moi oon 15 v tyttö, ja meen nyt tänä syksynä ysille. En haluis myöntää ja säälii itteeni koska mulla ei todellakaan oo liikaa kavereita. Mulla on tasan kaks hyvää ja pari tuttua, mutta en uskalla tutustua uusiin ihmisiin. Ja lisäks harmittaa se, että jos haluu olla jsn piireissä niin täytyy ryypätä ja tupakoida. Mulle on ihan ok, ett jotku harrastaa tällästäki, mut ite en haluis kun oon aina ollu jotenki "puhtonen", enkä vältisti usko että kännis on hauskempaa.
Mut ongelma on se, että mulla ei oo koulus ketään. Vaikka oon mun mielest ihan normaali, niin jotenki on sellanen pelko et mitä "ne muut tekee" mulle. En tunne että oon ite samalla tasolla ku muut, enkä ajattele että oon mitenkään "teini". En oo mikään vitun outo hissukka jolla on hiirenharmaa liimaletti vaan ihan normaali, (käytän meikkiä, jne. en nipota, mut myöskään saa mtn kutosia. Ja mulla on ainaki mun mielest hyvä asenne elämään ja muutenki ilone yms. huumorintajune) mutta en vaan pääse sinne "ytimeen". En saa kavereita. EN TUNNE KETÄÄN. mikä neuvoks? miten ujoudest pääsee eroon? Mistä löydän kaltaisteni ihmisten seuraa? Ongelmana on vähä se, että kaikkiin porukoihin ois pitäny lyöttäytyä jo seiskalla. Mullaki oli oma perhe siel, mut nyt puolet niistä on jo eri kouluis, eikä mul ketään.
Jos joku tulee puhuun mulle mulla menee sanat sekasi ja jäädyn. Enkä saa mitään suusta ulos. Ja en uskalla kertoa mitään hauskoja juttuja, koska en usko että kukaan ymmärtää niitä. Tällä hetkellä kaikki (paitsi yks kaveri) luulee että oon joku ihme absolutistitylsimys ja kaikki kattoo ku jtn perunaa. eikä asiaa auta että yks mun entinen kaveri oli niin muikeana ja innossaan ku olin sen kaveri ja sit se petti mut ja nyt se on joku queen of the school.
itkettää ja ottaa päähään. en tiä mitä tekisin.
ja tulipa pitkä vuodatus.
Mut ongelma on se, että mulla ei oo koulus ketään. Vaikka oon mun mielest ihan normaali, niin jotenki on sellanen pelko et mitä "ne muut tekee" mulle. En tunne että oon ite samalla tasolla ku muut, enkä ajattele että oon mitenkään "teini". En oo mikään vitun outo hissukka jolla on hiirenharmaa liimaletti vaan ihan normaali, (käytän meikkiä, jne. en nipota, mut myöskään saa mtn kutosia. Ja mulla on ainaki mun mielest hyvä asenne elämään ja muutenki ilone yms. huumorintajune) mutta en vaan pääse sinne "ytimeen". En saa kavereita. EN TUNNE KETÄÄN. mikä neuvoks? miten ujoudest pääsee eroon? Mistä löydän kaltaisteni ihmisten seuraa? Ongelmana on vähä se, että kaikkiin porukoihin ois pitäny lyöttäytyä jo seiskalla. Mullaki oli oma perhe siel, mut nyt puolet niistä on jo eri kouluis, eikä mul ketään.
Jos joku tulee puhuun mulle mulla menee sanat sekasi ja jäädyn. Enkä saa mitään suusta ulos. Ja en uskalla kertoa mitään hauskoja juttuja, koska en usko että kukaan ymmärtää niitä. Tällä hetkellä kaikki (paitsi yks kaveri) luulee että oon joku ihme absolutistitylsimys ja kaikki kattoo ku jtn perunaa. eikä asiaa auta että yks mun entinen kaveri oli niin muikeana ja innossaan ku olin sen kaveri ja sit se petti mut ja nyt se on joku queen of the school.
itkettää ja ottaa päähään. en tiä mitä tekisin.
ja tulipa pitkä vuodatus.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mee vaa ihan rohkeesti juttelee muille ihmisille ja tällee.
kiinnosta kuin kilo paskaa.
Kaikki ongelmasi ratkeasivat äkkiä:
http://fc05.deviantart.com/fs45/f/2009/091/4/7/An_Hero_by_Enef.jpg
oletpas kultainen
Suomi24 on täynnä tuollaisia...
Mutta, otan osaa puolestasi. Ja myönnän tässä, että minullakaan ei ole juurikaan, ja itse asiassa OLLENKAAN kavereita koulussa. En vaan pysty..
mees vaan jutteleen niille sun tapasille. eli siis semmosille hiljaisille tai no u know...? kai niitäki teidän koulussa on? joten sinne vaa juttelee. sun itsetuntos taitaa olla nollassa. mut nostan sulle hattuu ettet tupakoi ja juo.