KYSYMYS!!!!!

Hei. Olen hankkimassa toista koiraa tässä vuoden sisällä. Olen ajatellut kultsua ja tuli kysymys korvista. Nykyisellä koirallani (jenkki) on lähes jatkuvat korvatulehdukset, eläinlääkäri sanoi vaan että joku bakteeri mikä ei kuulemma edes lähde kunnolla koskaan :( välillä ne on paremmat, välillä turvonneet ja punaiset. Kysyisin että miten yleisiä korvatulehdukset ovat kultseilla? entä miten suuri mahdollisuus että koirani tartuttaa tulehduksen pennulle? Entä kultsien uimisvimma korvat? Kertokaa muutenkin kultseistanne, luonteista ja koulutettavuudesta. Näyttelyihin ja agilityyn ajattelin tähdätä :D
kiitos jo etukäteen vastaajille :D
2534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En osaa sanoa tuohon bakteerin tarttumiseen mitään, mutta meidän poika on hieman yli vuoden eikä ole kertaakaan ollut korvissa mitään...kop kop :)
Kaipa sekin on ihan yksilöllistä. Miellä uidaan kyllä ainakin kerran viikossa ja lomalla oltiin ulkomailla jossa jätkä pulikoi ainakin 2-3 kertaa päivässä, todellakin rakastaa vettä!! Koira on meidän ensimmäinen ja on kyllä täyttänyt kaikki odotuksest ihanuudellaan. Käytiin kesän alussa arkitottelevaisuus kurssilla ja kyllä hyvin meni opit perille, oppii lähes kaiken kun vain ymmärtää mitä pyydän.
Siitä vielä isot kehut että uskoo kyllä kerrasta kun sanotaan EI. Nyt tosin eletään kovempia aikoja kun herralla on uhmaikä ja ihan kaikkea ei jaksais tehdä mitä pyydetään :) Ihan huippu tyyppi ja rakkautta riittää kyllä naapureillekin. SUOSITTELEN !

Äänestä

Meilläkin korvat on aina ollut ok, mutta kun on sellaisesta rodusta kyse, mikä menee pää edellä joka mutaojaan, niin kyllä kerran viikossa on hyvä kurkata korviin. Yllättävän paljon sinne kertyy tavaraa, mutta kun kerran viikossa putsaa (ne osat korvista mihin näkee, ei kovin syvältä), niin uskoisin, että tulehdukset pysyy poissa.Kultsin kanssa voi harrastaa ihan niinkuin muittenkin koirien kanssa, jos vaan luonnetta ja intoa löytyy.Onnea!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pennunhankkija kirjoitti:

Hei. Olen hankkimassa toista koiraa tässä vuoden sisällä. Olen ajatellut kultsua ja tuli kysymys korvista. Nykyisellä koirallani (jenkki) on lähes jatkuvat korvatulehdukset, eläinlääkäri sanoi vaan että joku bakteeri mikä ei kuulemma edes lähde kunnolla koskaan :( välillä ne on paremmat, välillä turvonneet ja punaiset. Kysyisin että miten yleisiä korvatulehdukset ovat kultseilla? entä miten suuri mahdollisuus että koirani tartuttaa tulehduksen pennulle? Entä kultsien uimisvimma korvat? Kertokaa muutenkin kultseistanne, luonteista ja koulutettavuudesta. Näyttelyihin ja agilityyn ajattelin tähdätä :D
kiitos jo etukäteen vastaajille :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu