Oma talouteni ei ole parhaalla mahdollisella mallilla, mutta kiekkoakaan ei ole kiinni tässä virityksessä.
Ja niin käy sääliksi rahansa WC-osastoon menettäneitä. Tässä pari lainausta alkuperäisestä Ponzista, mutta kai tähänkin tulee olkeen hukkuvan ja rahojaan piiloittelevan sponsorin epätoivoinen huuto: "Et ole nähnyt todisteita!!" *surullinen jo etukäteen että ihmisten mielet näin sokaistuu "ilmaisesta" rahasta*.
No silti, hakkaan päätäni seinään siinä toivossa että edes yksi ihminen heräisi tästä.
"Ponzi toi järjestelmään sisään rahaa aivan uskomatonta vauhtia, mutta yksinkertainen taloudellinen analyysi olisi osoittanut, että toimintaa harjoitettiin suurilla tappioilla. Niin kauan kuin rahaa virtasi sisään, aiemmille sijoittajille voitiin maksaa uusien sijoittajien rahoilla, mutta valtavat velat olivat kehittymässä luvatuista koroista ja voitoista."
"Ponzi eli ylellistä elämää. Hän osti kartanon, jossa oli ilmastointi ja lämmitettävä uima-allas. Hän toi äitinsä Italiasta Yhdysvaltoihin ensimmäisen luokan sviitissä valtamerihöyryllä. Hän oli sankari italialaisten yhteisössä ja häntä ylistettiin, minne vain hän menikin."
Ja romahdus, ilman pankkia:
"Monet taloudellisen tuhon kohdanneista olivat niin Ponziin kohdistuvan uskon sokaisemia tai muuten vain haluttomia kieltämään typeryytensä, että he pitivät Ponzia edelleen sankarina."
"Ponzi oli pidätetty ja hänet pantiin syytteelle 86 petoksesta. Ponzin kannattajat olivat raivoissaan hänet pidättäneille viranomaisille."
Lähde:http://fi.wikipedia.org/wiki/Charles_Ponzi
Ja kyllä, tähänkin joku varastettuja rahojaan jemmaava alkaa "änkyttämään" puolustuspuheenvuorojaan"... Niin surullista...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.