Näöntarkastus jännittää

pitkä blondi -78

Olen hieman yli 30-vuotias opetusalalla työskentelevä nainen, ja olen varannut ensi maanantaiksi ajan optikolle näöntarkastukseen. Nyt jännittää hieman, että määrätäänkö minulle lasit vai ei.
Omasta mielestäni näköni on edelleen hyvä eivätkä silmät ole mainittavasti oirehtineet. Joskus on kyllä silmissä pientä kirvelyä ja punotusta, jos olen lukenut pitkään tai työskennellyt kauan tietokoneella.
Varasin ajan näöntarkastukseen vain siksi, koska haluan varmistaa näköni olevan kunnossa. Edellisen kerran näköni on tarkistettu kouluterkkarin toimesta lukion kolmannen luokan syksyllä, ja siitä on aikaa jo melkein 13 vuotta. Tuolloin näköni oli kyllä niin hyvä, että terkkari sanoi minulla olevan oikein kotkan silmät. Ei siis puhettakaan rilleistä. Vuosien aikana olen kuitenkin opiskellut paljon, ja näkö on joutunut kovalle koetukselle, kun olen lukenut tentteihin paksuja kirjoja ja istunut paljon tietokoneen ääressä.
Ei olisi sinänsä lainkaan kamalaa, vaikka minulle määrättäisiinkin lasit, mutta en ole huomannut näköni huonontuneen. Voiko näkö silti heikentyä salakavalasti niin, ettei itse huomaa? Onko jollekin määrätty lasit, vaikka ei olisi itse huomannut näön huonontumista? Olisi hauska kuulla toisten kokemuksista.
Perintötekijöiden puolesta näyttää todennäköiseltä, että joudun jossain vaiheessa hankkimaan lasit. Molemmat vanhempani nimittäin käyttävät nykyään jatkuvasti silmälaseja. He ovat tosin jo molemmat hieman yli 60-vuotiaita.
Isä sai ensimmäiset lasinsa joskus yli 40-vuotiaana, ja aluksi hänellä oli pitkään vain lukulasit. Äitini sen sijaan joutui hankkimaan ensimmäiset lasinsa vähän yli 30-vuotiaana, kun hänellä oli todettu jotain kaukotaitteisuutta ja piilokarsastusta. Äitikin on käyttänyt laseja aluksi vain lähityössä, mutta nyt hänellä on ollut jatkuvasti lasit varmaan jo melkein 20 vuotta. Pikkusiskollani ei ole laseja niin kuin ei minullakaan, ainakaan vielä.
Jollain tapaa minusta tuntuu, että lasien hankinta on kohdallani vain ajan kysymys. En silti haluaisi ihan vielä pokia nenälleni, mutta kai ne täytyy hankkia, jos ne kerran määrätään. Toivottavasti en kuitenkaan tarvitse laseja pitkään aikaan.

20

4494

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • adfjio

      Ketään ei todellakaan "määrätä" ostamaan laseja eikä pakoteta niitä käyttämään. Ei ole mitään syytä hankkia laseja, jos kerran omasta mielestäsi näet hyvin, etkä esim. kärsi jatkuvista päänsäryistä, jotka voisivat liittyä huonontuneeseen näköön.

    • laseja nenällesi

      keikkumaan niin hanki piilarit JOS sinulle lasit määrätään. Omani olen saanut 5 vuotiaana

    • pitkä blondi -78

      Kävin maanantaina optikolla, ja perusteellisen näöntarkastuksen jälkeen ystävällinen naispuolinen optikko totesi näköni olevan siinä pisteessä, että silmälasien hankinta on tullut ajankohtaiseksi. Minulla todettiin lievää kaukotaitteisuutta ja pientä hajataittoa. Silmälasieni voimakkuuksiksi määriteltiin OD 0,50 -0,50 90 ja OS 0,50 -0,25 90. Siinä ei sitten auttanut muu kuin ryhtyä optikon avustuksella sovittelemaan erilaisia pokia nenälle.
      Valitsin itselleni ns. hengettömät kehykset, jotka istuivat hyvin nenälleni ja tuntuivat mukavilta ja kevyiltä. Huomasin pokien tuovan myös uutta ilmeikkyyttä kasvoilleni. Saan mennä hakemaan lasini viimeistään ensi viikon alussa.
      Optikko suositteli minulle, että käyttäisin laseja aluksi lähityössä, mutta voin kuulemma pian tottua laseihin niin hyvin, että voin alkaa käyttämään niitä kokoaikaisesti. Saa nyt nähdä. Kai sitä pian tottuu katselemaan maailmaa lasien läpi.

      • MsTeresa

        Kerrohan joko olet lasit saanut ja mitkä on tunnelmat...

      • pitkä blondi -78
        MsTeresa kirjoitti:

        Kerrohan joko olet lasit saanut ja mitkä on tunnelmat...

        Sain eilen optikkoliikkeestä tekstiviestin, jossa ilmoitettiin lasieni tulleen. Menin sitten työpäivän jälkeen hakemaan lasejani. Optikkoliikkeessä asetin peilin edessä nenälleni nuo ihkaensimmäiset omat silmälasini ja kokeilin katsella niiden läpi eri etäisyyksille. Totesin näkeväni hieman terävämmin lähietäisyydelle, mutta kauas katsellessa ei ollut suurta eroa.
        Lasit maksettuani laitoin ne koteloon ja menin kotiin, mutta siellä otin taas rillit kotelosta ja laitoin nenälleni, koska halusin totutella niiden käyttöön. Luin, katsoin televisiota ja työskentelin tietokoneella lasit päässä, mutta en huomannut siitä olevan sen paremmin hyötyä kuin haittaakaan.
        Tänään laitoin lasit päähän aamulla töihin lähtiessäni ja pidin niitä koko työpäivän ajan. Kokemus oli aivan myönteinen. Sain pelkästään positiivista palautetta laseistani. Koska pokani ovat hengetöntä mallia, en aina päivän aikana edes muistanut, että minulla oli rillit nenällä.
        Aion käyttää lasejani pääasiassa lähityöskentelyssä, mutta voin käyttää niitä joskus kokoaikaisestikin. Joskus nuorempana kuvittelin, etteivät silmälasit sopisi minulle, mutta tämä näkemys on kyllä viimeistään nyt muuttunut. Olen huomannut, että silmälasit sopivat minulle hyvin, ja ne ovat tuoneet persoonaani uutta syvyyttä. Silmälasit saatuani olen alkanut tuntea itseni aikuiseksi naiseksi, mikä ei ole lainkaan huono asia.

      • `Mari
        pitkä blondi -78 kirjoitti:

        Saan silmälasit lähityöskentelyyn ja ikää 31v :)

      • Lukulasit
        `Mari kirjoitti:

        Saan silmälasit lähityöskentelyyn ja ikää 31v :)

        Sain lukulasit kun täytin 28v. Nyt olen jo yli viiden kymmenen ja käyttänyt kaksiteholaseja yli 15 vuotta.

      • täälläkin
        Lukulasit kirjoitti:

        Sain lukulasit kun täytin 28v. Nyt olen jo yli viiden kymmenen ja käyttänyt kaksiteholaseja yli 15 vuotta.

        Näöntarkastus varattu 2.9. ja tiedän että lasit tulee. Silti jännittää, ja jännittää myös se, miten lasien kanssa sitten tottuu ja oppii elämään... Ja mitä ympäristön ihmiset sanoo. Huh.

      • inkku38
        täälläkin kirjoitti:

        Näöntarkastus varattu 2.9. ja tiedän että lasit tulee. Silti jännittää, ja jännittää myös se, miten lasien kanssa sitten tottuu ja oppii elämään... Ja mitä ympäristön ihmiset sanoo. Huh.

        sut sai lähtemään näöntarkastukseen ja millaisia oireita sulla on?

      • inkku38
        Lukulasit kirjoitti:

        Sain lukulasit kun täytin 28v. Nyt olen jo yli viiden kymmenen ja käyttänyt kaksiteholaseja yli 15 vuotta.

        kaksitehoiset jo alle 40 v? siirryitö suoraan lukulaseista kaksitehoihin? millaiset tehot linsseissäsi nyt on?

      • inkku38
        Lukulasit kirjoitti:

        Sain lukulasit kun täytin 28v. Nyt olen jo yli viiden kymmenen ja käyttänyt kaksiteholaseja yli 15 vuotta.

        kaksitehoiset jo alle 40 v? siirryitkö suoraan lukulaseista kaksitehoihin? millaiset tehot linsseissäsi nyt on?

      • kaksitehot
        inkku38 kirjoitti:

        kaksitehoiset jo alle 40 v? siirryitkö suoraan lukulaseista kaksitehoihin? millaiset tehot linsseissäsi nyt on?

        Siiryin suoraan kaksitehoihin lukulaseista. Olin 37v. kun sain ekat kaksitehot. Vahvuudet nyt kauaksi 4,75 ja lähelle 7,00 ja ikää on 55v.

      • täälläkin
        inkku38 kirjoitti:

        sut sai lähtemään näöntarkastukseen ja millaisia oireita sulla on?

        Huomaan selvästi että vasemmassa silmässäni on näkö oikeaa huonompi. Monesti iltaisin on kovahkoa päänsärkyä, silmät tuntuu väsyneiltä. Molemmissa silmissä on myös "haamukuvia" mitkä vihjaa ilmeisesti hajataittoon...

      • inkku38
        `Mari kirjoitti:

        Saan silmälasit lähityöskentelyyn ja ikää 31v :)

        joko sait silmälasisi? olisi kiva kuulla vaikutelmia? millaisin vahvuuksin?

      • inkku38
        täälläkin kirjoitti:

        Näöntarkastus varattu 2.9. ja tiedän että lasit tulee. Silti jännittää, ja jännittää myös se, miten lasien kanssa sitten tottuu ja oppii elämään... Ja mitä ympäristön ihmiset sanoo. Huh.

        joko kävit silmälääkärillä? kerrothat tuliko lasit ja millaiset?

      • täälläkin
        inkku38 kirjoitti:

        joko sait silmälasisi? olisi kiva kuulla vaikutelmia? millaisin vahvuuksin?

        Kävin kyllä, ja lasit on tilauksessa. Vasemmassa silmässä -1,25 ja hajataittoa -0,5. Oikeassa -0,25 ja hajataittoa -0,25. Ensi viikolla pitäisi sitten aloittaa maailman katselu lasien läpi... Kyllä niillä optikon testilaseilla eron nykyiseen näköön huomasi olevan melkoinen. Sain myös eriparisuuden vuoksi ainakin suosituksen käyttää laseja koko ajan. Vähän kyllä jännittää miten niihin laseihin sitten oikein tottuukaan.

      • täälläkin lasit NYT!

        Nyt olen katsellut maailmaan reilun tunnin lasien läpi. Hyvin näkyy. Erinomaisen hyvin. Portaissa kulkeminen on vielä vähän haasteellista, mutta muuten nämä lasit toimii hienosti. Vähän kyllä jännitti tulla tänne töihin nää päässä, mutta olen saanut ihan positiivisia kommentteja. Paljon tulee kyllä vertailtua laseilla ja ilman, kun lukee tai katselee eri juttuja. Onhan tämä sankojen takaa tiirailu kieltämättä hyvin erikoisen ja uuden tuntuista, mutta rohkeasti vaan eteenpäin...

      • lasipää täälläkin
        täälläkin lasit NYT! kirjoitti:

        Nyt olen katsellut maailmaan reilun tunnin lasien läpi. Hyvin näkyy. Erinomaisen hyvin. Portaissa kulkeminen on vielä vähän haasteellista, mutta muuten nämä lasit toimii hienosti. Vähän kyllä jännitti tulla tänne töihin nää päässä, mutta olen saanut ihan positiivisia kommentteja. Paljon tulee kyllä vertailtua laseilla ja ilman, kun lukee tai katselee eri juttuja. Onhan tämä sankojen takaa tiirailu kieltämättä hyvin erikoisen ja uuden tuntuista, mutta rohkeasti vaan eteenpäin...

        ilmeisesti sitten silmälasien vakikäyttäjä. Koko maanantai-illan pidin laseja. Eilen tiistaina pidin niitä yhteen putkeen reilut 15 tunitia, ja hyvältä tuntui. Maailma on kirkas ja kuva selkä. Tänään sitten ajattelin aamulla että josko jättäisin lasit kauppareissun ajaksi pöydälle. Menin ulos, ja totesin että enpähän jätäkään. Miksi haluaisin kulkea epäterävässä maailmassa kun voin terävästikin nähdä.

        Lasit on päässä tosi tukevan ja hyvän tuntuiset. Peilikuvaankin alkaa jo tottua, ja pystyy katsomaan ihmisiä silmiin. Ei voi muuta sanoa kuin että turhan kauan odottelin lasien hankkimista.

    • tanelli

      Tälläisissa tapauksissa kannattaa suoraan varata aika lasik-leikkaukseen. Ikäväähän rillejä on käytellä. Ei tosiaankaan kannata riskeerata vaan hoitaa laaserilla taas haukan katse itselleen. Voidaanhan laser-operaatio tehdä hyvin näkevällekin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3475
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1188
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe