löysin asunnosta toukkia, joita luulin aluksi sokeritoukiksi. niitä ne ei ilmeisesti olekaan, koska näitä toukkia näkyy (yksitellen tosin) myös päiväsaikaan, eivätkä säntää valoa karkuun. vasta siinä vaiheessa, kun menen paperin kanssa liiskaamaan tälläistä öttiäistä, niin se alkaa yrittämään karkuun.
kaverit on mustia, ohuita, enimmillään n. 1cm pituisia, jalat niillä näkyy, en ole tuntosarvista varma, mutta olisko joku karva sojottanut etu- tai takapäässä. tyyppi kapenee takaapäin, eli on melkein kuin ohut ja pitkä kolmio. kiiltäväpintainen ja samanlaista raitaa poikittain kuin sokeritoukalla.
olen paikantanut tällaisia: uunin alta noin 10 kpl (olin juuri muuttanut, eikä uunin taustaa oltu siivottu varmaan vuosiin), vaatehuoneen katosta ilmastointikanavan vierestä sekä lattialta maton välistä; ja tällä tyypillä oli myös vaaleita litteitä munia mukanaan. olkkarin seinällä oli yksi, keittiön lattialla yksi ja eniten niitä löytyy vessasta, lattioilta ja seiniltä.
olen myrkytellyt bayconilla, pessyt ja puunannut, kaatanut kiehuvaa vettä, etikkaa, kloriittia ym. viemäreihin mutta mikään ei tunnu auttavan.
kaveri neuvoi tukkimaan ilmastointikanavat ja teippaamaan lattialistat umpeen, niin näkisi ainakin mistä nuo tulee. naapurit ei tällaisia ole nähnyt.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä tuo taitaa olla sokeritoukka kuitenkin.
Elää viemäreissä.
sokeritoukkia vaan turkiskuoriasia tms. nämä ei nimittäin pingo vikkelästi karkuun kun napsautan esim. vessasta valon päälle, vaan jähmettyvät paikalleen. vessassa näitä on enemmänkin ollut seinissä, kuin lattialla.
eilen illalla pyydystin yhden noin pari mm. pitkän paskiaisen makuuhuoneen oven takaa puoliksi listan välistä. ei edes yrittänyt pakoon.
nämä ovat lisäksi mustia, ei hopeahohtoisia. takana näytti olevan joku pyrstö, katsoin että olisi ollut kolme läpinäkyvää piikkiä, tai sitten se oli se pahamaineinen tupsu.
nyt, kun olen vessaa myrkytellyt, niin ovat hävinneet sieltä mutta tuntuvat lisääntyvän muissa huoneissa. eilen myrkytin eteisen, ja löysin illalla pari ihan pientä kituvaa toukkaa listojen vierestä. myös keittiön listat myrkytin ja ikkunaseinällä patterin alla oli yksi.
nämä tuntuu viihtyvän kuivassa(kin), esim. siellä uunin alla pölyn seassa ja vaatehuoneessa maton välissä.
ei kai auta muu kuin tyhjentää vaatehuone, pestä ja myrkyttää koko huusholli ja ottaa isännöitsijään yhteyttä.
kannattaisko nyt kysellä naapureilta, onko näitä vieraita muillakin vai aiheutanko vain jotain hysteriaa kertomalla näistä alivuokralaisista.
eivät tosiaan ole muutossa tulleet mukana, joten täällä ne jossain perustuksissa asuvat.
voi kunpa olisikin riesana vain sokeritoukat, ne kun eivät tuhoa mitään. turkiskuoriaisen toukat näyttää kuvissa kyllä erilaisilta; nämä ovat mustempia, ei ole karvaisia eikä tasapaksuja.
Eivät ole mitään sokeritoukkia vaan turkiskuoriaisen toukkia, olen siitä ihan varma.. Itsekin yli vuosi sitten ihmettelin mitä ihmeen toukkia löytyi mm. vaatekaapista, keittiöstä lattialistojen viereltä, välillä bongannut itse kuoriaisenkin vaatekaapista ja muovisesta (kannellisesta!) säilytysrasiasta sängyn alta. Toukat ovat tummia, kapenevat toisesta päästä, ja niillä on sellanen "tupsu". Vein yhden tunnistettavaksi kaupungin hyönteistutkijalle ja hän varmisti epäilyt. Tutkija vakuutti että siivous ja omatoiminen myrkytys auttaa, ja katin kontit! Hän mainitsi myös ettei kuoriaisten pitäisi pystyä lisääntymään alle 20 asteessa, mutta joka keväinen, kesäinen ja syksyinen ongelma tämä on, taitavat vain horrostaa talvikauden, mutta lämpimien ilmojen alettua heräävät taas täynnä uutta intoa.. 8)
Itse olen turhaan yrittänyt niitä vastaan taistella, isännöitijää ei liikuta mitkään tän taloyhtiön ongelmat, eivät homehtuvat tapetit saati sitten turkiskuoriaiset.. O_o Vaadi ihmeessä että paikalle hommataan ammattilaistuholaistorjuja..!!
Itse olen muuton yhteydessä päättänyt pakastaa kaikki tavarat -24 asteessa pari viikkoa ja sitten pestä/pyyhkiä vielä lopuksi, yhtäkään tavaraa en uuteen asuntooni vie ilman tätä käsittelyä.. Tietty pitää pakata puhtaat tavarat jätesäkkeihin tms. etteivät "saastu" uudestaan. Huonekaluista lähes kaikki heivaan roskiin (ovat kyllä semmosessa kunnossakin...) Kova työ siis edessä mutta toivottavasti pääsee noista otuksista eroon lopullisesti.. :)
Miten saat kaiken pakastettua? Minä saunotin kaikki tekstiilit, mutta pyh, riiviöt seurasivat silti mukana. Saunottaminen ei ole varma keino...Tulivat mukaan ainakin kaikissa huonekaluissa.