että sillai...

Poika oli naisen kanssa pysähtyneenä syrjätiellä jonkin matkan päässä kaupungista, aikoen tehdä mitä pojat ja tytöt tekivät jonkin syrjätiellä jonkin matkan päässä kaupungista. Oli kaunis kuutamo ilta. Odottamatta tyttö pysäytti pojan tylysti. "Minun olisi pitänyt mainita tästä aikaisemmin, mutta todellisuudessa olen ilotyttö ja veloitan 100 markkaa seksistä." Poika maksoi vastahakoisesti ja he tekivät asiansa. Jälkeenpäin poika poltteli pakollista tupakkia istuen kuljettajan paikalla, tuijottaen ulos ikkunasta. "Miksi me emme lähde mihinkään?" kysyi tyttö. "No, minun olisi pitänyt mainita tästä sinulle jo aikaisemmin, mutta todellisuudessa olen taksikuski ja taksa takaisin kaupunkiin on 150 mk.
01414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ähäkutti kirjoitti:

Poika oli naisen kanssa pysähtyneenä syrjätiellä jonkin matkan päässä kaupungista, aikoen tehdä mitä pojat ja tytöt tekivät jonkin syrjätiellä jonkin matkan päässä kaupungista. Oli kaunis kuutamo ilta. Odottamatta tyttö pysäytti pojan tylysti. "Minun olisi pitänyt mainita tästä aikaisemmin, mutta todellisuudessa olen ilotyttö ja veloitan 100 markkaa seksistä." Poika maksoi vastahakoisesti ja he tekivät asiansa. Jälkeenpäin poika poltteli pakollista tupakkia istuen kuljettajan paikalla, tuijottaen ulos ikkunasta. "Miksi me emme lähde mihinkään?" kysyi tyttö. "No, minun olisi pitänyt mainita tästä sinulle jo aikaisemmin, mutta todellisuudessa olen taksikuski ja taksa takaisin kaupunkiin on 150 mk.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu