Ihan muutama este työllistymiselle Suomessa vuonna 2009:
Seurakuntiin ei pääse vakituiseen työsuhteeseen edes siivoojaksi ellei kuulu kirkkoon, ja vaikka olisi miten paljon alan koulutusta & työkokemusta. Miten siinä toteutuu Suomen laissa määritelty syrjinnän kieltävä pykälä? Suomessa puhutaan paljon työvoimapulasta, ja silti yhä vielä vuonna 2009 työpaikan saadakseen pitää uskoa ikivanhoihin lammaspaimenten satuihin ja tarinoihin! Ei riitä ammattitaito, on se kummallista.
Jos henkilö onnistuu työpaikan saamaan, edessä on vielä pitkän aikaa jännitettävää. Hyvin monissa seurakunnissa on vieläkin käytössä 6 kk. koeaika, muualla se on pääsääntöisesti max. 1-2 kk.
Yhteiskunnallisiin johtotehtäviin taas ei valita fiksuinta ja pätevintä, vaan sopivan puoluetaustan omaavia henkilöitä. Ihmeellistä on että väärän puolueen jäsenkirja tai kokonaan puolueista ulkona pysytellyt, ei ole minkään arvoinen noita paikkoja täytettäessä. Mitään väliä ei ole sillä onko valittu henkilö täysin tomppeli, kunhan vain on kulloinkin vallassa olevan puolueen jäsenkirja perstaskussa. En ymmärrä moista. En kuulu kirkkoon, en liioin puolueisiin, eikä ole suhteita, joten en liioin saa töitä. On tämä Suomi aikamoinen maa, verottaa kyllä osataan kaikesta ja jopa päällekkäisiä veroja maasta löytyy.

Vastaukset 15
Vanhimmat
on täysi oikeus(laissa suotu) valita työntekijänsä/jäsenensä omien periaatteidensa mukaan,eli saa vaatia seurakunnan jäsenyyttä.ethän sinä vasemmisto puolueeseenkaan voi liittyä jos olet ääri oikeistolainen,tai päin vastoin.jos sinne lyödään sekaisin hindut,muslimit,budhalaiset,saatanan palvojat ja ateistit,niin onko se enää kristillinen yhteisö?joka on tarkoitettu kristityille?ei kristittykään yleensä pääse muslimien seurakuntaan töihin...jos kirkkoon ei kuulu niin miksi sinne pitäisi töihin päästä?jospa se kirkosta eronneiden seurakunta työllistäisi.
Muslimi, jonka turvapaikkahakemus on hylätty, saa kyllä tarvittaessa salaisen turvapaikan kristilliseltä seurakunnalta Suomessa.
Jos minä olisin laatinut työpaikkailmoituksen lehtiin ja työkkärin sivuille, ja ilmoituksessa olisi että EI SAA KUULUA KIRKKOON.
Kyllä taatusti tulisi kauhea älämölö syrjinnästä ja kaikesta muustakin. Pääsisin takuulla lehtien lööppeihinkin. Miksi kirkko saa sitten toimia noin?
Onko sinun mielestä ihme jos joku ateisti pyrkii kirkon palvelukseen esim. vahtimestariksi, suntioksi, siivoojaksi, yms. jos hänellä on siihen hankittu ammattitaito (koulutus ja työkokemus)? Jostain se elanto pitää koittaa ansaita, ja työpaikat ovat tänäpäivänä kiven alla.
Vituttaa tuommoiset tyhmät ehdot, et pääse tänne töihin jos et ole sitä tai tätä, tai olet sitä tai tätä liikaa, liian vähän. Työn hoitaisin kuitenkin parhaan taitoni mukaan, hankkimallani ammattitaidolla. Luuletko että kirkossakävijät ovat ajatustenlukijoita, jotka näkevät mitä mieltä jotkut toiset ovat uskonasioista? Kiinnostaako se edes heitä?
Millä oikeudella kirkko rikkoo Suomen lakia tuossakin asiassa, jos karkoituspäätös on jo tehty? Onko ne kirkon patavanhoilliset äijät jotain suurempia asiantuntijoita, kuin karkoituspäätöksiä tekevät ns. asiantuntijat? En välttämättä pitäisi tuota kirkoille positiivisena asiana.
Lisäksi kirkon harjoittamaa sortoa on sekin, että heillä on oikeus viedä kaikkien Suomessa yrityksiä pyörittävien rahoja pohjattomaan kassaansa yritysveron muodossa. Millä oikeudella kirkoista kokonaan erossa pysyttelevän ateistin lompakolle tunkeutuu ahneen seurakunnan käsi? Sama taho joka on kieltäytynyt palkaamasta ko. henkilöä syystä, että hän ei kuulu kirkkoon. Tosi väärin, tuo tulisi pikimmiten hoitaa kuntoon.
Helvetin seurakunnat, mädätköön ahneutensa seurauksena. En arvosta tippaakaan moisia tekopyhiä hurskastelijoita.
komentajakseen siviilipalvelijaa?kirkko ei ole valtion elin,jolle se voi sanella säännöt itse.jos säännöt ei miellytä niin ei kannata katsella seurakuntien suuntaan.vaapaaehtoiseen jäsenyyteen perustuvien porukoiden toiminnan ollessa epämiellyttävää jätettäköön se liittyminen väliin...tarkoitan että kaikilla järjestöillä yms on oma linjansa,liika liberaalius VIE JÄRJESTÖLTÄ/SEURAKUNNALTA YMS. SEN OLEMASSA OLON PERUSTEEN!oli moraaliset näkökohdat kuinka vain.jotkut rajat/puitteet tarvitaan yleensä kaikessa.niin se vain on.
Vituttaa tuommoiset läskipäät jotka ei tajua. Jos et kuulu kirkkoon, älä pyri sinne töihin saatana. Jos et sitä pientä osaa viitsi kirkollisverona maksaa tai jos et usko Kirkon oppeihin, niin miksi sun sinne pitäisi töihin päästä? Sivarit ei oo töissä armeijalle, ateistit ei kirkolle, ja miehet ei feministijärjestöille. Luulis noita perkeleen siivoojanhommia olevan muillakin tarjolla. Älä tule *ttu sitä suutas soittaan enää asiasta saatana.
Uskovaiset ihmiset ovat niin ihanan suvaitsevaisia, kiitoksia palautteestasi.
En minä siivoojanhommia tosin hakenut, se oli vain yksi esimerkki. Hain kiinteistönhoitajan, suntion, seurakuntamestarin, hautausmaanhoitajan, haudankaivajan, erityisammattimiehen tai vastaavien työtä. Koulutuksen ja työkokemuksen ansiosta minulla on tarvittava ammattitaito, en ole pystymetsästä hakenut noihin hommiin.
On oma valintasi; joko liityt kirkkoon tai et.
En taatusti liity yhteenkään seurakuntaan, en liioin mihinkään puolueeseen.
Jos joskus pistän firman pystyyn, minä en liioin halua antaa seurakunnille yhtikäs mitään, ja kieltäydyn palkkaamasta sinne ainuttakaan uskovaista tolvanaa. Se on minun oikeuteni liikkeenjohtajana.
sinun oikeutesi!niin kuin kirkolla on vastaava!tajuatko jo?
haluat seurakuntaan töihin, jos et ole kuulu kirkkoon? Työkokemusta seurakuntamestarin työstä? Kuuluitko silloin kirkkoon?
muslimien seurakuntaan töihin ja sanot siellä heti että et ole muslimina olemisestakaan yhtään kiinnostunut ja katsot saatko töitä.mitä veikkaat?
maksaa kirkollisveroa, vaikka kaikki olisitte pakanoita.
Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan. Pyritpä mihin työpaikkaan tahansa, niin työnantaja valitsee sen, jonka haluaa. Muille sanotaan vain, että ei tällä kertaa. Tosin viisas työnantaja ei julkisesti ilmoita rajoituksiaan, mikäli ne eivät ole lakisääteisiä.
menee