kissanpentu tulee lokakuussa, pentu on ollut vain tallissa emonsa kanssa, oppiiko pentu hiekkalaatikolle? Mites matokuurin antaminen, täytyykö antaa? kannattaako kissanpentu pestä? Kiitos vastauksistanne;)
matokuuri
jovitar09
4127
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kissanpentu täytyy rokotuttaa ja antaa matokuuri, jos niitä ei ole hoidettu jo ennen pennun luovutusta. Varsinkin jos emo on tallikissa, niin tuo madottaminen pienelle tosi tärkeää, että kasvaa ja kehittyy normaalisti.
Kissanpentu on hyvä totuttaa pesemiseen jo pienestä, mutta sitä ei tarvitse periaatteessa pestä muulloin kuin silloin, kun turkki on niin likainen että kissa ei sitä itse saa hoidettua.
Uskoisin että tottuu hiekkalaatikolle, kun vähän opastaa. Usein se käy kissoilla melkein luonnostaan;)
petu oppii aivan varmasti hiekkalaatikolle, se vaatii vain kärsivällisyyttä ja aamulla aikaisin nousemista ja hiekkalaatikolle kantamista. Itselläni nyt 12 viikon ikäinen kisuvauva joka asui pihalla muiden kissojen kanssa, ja nyt viikon jälkeen ei voisi uskoa että neiti on pihalla elämänsä aloittanut.
sisälois ja ulkoloishäätö. Eli soita eläinlääkärille ja tiedustele asiasta. Hyvä sisäloisiin on axilur 250mg annosteltuna painon mukaan 1xvrk 3pvän ajan. Murskaa ja sekoita pieneen ruokamäärään ja sitten vasta lopuruoka että syö varmasti kaikki.
Pentu kannattaa pestä ja totuttaa siihen. Kissat pääsääntöisesti inhoavat pesua mutta tottuvat sietämään sitä jotenkuten jos säännöllisesti pesee. Meillä pestään miedolla kissashampoolla ragdoll n. 1-2kk:n välein ja lyhytkarvainen kotikissa n. 3kk:n välein. Turkit kiiltää ja iho-ongelmia ei ole.
Ja muistathan rokottaa kissanpennun heti ja toinen tehosterokotus 1kk:n kuluttua? Rokotus on ehdoton kuten myös kissan "leikkauttaminen" heti kun ikä sallii. Näin kissa saa kasvaa rauhassa ilman hormoninen rivaamaa mieltä ja ei tule ei toivottuja pentuja. Myös omistajan hermot säästyy kun kissa "leikataan" =)
Ja kissan on parasta elää sisäkissana ulkoillen vain tarhassa tai valjaissa.
Hyvään kissanhoitoon kuuluu myös laadukas ruoka (ei kaupan kuivaruokaa eikä mielellään märkäruokaakaan) näin kissa pysyy terveenä ja ei tule eläinlääkäriinkään samalla tavalla asiaa.
Nyt innostuin laittamaan tähän jo kaikkea kissanhoitoon liittyvää jotka saattavat olla sinulle itsestäänselvyyksiä mutta kaikille ei kuitenkaan.
Rapsutukset pennulle!
kiitokset vastauksistanne! rapsutukset tulivat perille.