Mun rakas ystävä, entinen poikaystävä, jäi auton alle n. kuukausi sitten ja olin paikalla näkemässä kaiken. Tämä tapahtui ulkomailla, jossa ystäväni asui. Emme olleet kunnolla jutelleet 2 vuoteen ja onnettomuusiltana piti selvittää välejä ja jutella ja olla kahdestaan yms. (En ollut ikinä lakannut rakastamasta häntä, vaan olin hulluna edelleen, mutta olosuhteiden/välimatkan pakosta suhteemme oli ns. katkolla..)
Ennen onnettomuutta pari päivää aikaisemmin (maanantaina) olimme nähneet ja vaihdoimme pari sanaa ja hän jopa vihjaili rakastavansa minua edelleen ja että voisimme viettää aikaa enemmin yhdessä, nyt kun kerran olin lomalla lähellä häntä. (eri kaupungissa kuitenkin...) Tiistai-yön hän oli odottanut minua hotellini luona koko yön, mutta olin kavereideni kanssa, eikä hän siis tavoittanut minua. Kadun lopun elämääni, etten ottanut sinä yönä puhelinta mukaani. Tiistai-aamuyönä soitin hänelle palattuani hotelliin ja hän oli vihainen koska en ollut vastannut aiemmin ja hän oli odottanut minua koko yön. Lupasin, että tulisin seuraavana päivänä, keskiviikkona, hänen työpaikalleen ja voisimme jutella.
Keskiviikko-iltana soittelimme ja sanoin etten oikein osannut tulla yksin vieraaseen kaupunkiin bussilla ja taksilla se olisi kallista. Hän sanoi että tulisin vain ja jäisin sitten yöksi ja menisin bussilla seuraavana päivänä takaisin hotellille. Koko illan minulla oli pakonomainen tarve lähteä hänen luokseen ja hänen viimeisessä viestissään lukeekin, että tule tai et, niin hän rakastaa ja välittää minusta aina. No viestin saatuani lähdin taksilla hänen työpaikalleen, hotelliin toiseen kaupunkiin. Taksikuskikin ihmetteli miksi en mennyt bussilla, koska taksi maksoi monta kymmentä euroa. Taksista noustuani hän tuli minua vastaan ja sanoi että hänen vuoronsa loppuisi vasta ennen puolta yötä ja odottelin häntä baaritiskillä. Meillä oli hauskaa ja hän esitteli minut kavereilleen tyttöystäväkseen. Kaikki vanhat muistot nousivat pintaan ja otin hänestä kuvia ja myös videokuvaa (muutamaa tuntia ennen kuolemaa). Kaikki tuntui ihanalta. Mutta illan aikana hän sanoi monia asioita, jotka kävivät toteen onnettomuuden kanssa, kuten esim. että hän toivoi tämän olevan hänen viimeinen työiltansa tässä hotellissa, ja että kannattaa varoa autoja hotellin viereisellä isolla tiellä, koska ne ajavat niin kovaa (koska hän tiesi että olen ikuinen sählä liikenteessä..), hän myös sanoi että allah nukkuu tänä yönä (siis paikallinen vitsi), Hän myös lauleli erästä laulua, jossa kerrotaan kuinka rakkaus katoaa taakse hopeisen kuun... Mutta kukaan ei arvannut miten ilta päättyi:(
Ennen puolta yötä hän pääsi töistä ja lähdimme yhdessä kävelemään hänen kotiinsa, mukana oli myös joitakin hänen työkavereitaan. Kävelimme, nauroimme ja olin onnesta sekaisin, oli ollut häntä niin ikävä. Äkkiä joka huusi häntä tien toiselta puolelta ja hän sanoi minulle että voisimme tehdä ihan mitä haluaisin, vaikka mennä diskoon, rannalle tms. ja viimeiseksi hän sanoi, että kävisi tien toisella puolella juttelemassa kavereilleen ja käski minua odottamaan hetken.
Mutta hän ei ikinä tullut, kuului kolahdus ja hänen kaverinsa alkoivat huutaa hädissään. Hän oli jäänyt pakettiauton alle (auton vauhti n. 80km/h). Katsoin taakseni ja juoksin hänen luokseen, hän vain makasi siinä, elottomana ja verissään. Hänen kaverit veivät minut sisälle ja antoivat vettä. En tiennyt onko hän kuollut ja n. tunnin päästä ambulanssin tultua ilmoitettiin hänen kuolleen, ilmeisesti samantien kun auto oli ajanut hänen päältään hän oli jo menehtynyt. Juoksin hänen luokseen ja poliisit veivät minut syrjemmälle. Samalla katsoin merelle ja näin kauneimman kuutamon ja kuunsillan ja tiesin että hän oli nyt hopeisen kuun toisella puolella ja oloni rauhoittui heti. Sitä en hyvin muista kuinka selvisin hotelliin toiseen kaupunkiin takaisin, olin viimeisen lomaviikon aivan suruissani ja hämmentynyt. Vieraassa maassa ja mietin vain kuinka jaksaisin. Onneksi hotellin muut suomalaiset olivat seurana.
No palasin takaisin suomeen ja en vieläkään pysty nukkumaan kunnolla. Eräänä iltana pyysin kuollutta ystävääni antamaan merkin, jos hän näkisi minut ja auttamaan surussa, tahdoin tietää että hänellä on kaikki hyvin. Ja samalla kun pyysin sitä sisään tuli tuulenpuuska ja verhot heiluivat kauan tuulessa. tiedän että se oli merkki, koska oli tyyntä. Eräänä yönä nukuin taas levottomasti ja heräsin siihen että vuoteeni vierellä seisoi joka hahmo ja ojensi kätensä, se oli miehen käsi. Tartuin käteen ja minun tuli tosi turvallinen olo. Tiesin että siinä seisoi minun kuollut rakas ystäväni. Nukuin sen yön tosi hyvin ja aamulla mietin , oliko kaikki ollut vain unta. Mutta niin todelliselta se oli tuntunut. Mutta uskoako että hän olisi tullut henkenä minun luokseni.??? Olen varma että se oli hän. Onko muilla samoja kokemuksia?? Ja kiitos että luit koko tarinan, en osannut sitä lyhyemminkään kertoa:/ Minulla on niin ikävä häntä, mutta voiko sitä kuvitella tuollaista.?
Ennen onnettomuutta pari päivää aikaisemmin (maanantaina) olimme nähneet ja vaihdoimme pari sanaa ja hän jopa vihjaili rakastavansa minua edelleen ja että voisimme viettää aikaa enemmin yhdessä, nyt kun kerran olin lomalla lähellä häntä. (eri kaupungissa kuitenkin...) Tiistai-yön hän oli odottanut minua hotellini luona koko yön, mutta olin kavereideni kanssa, eikä hän siis tavoittanut minua. Kadun lopun elämääni, etten ottanut sinä yönä puhelinta mukaani. Tiistai-aamuyönä soitin hänelle palattuani hotelliin ja hän oli vihainen koska en ollut vastannut aiemmin ja hän oli odottanut minua koko yön. Lupasin, että tulisin seuraavana päivänä, keskiviikkona, hänen työpaikalleen ja voisimme jutella.
Keskiviikko-iltana soittelimme ja sanoin etten oikein osannut tulla yksin vieraaseen kaupunkiin bussilla ja taksilla se olisi kallista. Hän sanoi että tulisin vain ja jäisin sitten yöksi ja menisin bussilla seuraavana päivänä takaisin hotellille. Koko illan minulla oli pakonomainen tarve lähteä hänen luokseen ja hänen viimeisessä viestissään lukeekin, että tule tai et, niin hän rakastaa ja välittää minusta aina. No viestin saatuani lähdin taksilla hänen työpaikalleen, hotelliin toiseen kaupunkiin. Taksikuskikin ihmetteli miksi en mennyt bussilla, koska taksi maksoi monta kymmentä euroa. Taksista noustuani hän tuli minua vastaan ja sanoi että hänen vuoronsa loppuisi vasta ennen puolta yötä ja odottelin häntä baaritiskillä. Meillä oli hauskaa ja hän esitteli minut kavereilleen tyttöystäväkseen. Kaikki vanhat muistot nousivat pintaan ja otin hänestä kuvia ja myös videokuvaa (muutamaa tuntia ennen kuolemaa). Kaikki tuntui ihanalta. Mutta illan aikana hän sanoi monia asioita, jotka kävivät toteen onnettomuuden kanssa, kuten esim. että hän toivoi tämän olevan hänen viimeinen työiltansa tässä hotellissa, ja että kannattaa varoa autoja hotellin viereisellä isolla tiellä, koska ne ajavat niin kovaa (koska hän tiesi että olen ikuinen sählä liikenteessä..), hän myös sanoi että allah nukkuu tänä yönä (siis paikallinen vitsi), Hän myös lauleli erästä laulua, jossa kerrotaan kuinka rakkaus katoaa taakse hopeisen kuun... Mutta kukaan ei arvannut miten ilta päättyi:(
Ennen puolta yötä hän pääsi töistä ja lähdimme yhdessä kävelemään hänen kotiinsa, mukana oli myös joitakin hänen työkavereitaan. Kävelimme, nauroimme ja olin onnesta sekaisin, oli ollut häntä niin ikävä. Äkkiä joka huusi häntä tien toiselta puolelta ja hän sanoi minulle että voisimme tehdä ihan mitä haluaisin, vaikka mennä diskoon, rannalle tms. ja viimeiseksi hän sanoi, että kävisi tien toisella puolella juttelemassa kavereilleen ja käski minua odottamaan hetken.
Mutta hän ei ikinä tullut, kuului kolahdus ja hänen kaverinsa alkoivat huutaa hädissään. Hän oli jäänyt pakettiauton alle (auton vauhti n. 80km/h). Katsoin taakseni ja juoksin hänen luokseen, hän vain makasi siinä, elottomana ja verissään. Hänen kaverit veivät minut sisälle ja antoivat vettä. En tiennyt onko hän kuollut ja n. tunnin päästä ambulanssin tultua ilmoitettiin hänen kuolleen, ilmeisesti samantien kun auto oli ajanut hänen päältään hän oli jo menehtynyt. Juoksin hänen luokseen ja poliisit veivät minut syrjemmälle. Samalla katsoin merelle ja näin kauneimman kuutamon ja kuunsillan ja tiesin että hän oli nyt hopeisen kuun toisella puolella ja oloni rauhoittui heti. Sitä en hyvin muista kuinka selvisin hotelliin toiseen kaupunkiin takaisin, olin viimeisen lomaviikon aivan suruissani ja hämmentynyt. Vieraassa maassa ja mietin vain kuinka jaksaisin. Onneksi hotellin muut suomalaiset olivat seurana.
No palasin takaisin suomeen ja en vieläkään pysty nukkumaan kunnolla. Eräänä iltana pyysin kuollutta ystävääni antamaan merkin, jos hän näkisi minut ja auttamaan surussa, tahdoin tietää että hänellä on kaikki hyvin. Ja samalla kun pyysin sitä sisään tuli tuulenpuuska ja verhot heiluivat kauan tuulessa. tiedän että se oli merkki, koska oli tyyntä. Eräänä yönä nukuin taas levottomasti ja heräsin siihen että vuoteeni vierellä seisoi joka hahmo ja ojensi kätensä, se oli miehen käsi. Tartuin käteen ja minun tuli tosi turvallinen olo. Tiesin että siinä seisoi minun kuollut rakas ystäväni. Nukuin sen yön tosi hyvin ja aamulla mietin , oliko kaikki ollut vain unta. Mutta niin todelliselta se oli tuntunut. Mutta uskoako että hän olisi tullut henkenä minun luokseni.??? Olen varma että se oli hän. Onko muilla samoja kokemuksia?? Ja kiitos että luit koko tarinan, en osannut sitä lyhyemminkään kertoa:/ Minulla on niin ikävä häntä, mutta voiko sitä kuvitella tuollaista.?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Todella traaginen tapaus... otan osaa suruusi, tiedän miltä tuntuu kun läheinen ihminen lähtee maailmasta liian aikaisin.
Ihan takuulla se oli sinun ystäväsi joka vierelläsi seisoi. Hän halusi kai hyvästellä sinut ja näyttää että hänellä on kaikki hyvin.
Kyyneleet kuivuvat aikanaan, mutta sydän ei koskaan unohda.
Useimmat mielestään tervejärkiset panevat kokemuksesi tietysti vain surun, ikävän ja unen piikkiin, ja onhan ihmisen psyyke tietysti hyvin voimakas tuottamaan joskus elämyksiä, näkyjä ja hallusinaatioita varsinkin juuri vaikeiden elämäntilanteiden ja kokemusten seurauksena.
Hyvin monilla ihmisillä on vastaavia kokemuksia, minullakin anopistani, joka hiukan ihmetytti minua koska emme olleet kovin läheisiä ja luulin ettei hän erikoisemmin välitä minusta vaikka oli toki ystävällinen ja kertoi minulle kerran sodan ajan muistojaankin. Tämä minun kokemukseni ei liittynyt siis tunteisiin tai kuvitelmiin. Aivan yllättäen tunsin kylmän heikon ilmavirran henkäyksen ja tunnistin anopin läsnäolon, sitten hän oli poissa. Tämä tapahtui hereillä ollessa, istuin olohuoneessa perheeni kanssa viettämässä normaalia koti-iltaa. En pannut aikaa mieleen, mutta arvelen, että saattoi olla samoihin aikoihin hänen kuolemansa kanssa sillä pian sen jälkeen kuulimme hänen kuolleen..
Hän vain käväisi hyvästelemässä minutkin. En ole kertonut puolisolleni tai hänen sisaruksilleen.
Teillä oli hyvin läheiset välit ja syvät tunteet molemminpuolin. Ei mikään ihme että hän halusi vielä hyvästellä ja lohduttaa sinua.
Ikävää että yhdessäolonne päättyi noin surullisesti. Toisaalta se oli mielestäni kaunis ero, koska välinne korjaantuivat ja voit muistaa hänet aina rakastaen.