...naisia, en aina itseänikään. Kohdattiin aivan sattumalta. Kohtaaminen oli satumaista. Kaikki meni ja sujui mutkattomasti. Ihastuttiin..ja minä rakastuinkin sinuun. Olit minulle niin täydellinen kuin vain voi olla ilman, että on täydellinen. Kaikkine puolinesi..next to perfect, sanoisin. Sinulle olin sanojesi mukaan upein tapaamasi nainen. Tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni rakkauden. Tosi rakkauden. Tosin kaiken kauniiden ja ylistävien sanojen vastapainoksi jarruttelit kuitenkin pitkin matkaa. En ymmärrä miksi? Minusta elämä on liian lyhyt venkoiluun ja ylenpalttiseen miettimiseen. Tuntuu aika kamalalta vieläkin kuulla ylistyssanoja itsestäni sinun suustasi. En ole koskaan kaivannut ylistyssanoja..ne saavat minut edelleenkin vaivautuneeksi. Ja ironisinta on se, että vaikka olin/olen sinulle sitä kaikkea mitä naisesta haluat, silti en sinulle kelvannut. Minulle käsittämätön yhtälö. Todella. "Olet mitä haluan, mutten halua sinua." En tunne olevani katkera..onneksi. Mutta aivan äärimmäisen surullinen olen. Sitä ei voi kieltää. Mielestäni hän ei antanut mahdollisuutta tähän rakkauteen..en ymmärrä miksi? Luoja sentään..auttakaa minua ymmärtämään ja tajuamaan.
Hänen kanssaan en tätä keskustelua tahdo käydä. Näitä asioita ja tunteita on jo puitu. Luulen näin jo hiukan jälkikäteen, että hän oli jo alun alkaen päättänyt, ettei meistä tule mitään. Siinähän ei jää mitään mahdollisuutta enää. Tosin..voi olla myös, etten ollut se Oikea hänelle sittenkään ja lohdutan nyt itseäni.
Rakkaus on hiton tuskallista. Ehkä sen kuuluu olla. Toivoisin joskus sen olevan mutkattomampaa..vaan olisiko se enää sitten rakkautta, jos liian ns. helpoksi kävisi ja ylimääräiset mutkat suorenisivat ja kaikki sujuisi kuin melkeinpä vettä vaan..? Ehkä ei.
Huomaan nykyään usein pyöritteleväni päätäni ajatellessani naisia..myöskin huokailen ääneen ja kohauttelen hartioitani. Antaudun. Antaudun sille tunteelle, etten kertakaikkiaan ymmärrä.
Kiitos, että sain hiukan tuulettaa ajatuksiani.
Hänen kanssaan en tätä keskustelua tahdo käydä. Näitä asioita ja tunteita on jo puitu. Luulen näin jo hiukan jälkikäteen, että hän oli jo alun alkaen päättänyt, ettei meistä tule mitään. Siinähän ei jää mitään mahdollisuutta enää. Tosin..voi olla myös, etten ollut se Oikea hänelle sittenkään ja lohdutan nyt itseäni.
Rakkaus on hiton tuskallista. Ehkä sen kuuluu olla. Toivoisin joskus sen olevan mutkattomampaa..vaan olisiko se enää sitten rakkautta, jos liian ns. helpoksi kävisi ja ylimääräiset mutkat suorenisivat ja kaikki sujuisi kuin melkeinpä vettä vaan..? Ehkä ei.
Huomaan nykyään usein pyöritteleväni päätäni ajatellessani naisia..myöskin huokailen ääneen ja kohauttelen hartioitani. Antaudun. Antaudun sille tunteelle, etten kertakaikkiaan ymmärrä.
Kiitos, että sain hiukan tuulettaa ajatuksiani.
Vastaukset 8
Vanhimmat
niin hiton samoja ajatuksia.. mutta olen päässyt jo yli ja elämä jatkuu... mitä muutakaan tässä voisi, en ollu sinulle j...... se oikea ja sille minä en mahda mitään...ehkä joku vielä on, sitä odottellessa. haluisin edes säätöä, sekin kävisi juuri nyt ;)
Ehkä hänkin, jonka vuoksi nyt haluat vain säätöä, halusi sinusta säätöä.
Rakkaus on kuin värikartta.
Oman värinsä sieltä löytää jokainen martta.
Ja jos väriä joskus onkin liikaa,
kyllä se aina jollekin piisaa.
Rakkaus on sellainen,
ihmeellisen kummallinen.
Siihen mahtuu kaikenlaisia paineita,
värejä, sanoja, sekä lisäaineita.
Miten sitten erottaa "rakkauden" ja "himon" ?
Ei siihen ole merkattu edes rajoja kilon !
Molemmat ne kulkee käsi käden,
ilman sanoja ja tekoja, miten mä päden ??
Jos osakseen ottaa,
täytyy myöskin antaa,
kuin keskellä savottaa,
oman kuormansa kantaa.
Jos joku sanoja lausui,
täytyi jonkun ne kuulla.
Ja jos runosuoli paisui,
ei pidä kaikkea luulla ...
Sanat ne ovat
kuin heijastusta peilin.
Joskus liian kivikovat,
joskus lirkuttelua meilin.
Rivien välistä on vaikea lukea,
valita oikein, mitä päällensä pukea.
Sanat on tehty
koristamaan kieltä.
Jos ne kuunnellessa ehty,
.. tulivat ne "sieltä".
Kiitos Sinulle! Kuka oletkin...ehkä hyvän tahdon lähettiläs? Pelastit maanantaipäiväni..ja enemmänkin. Jes!
Pusi.
"Sinulle olin sanojesi mukaan upein tapaamasi nainen."
"Tosin kaiken kauniiden ja ylistävien sanojen vastapainoksi jarruttelit kuitenkin pitkin matkaa."
"Tuntuu aika kamalalta vieläkin kuulla ylistyssanoja itsestäni sinun suustasi. En ole koskaan kaivannut ylistyssanoja..ne saavat minut edelleenkin vaivautuneeksi. Ja ironisinta on se, että vaikka olin/olen sinulle sitä kaikkea mitä naisesta haluat, silti en sinulle kelvannut. Minulle käsittämätön yhtälö. Todella. "Olet mitä haluan, mutten halua sinua.""
Toisen ihmisen tulkitseminen onkin usein vaikea tehtävä. Toinen kehuu ja käyttää ylisanoja, kertoo jopa rakkaudestaan, muttei siltikään halua jatkaa.
Sitä pitäisi vaan uskaltaa kysyä suoraan, että mitä puuttuu.
"Mielestäni hän ei antanut mahdollisuutta tähän rakkauteen..en ymmärrä miksi? Luoja sentään..auttakaa minua ymmärtämään ja tajuamaan."
Näitä ihmisiä on aika paljon, jotka eivät uskalla antaa edes mahdollisuutta rakkaudelle ja tutustumiselle, jotta tunteet voisivat syventyä. Syitä voi olla niin monia, niin käsittämättömiä, ettei niitä osaa kukaan arvuutella. Tarpeeksi pitkä tutustumisaika, ilman, että on heittäytynyt kokonaan tunteen vietäväksi, auttaisi ehkä näissä tilanteissa. Tosin kaikki eivät salli pitkää tutustumisaikaa, vaan vaativat heti lähelle ja siitäkin huolimatta, kun toinen tulee lähelle, he lähtevät pois.
"Luulen näin jo hiukan jälkikäteen, että hän oli jo alun alkaen päättänyt, ettei meistä tule mitään. Siinähän ei jää mitään mahdollisuutta enää."
Jos tällainen epäilys tulee vähänkään mieleen uuden ihmisen kanssa, kannattaa painaa omalta osaltaan jarrua heti. Siinä säästää itsensä pettymykseltä.
"Rakkaus on hiton tuskallista. Ehkä sen kuuluu olla. Toivoisin joskus sen olevan mutkattomampaa..vaan olisiko se enää sitten rakkautta,"
Sanoisin, ettei rakkauden kuulu olla tuskallista, mutta se ei tarkoita, etteikö rakkaus kaikkinensa voisi olla aika työläs tapahtumasarja onnistuakseen.
anaalisoida itseäsikin ?
Rutistuksia sinulle.