Hei! Sattuiko kukaan katsomaan mtv3:lla ollutta dokumenttia, jossa kerrottiin Amerikassa toimivasta siveysliikkeestä? Kyseissä ohjelmassa tyttäret olivat luvanneet pysyä siveinä naimisiin menoon saakka, ja isät käyttivät heitä vuosittain järjestetyissä tansseissa. Katoin kyseisen ohjelman ihan uteliasuuttani, ja se herätti todella ristiriitaisia tunteita.
Hyviä asioita olivat läheinen isä - tytär - suhde sekä se, että siveänä elämisessä ei ainakaan tee liian aikasin asioita, jotka myöhemmin saattaisivat harmittaa.
Sen sijaan minulla kävi melkein sääliksi nuita ohjelmassa olevia tyttöjä. Sain sen kuvan, että käytännössä isä valitsee miehen tyttärellensä, ja kyseinen seikka menee jo mielestäni ööveriksi. Jokaisella pitäsi olla oikeus itse valita kumppaninsa! Myös isän hyväksyntä tyttären miehen suhteen meni yli ymmärrykseni. Toki on suotavaa, että poikaystävä tulee toimeen perheen kanssa jne, mutta ei poikaystävälle tartte mitään isän hyväksyntää hakea. Minusta tuossa ohjelmassa olevat isät olivat turhan ylisuojelevia! Täytyy tietysti ottaa huomioon,että Amerikassa nuita ääripääilmiöitä riittää, mutta silti.
Olen monesti saannut kuulla isältäni litanian " ei sitten mitään pahista eikä hönttiä yms". Pariin kertaan sanottuna se on ihan jees ja hyvä muistutus. Meillä se on kummiski mennyt hivenen jankuttamisen puolelle, hohhoijaa. Tarkotuksena ois vaan löytää fiksu ja mukava jätkä, ei tartte olla Cristiano Ronaldon näkönen, vaikkei siitä haittaakaan ole. En myöskään ajattele, että miehen pitäs olla isäni kaltainen, pikemminki etsin isoveljeni kaltaista tyyppiä.
Tiivistelmänä sanoisin, että vanhempia kannattaa kuunella, mutta on olemassa asioita, joita ei kannata antaa niiden päätettäväksi, esim. juuri tämä poikaystävän valinta.
Jotain rajaa!
oma elämä
0
466
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2512868Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell31604Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.21305- 1011174
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231151Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531022Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581015- 671014
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717927- 134891