Samaa ruokaa?

Hei onko kukaan syöttänyt n.11kk ikäiselle jo samoja ruokia, mitä muutkin syövät?? Neuvolassa aikaisemmin sanoivat, ettei vauvalle paistettua ruokaa, eikä tietenkään juurikaan suolaa, mutta nyt kun lapsi on 11kk haluaisin jo antaa samaa ruokaa mitä muutkin syövät! (vähempi suolaisena)
2235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sellaisia ruokia on annettu, mistä voi ottaa lapsen ruoan erikseen ennen suolan tai suolaisen mausteseoksen lisäämistä. Ja muistakin ruoista on maistiaisia annettu jo 11 kk ikäiselle.

1v alkaen onkin saanut jo maistella kaikkia koko perheen ruokia, mutta jos muu perhe syö sellaista, jota lapsi ei osaa vielä syödä niin hyvin että saisi mahansa täyteen (esim. pizzaa), on pienelle ollut omat ruoat.

Äänestä

Meillä syönyt samaa ruokaa 9kk iästä saakka, toki siis tehosekoittimen kautta mennyttä, ja mausteetonta :) Ja tietty siten mietitty mitä tuon ikäiselle voi antaa.

Nyt 11kk ja oikeastaan kaikkea samaa syö kun mekin, haarukalla pienistettynä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nannatinaa kirjoitti:

Hei onko kukaan syöttänyt n.11kk ikäiselle jo samoja ruokia, mitä muutkin syövät?? Neuvolassa aikaisemmin sanoivat, ettei vauvalle paistettua ruokaa, eikä tietenkään juurikaan suolaa, mutta nyt kun lapsi on 11kk haluaisin jo antaa samaa ruokaa mitä muutkin syövät! (vähempi suolaisena)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu