Beagle/pohjanpystykorva

Elikkä kyselisin ihan vaan onko kellään kokemusta tällaisesta käytöksestä.
Koiramme on siis edellä mainituista roduista, 1v 3kk narttu.
Oli jo meille tullessaan erittäin tarkka ruuastaan ja olisi varmasti purrutkin ellemme olisi heti kovalla kädellä sitä pois kitkeneet (ei tarkoita lyömistä).
Tyttö on ollut suht. hyväkäytöksinen ja ja helppo koulutettava.
Vasta 5-7kk iässä alkoi räyhätä hihnassa muille koirille sekä kiusaamaan puistossa itseään pienempiä, arempia ja pentuja.
Sille tuulelle kun sattuu niin ei mitkään käskyt tai kiellot mene perille.
En ole muissa koirissa huomannut tuollaista hullua heikompien kiusaamista ja egon pönkittämistä pienemmän kustannuksella(välillä hyvin rajustikin)
Puistossa emme ole voineet olla kun kyseisiä pentuja tai arkoja koiria on ollut paikalla.
Tosin on ollut myös muutama "poikkeuspentu" joiden kanssa tyttömme on leikkinyt nätisti ja antanut jopa roikkua nahoissa(joskus näillekin on ensin pitänyt näyttää kaapin paikka pienellä rähinäpainilla)
Mitään vakavaa ei ole koiramme muille tehnyt mutta ei ole varmasti mukavaa siitä aremmasta koirasta saatikaan sen omistajasta.
Sitten kun toisen koiran säikähdys kiljunta ym tuntuu vain villitsevän tuota lisää.
Nyt ollaan pienellä jäähyllä koiran kanssa eikä näin ollen puistossakaan käydä.
Mutta tosiaan saa kertoa onko moisesta käytöksestä kuullut ja mikäköhän sen aiheuttaa?

Kiitos
0453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_8544102 kirjoitti:

Elikkä kyselisin ihan vaan onko kellään kokemusta tällaisesta käytöksestä.
Koiramme on siis edellä mainituista roduista, 1v 3kk narttu.
Oli jo meille tullessaan erittäin tarkka ruuastaan ja olisi varmasti purrutkin ellemme olisi heti kovalla kädellä sitä pois kitkeneet (ei tarkoita lyömistä).
Tyttö on ollut suht. hyväkäytöksinen ja ja helppo koulutettava.
Vasta 5-7kk iässä alkoi räyhätä hihnassa muille koirille sekä kiusaamaan puistossa itseään pienempiä, arempia ja pentuja.
Sille tuulelle kun sattuu niin ei mitkään käskyt tai kiellot mene perille.
En ole muissa koirissa huomannut tuollaista hullua heikompien kiusaamista ja egon pönkittämistä pienemmän kustannuksella(välillä hyvin rajustikin)
Puistossa emme ole voineet olla kun kyseisiä pentuja tai arkoja koiria on ollut paikalla.
Tosin on ollut myös muutama "poikkeuspentu" joiden kanssa tyttömme on leikkinyt nätisti ja antanut jopa roikkua nahoissa(joskus näillekin on ensin pitänyt näyttää kaapin paikka pienellä rähinäpainilla)
Mitään vakavaa ei ole koiramme muille tehnyt mutta ei ole varmasti mukavaa siitä aremmasta koirasta saatikaan sen omistajasta.
Sitten kun toisen koiran säikähdys kiljunta ym tuntuu vain villitsevän tuota lisää.
Nyt ollaan pienellä jäähyllä koiran kanssa eikä näin ollen puistossakaan käydä.
Mutta tosiaan saa kertoa onko moisesta käytöksestä kuullut ja mikäköhän sen aiheuttaa?

Kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu