Näyttelijä Mark Lester on ilmoittanut olevansa Parisin isä. Pitkäaikainen MJ:n ystävä on kertonut, että MJ halusi hänen luovuttavan spermaa minkä hän teki. Hän on halukas tekemään DNA testin todistaakseen isyytensä. Näin kirjoittaa TMZ tänään.
***
MJ oli viimeisenä iltana niin masentunut ja paniikin kourissa, ettei mennyt tanssiharjoituksiin vaan makasi kotona syöden kipulääkkeitä ja rauhoittavia. Hän oli jopa kertonut peruuttavansa kaikki konserttit, koska ei uskonut niistä selviävänsä.
***
MJ sai erään tiedon mukaan itse annostella lääkitystään, jopa Propofolia, mitä löytyi hänen ruumiistaan valtava määrä kuoleman jälkeen. AEG vakuutukset eivät kata kuolemaan johtaneen yliannostuksen seurausta.
***
Eräs MJ:n lääkäreistä halusi auttaa MJ:tä ja määräsi tälle lääkettä, joka lieventää seksuaalista halua. Hän sai tälltä lääkäriltä Depo Proveraa v 2001 eteenpäin vähentääkseen poikiin kohdistunutta seksuaalisuuttaan. Henkilökunta Neverlandissa uumoili, että jotain outoa tapahtui suljettujen ovien takana, mutta samalla he näkivät MJ:n itsensä käyttäytymisen perusteella olevan kuin yksi näistä nuorista pojista.
***
MJ oli viimeisenä iltana niin masentunut ja paniikin kourissa, ettei mennyt tanssiharjoituksiin vaan makasi kotona syöden kipulääkkeitä ja rauhoittavia. Hän oli jopa kertonut peruuttavansa kaikki konserttit, koska ei uskonut niistä selviävänsä.
***
MJ sai erään tiedon mukaan itse annostella lääkitystään, jopa Propofolia, mitä löytyi hänen ruumiistaan valtava määrä kuoleman jälkeen. AEG vakuutukset eivät kata kuolemaan johtaneen yliannostuksen seurausta.
***
Eräs MJ:n lääkäreistä halusi auttaa MJ:tä ja määräsi tälle lääkettä, joka lieventää seksuaalista halua. Hän sai tälltä lääkäriltä Depo Proveraa v 2001 eteenpäin vähentääkseen poikiin kohdistunutta seksuaalisuuttaan. Henkilökunta Neverlandissa uumoili, että jotain outoa tapahtui suljettujen ovien takana, mutta samalla he näkivät MJ:n itsensä käyttäytymisen perusteella olevan kuin yksi näistä nuorista pojista.
Vastaukset 226
Vanhimmat
http://www.mjfanclub.net/home/index.php?option=com_content&view=article&id=2493:fyi-mark-lester-claims-he-might-be-paris-father&catid=85:latest-news&Itemid=82
mirror lehdessä: MJ:n mustamaalausta?:(
http://www.mirror.co.uk/news/top-stories/2009/08/09/michael-jackson-had-jab-to-curb-sex-urges-for-young-boys-115875-21583054/
News of the World lehdessä: Parisille löytyi taas yksi isä ehdokas :o
http://www.newsoftheworld.co.uk/showbiz/michael_jackson/443550/Im-real-father-Michael-Jacksons-girl-claims-Mark-Lester.html
Propofolin yliannostuksesta:
http://www.aftonbladet.se/nyheter/michaeljackson/article5618438.ab
Kun taas viimeisistä tunneista saa lukea suomeksi.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2009080910052485_ul.shtml
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2009080910052485_ul.shtml
suhtaudun hieman varauksella. Vähän tyyliin "Dirty Dianan" artikkeleihin. MJ:n elämässä oli niin paljon elementtejä joista voi nostaa pinnalle kohautttavat asiat, mutta siihen ne tiedot sitten jäävätkin. En tosin tiedä, miten Halper on hankkinut materiaalin kirjoihinsa, mutta MJ:n kaikkein sisäisin elämä on niin tiukasti varjeltu alue, ettei sitä moni ole päässyt nuuskimaan.
15.7 tällä tavoin:
" I Kanada hade Ian Halperin efter fem års arbete precis skickat ”Michael Jackson: Return from Exile” till tryckeriet när han nåddes av nyheten om att föremålet för hans bok avlidit. Pressarna stoppades och Halperin kunde på kort tid skriva om slutet och ändra titeln till ”Unmasked: The Final Years of Michael Jackson”. "
Viiden vuoden työ siis tehty, mutta loppu on tehty hätiköiden olosuhteiden ollessa, mitä ne olivat. Ei siis kaikkeen voi luottaa 100% koska tutkimusten tuloksia ei ole vielä julkaistu tänäkään päivänä. Ehkä loppua joudutaan vielä korjaamaan seuraavaan painokseen .. mene tiedä.
Perhana kun oon niin sivistymätön etten ruotsia nimeksikään osaa, voisiko joku taitavampi rautalangasta vääntää eron noihin uutisiin ruotsi-iltalehti.
Tuo Mark Lesterin juttu oli musta tavallaan mukava uutinen, kaikkien hirveyksien keskellä. Luulen että siinä ei paljon, jos ollenkaan, puutaheinää ole, sen verran hyvän ystävän kuvan olen hänestä saanut.
Ei hyvää ettei jotain huonoakin, samalla surettaa Michaelin kamppailut normaalien asioiden kanssa... =/
kirjoitettiin lyhykäisesti sanottuna Propofolin yliannostuksesta. Lopussa viitataan juuri siihen ,että Murray antoi MJ:n itse annostella lääketä, mikä - jos se on totta - johtaa siihen että Murray joutuu tästä syytteeseen. Lääke on tarkoitettu sairaalakäyttöön ja sitä voi antaa yksinomaan tiukasti valvotuissa olosuhteissa.
Itsekkin ihmettelen jos MJ sai tiputuksen muodossa lääkettä eikä ollut mitään pumppua eikä muutakaan valvontavälineistöä lähettyvillä. Ja lääkäri meni nukkumaan. Ehkä se oli rutiini talossa että näin toimittiin, vaikka kyllähän tiputusta voi helposti hurauttaa suoniin isot määrät jos ei mitään kontrollia ole.
suomeksi siis: Halperin oli viiden vuoden työskentelyn jälkeen lähettänyt ”Michael Jackson: Return from Exile” painoon kun uutinen kirjan kohteen kuolemasta tavoitti hänet. Painaminen pysäytettiin ja näin Halperin voi kirjoittaa lyhyessä ajassa uudelleen kirjan lopun ja muuttaa kirjan titteliksi ”Unmasked: The Final Years of Michael Jackson”. "
MInusta tuo Mark Lesterin juttu oli oikeastaan mukavaa vaihtelua. Kerrankin juttu, joka ei mässäillyt millään epäuskottavuuksilla vaan oli melko neutraalisti kirjoitettu. Ja kyllä Paris muuten näyttää Mark Lesterin tyttäreltä Harrietilta. Lisäksi on ihan selvää, että MJ ei voi olla Parisin bioisä, ja jos minä MJ:nä etsisin isäkandidaattia olisin varmaan valinnut vanhan ystävän.
Joo :)
"Dr Farshchian didn’t necessarily think there was abuse going on – but he was concerned there were inappropriate feelings towards minors which could be addressed.”"
Oli totta tai ei, niin vähän lievemmin asia ilmaistu tässä.
Kukaan ei edelleenkään epäile (välttämättä) että mitään hyväksikäyttöä olisi tapahtunut vaan on oltu huolissaan tästä kuviosta että Michael on viettänyt niin läheistä aikaa lapsiystäviensä kanssa.
Tohtorin huoli on tohtorin omassa päässä, ja tämä kuulostaa enemmänkin joltain "kaiken varalta "-toimenpiteeltä kuin siltä että nyt on asia näin ja nyt on toimittava näin...
Tuo siis aloittajan tekstiin vastaukseksi..
Michael olisi käyttänyt lääkettä jos ei tuntenut seksuaalista kiinnostusta poikiin.
Jos piti ottaa pistoksina, niin antoiko tuo Dr Farshchian sitä vai joku muu. Tuskin M itse ainakaan sitä pisti.
Olisi voinut ottaa reseptit vaan rauhoittaakseen tohtoria.
eivät aina toimineet Michaelin parhaaksi, ja sen vuoksihan MJ kuolikin. Hänelle kirjoitettiin kaikenlaisia reseptejä, mitä hän ei tarvinnut ja mistä oli pelkästään haittaa, anestesialääkkeestä nyt puhumattakaan.
Kaikki lääkeväitteet mitä Jacksoniin on liitetty ei varmaankaan pidä paikkaansa, mutta itseäni kauhistuttaa propofolin ohella ehkä eniten väitteet että Michaelille olisi syötetty jotain laihdutuslääkettä kuolemaansa edeltäneinä aikoina. MJ:n ongelmahan oli heikko ruokahalu ja alhainen paino, ja suoraan sanottuna hän oli minun mielestäni lopussa niin hento, että pienikin painon lasku tai neste/ravinne tasapainon muutos olisi voinut tappaa hänet ilman mitään muita stressitekijöitäkin.
Uskomatonta toimintaa, varsinkin kun muistaa Murrayn olleen AEG:n palkkalistalla ja nauttineen huikean korkeaa palkkaa.
http://www.dailymail.co.uk/tvshowbiz/article-1196040/Michael-Jackson-asked-I-wanted-Blankets-godfather-Friend-Mark-Lester-gives-touching-insight-tortured-singer.html
Olisi ainakin parempi vaihtoehto isäksi kuin Klein.
Aika uskottavan tuntuisia nuo muutkin jutut, mutta Lester ei tunnu uskovan lääkkeiden väärinkäyttöön.
Iltalehden juttu tuntuu lähinnä Sunin keksimältä, mutta ei kai mahdoton.
"Jacksonin viimeisistä vuosista kirjan kirjoittanut Ian Halper kertoo brittilehti Daily Mailin haastattelussa paluukonserttien sarjaa suunnitelleen tähden viimeisistä tunneista."
onpas tuon Lesterin oma 15v tytär hyvännäkönen pakkaus.. Ei ihme jos Jacko olis halunnut lainata tuolta geenejä..
http://www.stara.fi/2009/08/09/hui-onko-tama-tosiaan-michael-jackson-katso-huima-kuva/
& vähän vanhempi uutinen:
http://www.stara.fi/2009/05/20/michael-jackson-nayttaytyi-ilman-maskia-katso-harvinainen-kuva/
http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/musiikki.shtml/929412?jackson_michael
Ainoa mikä saattaa pitää paikkansa on Lesterin ja Parisin veriside, Lester itse väittää luovuttaneensa spermaa (salaa vaimoltaan), mutta ei Lester sitä tiedä käytettiinkö hänen lahjoitustaan vai ei.
Muu ei taida olla totta millään tulkintatavalla. MJ saattoi valittaa huonoa oloa viime päivinä eikä ehkä halunnut 50 konsertin taakkaa, mutta hän kyllä kuoli nimenomaan harjoitusten jälkeisenä yönä, aamuna, tai päivänä. Propofolia puolestaan ei voi annostella itse, ja jos antaa jonkun tehdä niin, se on murha.
varmuudella, mikä on totta ja mikä potaskaa. Video, jota kutsutaan viimeiseksi harjoitteluksi esim, on filmattu 23/6 ja silloin MJ vielä säteili lavalla maagisesti niinkuin "silloin ennen". Olen miettinyt monta kertaa jo ennenkin, miksi sanotaan hänen kuolleen päivä sen jälkeen kun harjoitukset kuvattiin. Mitä tapahtui siis 24/6? OK, hän tuli yöllä kotiin ja sai lääkkensä ym. Näin kerrottiin ja kerrotaan yhä. Joittenkin tietojen mukaan hän sai Propofolia 24 tuntia ennen kuolemaansa, sekä myös sen jälkeen.
Mutta oliko ehkä tarkoitus mennä tanssiharjoituksiin myös 24/6. MJ kuoli 25/6. Eli siis tieto SAATTAA pitää paikkansa mutta ei sitä ole vahvistettu muualla kuin tuon elämänkerran kirjoittajan pikaisesti muunnetussa kirjan lopussa. Ja joissakin vihjailuissa että kropassa oli myös rauhoittavaa lääkettä Propofolin lisäksi.
Mistään muustakaan ei tiedetä varmuudella mitään. MJ:n maailmassa varmaan oli mahdollista moni seikka, joka ei muille sitä ole.
joka tapauksessa että Ian Halperin elää valheilla ja vääristelyllä. Luin joskus talvella hetkisen hänen perverssiä nettisaittiaan, kunnes älysin ettei mikään siellä ole totta ja jutut on toinen toistaan sairaampia ja mielikuvituksellisempia. Silloin ei edes ollut mitään Jacksonista, mutta Angelina Jolieta kyllä yritettiin mustamaalata ja ajaa itsemurhaan keinolla millä hyvänsä. Jutuista näki selkeästi ettei Halpella edes voinut olla mitään etäisenkään luotettavia lähteitä, vaan saattoi säveltää jutut vaikka omista unistaan.
virallisesti vahvistamattomaan juttuun enkä myöskääm siihen, että jutut olisivat pelkkää soopaa ennenkuin tutkimustulokset vahvistetaan. Jokin saa kuitenkin epäilemään, että tuo Halperin sepustama tarina saattaisi olla osittain totta. Ehkä ei 100% mutta kuitenkin aika lähellä. Tämä ei siis ole jutun oikeaksi tunnustmista vaan pelkkää mututuntumaa tapahtumiin. Ehkä asiat olivat vielä ikävämmin ja MJ halusi itse nukahtaa pois välttyäkseen tämän showkarusellin. Asioita voi tosiaan pohdiskella täällä monelta kantilta, kunhan muistaa, ettei niitä ole kukaan laittanut viralliseen printtiin ehdottamana totuutena.
harjoitukset joista ei tietääkseni vielä ole julkaistu kuvia tai videota. Ilmeisesti kyseessä oli kenraaliharjoitus, ja Michael lähti asunnolleen puolenyön jälkeen.
Minunkin mielestäni Michael on AEG:n julkaisemalla videolla vahva ja valovoimainen, mutta se ei sinänsä kerro paljoa Michaelin todellisesta terveydentilasta. Hänhän oli tanssija ja esiintyjä, joka osaa hoitaa homman melkein vaikka mikä olisi! Jotkut Michaelin viime päivinä tavanneet henkilöt sanovat MJ:n olleen huolestuttavan hauras, mutta AEG ja TII projektiin osallistunut väki kai sanoo Michaelin olleen terve ja vahva kuin astronautti...
Että Michaelin kuolemaa edeltävänä päivänä oli harjoitukset.
jonka MJ hoiti asianmukaisesti. Sitten hän palasi asunnolleen ja menetti henkensä.
tästä, ja silloin sanottiin että MJ tuli tanssiharjoituksiin illalla ennen kuolemaansa 3 tuntia myöhässä ja oli laiska eikä kovin energinen. Tämä oli normaalia MJ:lle niitten mukaan jotka näin sanoivat.
http://www.mirror.co.uk/celebs/news/2009/08/10/michael-jackson-finally-laid-to-rest-115875-21585584/
MJ hautaan vihdoin:
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1718280
ja lisäksi iltasanomissa tuo egyptiläinen kuningatar;)
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1718286
Suomalaisissa lehdissä :
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1718286
kansikuvan yläreunassa MJ, Omer & oisko Omerin äitikin... jännä että otattanut oikein "perhe" kuvia valokuvaajalla :o
http://www.okmagazine.com/category/in-this-issue/
http://www.stara.fi/2009/08/10/hautapaikka-paljastui-tassa-lepaa-michael-jackson-katso-kuvat/
päässä on jotain vialla. Sanon vaan että vain hullut ja hyväuskoiset ostavat tuon kirjan päästäkseen perille MJ:n todellisesta elämästä.
http://www.mirror.co.uk/celebs/news/2009/08/10/last-hours-high-as-a-kite-writing-mad-poems-115875-21586086/
siellä hiipparoimassa viimeisenä yönä MJ:n ympärillä, kun tuollaisen tarinan tapahtumista sai aikaan. Eihän siellä ensin pitänyt olla ketään muita kuin Murray joka sekin meni ja nukahti. Muilta oli pääsy kielletty sinne pyhimpään, paitsi että jossain tuli tietoa että Murraylla oli asistentti joka antoi MJ:lle lääkettä kun tohtori oli nukkumassa. No kai se selviää pöytäkirjoista joskus, mutta toi Halperin ei tainnut malttaa odottaa oikeita tietoja.
lisää joka on lasten äiti.
http://www.tmz.com/2009/08/10/live-outside-jackson-court-hearing/
& juttua OK lehden sivuilla...
http://www.okmagazine.com/2009/08/mj-obsessive-to-sue-for-custody-of-blanket/
Claire Elisabeth Fields Cruise. Näin pikku pätkän tuosta videolta ja täytyypi sanoa, että kyllä jotkut ihmiset höyrähtää pahan kerran. Enhän minä silti tiedä, mikä on totta ja mikä keksittyä. Nainen näytti aika saman tyyliseltä kuin Debbie, pyöreähkö ja tuikitavallinen olemukseltaan. Mutta on ainakin isiä ja äitejä tarjolla lapsille. Hyvä kun isovanhemmat tajusivat laittaa lapsille nettikiellon niin ei tartte kaikkea soopaa lukea itsestään.
vakuuttelemaan lehtiin kaikenlaista. Tekisivät sen DNA- testin kaikessa hiljaisuudessa asianomaisten kanssa ja tulisivat vasta sitten ulos koloistaan jos vielä on tarvetta. Typerää touhua jokaikiseltä joka ei tee muuta kuin ilmoittelee lehtiin sitä sun tätä, mutta ei ota itsekkään asioista selvää sen pidemmälle.
Tämä neiti väittää olevansa kaikkien MJ:n lapsien äiti... mutta MJ ei olekaan isä & Tom Cruisella on adoptiopoika Connor Cruise joka onkin taas MJ:n??? :O
http://www.okmagazine.com/2009/08/claire-cruise-opens-up-a-big-can-of-crazy-over-mjs-kids/#more-461961
poppoo toimitus mukaan lukien.
http://www.tmz.com/
News of the Worldin mukaan: isä Joe sanoo ettei MJ ookkaan vielä haudattu?
http://uk.eonline.com/uberblog/b138909_michael_jackson_not_buried_yet_says.html
& Mirror: Blanketin oikea äiti?
http://www.mirror.co.uk/celebs/news/2009/08/12/michael-jackson-exclusive-blanket-jackson-s-surrogate-mother-is-a-mexican-nurse-named-helena-115875-21590431/
Mulla on aika hyvin pitänyt boikotti News of the Worldin osalta.
Tuo roskamedia julkaisi heti Jacksonin kuoleman jälkeen etusivuillaan näyttävästi vahvasti värittyneen "kuulopuheisiin" pohjautuvan ilmeisesti VANHAN artikkelin MJ:n suhteista lapsiin, juoruja, joita vaikkapa palvelusväen ystävät olivat kuulleet talossa tapahtuvan yms.
Minusta se osoitti todella huonoa makua ja päätin, että jos ne jutut ei tuolta häviä, minä en lehden sivuilla enää käy. Ei hävinneet, kun viikon sisällä kävin kurkkimassa ja pahoittamassa jälleen mieleni - enkä ole sen koommin käynyt.
Lähetin silloin palautetta asiasta kyseiselle medialle. Ei mitään väliä, lukiko sitä kukaan vai ei, mutta minä aion toteuttaa ainakin tässä kohtaa Michaelin toivetta:
EN LUE sitä roskalehteä ainakaan, en netistä enkä muutoinkaan.
vapaa.
pikkasen kuohahti vaan äsken, kun muistin millaista julkisuutta kyseinen lehti halusi tuoda MJ:lle heti kuoleman jälkeen.
juttu, miten Michaelista on kirjoiteltu pedo-juttuja, mutta siitä ei kirjoitata juuri ikinä mitään, miten vaikkapa Sony ja AEG ovat loukanneet/hyväksikäyttäneet Jacksonia.
kirjoittaa, että kuolinpesän omaisuus on kavanut yli 727 miljoonalla (ruotsin kruunua vastaavalla määrällää) ja lisää kasvaa vielä lisää 700 milj:lla vuoden aikana.
http://www.expressen.se/noje/michaeljackson/1.1670709/michael-jacksons-formogenhet-har-vaxt-med-727-miljoner
http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/news/2587693/Michael-Jacksons-120million-biggest-haul-ever-for-a-dead-star.html
Minullakin on mennyt jo 40 euroa levyihin ja tunnen pari muutakin mammaa, jotka ovat raahautuneet levykauppaan ekaa kertaa vuosiin ihan vaan Michaelin takia.
kunhan päästään niihin uusiin tuotteisiin käsiksi sitten kun niitä alkaa tulla. Ja leffaan tietenkin koko joukolla perheiden, naapureiden ja kavereiden kanssa.
mennään sitten kultapöksyissä ja käsine kädessä!
tullaan puimaan tämän kohuilijan dokumentin muodossa Jacksonin kuolemaa TV:ssä
http://www.iltalehti.fi/viihde/2009081410080549_vi.shtml
http://documentaryfilms.suite101.com/article.cfm/documentary_explores_jacksons_final_months
Ihan mielenkiintoista vaikka tuossa taas päästetään se "reppanamichael" etusijalle. Ehkä hän sitten oli reppana läpikotaisin.
minua jaksaa aina hämmästyttää miten mustavalkoista kuvaa huumeriippuvuudesta julkisuudessa ylläpidetään. Entäs sitten että Michael oli morfiinikoukussa? Onko tuo nyt ihme, kaikki asiat huomioonottaen. Olisin itsekin, jos olisi miljoonia käytössäni. Taviksella vaan tuppaa elämä räjähtämään käsiin opiaattien hankkimiskustannusten kanssa. Jos Michael sai helpotuksen aineista, niin hyvä hänelle.
Neloselta Klo.22.00 4D: Michael Jacksonin viimeiset päivät
http://www.telkku.com/?oid=2009090122003&autoload=true
Unohtui tuo päivämäärä, vaikka kyllähän se siinä linkistä löytyy;)
????
oli lääkkeiden käytöstä.
Ei MJ käyttänyt lääkkeitä. Hän joi vain terveellisiä mehuja ja söi hyvin komponoitua ruokaa. Kukahan noihin juttuihin taas uskoo, ja ne näytetään Suomen televisiossa.
ja niiden väärinkäyttöä vaan yleistä Jackson-kuvaa, missä lähtökohtaisesti nostetaan koko eläman surkaus pinnalle ja kaikki hyvä siilataan pois ikäänkuin sellaista puolta ei MJ:n elämässä olisi koskaan ollutkaan. Se on juuri sellaista sensaatiohakuisuutta näissä dokumenteissa, mikä menee perille ja saa ihmiset TV:n ääreen ja lukemaan lehtiä.
Kansa rakastaa näitä poor little rich boy-juttuja. Onhan se kivaa nähdä että lahjakkuus ja rikkaus ei tuo onnea. Michael Jackson on loistava sensaatioaihe juuri tästä syystä. Toisaalta hänessä on poikkeuksellista myös se valtava esiintymisen ilo ja helppous jonka me kaikki näimme ennen ensimmäisiä pedofiliasyytöksiä ja vielä vähän niiden jälkeenkin. Nuorena Michael oli ilo silmälle ja mielelle: se hymy ja valloittava persoona tekee vaikutuksen kehen tahansa. Samoin viime aikojen muovinen ja kärsivä ihmisparka ei voi olla tekemättä toisenlaista vaikutusta. An American tragedy tosiaan. Toisaalta tämäkin voi olla pelkkää pintaa ja lahjakkaan ihmisen harrastamaa mediamanipulointia.
käyttää lääkkeitä, olihan hänellä kai ainakin vitiligo, lupus, selkävaivoja ja tanssijoiden perus-vaivoja, sekä monenlaista megajulkisuuteen liittyvää stressiä. Tanssijatkin yleensä jäävät nuorina eläkkeelle tai vaihtavat alaa, mutta MJ harjoitteli vielä 50 vuotiaana ja juuri rullatuolista toipuneena isoa konserttirupeamaa varten.
Media vaan vääristää kuvaa niin, että MJ olisi muka pelkästään huvikseen alkanut käyttää lääkkeitä ja saisi syyttää ainoastaan itseään siitä, että ne ehkä aiheuttavat riipuvaisuutta, toleranssin nousua, ja muita riskejä.
Ja missä tosiaan ovat lehtijutut Michaelin pyrkimyksistä terveelliseen elämäntapaan ja muista hyvistä puolista? Ne jäävät melkein aina kohujuttujen jalkoihin, ja silloinkin kun kohujuorut osoittautuvat paikkaansa pitämättömiksi, media joko jättää virheensä korjaamatta tai käyttävät korjaamiseen paljon vähemmän palstatilaa ja näkyvyyttä kuin kohujuttuihin.
http://www.tmz.com/2009/08/15/michael-jackson-body-buried-forest-lawn/
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1720129
Tässä vielä luotettavaakin luotettavammasta lähteestä hauska juttu, jossa Mark Lesterin ex dissaa miehensä täysin.
http://www.mirror.co.uk/celebs/news/2009/08/16/mark-is-a-fantasist-115875-21599726/
On se jotenkin outoa ettei vieläkään oo haudattu, kun perhe ei osaa päättää mikä on viimeinen leposija... voi MJ:tä:(
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1720343
http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/news/2591228/Frail-sick-Jackson-was-fed-by-spoon-says-singers-make-up-artist.html
http://www.tmz.com/2009/08/17/michael-jackson-conrad-murray-employee-boxes-propofol/
Jos MJ olisi ollut kuollut 5 tuntia ennen kuin ambulanssi saapui, eikö sen jo huomaisi? Kyllähän tuossa ajassa rigor mortis jo alkaa?
ettei elvyttämään lähdettäisi. Voihan se olla, että kyseessä oli ihan normaaleja rutiinihommia joita Murray toimitteli kun luuli potilaan nukkuvan ja olevan ok. Päivä vain ei ollut paras kun kaikki mitä hän teki juuri 25.6 joutui epäilyttävään valoon .
välttämättä niin nopeasti ala näkyä, ja jos ruumis oli kovassa kuumuudessa niin kuin joidenkin väitteiden mukaan oli, niin sekin vaikuttanee siihen millainen ruumis tuolloin oli. Ambulanssimiehistö myös saattoi mennä vähän paniikkiin kun huomasivat tulleensa pelastamaan supertähteä, ja siinä tilanteessa ehkä eivät uskaltaneet olla tottelematta kun Murray käski elvyttää.
Meillekin koulussa opetettiin, että aina pitää elvyttää jos on epäilys että kohde vielä elää.
niin se ei missään nimessä ole mikään rutiinihomma. Murray ei edes ole anestesialääkäri, vaan kardiologi, ja missään nimessä potilaita ei ole tapana nukuttaa muualla kuin sairaalassa isojen operaatioiden ajaksi ja silloinkin potilasta tarkkaillaan intensiivisesti alusta loppuun asti. Murraylla ei ilmeisesti edes ollut tarvittavaa välineistöäkään käytössään, monitorointivälineitä ja elvytyslaitetta...
tuota vaan sitä, että käytetyt ruiskut ym on joskus toimitettava pois varastoista. Se kuuluu työhön sekin. Niin ja tuota nukutushommaahan oli tehty MJ:n kotioloissa jo pitkään ja tiettävästi jo vuosia aika-ajoin. Kyllä MJ itse määräsi varmaan aika paljon miten piti toimia ja koska mitään kummempaa ei ollut tapahtunut ennenkään niin kai tehtiin sitten niinkuin tähti halusi. Ainoa oikea olisi ollut kieltäytyä koko tehtävästä alun pitäen, mutta silloin joku muu olisi astunut tilalle ja lopputulos olisi kai ollut sama.
http://www.contactmusic.com/news.nsf/article/jackson-was-dead-an-hour-before-paramedics-arrived_1113015
toiminut räikeän laittomasti, niinkuin vain lääräti voi. Taitaa tulla melkoiset tuomiot, ja monelle muullekin.
http://www.people.com/people/article/0,,20298137,00.html
jos häntä ei syytetä, ei varmaan kestä pitkään ennen kuin joku pipipääfani ottaa oikeuden omiin käsiinsä.
Minua kyllä huolestuttaa sekin, jos Murray joutuu tässä syylliseksi yksin ja kaikki muut puoskarit ennen häntä unohdetaan ja ja hänen jälkeensä jatkavat samaa hommaa ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Luultavasti on päästy käsiksi vain jäävuoren huippuun mikä paljastui kun MJ:n kaltainen megatähti ei sattumalta kestänyt enää näitä rankkoja lääkityksiä. Sanotaan näin että varmaan LA:ssa ja Hollyvoodissa on "elämää" muuallakin kuin MJ:n kotona (oli).
Sillä ei niitä lääkkeitä ilman hänen pyyntöään olisi annettu. En ainakaan jaksa siihen uskoa. Ja vahvat lääkkeet olivat varmasti hänelle tuttuja (oh God he's taking morphine...).
http://www.contactmusic.com/news.nsf/article/jackson-doctor-in-hiding_1113033
mutta toisaalta Michael itse eläessään kertoi pelkäävänsä että hänet yritetään myrkyttää ja murhata.
http://www.stara.fi/2009/08/17/michael-jackson-kuoli-jopa-viisi-tuntia-ennen-hatapuhelua/
http://www.tmz.com/2009/08/17/mIchael-jackson-birthday-burial-joe-jackson-dies/
http://www.stara.fi/2009/08/18/michael-jacksonin-laakari-pakeni-fanien-tappouhkauksia/
Minä olen sitä mieltä, että koko MJ:n problematiikka kokonaisuudessaan ulottuu yhden lääkärin tekemisiä pidemmälle. Mitä olisi tapahtunut jos Murray ei olisikaan suostunut MJ:n rutiinihommiin tämän kotona? Olisiko MJ saanut raivokohtauksen tai joutunut paniikkiin tai epätoivoiseen tuskatilaan? Tai peräti psykiatriseen hoitoon?
Murray ei ollut ensimmäinen lääkäri joka nukutti MJ:tä kotioloissa näillä lääkkeillä, mutta valitettavasti viimeinen. Siksi hän saa myös tekosistaan rangaistuksen, joka kuuluisi jakaa monen muun lääkärin kanssa. Ehdottomasti ainakin sen lääkärin, joka opetti MJ:lle tällaisen tavan ja teki sen mahdolliseksi jo vuosia sitten. Se lääkäri ei ollut Murray
Sanoipa maailma mitä tahansa niin minä en ainakoaan pidä Murrayta yksin syyllisenä MJ:n kuolemaan. Tietysti jos osoittautuu, että hän tahallisesti antoi yliannostuksen on asia ihan toinen, mutta siihen en oikein usko.
Jos on totta, että MJ oli syöttökunnossa jo viikoja ennen kuolemaansa, niin ihmetellä täytyy, jos joku uskoi hitusenkaan vertaa MJ:n mahdollisuuksiin suoriutua kunnialla edes muutamasta konsertista. Ehkä hän tiesi sen itsekkin mutta kukapa sitä kertoisi. Stressiinkin voi tuupahtaa jos se käy ylivoimaiseksi ja jos lääkkeet ovat siinä ohessa tulleet lieventäväksi osaksi jokapäiväistä elämää.
Syy ei mitenkään voinut olla kokonaan Murrayn, koska tuskinpa hän niitä aineita MJ:iin pisti ilman hänen omaa suostumustaan.
Toisaalta viimeisten harjoitusten mies ei näyttänyt mitenkään pahalta. Vähän poissaolevalta ehkä, mutta nehän olivat vain harjoitukset. Voi hyvin olla, että mies olisi taas syttynyt oikeassa konsertissa samoille tehoille kuin ennenkin ja tämä olisi ollut kaikkien comebackien äiti.
isä ja vielä isovanhemmatkin! Ja isommaksi vaan käy.
mausoleumi:
http://www.tmz.com/2009/08/18/mjs-final-resting-place-no-visitors-please/
ihan paskaa! ainoa lohtuni on viime viikkoina ollut se että pääsen joskus matkustamaan sen haudalle ja viemään omat hyvästit ja kukat ym. ja nyt en sitten ikinä pääsekään jos se haudataan tonne yhsityiseen paikkaan jonne ei oo kenelläkään ulkopuolisella asiaa! en koskaan pääse jättämään sille hyvästejäni, tää on niin väärin! :(
http://www.mirror.co.uk/celebs/news/2009/08/19/michaei-jackson-self-harmed-in-his-final-weeks-exclusive-115875-21606824/
koska varmasti Jackson olisi muutenkin saanut kipulääkereseptejä Hollywoodin lääkäreiltä, jos olisi halunnut. Ja Michaelillahan oli vielä yksityisessä käytössään superlöyhämoraalinen Murray joka suostui antamaan anestesialääkettäkin suoraan suoneen, vaikka se on tappava aine jonka turvallista käyttämistä Murray ei edes osannut.
.. toiminut vastoin Michaelin tahtoa niin, että hänet olisi tosissaan saatu hoitoon lääkeriippuvuudesta ylipääsemiseksi :(( Ei läheiset, ei työn kautta päivittäin tekemisissä olevat.. ei lääkärit!!
Todella surullista.
Ihminen voi huutaa apua monella tavalla.. Ja kun on koukussa lääkkeisiin, niin varmaan se avunhuuto tulee tosi syvältä sisimmästä, vaikka ihminen itse kieltäiskin olevansa avun tarpeessa..
Morphine-biisikin, ne sanat.. MJ varmasti tiesi tarvitsevansa apua, syvällä sisimmässään :'(( Mutta kukaan ei jaksanut toimia riittävän sinnikkäästi, perään antamattomasti, jotta mies olisi saatu oikeall e polulle jo vuosia sitten. Ei olisi vielä alkukesälläkään ollut liian myöhäistä.
Ei ollut kyse siitä, etteikö olisi ollut ihmisiä ympärillä - ihmisiä, jotka varmasti huomasivat, että kaikki ei ole kohdillaan.
RIP Michael. Kuuluisuuden hinta oli liian kova. Jos lapsuudesta ei saa riittävän vahvaa pohjaa elämään, asioiden käsittelemiseen, on hankalampi pärjätä elämän läpi vastoinkäymisissä. Varsinkin, jos ne ovat sitä mittakaavaa kuin Michaelilla..
(muistaakseni oikeudenkäynnin jälkeen) Michael kävi menestyksekkäästi läpi vieroituksen, ja totteli siellä ohjausta täysin suosiolla. Jos hän nyt TII projektin rasitusten ja vanhojen vammojen uudelleen ärtymisen myötä ajautui uudelleen lääkekierteeseen, niin on kyllä todella törkeää AEG:lta että he suorastaan kannustivat myrkkyihin palkkaamalla diilerin, eivätkä laittaneet Michaelia hoitoon. Eikös Heath Ledgerkin joskus passitettu vieroitushoitolaan kesken elokuvan teon?
AEG:n asenne konsertteihin kuitenkin oli että 'Do or die!', eli rahanteko oli tärkeintä ja ihan sama kestääkö Michael ruljanssia vai ei.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2009081910103477_ul.shtml
tuosta oli jo viitteitä siihen aikaan, kun MJ oli tapetilla pedofiilijuttjuen yhteydessä. Helppo on Murraytakin nyt syytellä siitä mitä muut lääkärit ovat tehneet jo vuosia, mutta eivät pystyneet sen parempaan kuin pitämään MJ:n edelleen lääkkeistä riippuvaisena. En usko ollenkaan, että hän oli leväperäisempi kuin kukaan muukaan näistä perhelääkäreistä, Mj oli varmaan henkilö jonka hoitamiseen tarvitsi aivan erikoislaatuiset hermot ja siihen nähden, mitä Murreylle nyt on tapahtumassa olisi palkan kuulunut olla kymmenkertainen. Selaiseen liemeen mihin hän joutui MJ:n takia.
Tsiisus!
murtaa Jacksonin terveyden, mutta myöhemmin Michael hakeutui hoitoon. Vielä viime keväänä hän suoritti vakuutusyhtiön käskystä lääkärintarkastuksen, ja selvisi siitä erinomaisesti eikä siis ollut lääkeriippuvainen! Jos kevään jälkeen Michael alkoi jälleen käyttää aineita tai vajota anoreksiaan, niin siinä varmaankin oli mukana myös muita rikollisia diileripuoskareita kuin Murray, mutta lopussa se oli Murray joka järjesteli urhilleen anestesiaa ja laihdutuslääkettä ja tappoi hänet. Suomessa tuollainen roisto olisi jo raahattu oikeuteen vastaamaan teoistaan niinkuin se sairaanhoitaja joka myös myrkytti uhrejaan.
...Ellei sitten Murrayn vakuuttelut viattomuudestaan pidä paikkaansa, ja joku muu murhasi Jacksonin, mutta tuskinpa sentään.
toi Murray ja Klein myös. Toi comeback oli hullu yritys jo sellaisenaan kun MJ ei vaikuttanut kestävän stressiä. Sitten tuli taas nää kauneuskäsittelyt ja anestesiat sun muut kipulääkitykset niiden yhteydessä mukaan kuvioihin. Kukaan meistä ei tiedä, millaisia kohtauksia MJ sai jos ei saanut lääkkeitään, mutta voin ihan hyvin kuvitella, ettei kenelläkään ollut helppoa hänen ympäristössään jos tarve iski päälle eikä kamaa ollut saatavissa.
MJ olisi kuvaillut tohtori Murrayta?
leperrelleen Propofol mainospuheessaan, että 'Trust in me Michael, just in me, put all your trust in me.'
:S
Jacksonille? Minä luulin että he tapasivat muissa merkeissä.
http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/showbiz/tv/2594869/BBC-to-do-Michael-Jackson-style-reality-show.html
http://www.tmz.com/
http://houstoncriminallaw-pressroom.com/biographical-information-–-dr-conrad-murray/
http://www.mirror.co.uk/celebs/news/2009/08/20/police-will-charge-michael-jackson-s-doctor-with-manslaughter-within-2-weeks-115875-21609511/
http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/news/2599439/Jason-Pfeiffer-claims-he-was-Jackos-gay-lover.html
sanattomaksi.
Ala-arvoista julkisuustyrkkyilyä! Jos Michael olisi viime viikkoinaan ollut rakkaus-suhteessa välittävän henkilön kanssa, niin se henkilö olisi järjestänyt Michaelin hoitoon ja TII:n jäihin toipumisen ajaksi, eikä antanut lipua pois.
Jacksonin perhe yritti pelastaa häntä, mutta he eivät päässeet niin lähelle että olisivat onnistuneet. Rakastaja-sielunkumppanilla olisi ollut todellinen valta-asema Michaelin suhteen. Mutta niin, valitettavasti Michaelin ainoa 'tuki' yksinäisinä öinä oli Murray.
varmaan viety niin vain pakkohoitoon auton takapenkiltä. Eikä kundin tarvinnut edes tietää että MJ:llä oli rivaali jolle MJ oli ollut uskollinen jo lähes 20 vuotta. Ei sellaista suhdetta katkaista miten vaan. Lääkeriippuvuus on lääkeriippuvuutta ja
se vei voiton kaikista.
on just tavannut jonkun, niin kehtaisko sitä mennä ehdottamaan että mee hoitoon? ..toisen loukkaantumatta siitä.. & MJ ois niin helppo sanoo: lähe menee.. tarjokkaita varmasti meinaan riitti ympärillä..
porukkaa. Hoitoväki taisi olla MJ:n heikkous, mutta tuostahan ei taas tiedä kukaan, onko tuo totta vai tarua vai puoliksi totta vai mitä lie.
MJ onnistui ympäröimään itsensä niin surkeilla ihmisillä.
se kuinka MJ olisi pitänyt noin "isosta" miehestä, kun oma ulkonäkö oli niin tärkeä...
jos toinen on sairas. Parempi että toinen suuttuu kuin että kuolee, ja jos ei michaelin eläessä osannut avata suutaan ja toimia niin turha nyt hänen kuoltuaan on jaella haastatteluita ja ottaa vastaan rahaa paljastuksistaan.
suhde MJ'n kanssa, mistä moinen tarve avautua julkisuudelle? Voisi kai jotain pitää vain omana tietonaan.
kaikista surkein. Jos hän todella rakasti Michaelia, kuten väittää, niin ei hän olisi naistenlehdessä tai The Sunissa juoruilemassa suhteestaan. Ja vielä nyt kun MJ on jo kuollut eikä pääse sanomaan oliko tuo totta vai ei. Kuvakin on joulun vietosta joten se ei ole mikään todiste mistään muusta, kuin että he tunsivat toisensa jo aikaisemmin.
kun ei tunne olosuhteita. Itse en usko että kukaan olisi saanut häntä lukkojen taakse hoitoon. Kyllä se olisi ollut menoa MJ:n elämästä jos sellaisin menetelmin olisi lähtenyt liikkeelle.
taisi olla läheisempi suhde Ian Halperiniin, kuin Michael Jacksoniin.
Klein. Vaikka samassa tallissahan he tuon mukaan olivat töissä. Noista nyt ei tiedä koskaan kuka mitäkin on ja oli tulee olemaan. Debby oli ainakin lasten äiti ja Kleinin väitettiin olevan isä - vaikka siitä ei varmuutta ole vielä ilmoitettu - ja rakastajakin löytyy sieltä samasta paikasta.
tohtoroi ja on mahdollisesti lasten isä, Kleinin naispuolinen hoitaja synnytti lapset ja Kleinin miespuolinen hoitaja...
Merkillinen tämä Kleinin klaani. Jos Kleinilla oli koira, se luultavasti toi Michaelille tohvelit.
kohde, ja mahdollisesti yksi niistä jotka tulee saamaan syytteen tai menettämään lisenssinsä. Ehkä hänen porukallaan Debbietä lukuunottamatta on nyt huoli huomisesta, ja valehdellaan vaikka lehdillekin että jostain saisi rahaa pahan päivän varalle.
En usko sanaakaan noiden miesten puheista!
Eli olla uskomatta sanaakaan mitä tabloidit kirjoittaa? Tai sitten voisin harkita oman juttuni myymistä: minullakin oli salasuhde Michaelin kanssa jo vuosia (kukaan ei tietenkään tiennyt, koska perheellisenä ihmisenä minunkin piti olla tarkkana ettei jääty kiinni). Tavattiin muuten sattumalta Kleinin vastaanoton aulassa vuonna 1998. Viimeisinä viikkoinaan Michael oli vähän stressaantuneen tuntuinen ja nukkui kuulemma huonosti. Puhui paljon lapsistaan ja lauleskeli joululauluja. Olishan se pitänyt arvata että ennusmerkit olivat huonot.
en usko kenenkään olleen liikkeellä pahoissa aikeissa MJ:n ollessa elossa. Kuolema oli aikamoinen shokki kaikille ja näyttää siltä, että lähinnä juuri lääkäreistä maalaillaan jonkinlaista paholaista muistuttavaa kuvaa netissä. Itseasiassa uskon että he tekivät sen, minkä uskoivat edesauttavan MJ:n hyvän olon tunnetta.(obs! tunnetta, ei hyvää oloa välttämättä)
Vaikuttaa normi-ihmsen silmin katsottuna groteskilta sanoa näin kun näkee lääkemäärät mutta kukapa meistä tietää MJ:n elämästä enempää kuin nuo jotka toimivat hänen läheisyydessään.
ihmisiä rahaa vastaan, turha sitä on kaunistella. Propofolin kanssa läträäminen puolestaan on jo niin hurjaa ettei katujen heroiinidiilereistäkään moni uskaltaisi ottaa niin isoa riskiä.
Jos pitää paikkansa että Klein antoi Michaelille propofolia ja opasti Murraynkin yrittämään samaa, niin tuon rakastajawannabeen täytyy myös olla kaulaansa myöten samassa sopassa ja osallinen jollakin tavoin.
kun osaat noin paljon!
Niinpä niin.. MJ ei itse halunnut elämänsä aikana tulla ulos kaapista.. odottelinkin jo koska näitä huhuja alkaa tulla julkisuuteen.. & MJ saadaan pysymään varmasti otsikoissa niin hyvässä kuin pahassakin.. Ja totuutta ei kumminkaan kukaan tiedä varmasti, kun MJ ei ole enää itse kertomassa.. kerrassaan loistava ystäväpiiri hänellä :o
faneille yhtään karvaa päähän kun kaikki luurangot ovat kolisseet kaapeista ulos!
että ihmisten bullshitin sietokyky on hänen kohdallaan paljon korkeammalla kuin muiden ihmisten. Itse olen jo vuosia ottanut MJ-uutisoinnin ihan huumorin kannalta. ihmettelen vaan milloin joku keksii että ufot kaappasivat MJ:n.
Järki ihmiset käteen. En ole enää vuosiin seurannut juttuja Michael Jacksonista, koska ne menevät niin yli. Ei tarvitse kuin katsoa Youtubesta Jacksonin joitakin haastatteluja, missä hän itse toteaa, että jutut lööpeissä hänestä eivät pidä useimmiten paikkaansa. Hän myös kehotti olla lukematta niitä. Samahan se on kenen tahansa julkkiksen kanssa. Valitettavasti Michael Jackson on mega-julkkis, joka kärsi median ja kateellisten ihmisten olemassaolosta.
nyt kuitenkin kyse ihmisestä joka kuului MJ'n lähipiiriin eikä ihan pelkkänä sairaanhoitajana aivan kuten Klein ei ollut ihan pelkkä lääkäri. Yhdessä vietettiin jopa joulua. Kieltämättä se antaa uskottavuutta tuolle väitteelle.
Mutta höpinäksihän sekin osoittautui. Se vaimon tilitys oli tosin hauskaa luettavaa. MJ-uutiset ovat melkein hauskinta viihdettä mitä lehdistä on viime kuukausina löytynyt. Pelkkää fiktiotahan se on tietenkin, mutta hauskaa silti. Täytyy tosin ihmetellä miten pöljiä ihmisiä MJ ympärilleen haali. Tietenkin joukossa oli myös oikeita ystäviä, mutta paljon on kyllä mielenterveyspotilaitakin.
Michael ajattelisi nyt jos katselisi pilven reunalta, miten hänen ystävilleen on käynyt ja miksi.
..se mark väittää olevansa kaikkien MJ lapsien isä :o
http://www.dailymail.co.uk/tvshowbiz/article-1208215/Please-Sir-I-father-Oliver-star-Mark-Lester-claims-father-ALL-Jacksons-children.html
samaistua kun oli itsekkin vähän rajamailla. Tunnetteko muuten Jacksonin niin hyvin että satavarmasti voi väittää juttujen olevan perättömiä? Yhtä hyvinhän sekin väite voisi olla perätön että kaikki jutut ovat perättömiä.
vaan väittävät lehtien välityksellä kaikenlaista mihin ei ole helppo uskoa. Vai onkohan se sitten niin ettei lasten anneta vaikuttaa testeihin jostain syystä.
En voi millään uskoa, että Michael olisi harrastanut seksiä tuollaisen ".." kanssa, mutta saapahan vähän lisää ruokarahaa noillakin jutuilla.
Lester vaikuttaa vinksahtaneelta mutta eihän se tietenkään sitä tarkoita, etteikö hänen(kin) tarinansa voisi olla totta.
http://www.3am.co.uk/michael-jackson-photographed-alive-and-well-in-london-how-can-this-be/17241/
Ihanaa! Lokakuuta odotellaan!
http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/michael_jackson/2600856/MJs-funeral-put-off-for-5-days.html
mukaan Michaelin ruumis on kadonnut. Haastatellaan anonyymiä ruumishuoneen hoitajaa, joka eräänä aamuna huomasi ruumishuoneen oven siirtyneen paikoiltaan ja Michaelin säilytyslokeron olleen TYHJÄ!
kyllä mielellään ostaa jutun ja julkaisee.
julkaisusta pitää paikkansa.
http://www.tmz.com/2009/08/21/dea-raids-mickey-fine-pharmacy/
http://www.tmz.com/2009/08/21/live-dea-raids-pharmacy-used-by-jackson/
http://www.accesshollywood.com/nephew-michael-joined-family-weeks-before-death_article_22019
http://www.stara.fi/2009/08/22/vaitetty-homorakastaja-michael-jackson-tiesi-kuolevansa/
Jos tiesi? miksi ei muuttanut suuntaa.. ajatellut edes lapsiaan? & miksi viimeisen kevään käytti esim. kasvojensa nuorentamiseen? :o
Kleinia ahdistaa nyt nämä mahdolliset syytteet. Itsemurha olisi katevä ratkaisu. Tuohan oli Kleinin tallissa töissä ja Klein ehkä lähetti sen kertomaan juttuja juorulehdille. Kukaan ei voi todistaa onko jutut oikeita vai vääriä kun MJ on kuollut. Kuva itsemurhaa potevasta Michaelista leviää ympäri maailmaa ja loppujen lopuksi tapaus tulee olemaan oman käden kautta aiheutunut kuolema.
Jippii! Kylläpä minä olen kekseliäs!
POHDISKELEVASTA.... ei siis potevasta.
mikä potilasta vaivaa ennen kuin alkaa tätä hoitaa. Jos siis Michael oli itsetuhoinen häntä olisi pitänyt hoitaa sen mukaisesti. Vastuu siis joka tapauksessa lääkärillä.
etkä ymmärtänyt pointtiaa, tosikko.
joka maalasi "Michael-enkeleitä".
http://www.usatoday.com/life/people/2009-08-20-jackson-paintings_N.htm?csp=People
myös ihanien muistojen ketjuun :) Mukavan neutraalia ja EI-sensaatiohakuista kerrontaa Michaelista. Tällaisia sitä odottaa näkevänsä kaiken tuon "halusi kaikin keinoin luoda ideaalilapsia" -höpötyksen sijaan.
(IV-hoidot muuten ovat tuhannen yleisiä, ja myös sitä tehdään paljon, että koitetaan saada "koeputkihedelmöitetyille" lapsille hyvät geenit.. jossain määrin se on tavallisemmallekin ihmiselle mahdollista, ja sitä tehdään. Se, onko se moraalisesti hyvä vai huono, en ota kantaa.)
http://www.newsoftheworld.co.uk/showbiz/466590/The-truth-about-Michael-Jacksons-perfect-test-tube-family.html
keräili natsimitaleja, oli valtavan kiinnostunut natsitohtori Mengelen ihmiskokeista ja Hitler oli hänelle pakkomielle. MJ halusi luoda täydellisiä, virheettömiä lapsia - keinoja kaihtamatta, hinnalla millä hyvänsä.
Jälleen yksi Michael Jacksonin salaisuus paljastettu! Michael Jackson oli NATSI joka yritti luoda itselleen voittamattoman yksityisarmeijan VALLATAKSEEN MAAILMAN!
soturia ja maailma makaa jalkojen alla. Aika mielenkiintoista. Hitlerin sota-asu ja Michael Jacsonin suuri sydän samassa persoonassa on kuin Hitler parodiaa parhaimmillaan.
Molemmat bunkkeroituivat salaisuuksineen ulkomaailmalta ja yksityiset, yleisesti paheksutut tavat pidettiin tiukasti piilossa lukkojen takana. En tarkoita sitä, ettei olisi saanut tehdä mitä haluaa, mutta kohujen välttämiseksi ei ehkä haluttu tuoda avoimesti esillä kaikkea sellaista, mistä suurella yleisöllä on tapana närkästyä.
http://www.aboutmj.com/wp-content/uploads/2009/07/michael_joseph_jackson_the_legendary_singer__dancer_and_songwriter_016709_.jpg
tuohon esitykseen myös "HEIL HITLER!" huuto?
Jos MJ :llä oli Hitlerimäisiä maneereja lavalla niin hänen sanomansa oli rauhaa ja rakkautta, ei sotaa ja hävitystä. Ehkä se oli tarkoituksellinen kontrasti tai sitten ei. Hitlerkin olisi voinut soveltaa samaa koska oli suuruuden hullu ja tahtoi koko maailman itselleen mutta hän valitsi sodan. Ehkä hän ei sitten muuta osannut vaikka olihan hänkin taiteellisesti lahjakas. Joka tapauksessa MJ sai omalla sanomallaan suuremman osan kuin Hitler hänen menetelmillään.
Se joka ei olllut julkista on juuri nämä nyt jesille tulleet puolet, kuten lääkeriippuvuus koko laajuudessaan, seksuaalisuus ja lasten geenien valikointi joista kukaan ei pysty varmuudella sanomaan mitään vaikka lehdistö kuinka asioita vääntää ja kääntää.
http://www.mirror.co.uk/celebs/news/2009/08/24/secret-michael-jackson-email-accounts-discovered-by-police-115875-21619344/
http://www.tmz.com/2009/08/24/michael-jackson-wigs-costumes-r-h-smith-company-rubies-costume/
http://www.tmz.com/2009/08/24/michael-jackson-lawsuit-creditor/
Ja tribuuttitapahtumasta:
http://uk.eonline.com/uberblog/b140830_mjs_mama_tribute_wonderful_idea.html
promoamassa MJ tribuuttia Wienissä.
http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/news/2604372/Jacko-would-love-tribute.html
Kun DNA- testeistä kukaan ei tunnu piittavan niin spekuloidaan:
http://www.femalefirst.co.uk/entertainment/Michael Jackson-70705.html
http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/news/2605269/Michael-Jackson-wanted-British-doctors-baby.html
lapsitouhut. Ihmeellinen mies kerrrassaan.
& lisäksi ylhäällä oikealla alkaa pyöriä uusi video tyhjillään olevasta neverlandista...
lisämateriaalia... poreamme huoneesta pääsee ulos ja pihalla näyttää olevan tyhjillään oleva uima-allas ja sisällä portaita yläkertaan mitä ei oo mun mielestä ennen näytetty ja yläkerrassa huoneita ja kylpyhuoneita...
Ihan mieletön talo mutta jotenkin sokkeloinen...
http://www.accesshollywood.com/michael-jackson-exhibition-to-debut-in-london_article_22049
http://www.tmz.com/2009/08/24/jackson-died-from-lethal-levels-of-propofol/
kestänyt tuollaista 6 viikkoa putkeen ja varmaan jo ennen sitäkin vaikka kuinka kauan. Näyttää siltä ettei ollut helppoa olla hoitava henkilö MJ:n läheisyydessä ja vastata kaikkiin vaatimuksiin. Oikea paikka olisi ollut suljettu osasto jossain mutta olisiko se ollut sitten elämän arvoista sekään.
Oliko tosiaan 25 mg tappava annos Propofolia vai oliko ne muut liemet osasyynä siihen, että Propofol oli jo vähän liikaa pienempänäkin annoksena?
http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/news/2604869/Official-Michael-Jackson-death-WAS-homicide.html
http://www.tmz.com/2009/08/24/michael-jackson-mickey-fine-pharmacy-selfprescribed-affidavit/
http://www.tmz.com/2009/08/24/conrad-murray-michael-jackson-ed-chernoff-dies-propofol-lapd-warrant/
http://www.tmz.com/2009/08/25/jackson-doc-reaches-out-to-president-obama/
näkee missä mentiin ja mennään edellaan, jos kukaan ei puutu asioihin. Jos Murrayta ei olisi ollut niin joku muu olisi hoitanut hommat. Tosin voi olla, ettei "se muu" olisi lähtenyt kokeilemaan muita menetelmiä vaan tyytynyt antamaan Propofolia mukisematta ja addiktiosta välittämättä. Ehkä se olisi säästänyt elämän vaikka se olikin menossa kurjaan suuntaan jos addiktio oli noin pahassa jamassa.
puolen miljoonan dollarin palkkiota! Saattaa olla tosiaan aika vähissä lääkärit, joilla on ammattietiikka ja moraali noin kohdillaan, kun houkuttimet on tuota luokkaa..
Mutta onneksi nyt yksi tapaus on tullut päivänvaloon, hinta siitä oli todella turhan kova :((
jos laskee kaikki nekin tapaukset, jotka on sivuutettu yliannostuksina. Mkj:n tapauksessa oli pointtina se, että lääkäri teki työn paikan päällä mutta että tuohon päästiin, niin monta lääkäriä oli ennen häntä satavarmasti jo rikastunut muillakin tahoilla. Tarvitsikohan MJ Murrayta muuhun kuin huolehtimaan siitä että MJ saa nämä lääkkeet suuhunsa ja suoniinsa?
Mielenkiintoinen artikkeli Propofolista Time:sä
http://www.time.com/time/arts/article/0,8599,1918363,00.html
suoritus on kirjoittaa Obamalle koska tässä nyt on käymässä niin, että yksi pannaan kalteriien taakse ja muualla elämä jatkuu niinkuin ennenkin. Kauan saa varmaan odottaa seuraavaa tapausta, mihin voi näin kätevästi yhdidstää lääkärikunnan rappeutumisen ja näin laajasti joten pitäisi tosiaan tarttua tilaisuuteen tässä ja nyt ja panna asiat ojennukseen. Siihenhän tuo kirje tähtää ja siitä isot pointsit. On toki hyvä ettei langennut ansaan. Puhtain peperein on helppo toimia.
sievoisesti kun vääntää näitä ja koeputkilapsijuttujaan nyt julkisuuteen. Tiedä vaikka tienasi rahaa MJ:ltäkin. Kai se olisi maksanut sievoisesti jos olisi suostunut tuohon lapsen valmistamiseen mistä hän avautuu The Sun lehdelle.
http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/news/2604869/Official-Michael-Jackson-death-WAS-homicide.html
Kommenteista päätellen alkaa jo ihmisille valjeta totuus.
Se mitä itse ajattelin oli tuo Propofolin vähentäminen ja tilalle annetut muut riippuvuuteen johtavat lääkkeet. Miten päin vaan niin olisi kai pitänyt päästä kunnon hoitoon ja saada asiantunteva henkilökunta ympärilleen, mutta kukapa olisi saanut MJ:tä mihinkään laitokseen.
jos muistan ajankohdan edes suunnilleen oikein. Oli hoidossa, varmaan Elisabeth taylorkin sinne häntä puhui..
Mutta Michael jäi koukkuun uudestaan. Ja mikäs on jäädessä, kun on pirun avuliaita lääkäreitä tarjolla auttamaan riippuvuuden ylläpitämisessä! Hitto..
riippuvuutensa...
kun nyt on näitä uutisia uutisten jälkeen:
http://uk.eonline.com/uberblog/b140986_michael_jacksons_doc_who_told_police_i.html
Aika nääntyneen näköinen MJ tuossa kuvassa. Ei näytä terveeltä.
paikkaan ja nyt on lääkärien sota käynnistynyt - vai olisiko se advokaattien duelli sittenkin.
http://www.tmz.com/
http://www.tmz.com/
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2009082610138885_ul.shtml
täynnä huttua kuin joulukalkkuna. Sitä pitäisi kuulustella CIA'n tyyliin, muuten ei irtoa totuuden sanaakaan. Miksei sitä lähetetä Abu Ghraibiin?
http://www.stara.fi/2009/08/26/vahvistus-laakari-antoi-michael-jacksonin-kuolla/
http://www.tmz.com/2009/08/26/michael-jackson-son-prince-michael-malachi-jet-jackson-biological/
http://www.radaronline.com/exclusives/2009/08/woman-claims-michael-jackson-father-her-son-files-claim-against-estate
http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/news/2609334/Michael-Jacksons-ex-secretly-reported-his-drug-doctor-Arnold-Klein-to-US-cops.html
http://www.tmz.com/2009/08/27/heroin-found-at-michael-jacksons-house/
http://www.tmz.com/2009/08/28/michael-jackson-coroner-report/
http://www.dailymail.co.uk/news/worldnews/article-1209793/Killer-scapegoat-As-Jackos-doctor-faces-homicide-trial-evidence-grows-drug-addled-singer-blame.html
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2009/08/941646
Nukke siis.
http://www.mirror.co.uk/celebs/news/2009/08/29/michael-jackson-to-buried-in-a-gold-casket-encased-in-cement-115875-21633985/
Artikkelin lopussa on aika mielenkiintoinen yksityiskohta elämästä ennen tähteyttä ja rikkauksia. Perhe asui pienessa talossa ja pojat saivat jakaaa sängyt keskenään. MJ nukkui veljensä Marionin kanssa. Ei siis ollut mitenkään merkillistä, että aikuisena lapsuuttaan elävä MJ piti lasten kanssa nukkumista luonnollisena.
http://www.newsoftheworld.co.uk/showbiz/michael_jackson/478815/Michael-Jackson-Dr-Conrad-Murray.html
http://www.mirror.co.uk/celebs/news/2009/08/31/michael-jackson-s-heart-attack-was-kept-secret-claims-singer-s-friend-115875-21636485/
tottakin. Pitäisi malttaa julkisen sanan edustajien odotella oikeudenkäyntiä ja virallista asioiden selvittelyä. Kyllähän sitä kroppaa siirreltiin - ensin ambulanssiin, sitten helikopteriin jne. Miten esim siirrettiin kroppa yläkerrasta jos talossa ei ollut hjissiä?
joten ei tarvinnut muuten varmaan raahata kuin korkeintaan sängystä paareille.
on mannaa. Nopeasti otsikoihin vaan:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2009083110165976_ul.shtml
No nyt Macaulay Culkinin väitetään olevan Blanketin isä :o
http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/news/2614985/Home-Alone-Macaulay-Culkin-is-dad-of-Blanket.html
MJ:llä on vielä yksi poika lisää:
http://uk.eonline.com/uberblog/b141862_mj_tribute_13000_mexican_zombies_cant.html
http://www.tmz.com/2009/08/31/macaulays-rep-blanket-is-not-his-baby/
http://www.stara.fi/2009/08/31/paljastus-michael-jacksonin-ruumis-valetaan-betoniin/
http://www.tmz.com/2009/09/01/conrad-murray-michael-jackson-student-loans/
http://www.tmz.com/2009/09/01/michael-jackson-cleans-house/
tämä kanssa: http://www.tmz.com/2009/09/01/michael-jackson-tigers-tippi-hedren-sabu-thriller-fire/
Melkein yhtä sööttejä kuin MJ itse.
http://www.tmz.com/2009/09/02/michael-jackson-rolls-royce-cars-children-wedding-presents-video/
http://www.tmz.com/2009/09/03/michael-jackson-homicide-focus-only-on-dr-conrad-murray/
Uskottavasti tulee syyte kuoleman tuottamisesta eikä taposta tai murhasta. Ellei sitten tekoa saada todistettua tahalliseksi mutta tuskin se sitä oli.
http://www.time.com/time/arts/article/0,8599,1920240,00.html
http://news.bbc.co.uk/2/hi/entertainment/8235660.stm
http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/musiikki.shtml/946475?jackson_michael
TMZ ja muut kertoo että After- Party pidetään Villa Sorisso ristorantessa ja niin se oli kutsukortissakin- Suomessa näköjään tiedetään toisin.
Suomessa menee joskus väärin. Se onkin Villa Sorriso,, niin!
Perhe saapui hautajaisiin...
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2009090410190301_ul.shtml
mutta kopioida voi aina. The Sun lehdessä oli kuva MJ:n arkusta jonka päälle hänen lapsensa olivat asettaneet kruunun. Aika sööttiä.
http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/news/2621556/Crowned-King-of-Pop-by-his-kids.html
Michael Jacksonista - pieni pätkä - tän sivun oikeassa laidassa.
http://www.accesshollywood.com/audigier-wont-make-jacksons-home-a-public-space_article_22579
http://www.aftonbladet.se/nyheter/article5744959.ab
Ja kyllä! Miljoonan dollarin hautajaiset olivat kaikkea muuta kuin perhepiirin yksityinen tapahtuma. MJ:n rikkaudet antoivat perheelle mahdollisuuden kokea sitä, mikä oli hänelle mahdollista koska vaan. Ylenpalttisen saattueen ja jopa 90 minuutin myöhästymisen ilman että paikallaolijat kyllästyvät odottelemaan.( Olikohan vieraita tippunut joukosta kun joissakin autoissa näytti olevan vain yksi matkustaja jos sitäkään.)
Vähän olen samaa mieltä, että oli turhaakin turhempaa tuhlailua MJ:n rahoilla tuo seremonia ja kaikenkaikkiaan vähän nousukasmaisen mauttomuuden leima jäi mieleen.
After-Party ravintolassa oli tilaisuus jossa erään tietolähteen mukaan kuvattiin ja josta AEG käyttäisi materiaalia filmiinsä oli sekin juttu joka sai miettimään että rahat on saatava jostain takaisin keinolla millä hyvänsä. Tosin MJ:n lapset ja vanhemmat eikä Elissabet Taylor tulleet ravintolaan mutta perhehän on suuri.
Niin ja missä oli Diana Ross? Oliko ystävyys sittenkin katkolla?
http://uk.eonline.com/uberblog/b142844_michael_jacksons_family_doesnt.html
Julkisuus ei nuorimman veljen mukaan ollut tarkoituksellista. Media vain ei kunnioittanut yksityisyyttä. Silti on sanottava, että hyvin tuohon oli varauduttu kyllä kaikkine luksusajokkeineen ym. Seremoniasta piti tulla puheenaihe ja se oli jo ennalta taattu päästämällä yksityiskohdat julkisuuteen.
http://www.stara.fi/2009/09/06/michael-jacksonin-hansikkaasta-maksettiin-jattisumma/
aiheesta:
http://www.mirror.co.uk/video/news/2009/09/06/michael-jackson-glove-sells-115875-21652689/
http://uk.eonline.com/uberblog/b142860_michael_jackson_was_baby_daddy.html
Michael tulee olemaan rikkain julkkis ensi vuonna.
http://www.e24.se/lifestyle/riktliv/artikel_1554173.e24
http://www.tmz.com/2009/09/08/michael-jackson-forest-lawn-memorial-park-prices-tales-from-the-crypt/
Jääköhän voitto Jacksonin perheelle jos he myyvät ne 11 kryptaa jotka ovat vielä jäljellä. Hehän ostivat 12. Tai sitten sinne rakennettiin oma mausoleumi johon tarvittiin ne kaikki. Sellainen Tuthankhamonin hauta jonka jälkipolvet löytävät joskus..
http://www.telegraph.co.uk/news/newstopics/celebritynews/6148393/Michael-Jackson-will-be-top-earning-celebrity-next-year.html
Voi voi!
http://www.tmz.com/2009/09/09/michael-jackson-wrongful-death-family-conrad-murray-lawyers/
http://www.tmz.com/2009/09/09/the-jackson-kids-education-home-works/
http://uk.eonline.com/uberblog/b143041_oops_chris_brown_wont_beat_it_jackson.html
http://breakingnews.iol.ie/entertainment/jacksons-brother-wants-body-reburied-at-neverland-425891.html
Veikkaisin, että missään kohtaa Jermaine ei ole sanonut "haluan veljeni uudelleen haudattavaksi Neverlandiin".
viime aikoina. Voipi olla jotain surustressiä. Jutussa lukee kuitenkin että Jermaine Jackson said he was sure that, eventually, the King of Pop would be reinterred at Neverland Ranch.
MJ haudattiin helmillä koristettuna...
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1729424
Good bye darling..again.