Hei!
Pähkäilen tässä seuraavaa ongelmaa: tehdäkö lapsi nykyisen miehen kanssa, jonka kanssa suhde ei ole sellainen kuin toivoisin vai erotako ja ottaa se riski ettei ehkä enää tule mahdollisuutta saada lasta?
Olen siis jo 35 -vuotias enkä tosiaan luota siihen, että se unelmieni mies ja tulevan lapseni isä löytyisi tuosta noin, vaan erittäin todennäköisesti sitä joutunee odottelemaan, jos koskaan tuleekaan. Jos siis eroan ja jään etsimään sitä tulevaa "isukkia" voin jäädä nuolemaan näppejäni enkä tosiaan ehdi saamaan lasta kun tuota ikää pukkaa jo aikalailla.
Ja se toinen vaihtoehto.... tehdä se lapsi nykyisen kanssa, jonka kanssa on enempi vähempi ongelmia (ei pahoja, ei siis mitään alkoholi-, väkivaltaongelmia, lähinnä kaikenlaista muuta kränää ja erimielisyyttä)... ei olla onnellisia, eletään melkeinpä eri maailmoissa, hyvä kun joskus illalla käänteissä nähdään edes, mitään yhteistä ei juurikaan ole, ei tekemistä ei suunnitelmia... suhde lähinnä saman katon alla olemista (nyt 2 v. ajan). Mutta sitten olisi ne lapset (ehkä 2, edes 1) tehty ja jos ero tulee (sitä mietitään vähän väliä), sitten se tulee.... toki lapsille kurjaa, mutta.... Vai voisiko suhde korjaantua jotenkin, jos siihen tulee lapsia (yleensähän se kyllä on niin, että suhteen pitäisi olla tosi hyvässä jamassa kun lapsia tehdään)
Mitä mielipiteitä teillä muilla tähän asiaan???? Yksin en lasta halua tehdä (ei siis mitään eroa ja mene keinohedelmöitykseen - vaihtoehtoa mulle kiitos), koska haluaisin kuitenkin, että lapsella on selkeästi isä. Enkä haluaisi myöskään olla lapsen kanssa yksin. Suhtaudun vaan niin pessimistisesti siihen, että tässä iässä enää löytää sen "elämänsä miehen" jonka kanssa perheen voisi perustaa... =(
Pähkäilen tässä seuraavaa ongelmaa: tehdäkö lapsi nykyisen miehen kanssa, jonka kanssa suhde ei ole sellainen kuin toivoisin vai erotako ja ottaa se riski ettei ehkä enää tule mahdollisuutta saada lasta?
Olen siis jo 35 -vuotias enkä tosiaan luota siihen, että se unelmieni mies ja tulevan lapseni isä löytyisi tuosta noin, vaan erittäin todennäköisesti sitä joutunee odottelemaan, jos koskaan tuleekaan. Jos siis eroan ja jään etsimään sitä tulevaa "isukkia" voin jäädä nuolemaan näppejäni enkä tosiaan ehdi saamaan lasta kun tuota ikää pukkaa jo aikalailla.
Ja se toinen vaihtoehto.... tehdä se lapsi nykyisen kanssa, jonka kanssa on enempi vähempi ongelmia (ei pahoja, ei siis mitään alkoholi-, väkivaltaongelmia, lähinnä kaikenlaista muuta kränää ja erimielisyyttä)... ei olla onnellisia, eletään melkeinpä eri maailmoissa, hyvä kun joskus illalla käänteissä nähdään edes, mitään yhteistä ei juurikaan ole, ei tekemistä ei suunnitelmia... suhde lähinnä saman katon alla olemista (nyt 2 v. ajan). Mutta sitten olisi ne lapset (ehkä 2, edes 1) tehty ja jos ero tulee (sitä mietitään vähän väliä), sitten se tulee.... toki lapsille kurjaa, mutta.... Vai voisiko suhde korjaantua jotenkin, jos siihen tulee lapsia (yleensähän se kyllä on niin, että suhteen pitäisi olla tosi hyvässä jamassa kun lapsia tehdään)
Mitä mielipiteitä teillä muilla tähän asiaan???? Yksin en lasta halua tehdä (ei siis mitään eroa ja mene keinohedelmöitykseen - vaihtoehtoa mulle kiitos), koska haluaisin kuitenkin, että lapsella on selkeästi isä. Enkä haluaisi myöskään olla lapsen kanssa yksin. Suhtaudun vaan niin pessimistisesti siihen, että tässä iässä enää löytää sen "elämänsä miehen" jonka kanssa perheen voisi perustaa... =(
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.