Kaasuvaroitimia netistä?

Onko kellään tiedossa mitään nettiosoitetta mistä voisi tilata kaasuvaroittimia. Se pitäisi ollan 12V tai pattereilla toimiva!
Olen käynyt kiertään karavaanari liikkeet, halvimman sain 67 euroon... Onko vielä halvempia??

Kiitoksia jo etukäteen..
1205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Opettele käyttmään hakukoneita. Kokeileppas Googlea ja laita hakusanaksi "kaasuvaroitin".

Sen verran voin kertoa. Kaasuvaroittimien hintahaarukka on parista kympistä yli sataseen. Niitä myydään ihan tavallisissa rautakaupoissa.

Ite koitin säästää pari egeä, googlasin. Tilasin varoittimen ensimmäisestä kotimaisesta vastaan tulleesta nettikaupasta. Hinta ei ollut sikahalpakaan, mutta toimitus pari päivää, rasia postissa. Kaksi viikoa ihmetelty kuinkahan pitkä aika se pari päivää on reaalielämässä.

ÄLÄ IKINÄ maksa etukäteen luottokortilla ostoksiasia, firma voikin olla alasajettu jne. Toi paja, mistä tilattiin, ei laskuta välttämättä etupainotteisesti, mekin otettiin, että lasku mukaan pakettiin. Ainoa vaan, että pakettia ei ole näkynyt, ei siis laskuakaan. Meillä on siis virtuaalinen kaasuvaroitin.

Kyllä niitä kaupasta saa, hinnat heittelee, markkinajohtajan perusvaroittimen hinnassa näytti olevan yli 30 % heittoja. Koitin säästää, ei ole varoitinta. Pitää käydä hakeen rautakaupasta, jos ei ala tilauksesta mitään kuulumaan. Se ei ole pakollinen härpäke, mutta todella typerää ja itsetuhoista ola hankkimatta.
.
Niin, meillä on kaasuliesi ja pieni pullo rivarin keittiössä nyt remontin tehtyämme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


12V kirjoitti:

Onko kellään tiedossa mitään nettiosoitetta mistä voisi tilata kaasuvaroittimia. Se pitäisi ollan 12V tai pattereilla toimiva!
Olen käynyt kiertään karavaanari liikkeet, halvimman sain 67 euroon... Onko vielä halvempia??

Kiitoksia jo etukäteen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu