Osaako kukaan kertoa mitään Fanny Churbergin taulusta "talvimaisema pohjanmaalta" vuodelta 1874.
Kyseinen maalaus roikkuu vanhempieni eteisessä..
Kyseinen maalaus roikkuu vanhempieni eteisessä..
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyseinen maalari on hyvin arvostettu naismaalarimme.
En ala hänestä enempää kertomaan, koska googlettamalla saat kyllä paljon lisätietoa.
Hintaakin tuonkaltaisille töille on vaikeaa antaa, koska ei ole edes kuvaa, josta saisi edes jonkinlaisen käsityksen.
Sano nyt kuitenkin vanhemmillesi, että eteisen sijaan katselisi sille paikkaa tuvan puolelta.
että et pelleile vaan kysyt asiallisesti, olet harvinaisella asialla.
Et kerro, mistä tiedät maalauksen olevan Churbergin; ensimmäinen ajatus on, että kyseessä on joko kopio tai väärennys. Jos se on aito, on teillä eteisen seinällä ainakin pieni aarre, ehkä suurikin. Olipa niin tai näin niin kehoitan soittamaan esim. Suomen taiteen museoon eli Ateneumin museoon ja kertomaan, että teillä on tuollainen maalaus, ja että haluaisitte tietää onko se aito. Samalla voitte myös varmistua sen nykykunnosta ja saada ohjeita sen hoidosta ja huoltamisesta.
Et kerro millaisessa linnassa vanhempasi asuvat, mutta siitä huolimatta maalauksen paikka on eteisen sijaan kyllä parhaalla paikalla salissa tai salongissa. Ja ellei sitä ole vakuutettu edes lähelle sen oikeaa arvoa, viekää se vaikka pankin holviin siihen saakka, kunnes asiantuntija on antanut siitä aitous-, kunto- ja hinta-arvionsa. Arviota voi kysyä myös mm. korkean tason taidehuutokaupasta kuten Hagelstamilta tai Bukowskilta mutta ei missään tapauksessa muilta taidemyyjilta tai -huutokauppiailta.