perätön lausuma

Minkälaista rangaistusta tulee perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä? Olen asianosainen ja rikoksen esitutkinnassa en tuonut esiin syytetyn kannalta edullisia seikkoja ja salasin omaa osuuttani tapahtumiin. Onko tämä perätön lausuma? Minulla ei ollut vaateita syytettyä kohtaan. Voiko esitutkintaa täydentää? Kehen otan yhteyttä?
51110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tarkoittanet siis, että olet asianomistaja rikosasiassa. Asianomistajalla on negatiivinen totuudessa pysymisvelvollisuus. Tarkoittaa sitä, että kaikki mitä sanoo, on oltava totta. Itselleen vastaisia seikkoja ei tarvitse tuoda esiin eikä puolustella epäiltyä.

Mikäli kuitenkin esitutkinnassa salatut seikat saattavat johtaa epäillyn aiheettomaan rankaisemiseen, kyseeseen voi tulla perätön lausuma.

Äänestä

Vastasin jo toisessa ketjussa mutta laitetaan tännekin niin löydät. Lisäksi viel se, että jos sinulla ei ollut mitään vaateita, on mahdollista ettei "vastapuolellasi" ole vaateita perättömän lausuman suhteen, joten voit yrittää olla häneenkin yhteydessä.

Alkup. vastaukseni:

Esitutkinnan täydentäminen tuskin on mahdollista. Itseäsi vastaan olevia seikkoja sinun ei kuitenkaan ole esitutkinnassa tuoda esille. Rikokseen olet syyllistynyt, jos olet ikään kuin vierittänyt syyn jostain tapahtumasta toisen niskoille, liioitellut jonkun tekoja, antanut väärää tietoa tapahtumista, salannut tarkoituksella jotain tutkimuksen kannalta olennaista siten, että joku saattaa saada vakavamman syytteen kuin muuten saisi tms. Ylipäänsä jos olet sanonut jotain, mikä ei ole totta, on kyse perättömästä lausumasta.

Kaikkein parhaiten asiassa pääsee aina eteenpäin olemalla yhteydessä poliisiin ja kertomalla totuuden. Tietenkin kannattaa myös konsultoida asianajajaa, mutta ikinä ei ole liian myöhäistä puhua totta. Rangaistus on tuskin sakkoa suurempi jos asian tuo itse esille ja jos on yhteistyöhaluinen. Totuudella kun on ikävä tapa ennemmin tai myöhemmin tulla esiin. Seuraksia voi tulla vuosienkin/vuosikymmenienkin päästä, joten paras saada asia käsiteltyä heti. Tämä näin omana mielipiteenäni ilman oikeustieteiden tutkintoa (vasta opintojen alkuvaiheissa...).

Äänestä
  • Mitä, on näköjään vielä monta tenttiä tekemättä. Perätön lausuma viranomaismenettelyssä on virallisen syytteen alainen rikos, missä vastapuolen vaatimuksilla ei ole merkitystä. Ei hän voi vaatia esim. korvauksia siitä, että joku on valehdellut poliisille kuulustelussa.

    Äänestä

  • ;;;; kirjoitti:

    Mitä, on näköjään vielä monta tenttiä tekemättä. Perätön lausuma viranomaismenettelyssä on virallisen syytteen alainen rikos, missä vastapuolen vaatimuksilla ei ole merkitystä. Ei hän voi vaatia esim. korvauksia siitä, että joku on valehdellut poliisille kuulustelussa.

    Myös virallisten syytteiden alaisista rikoksista voi rikoksen uhri vaatia korvauksia syntyneistä kärsimyksistä/haitoista/taloudellisista menetyksistä. Vrt. esim. raiskausten korvausvaatimukset.

    Äänestä

Mites sitten edetään kun perättömän lausunnon antaja on hallintopäätöksen tehnyt virkamies?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Deder kirjoitti:

Minkälaista rangaistusta tulee perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä? Olen asianosainen ja rikoksen esitutkinnassa en tuonut esiin syytetyn kannalta edullisia seikkoja ja salasin omaa osuuttani tapahtumiin. Onko tämä perätön lausuma? Minulla ei ollut vaateita syytettyä kohtaan. Voiko esitutkintaa täydentää? Kehen otan yhteyttä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu