miten suhtautua

jos kertoisit heille ettei se ollut teillekään helppoa ja vauva tuli vasta hoidoilla, vai tietääkö ne jo sen?

Toisaalta ymmärrän senkin että jos itsellä on takana jo monia (ivf)hoitoja ilman tulosta niin ei oikein jaksa innostua niillä helpoimmilla hoidoilla tulleistakaan lapsista..

Itse olen ottanut jo aikaa sitten ns. itsekkään asenteen enkä jaksa nähdä sen ikäsiä lapsia joita itselläkin nyt "pitäisi" olla. Voisitteko joskus nähdä heitä ilman lasta, ihan vaan pareina, jos siinä ei olis niin vaikee tunnelma?

Tilanne.
Tuttavapari ja me olemme olleet lapsettomia jo vuosia.
Olemme erittäin hyviä ystäviä. Meille nyt näyttäisi kuitenkin toivottavasti onnistuvan.
Tiedämme hyvin toistemme tuskallisen tilanteen ja nyt onkin vaikeutena kertoa tuo meille ilouutinen heille, josta eivät varmastikaan sydämmessään voi iloita.
Ajauduimme nimenomaan ystäviksi samanlaisen elämäntilanteen takia ja tiedän kokemuksesta ettei toisten lapset voisi vähempää kiinnostaa.
Ellei heille pian tule lasta, en näe että ystävyytemme voisi ainakaan lähivuosina enää olla niin kuin ennen - ei heidän tai meidän takia valitettavasti.

Hei.

Kurja tilanne teillä. Noita tilanteita vaan valitettavasti monelle lapsettomalle parille ja lapsettoman läheisille tulee väistämättä vastaan. Toteat, että vaikea ymmärtää, kuinka pieneen vauvaan voi suhtautua välinpitämättömästi. Oletko tullut ajatelleeksi, että vauvan ja teidän vauvaonnenne näkeminen saattaa sattua tähän lapsettomaan pariin todella. Se muistuttaa heitä siitä, mikä ei ehkä heille ole toiveesta huolimatta koskaan mahdollista. Teille vauva tuli insseillä, eli melko kevyillä hoidoilla ja niillä ensimmäisillä hoidoilla. Heille ei ehkä koskaan. Toivottavasti joskus, mutta se epätietoisuus on todella raastavaa. Siinä on varmasti heille tekemistä, että pitävät itsensä koossa vauvaanne ja onneanne nähdessään, saati että alkaisivat erityisesti tunteilemaan tai vauvastanne kiinostumaan. Vaikka kuinka toivoisitkin sitä.

Itse olin kylmän etäinen kuullessani vauvauutisia tai nähdessäni läheisten vauvaonnea lapsettomuusaikanani. En siksi, että olisin toivonut heille tai vauvalle pahaa tai ollut onneton heidän onnestaan, vaan siksi, että se toi oman suruni ja kaukaisen haaveeni niin konkreettisesti esiin. Se oli käsin kosketeltavaa edessäni, joka ei ehkä tulisi koskaan meille mahdolliseksi. Totta kai saat ja sinun pitääkin olla onnellinen ja iloinen, että teille on pieni aarre elämäänne suotu. Sitä, ettet saisi iloita vauvastasi, miehesi veljen perhe tuskin tarkoittaa. He tarvitsevat nyt aikaa ja tilaa omalle surulleen ja taistelulleen. Ehkä voisit kirjoittaa s-postia tai tekstaria sopivaan ajankohtaan, että pitäisitte yhteyttä jonkin aikaa tämän lapsettoman parin ehdoilla. Tarkoitan tällä sitä, että antaisit heille pallon pitää yhteyttä puhelimitse tai treffaillen, siten kuinka heidän vaikeassa elämäntilanteessa helpoimmalta tuntuu. Tai olla jonkin aikaa kokonaan pitämättä yhteyttä tuntematta siitä huonoa omaa tuntoa.

Aikanaan minun paras ystäväni antoi minulle aikaa tällä lailla, kun sitä tarvitsin. Hän oli silloin raskaana, minä keskellä taisteluamme. Oli lähellä, ettei kadotettu toisiamme lopullisesti. Ehkä juuri tämä mahdollisuus kuitenkin pelasti ainutlaatuisen ystävyytemme valoon ja varjoon hukkumiselta ja teiden erkaantumiselta. Tiesin aina, että tarpeentullen minulla oli kuunteleva olkapää, joka halusi ymmärtää ja tukea, vaikkei hän juuri tuskastani ymmärtänytkään. Tätä arvostan edelleen hyvin paljon. Ja hän hyväksyi sen, etten heidän odotuksestaan ja vastasyntyneestään juuri jaksanut iloita. Silloin en pystynyt olemaan tukijana heille heidän uudessa tilanteessaan. Lähinnä pidättelin kyyneleitä silloin kaikissa raskauteen ja vauvaan liittyvissä asioissa. Nyt kaikesta huolimatta lapsi on meidän kummilapsi, josta pidän ja välitän suuresti. Odotamme molempiin perheisiin seuraavia vauvoja. Tällä kertaa saamme iloita yhdessä.

