Iltasatuilua

Tänään kävin verenluovutuksessa. Jossa ruukaan käydä silloin kun siltä tuntuu tai kun kehtaan ookata kaapunkiin.

Kun ekan kerran kävin verta luovuttamassa niin hemoglobiini oli 157.
Tuon silloisen session jälkeen olo tuntui paljon paremmalta.

Ja sitä se on tuntunut jokaisen luovutuskerran jälkeen.
Tänään hg 152. Edellisestä luovutuskerrasta olikin tosin kulunut melkeimpä puoli vuotta.

Se vaan, että pitää erikseen lähteä inhottavalle kaupunkivisiitille verta luovuttamaan.
Kaupunkivierailut kun eivät ole mun alaani. Ei ainakaan tuohon lähimpään. Kesäkaupunkinakin aivan onneton satunnaiselle muutaman tunnin vierailijalle.

Ja kesälle olen allerginen.
Ei talvellakaan tarvii niin paljon kärsiä tukkoisesta nenästä kuin helteisessä kesäsäässä.
Eikä helteistä, kesäistä olotilaa paranna laisinkaan se, että pelkää kesällä nenänniistoja yhden aikaisemman vuoden alullepanemasta flunssan aiheuttamasta pakollisesta nenänniistosta.
Ei ole kivaa kulkea immeisten ilmoilla ei, kesähelteillä, vertavuotavan nenänsä kanssa...

Ja kesän aurinko ei todellakaan sovi kaikille ihotyypeille.
Kasvotkin ovat päivän jälkeen kuin punaisella värillä värjätyt viimeistään seuraava aamuna, rusketuksesta myöhemminkään ei toivoakaan...

Mutta tulipa yksi hyvä tyo tälle päivälle tehtyä.
Huomenna ja ylihuomenna menneneekin sitten sisätiloissa jokunen tunti Lappeen tapahtumia seuraten.
10160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

verenluovutuksessa, mutta kun en kelpaa :( Väittävät - mokomat- mua alipainoseks... Onneks mun tyttö kelpaa heille (miinusmerkkisenä ihan tarpeellinen!), joten oman perheen kohdalla homma hoidossa :)

Noi kaupunkireissut... en käy kun ne muutamat pakolliset työn merkeissä. Tää tuppukylä on ihan hyvä paikka asua ja elellä. Joskus aikoinaan oli kulttuurishokki muuttaa tänne, nyt en enää kaipaa entiseen hulinaan. :)

Kesä... Parasta mitä mä tiedän!!! Ja kyllä: nenä vuotaa, silmiä kirveltää, aivastuttaa, enkä rusketu, mutta silloin on lämmin! =) Kesää en poistais kalenterista ikinä! :)

Tiistaipäivän vois tosin poistaa, se on ihan turha päivä... ;)

Äänestä
  • miekin eloani viettelen...
    Sellaisella, joka sopii kaikille, mutta jolle ei sovi ihan minkä tahansa veriryhmät.

    Onhan se kesä lämpöineen ihan kivaakin. Vastapainokski saatanee helmikuun pakkasia.
    Moisista vaihteluistahan se Suomen vuodenajat muodostuvat.

    Tiistaihan on muuten ihan hyvä päivä. Maanantain, viikonlopun levon jälkeinen eka hyvä viikonpäivä?...

    Äänestä

  • Manta.Elviira kirjoitti:

    miekin eloani viettelen...

    työkaverini viisauden: Maanantai nyt on aina MAANANTAI! Keskiviikko on pikkulauantai. Torstaina viikonloppu on jo huomenna. Perjantaista alkaa viikonloppu. Mitä virkaa on tiistailla??? Sen vois poistaa kalenterista...

    Tai sitten virallistaa ton "viikonlopun levon jälkeinen eka hyvä viikonpäivä?..."

    Äänestä

  • UPDATE_8896877 kirjoitti:

    jos keskivikko on "pikkulauantai" niin tiistaihan vois olla sitten "pikkusunnuntai"?
    eli siis lepopäivä viikolla. maanantainahan nyt on pakko ahertaa viikonlopun jälkeen niin sitten tiistaina vois jo pikkusen levätä, vai?

    Äänestä

mutta moneen muuhun hyväntekeväisyyteen kyllä otan osaa. On tosiaanki mukavaa ku tietää edes jotenkin auttavan muita, niitä huono-osaisia, vaikka itelläki on joskus aina vaikeeta.
Mut siitä auringosta senverran: mä vihaan näitä helteitä yli kaiken. Miks saatana nää ilmat on aina oltavavaan kahta laijia, joko kylmää tai kuumaa???

Äänestä
  • miksei verta voi luovuttaa, sellaisiakin joille itse ei mitään mahda ja joka voi keljuttaakin jos halua luovutukseen olisi.
    Mulla meinasi tyssätä homma painoon...

    No... Miksi suoranaisesti vihata Säiden Herraa joka antaa sen minkä halajaa eikä tanssi kenenkään pillin mukaan? Vaikka onhan hänen oikuissaan joskus kestämistä, tosiaan!

    Äänestä

  • Manta.Elviira kirjoitti:

    miksei verta voi luovuttaa, sellaisiakin joille itse ei mitään mahda ja joka voi keljuttaakin jos halua luovutukseen olisi.
    Mulla meinasi tyssätä homma painoon...

    No... Miksi suoranaisesti vihata Säiden Herraa joka antaa sen minkä halajaa eikä tanssi kenenkään pillin mukaan? Vaikka onhan hänen oikuissaan joskus kestämistä, tosiaan!

    meinasin mennä verenluovutukseen, kun menin punaisenristin ohi. On jäännyt käymättä verenluovutuksissa, ja se on lähinmäisten auttamista. Monenkohan ihmisen hengen sinäkin olet pelastannut, sillä pienellä panoksella, kun luovutat verta tai moni muu ihminen. Se on todella tärkeätä lähinmäisen auttamista, siinä kun muutkin auttamiset, teille jotka käytte verenluovutuksessa täytyy nostaa hattua.

    Äänestä

  • n.sorsa kirjoitti:

    ei mun mielestä pidä erikseen hattuja nostella.
    Siinä nyt kuitenkin "luopuu" itsestään kovin vähän ja se vähäkin "kasvaa" aina uudestaan takaisin.

    Mutta toisaalta tottahan on se, että verta tarvitaan kaiken aikaa sairaaloiden hoitotoimenpiteissä.
    Se, jos kaikki kunnossa itsellä on, niin ei ole suuri työ ja vaiva poiketa jättämässä vaikka muiden asioidenhoidon oherlla veripussia SPR:ään.

    Ja samalla kun luovutuksessa käy, saa esim. hyvät kahvit juodakseen, tykötarpeineen, ainakin näillä seuduin! :)

    jos kukaan ei luovuttaisi verta, niin monia ihmisiä menettäisi henkensä. Skidinä olin verenluovutuksessa mukana, kun isävainaa kävi verenluovutuksessa ja sai, kun tarpeeksi oli luovuttannut, pinssin tunnustukseksi, tunnollisesta käynneistä verenluovutuksesta. Hänelle saatto tulla soitoa, kun verta tarvittiin, kun hänellä oli veriryhmä, mikä kelpasi kaikille ihmisille. Juu pulla ja tuoremehua ja kaikkea muuta hyvää saa verenluovuttajat, jos pitää paastopäivän ja menee verenluovutkseen oikeen mässäilemään heh heh. Tämän voi laitta jokaiselle jotka on kiinostunnut verenluovutuksesta.

    http://www.veripalvelu.fi/www/16

    Äänestä

sopii neuloihin. Bullmastiffi mukamas hurjan pelottomia koiria, ei ainakaan mulla edesmennyt ollut. Rokotuksissa kamalaa ulvontaa iso koira piti ja oli sitä lekurillakin naurussa pitelemistä, ja tokas miten noin iso koira pelkää pientä piikkiä, mitä lienet odotushuoneessa ihmiset ajatteli, kuinka kamalassa operaatiossa koira oikeen onkaan kun noin ulvoo.

Itse olen ollut armeejan aikana viimeksi rokotuksissa, molemmilee puolille olkapäätä samaan aikaan rokotukset ääk. Suoraasanottuna kammoan neuloja, ehkä siinä ihka oikea syy kun en erehdy verenluovutukseen tai hae rokotuksia itselleni, mitkä on vanhoja. Mutta yhäkin hatun noston paikka teille hurjan rohkeille naisille, että miehille jotka käytte verenluovutuksessa ja pelastatte ihmishenkijä omalla pienellä panoksellanne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Manta.Elviira kirjoitti:

Tänään kävin verenluovutuksessa. Jossa ruukaan käydä silloin kun siltä tuntuu tai kun kehtaan ookata kaapunkiin.

Kun ekan kerran kävin verta luovuttamassa niin hemoglobiini oli 157.
Tuon silloisen session jälkeen olo tuntui paljon paremmalta.

Ja sitä se on tuntunut jokaisen luovutuskerran jälkeen.
Tänään hg 152. Edellisestä luovutuskerrasta olikin tosin kulunut melkeimpä puoli vuotta.

Se vaan, että pitää erikseen lähteä inhottavalle kaupunkivisiitille verta luovuttamaan.
Kaupunkivierailut kun eivät ole mun alaani. Ei ainakaan tuohon lähimpään. Kesäkaupunkinakin aivan onneton satunnaiselle muutaman tunnin vierailijalle.

Ja kesälle olen allerginen.
Ei talvellakaan tarvii niin paljon kärsiä tukkoisesta nenästä kuin helteisessä kesäsäässä.
Eikä helteistä, kesäistä olotilaa paranna laisinkaan se, että pelkää kesällä nenänniistoja yhden aikaisemman vuoden alullepanemasta flunssan aiheuttamasta pakollisesta nenänniistosta.
Ei ole kivaa kulkea immeisten ilmoilla ei, kesähelteillä, vertavuotavan nenänsä kanssa...

Ja kesän aurinko ei todellakaan sovi kaikille ihotyypeille.
Kasvotkin ovat päivän jälkeen kuin punaisella värillä värjätyt viimeistään seuraava aamuna, rusketuksesta myöhemminkään ei toivoakaan...

Mutta tulipa yksi hyvä tyo tälle päivälle tehtyä.
Huomenna ja ylihuomenna menneneekin sitten sisätiloissa jokunen tunti Lappeen tapahtumia seuraten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu