossa. Matka Keski-Eurooppasta kesti noin 3 tuntia. Melkein heti nousun jälkeen 3 lentoemäntää alkoi kantaa ruokaa matkustajille. Loppuajan he myivät viinaa.
En tiedä onko touhu vieläkin näin tyhmää, mutta ruokailu näin lyhyillä matkoilla on naurettavaa. On mukavampi syödä väljästi lentokentän ravintolassa, kuin ahtautuneena kahden lihavan äijän väliin. Viinan kuljettelu kalliilla polttoaineella on hulluuden huippu.
Lyhyemmillä reiteillä matkustamossa ei tarvittaisi muuta henkilökuntaa kuin vartija tai purseri pitämässä järjestystä. Janoisia ja nälkäisiä matkustajia varten olisi hätävarasto voileipiä ja vesipulloja.
Minusta Hienonen on mieletön persoona. Hän sanoo asiat suoraan ja on rehellisen oloinen mitä ei voi monista muista johtajista sanoa. Ammattiliitot ajaa firman alas vaatimuksineen ja jäsenet eivät sitä halua ymmärtää koska ei ajatella kuin omaa napaa. Potilan aikana lentäjät tottuivat saamaan aina mitä halusivat mutta nyt on toisenlaiset ajat. SLSY ajaa mukamas emojen asiaa mutta esim. heidän vuokseen jäi viime syksynä lähes 80 kurssin käynyttä työttömiksi. Johtuuko tuosta valtion omistuksesta tämä hieman vanhanaikainen toiminta, en tiedä mutta kauaa ei homma näin pyöri. Epäilen että isoja muutoksia on tulossa, ulkoistamista ym. Hienosen jälkeen tulee joku jyrä tj joka puhdistaa firman myytävään kuntoon;).
"SLSY ajaa mukamas emojen asiaa mutta esim. heidän vuokseen jäi viime syksynä lähes 80 kurssin käynyttä työttömiksi."
Jos markkinatilanne on mikä se on ja taantuma päällä, niin selitätkö minulle ylläolevan lauseen. En ymmärrä? Jos töitä ei ole muillekaan, niin miten voidaan ottaa 80 lentoemoa lisää? Ja kuinka SLSY on tähän vaikuttanut?
Finnairin lomalennot Phuketiin lennettiin viime talvena Air Europan koneella. Alun perin oli tarkoitus että Air Europan koneessa olisi ollut Finnairin oma matkustamohenkilökunta ja sitä varten Finnair koulutti kymmeniä uusia lentoemntiä ja stuertteja. Finnairin koneessahan ei ulkolaiset voi yhtä joustavasti tehdä työtä vaikka koneessa ei olisi yhtäkään suomalaista matkustajaa. Ilmeisesti työntekijäjärjestö vaati, että matkustamohenkilökunta olisi viettänyt lepotauot tietyssä paikaa konetta mutta lentoyhtiö halusi tarjota nämä paikat matkustajille ja kun sopimukseen ei päästy päätettiin käyttää espanjalaisia lentoemäntiä ja stuertteja joiden sopi pitää lepotauot muualla.
Finnairin kouluttamat matkustamohenkilökunnan uudet työntekijät jäivät ilman työtä? Kuka tässä taas voitti?
Olisiko pitänyt pitää lepotauot lennolla matkustajien vieressä????????
Ei kuule onnistu karjankuljetuslennolla.
Unohdin vielä mainita että Air Europan matkustamomiehistö sai yhtiöltään lisäkorvaukset lentääkseen suomalaisia charter matkustajia.
Ulkomaalaisten lentoyhtiöiden matkustamomiehistöjen lempikohde ei suinkaan ole Helsinki ja suomalaiset matkustajat.
Finnairin matkustamomiehistö ansaitsee jokaisen euron ja edut kun suostuu lentämään tätä narisevaa ja aina valittavaa väkeä.
Tietäisittepä mitä jotkut ulkomaalaiset yhtiöt maksavat matkustamohenkilökunnallensa.
Eiköhän ne uudet jotka koulutettiin tätä operaatiota varten olisi pitäneet lyhyet taukonsa siellä narisevan ja valittavan väen seurassa paljon mielummin kun olleet kotona työttöminä.
"Olisiko pitänyt pitää lepotauot lennolla matkustajien vieressä????????
Ei kuule onnistu karjankuljetuslennolla."
Taidat olla väärällä alalla;). Muista ketkä sinun palkkasi maksaa... Uusia ystävällisiä emoja/stuertteja on reservissä jonossa ottamassa mielellään paikkasi.
hiljaa, kohta siivoat Helsinki-Vantaan vessoja, kun tämä karjakon hommasi loppuu.
Hienonen teki täysin oikean liiken, jätti laivan, kun miehistö rettelöi. Seuraaja saa siten jo istua neuvottelupöydän ääreen, ei ammattiliitojen kuin jonkun muun yhtiön kanssa.
Tässä käypi niin, että ennen ensi kesä henkilöstö on suuremmalta osalta kortistossa, siinä voivat siten isottella.
Lukekaa kuka osaa kielen:
http://www.n-tv.de/wirtschaft/Luftfahrt-droht-Pleitewelle-article453804.html
Eiköhän paperialan kuviot toistuvat ilmassa.
Ehdin jo toisen uutiskanavan jutun välittää tuolla alempana, mutta tässä on Die Weltin alkuperäinen juttu:
http://www.welt.de/wirtschaft/article4287667/Die-Luftfahrtbranche-zittert-vor-der-Pleitewelle.html
Kyllä kai joku osaa sen verran saksaa, että lukee rivienkin välistä.
Ei muuten hyvältä näytää Finnairin eikä joidenkin muidenkaan kannalta.
On kyllä surku tuo Hienosen ero. Pidin hänen johtamistyylistään ja avoimuudestaan, mielenkiinnolla luin blogit. Hienonen oli mielestäni alusta asti hyvä johtaja ja onkin todella surku, että hän jättää Finnairin. Ymmärrän päätöksen kyllä. Miksi hän olisi jäänyt Finnairille lyömään päätänsä seinään ja hankkimaan itselleen stessiä ja vatsahaavan, kun ottajia taatusti riittää helpompiinkin tehtäviin.
Mietin tässä vain, että kuka firman johtoon nyt tulee ja millaiset tuulet alkavat uuden toimarin myötä puhaltaa. Ja kyllä, pelkään myös työpaikkani puolesta. Ja ei, en ole lentäjä enkä emo, en edes missään tekemisissä heidän kanssaan, työni on jotain aivan muuta.
Vai, että vastaan tultiin? Ja paskat, matkustamohenkilökunnalle tarjottiin 5% palkan alennusta, jotta ketään ei irtisanottaisi. EI käynyt ja 400 määräaikaista sai painua pihalle. Ja se siitä lojaalisuudesta virkasiskoa kohtaan. Kyseiset ihmiset todellakin luulevat, että firma on olemassa pelkästään heidän elätystään varten. Lentäjilläkin hyvä palkka ja kehtaavat tällaisena lama aikana vaatia vielä lisää. Aivan uskomatonta touhua, missä muussa yhtiössä toimitaan vielä näin? Kohta luuta lakaisee kaiken alleen. Loppuun vielä, ei en ole entinen enkä nykyinen finnairilainen, vain tilannetta seurannut. Ja ei en ole mistään katkera enkä kateellinen.
näin se menee. Tässä muutaman vuoden takainen vertailu. Halpalentoyhtiöden tuloksentekokyky on aivan eri luokka ja katsokaa millä henkilömäärällä. (Juu, tiedän että Raikku ei tee kaikkea itse mutta se joutuu kuitenkin vastaavan palvelun ostamaan joltakin alihankkijalta ja se näkyy tuloksessa)
Lähes vastaavilla liikevaihdoilla Raikulla on n. 3000 henkeä töissä ja Finskillä 9000. Kumman toiminta on tehotonta?
Tuollaisen vanhan dinosauruksen on vaikea muuttaa toimintatapojaan ja luopua saavutetuista eduista kilpailutilanteiden muututtua. No jos ei vapaaehtoisesti ja hyvällä niin sitten pahalla = yt-neuvottelut, yhtiöjärjestelyt tai konkka kotona.
Miksi lentokentän vessoja voi siivota virolainen, terveyskeskuksessa lääkäri olla venäläinen, mutta finnairin konetta ei voi lentää intialainen?
"Finnairin liikevaihto oli viime vuonna 1 871 miljoonaa euroa ja siitä jäi liiketulosta 82 miljoonaa, mikä oli 2000-luvun ennätys. Ryanairin vastaavat luvut olivat 1 693 ja 375 miljoonaa euroa.
Finnair on surkimus tuloksentekijänä, jos sitä vertaa Ryanairiin.
Tämän voiton tekemiseen Finnair tarvitsi 8400 miljoonan euron liikevaihdon, siis samaan tuloksen, johon Ryanair tarvitsi reilut 600 miljoonaa!
Finnairilla ja Ryanairilla oli käytännössä sama määrä lentävää henkilöstöä vuonna 2005, Finnairilla 2150 ja Ryanairilla 2271 lentävää henkilöä. Muuta henkilöstöä Finnairilla oli 6850 ja Ryanairilla 792."
On oikein verrata liikevaihtoa ja tulosta keskenään.
Mutta Finnairin henkilökuntamäärää ei voi verrata suoraan, kuin lentävien osalta,
eikä sitäkään täysin.
Finnair konserniin kuuluu mm:
- Finnair Cargo
- F. tekniikka
- F. Catering
- Northport maapalvelut
- kaksi matkatoimistoketjua (useita toimipisteitä)
- Amadeus Finland (jakelukanava, GDS)
Näiden kaikkien palveluksessa on paljon henkilöitä.
Vielä lisäisin, että myös sinun tilallasi voisi kai olla intialainen? Kaikille suomalaisille kenkää ja ulkomaaalaiset tilalle. Myös presidentin pitäisi voida olla ulkomaalainen jne..
mutta siitä sen näkee, että jos kaikki on omaa niin se ei todellakaan ole mikään onni ja autuus varsinkaan tuloksen kannalta.
Miksei näitä muita toimijoita, jotka eivät kuulu ydinbisnekseen voisi ulkoistaa ja saada siitä huomattavaa kilpailukykyä niinkuin tekee mm. Ryanair?
Sieltä ne henkiöstökustannukset tulee sekä lentävien päivärahoista, yöpymis- ja kuljetuskustannuksista, palkanlisistä ym.
"Finnairin henkilöstökulut liikevaihdosta; vuonna 2005 26,5%, 2006 25,5% Ryanairin henkilöstökulut liikevaihdosta; vuonna 2005 10,47%, 2006 10,1%"
paikalleni intialainen tekemään duunini. Eihän kenelläkään voi olla työpaikkaa naulittu loppuiäksi, jokainen joutuu kilpailemaan omasta työpaikastaan ainakin hakuvaiheessa Jos minun paikka tulee auki niin jokainen intialainen niinkuin myös suomalainen voi sitä hakea. Eri asia on, että valitaanko siihen ulkomaalaista, jos mm. kielitaito ja paikallistuntemus ei ole riittävän hyviä.
Lentäjäthän ovat iänajat vinkuneet, että jos ei liksat nouse niin he lähtee maailmalle töihin, siellä maksetaan kunnon liksaa. Eihän juuri mikään muu kuin lentäjän työ voi olla globaalimpaa. Sitä voi tehdä ihan missä vain kun on tyyppikoulutuksen saanut, lentokieli on aina sama.
"Tasavallan presidentti valitaan välittömällä vaalilla syntyperäisistä Suomen kansalaisista kuuden vuoden toimikaudeksi."
Finnairin ja Ryanairin henkilöstökuluja ei voi verrata suoraan.
Ryanairin kuluihin pitäisi huomioda ulkoistut kulut.
Järkevämpää on verrata tuota pääoman tuottoprosenttia
tai liikevoiton suhdetta liikevaihtoon.
Jotenkin olisi toivottavaa, että meidän talviolosuhteissa operoiva lentäjä olisi suomalainen jo senkin takia, että liukkaat kiitotiet, siipien jäätymiset ym paikalliset erikoisolosuhteet olisivat hänelle ennestään tuttuja. Halpatyövoima kapteenin istuimella on minulle kyllä hieman vieras ajatus. Finnairin omilla blog-sivuilla sanottiin, että Finnairin lentäjien palkkataso on eurooppalaista keskitasoa, näin siis yhtiön suulla sanottuna.
lennä kuin finnairin koneita suomalaisilla lentäjillä? Ihmeen hyvin pohjoismaihin lentävät myös muiden yhtiöiden koneet ilman ongelmia. Intialainen oli vain esimerkki ulkomaisesta vaihtoehdosta.
Kyllä tuolta Hienoselta tulee rankkaa tekstiä nykyisestä finskin touhusta. Jotakin on oikeasti tehtävä.
"Hienonen ei syytä joustamattomuudesta ainoastaan lentäjiä.
”He ovat vain yksi seitsemästä ammattiryhmästä ja liitosta. Meillä on ollut tänä keväänä kuusi laitonta lakonuhkaa. Asialla olivat eri liitot. Lentäjillä sentään olisi ollut laillinen syy mennä lakkoon.”
”Lentäjistä sanon kuitenkin sen verran, että ylihinnoiteltu työ loppuu aikanaan. Finnairin palveluksessa on lentäjiä, jotka lähtevät kolme kertaa kuussa töihin ja nostavat samalla yli 200 000 euron vuosiansioita. Maailma toimii niin, että joko teet paljon töitä tai sitten nostat vähemmän palkkaa. Ei voi olla niin, että vähillä töillä nostat isoa palkkaa.”
Lentäjät vertaavat Hienosen mukaan ansioitaan Lufthansan maksamiin korvauksiin.
”Ei meitä voi verrata saksalaisiin. Kyllä minäkin nostaisin mielelläni Lufthansan toimitusjohtajan palkkaa. Ei viiden miljoonan asukkaan maassa toimivaa Finnairia voi verrata Lufthansaan, jonka kotimarkkinoilla asuu 100 miljoonaa ihmistä.”
”Minä olen yrittäjän poika, enkä voi ymmärtää tällaista. Finnairissa on käytössä yli 200 erilaista palkanlisää. Kun kysyn rasvahaalareissa kulkevalta työntekijältämme, että ymmärtääkö hän mitä palkkakuitissa lukee, vastaus on, että ei ymmärrä. Pitäisi olla työoikeuden professori, että pysyy kärryillä yhtiön työehtosopimusviidakossa”, turhautunut Hienonen sanoo. "
"Vielä lisäisin, että myös sinun tilallasi voisi kai olla intialainen?"
Ihan hyvin voisi.
"Kaikille suomalaisille kenkää ja ulkomaaalaiset tilalle."
Miksi?
Jos henkilökunta ei välitä turvaohjeista , eikä tj saa heitä kuriin ei muuta kun kannatta lähteä. Lennoilla AY 2519 ja AY 2520 EI VOI PUHUA ETTÄ NIITÄ OLISI NOUDATETTU. tj alaiset kyllä sallivat retuperäisen toiminnan.
mitä tuolla lennolla on tapahtunut? Minkälainen onnettomuus oli?
Vai onko siitä jo jossain aiheessa?
Kaverilla on sana hallussa. Seuraava työ minkä voisi tehdä on muistelmat Finnairin tj:n aikaisista töistä. Tulisi varmasti herkullista lukemista.
Kun minua ei usko kukaan :-(