Meni hieman ohi aiheen tämä kirjoitukseni, mutta tärkein kuitenkin on mielestäni se, että annat aikaa näille ihmisille ja olet itsekin asiaa läpikäyneenä erityisen hienotunteinen vauva-asioissa ja hyväksyt sen että saavat ottaa teistä ja vauvastanne etäisyyttä. Vielä joskus se kääntyy voitoksi kaikille. :)

Olen samaa mieltä kuin edellinen kommentoija. Miksi et vain anna miehesi veljen ja tyttöystävänsä käydä läpi surua omalla tavallaan? Sitä se ei toki tarkoita, että te ette saa olla onnellisia vauvastanne. Ja miten heidän pitäisi suhtautua teidän vauvaanne? Leperrellä sille ja ihastella sitä? Itse en ainakaan tee näin meidän tuttavapariskuntamme lapselle, joka sai alkunsa kuulemma kertalaakista. Olen ihan tietoisesti pitänyt etäisyyttä lapseen - tosin en muutenkaan ole mikään "lepertelijä-tyyppi", joten vaikka meillä ei olisi näitä lapsensaantiongelmia, en muutenkaan hössöttäisi toisten vauvan kimpussa.

Olen onnellinen, että tuttavapariskunnallamme menee hyvin ja lapsi on selvästi tuonut syvyyttä heidän suhteeseensa. Mutta sitä minulta ei voi odottaa, että hihkun riemusta tekstiviesteistä tai muista viesteistä, jotka liittyvät jotenkin siihen onneen, jota he lapsesta saavat. Minä en ole siihen maailmaan päässyt mukaan ainakaan vielä enkä ole valmis hyppäämään siihen sivustaseuraajana. Silloin aika harvoin kun enää tapaamme, toivon että puhutaan muusta kuin heidän lapsestaan. Ja näin on onneksi toistaiseksi ollutkin. Muuten varmaan tapaamisetkin loppuisivat tai harvenisivat entisestään.

Kyllä sitä voi olla onneton toisten lapsiuutisista. Varsinkin jos takana on monia rankkoja lapsettomuushoitoja, ehkä keskenmenoja tai se tieto, että omalla geeniperimällä ei välttämättä onnistu koskaan. Inseminaatiot ovat tosiaan hoitomuodoista helpoin, ja joidenkin geeniperimällä ne eivät ole edes vaihtoehto.

Miehesi veljeltä on mielestäni tahditonta sanoa, että teidän vauvauutisenne pilasi heiltä monta viikkoa. Mutta käytännössähän se joskus näin on, vaikka ihmiset eivät sitä ääneen sanokaan. Kateus on yksi asia, joka lapsettomille ihmisille on valitettavan tuttua. Teillä on oikeus onneenne, mutta se onni on samalla muistutus lapsettomalle pariskunnalle siitä, mitä heiltä puuttuu ja mitä he eivät ehkä koskaan saa.

Itse tosin oma-aloitteisesti pitäisin etäisyyttä, jos toisten vauvauutiset olisivat kovin tuskallisia, enkä lähtisi syyllistämään heitä oman suruni vuoksi.

Muutaman vuoden yritimme mieheni kanssa lasta, tuloksetta.
Oli aluksi kauhea shokki kun kuulin siskoni olevan raskaana.
Hävetti kun en saanut sanaakaan suustani kun hän kertoi ilouutisen ja olin oikeastaan todella pettynyt.

Onnistuin kuitenkin kääntämään asian päässäni niin päin että ainakin saan olla tuon tulevan lapsen elämässä ja silloin tällöin jopa hoitaa häntä.

Pahempi shokki oli sitten se että kun vihdoin ja viimein onnistuin tulemaan raskaaksi, se meni kesken ja heti seuraavana päivänä keskenmenosta sain kuulla taas raskausuutisia. Minä en osannut tippaakaan iloita uutisista, en edes sen jälkeen kun vauva syntyi... (Siis puhun mieheni veljen ja tänä vaimon vauvasta).
Syntymästä on noin kuukausi enkä oikein tiedä miten olisin kun nään tämän vauvan.
Ei minulla mitään vihan tunteita kuitenkaan ole tätä vauvaa ja hänen vanhempiansa kohtaan.
Tiedän myös sen ettei tämä pariskunta vähällä päässyt yrittäessään lasta. Tuloksettomia yrityksiä sekä Toistuvia keskenmenoja, joten heille se pieni vauva on oikea ihme.

Mutta vaikka kuinka tekisi pahaa toisten ilouiset uutiset, ei heidän onneaan saisi mennä koettelemaan omalla epäonnellaan.
Hammasta olen joutunut monesti puremaan, etten pillahtaisi itkuun kuullessani vauvauutisia. Aina vaan toivon etteivät muut huomaa kun minua alkaa surettamaan. Täytyy suoda muille onni, vaikka itse joutuisikin jäämään siitä paitsi.


"Vaikea on ymmärtää, kuinka pieneen vauvaan voi suhtautua tunteettoman välinpitämättömästi"

Kun itse niin kovasti tahtoo oman lapsen, eikää sitä saa, on kovin vaikeaa suhtautua hyvin toisten lapsiin. Itsekkin olen suhtautunut mieheni veljen lapseen välinpitämättömästi koska toinen vaihtoehto on pillahtaa itkuun, enkä niin haluaisi käyvän.
En ole onneton siitä että muut saavat/saivat vauvan, vaan siitä että minä en saa.
No oikeastaan kohdallani kyse on enimmäkseen siitä etten vieläkään ole päässyt kunnolla yli keskenmenosta.