Voiko adoptoida silti lapsen, vaikka voisi toki biologisesti synnyttää?
Mistä maasta voisi näin adoptoida?
Adoptio kysymys
???
2
320
Vastaukset
- Adoko?
Kannattaa käydä katsomassa Interedian sivuilta tietoja kansainvälisestä adoptiosta. Siellä kerrotaan maista ja kriteereistä.
Myös Pelastakaa lapset ry:n ja Helsingin kaupungin kautta on mahdollisuus adoptoida ulkomailta. - tahallisesti lapsettomat
Meillä ei ole lapsettomuutta taustalla, adoptio on aina ollut se ensisijainen vaihtoehto. Toki neuvonnassa edellytettiin, että ehkäisy on hoidettu, jottei satu vahinkoa kesken adoptioprosessin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain2689409Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve52811Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim2452028Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1051940- 1441447
SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,711438Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1311363Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko931016- 71931
- 40848