lennättämisestä

heips.

olen ajatellut hankkia pitkästä aikaa taas undulaattipariskunnan (mulla on ollut pari undu pariskuntaa joskus 5 vuotta sitten). mutta kysyisin nyt kun oon muuttanut kerrostaloon että voiko lintuja lennättää kaksion kokoisessa kämpässä ihan vapaana? jos ensin aloittelis esim makuuhuoneessa ja sitten kun linnut tottuneet niin jättäisi vaikka makuuhuoneen oven ravolleen että pääsis muuallekkin? kaksion kokonen kämppä ei oo kauheen iso (60neliöö) ja on yhtenäistä tilaa niin olisi ihana päästää lintuja lentelemään sinne kun nuo kerrostalo makuuhuoneet on niin pikkusia....

ja toinen kysymys on liittyen unduihin ja koiriin. ennen kun minulla oli undulaatteja niin koirat olivat omakotitalon alakerrassa eikä nähneet lintuja. nyt meillä on kuitenkin toyvillakoira täällä kerrostalossa. luulen että haittaa ei olisi, linnuthan on nopeita ja koiramme todella pieni (chihuahuan kokoinen) joten ei pääse korkealle. mutta kysyisin mielipidettänne että voiko lintuja lennättää samassa huoneessa vai pitääkö koira telkeä siksi aikaa eri huoneeseen??

haluaisin kuitenkin että eläimet tottuisivat toisiinsa koska kerrostalossa ei luonnollisestikkaan ole tilaa pitää eläimiä eri huoneissa.

voi tosin olla että koira haukkuisi lintuja kun linnut lentelevät vapaana joten taitaa joka tapauksessa joutua parvekkeelle ettei linnut säikähdä. :)

enkä tarkottanut että heti totuttelu ja alkulentojen aikana päästäisin samaan huoneeseen vaan sit kun ovat jo tottuneet vähän toisiin ja linnut kesyyntyneet hieman. ja tietysti aina niin että mieheni tai minä valvomme tilannetta!!!
3498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos lentotila on pieni, olisi lintujen hyvä olla suurimman osan vuorokaudesta vapaana. Koiran takia tämä on hieman riskialtista, etenkin kun kyseessä on niin pieni rotu, joka ei varmaankaan ole käskykoulutettu. Villakoirasi pienestä koostaan huolimatta saa varmasti väsytetyn ja esim. lattialle pudonneen undulaatin tapettu. Ja jos linnut joutuisivat koiran vuoksi pysymään suurimman osan ajasta häkissä, niin pystytkö kuitenkaan tarjoamaan niille tarpeeksi isoa häkkiä pienessä kodissa?

Henkilökohtaisesti en tilanteessasi ottaisi undulaatteja vaan harkitsisin jotain muuta koiran kanssa paremmin sopivaa lajia.

Äänestä
  • kävin tänään katsomassa eläinkaupassa lintuja mutta päätin vielä harkita asiaa. ei olis kummallekkaan-koiralle eikä linnuille- kiva "kärsiä" toisen läsnä olosta, eli jos koira joutuisi parvekkeelle siksi aikaa kun lintuja lennättää tai linnut joutuisivat koiran takia olemaan suurimmaksi osaksi häkissä.. taitaa tällä kertaa jäädä hankkimatta nuo linnut.

    Äänestä

  • vastauksestasi kirjoitti:

    kävin tänään katsomassa eläinkaupassa lintuja mutta päätin vielä harkita asiaa. ei olis kummallekkaan-koiralle eikä linnuille- kiva "kärsiä" toisen läsnä olosta, eli jos koira joutuisi parvekkeelle siksi aikaa kun lintuja lennättää tai linnut joutuisivat koiran takia olemaan suurimmaksi osaksi häkissä.. taitaa tällä kertaa jäädä hankkimatta nuo linnut.

    Etenkin söpöjen undujen näkemisen jälkeen päätös ei varmasti ollut helppo. Hienoa, että sinun kaltaisia eläinten kannalta järkevästi ajattelevia lemmikin hankkijoita löytyy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaksi kysymystä linnuist kirjoitti:

heips.

olen ajatellut hankkia pitkästä aikaa taas undulaattipariskunnan (mulla on ollut pari undu pariskuntaa joskus 5 vuotta sitten). mutta kysyisin nyt kun oon muuttanut kerrostaloon että voiko lintuja lennättää kaksion kokoisessa kämpässä ihan vapaana? jos ensin aloittelis esim makuuhuoneessa ja sitten kun linnut tottuneet niin jättäisi vaikka makuuhuoneen oven ravolleen että pääsis muuallekkin? kaksion kokonen kämppä ei oo kauheen iso (60neliöö) ja on yhtenäistä tilaa niin olisi ihana päästää lintuja lentelemään sinne kun nuo kerrostalo makuuhuoneet on niin pikkusia....

ja toinen kysymys on liittyen unduihin ja koiriin. ennen kun minulla oli undulaatteja niin koirat olivat omakotitalon alakerrassa eikä nähneet lintuja. nyt meillä on kuitenkin toyvillakoira täällä kerrostalossa. luulen että haittaa ei olisi, linnuthan on nopeita ja koiramme todella pieni (chihuahuan kokoinen) joten ei pääse korkealle. mutta kysyisin mielipidettänne että voiko lintuja lennättää samassa huoneessa vai pitääkö koira telkeä siksi aikaa eri huoneeseen??

haluaisin kuitenkin että eläimet tottuisivat toisiinsa koska kerrostalossa ei luonnollisestikkaan ole tilaa pitää eläimiä eri huoneissa.

voi tosin olla että koira haukkuisi lintuja kun linnut lentelevät vapaana joten taitaa joka tapauksessa joutua parvekkeelle ettei linnut säikähdä. :)

enkä tarkottanut että heti totuttelu ja alkulentojen aikana päästäisin samaan huoneeseen vaan sit kun ovat jo tottuneet vähän toisiin ja linnut kesyyntyneet hieman. ja tietysti aina niin että mieheni tai minä valvomme tilannetta!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu