sanani jäävät yksin kellumaan
meren pinnalle
kaunis aika jäi kauas taakse
myrsky anna minulle voimani
takaisin
helliä sanoja, rakkaudesta
odotan
elämän karikot estävät kaiken
hän kaukana
siivet ovat liian hauraat
aurinko nousee kauniisti
rakastan
meren pinnalle
kaunis aika jäi kauas taakse
myrsky anna minulle voimani
takaisin
helliä sanoja, rakkaudesta
odotan
elämän karikot estävät kaiken
hän kaukana
siivet ovat liian hauraat
aurinko nousee kauniisti
rakastan
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hieno runo! Rakkaus on kuolematon.
Ekasta säkeistöstä tuli mieleeni runo, jota mietin tänään merenrannalla. En päässyt alkua pitemmälle, enkä ehkä koskaan pääsekään:
"Kesästä tehtiin meidän näköisemme
sanoista raskaita
mereen upotettavia"
Toimii vähän niin kuin vastaparina sinun runollesi.. Olemmekohan olleet saman runomeren äärellä :)
olet kai kuullut rakkaus on kuolematon..? niin aika tekee tehtävänsä.
Sinä istut meren rannalla, minä taas liian kaukana merestä, mutta olen
hyvä kuvittelemaan meren...
Kesä ja paljon sanoja, liikaakin.
Se, runomeri, ei emme ole saman runomeren äärellä.
Paljon merestä syntyy sanoja ja meri-aiheisesta musiikista :)
Olen kuullut kuolemattomuudesta, nähtäväksi jää :)
Meri on täydellinen kumppani silloin kun se päästää luokseen.. levääkin on nimittäin näkynyt, mitä lie naisen oikkuja sekin. Olen minä järvessäkin tänä kesänä polskinut ja osaan kyllä antaa arvoa sen kirkkaudelle ja puhtaudelle.
Joka tapauksessa minua kiehtoo se, että sanat ovat raskaita ja mereen upotettavia mutta silti sinun sanasi jäävät yksin kellumaan meren pinnalle...
Pidä edelleen pintasi :)
meri antaa paljon, mutta järvellä on ihana rauhallisuus, aallot ovat pienet.
Kuvittelen niin, että ne jäävät kellumaan, ne ovat kevyitä...
Yritän pysyä renkaan avulla pinnalla :)