TOTUUS

Jos on tyytyväinen nykyiseen asuntoon, ei luulisi olevan kiinnostusta kirjoitella tälle palstalle. Oikeasti tällä palstalla on ainoastaan seuraavanlaista sakkia. Ollaan ostamassa tai ollaan myymässä asuntoa (itse olen ostamassa). Ikävä kyllä täällä on myös kolmaskin suuri ryhmä parkumassa elämän suurinta tyhmyyttä. ELIKKÄ KUPLAHINNALLA OSTANEET SUPERMUULIT.
15188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Surkuhupaisaa, miten joku täällä aina omistaa milloin mitäkin linnoja, eikä edes pysy konsistenttina kertomuksissaan. Piakkoin työttömäksi joutuvat/jo joutuneet välittäjät ovat myös yksi ryhmä.

Äänestä

odottelen sopivaa hetkeä aloittaa ostot osakemarkkinoilla ja pörssin liikkeitä seuratessani kirjoittelen huvikseni tälle palstalle.

Uskon ettei pohjia ole nähty sen enmpää osakkeissa kuin asunnoissakaan, asunnothan ovat juuri nyt erittäin hintavia. Parempiakin kohteita rahalle on, mutta jos ei koskaan ole omistanut asuntoa, niin ostohimo on valtava. Näin kahden omistusasunnon jälkeen asunnot kiinnostaa ainoastaan jos hinta on järkevä, muutoin ihan sama mitä maksavat.

Äänestä

Surkuhupaisaa, miten joku täällä aina omistaa milloin mitäkin linnoja, eikä edes pysy konsistenttina kertomuksissaan. Piakkoin työttömäksi joutuvat/jo joutuneet välittäjät ovat myös yksi ryhmä.

Äänestä

Nautin siitä miten tuhnut rypee tuskissaan :)

Myin 2001 ja olin kuulema idiootti kun en jääny odottelemaan romahdusta...

Äänestä
  • lauseet..

    Äänestä

  • oudoiksi nuo.. kirjoitti:

    lauseet..

    niin omistan itse pienen omakotitalon ja en ole tyytyväinen siihen. ostin sen koska sain todella halvalla appivanhemmiltani heidän vanhan sijoituskiinteistönsä. maksoin noin puolet normi markkinahinnasta ja aion vaihtaa asuntoani vielä joskus. toivonkin että hinnat eivät romahda vielä koska vielä ei ole aika myydä taloa vaan haluan saada velan mahd pieneksi ennenkuin otan lisää velkaa uuteen taloon jolloin säästän koroissa(ps ellen satu ajoittamaan oikein tulevaa romahdusta 5v päästä). siksipä toivonkin että tuo palstalla mainittu nykytilanne on vuodet 83-84 ja suuri kupla on vasta muodostumassa parin vuoden päästä

    Äänestä

Ilmoitan kuuluvani seuraavanlaiseen ryhmään:
- ostanut/rakentanut 2000-luvun alussa
- alla ihannetalo, omakotitalo, tilaa, laatua ja rauhallisuutta
- velkaa ei enää juuri nimeksikään
- kerrostalossa asuminen (kanahäkit, kusen haju rappukäytävässä, meluista naapurit jne) ja vuokran maksaminen lähinnä oksettaa (olen nuoruudessani haksahtanut näihin asumismuotoihin, mutta en enää)
- sijoittelen ylimääräisiä rahojani (lähinnä tosin harrastusmielessä)
- ostan uuden auton itselle tai vaimolle parin vuoden välein
- matkustelen jonkun verran (ei ole suosikkipuuhiani kuitenkaan, lapsille pitää näyttää vähän maailmaa)
- ennen kaikkea nautin elämästäni perheen kanssa tilavassa omakotitalossa, jossa on turvallista, saasteetonta, melutonta ja rauhallista asua ja olla
- kirjoittelen tänne / luen palstaa huvittaakseni itseäni ja ihmetelläkseni, miten typeriä jotkut ihmiset (en mainitse ketkä) voivat olla

Onko meitä muita?

Äänestä
  • itseni noista kriteereistä.

    Äänestä

  • Joo, ihan sama täällä.

    Kyllähän se itsetuntoa kohottaa, kun teki rohkean päätöksen ja on voinu joka vuosineljännen tilastojulkistuksen jälkeen onnitella itseään hyvästä ratkaisusta.

    Hienoa että uskalsin rakentaa aikoinaan romahduksen aattona enkä jääny odottamaan olemattomia.

    Tosin odottaahn jotku Jeesuksenkin tulemista, toiset ekaa kertaa ja toiset toista kertaa :)

    Äänestä

  • Niin ja

    Äänestä

  • naistasi kirjoitti:

    Niin ja

    Jos asuisit omakotitalossa, niin vaimo vois ees harkita... buhaahhaaa... vuokralla... buuuuhhhaaaahhhaaa !!!

    Äänestä

  • naistasi kirjoitti:

    Niin ja

    Se kuminen sohvasi vuodevaatelaatikossa on kyllä ihan oma vaimosi, vaikka voit tietysti kuvitella sen miksi haluat.

    Äänestä

  • eka asunto (keskustakaksio) -99 ja siitä pikkuhiljaa kehitelty, nyt on uudenkarhea 265m2 kivitalo järvinäkymillä -uimarantaan 50m- ja varovainen hinta-arvio 500tE.. velkaa alle 60tE ja ikää alle 40.

    yksi tuttu selitti v. 2003 kuinka myy perheensä keskustakolmion ja muuttaa tuhnuttamaan lähiöön (ja näin olisi varmaan tapahtunutkin ellei rouva olisi ilmoittanut että saa äijä muuttaa keskenään) ja koitti mullekin selvittää sijoitusstrategiaansa. no sen muksut ei joutuneet lähiöön, mutta siellä nielevät pienhiukkasia keskustan leikkipuistossa edelleenkin.

    toisaalta lähiön kiistattomana etuna on, että muksut oppii urdua ja kurdia, molemmat on merkittäviä bisneskieliä ja terästää cv:tä mukavasti.

    Äänestä

Ensiksi täytyy todeta, että hauskaa huumoria on lukea tätä palstaa. Veikkaanpa että suuurin osa kirjoittelusta on vain tälläistä yleistä läpän heittoa. Toinen puoli puolustaa omistusasuntoa ja toinen puoli taas puolustaa vuokra-asumista.
Olen kyllä tyytyväinen nykyiseen asuntoomme vaimomme kanssa. Se on kolmio ja uudehko(2005 rakennettu) asunto Helsingistä, kehä I sisällä lännesssä. Asuimme aikaisemmin vuokralla kaksiossa, mutta nyt poikamme synnyttyä muutimme kolmioon. Säästöjä meillä oli 50% asunnon hinnasta ja toiset 50% otimme velkaa vanhemmilta. Harmi, että emme aiemmin ostaneet omaa, mutta uskon että teimme oikean ratkaisun. Olen omistusasunnon kannattaja, ja saatan ajatella yksinkertaisesti, mutta olen tyytyväinen ratkaisuumme. Kuplahinnasta en osaa sanoa mitään, saimme tingattua 8% pyyntihinnasta. No tyytyväisiä ollaaan. :-)

Äänestä
  • Ei täällä kukaan puolustele vuokra-asumista.

    Täällä on niitä jotka ostivat ajoissa ja nauttivat elämästä, sekä niitä joilla haluttaisi ostaa oma, mutta ei ole varaa ellei tule syksyllä rommaus -70%.

    Loppu sen sijaan oli asiaa.

    Yleensä päätöksen ja ratkaisun tekeminen on vaikenta, sitten kun hankinta on tenyt, niin alkaa imetellä että mitä pelkäsin ja miksi tätä piti miettiä niin pitkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


redville kirjoitti:

Jos on tyytyväinen nykyiseen asuntoon, ei luulisi olevan kiinnostusta kirjoitella tälle palstalle. Oikeasti tällä palstalla on ainoastaan seuraavanlaista sakkia. Ollaan ostamassa tai ollaan myymässä asuntoa (itse olen ostamassa). Ikävä kyllä täällä on myös kolmaskin suuri ryhmä parkumassa elämän suurinta tyhmyyttä. ELIKKÄ KUPLAHINNALLA OSTANEET SUPERMUULIT.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu