Suomi-
Soffalle
761542
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 76
Vanhimmat
eikös olisi jo aika saada päitä pölkylle. TE-keskuksen päättäjien nimiä esiin. Eipä pelata todellakaan Suomessa rehellistä peliä enää misssään.
On tämä vittu mennyt pelleilyksi. Eikös tämä Suomi-Soffan porukka muutenkin ole sellaista konkurssiporukkaa. Aikaisemminkaan ei ole yrittäminen onnistunut ja on menty konkkaan. Nyt on saatu yhteiskunta rahoittamaan omat toiminnat ja homma toimii tasan niin kauan kun muualta tulee rahaa. Eikös tämä paskasakki ole tehnyt niitä "onko minusta yrittäjäksi" -testejä ja käynyt yrittäjyyskursseja. Olisi varmaan jo silloin tullut selväksi ettei yrittäjyys ole näitten ihmisten vahvinta alaa ja valinneet jonkun sopivamman ammatin, vaikkapa kouluttautuneet kaupan kassaksi tai siistijäksi. Miksi me elätetään tuollaista paskasakkia joka on kalliimpaa ylläpitää kuin kaikki kajaanin juopot, narkkarit ja pakolaismamut?
Jossainpäin sitä pompittaisiin ilosta kattoon, että on isoja työnantajia, leipää pöydässä ja tilipäivän tietämillä, myös jonkin sortin leikkelettä sen päälle. Mutta toisilla ilmeisesti menee niin hyvin, että on varaa aliarvioidan tätä?
Viestin kirjoittaja lienee sitä mieltä, että on parempi kun valtion tuki jätetään ottamatta tänne Kajaaniin, ja annetaan parinsadan ihmisen jäädä työttömäksi?
No näitähän löytyy, ihmisiä joiden mielestä julkinen raha pitäisi kantaa suoraan peräkammarin sohvan viereen nautittavaksi ennemmin kuin sijoittaa tuottavaan investointiin.
Olkaa huoletta, pieniä on nämä rahat vielä sen rinnalla mitä kaadetaan jo kolmannessa polvessa kateettomia tukiaisia toimettomien käyttöön.
Tuottaahan tuo investointi kuitenkin uusia sohvia joutilaiden maattaviksi. Eikö se sentään ole hyvä asia täh? Parempihan se on makoilla kotimaisella sohvalla kuin vinkuintialaisella.
Niin montako kymmentä oikeaa työpaikkaa siellä on? Kaikki loput joitain työllistämiskursseja, joihin osa ihmisistä pakotetaan sen sijaan että heille haettaisiin oikeaa työpaikkaa.
Vitun pellet.
Montako työpaikkaa siellä oikeasti on? Vai olisko ne vain työllistämiskursseja joihin pakotetaan ihmisiä sen sijaan että heille hommattaisiin tai annettaisiin mahdollisuus etsiä OIKEAA työpaikkaaa.
ootte te pellejä.
Ei kai siinä mitään väärää voi olla, jos ihminen velvoitetaan hiemankin rapsehtimaan ansionsa eteen.
Kotiako sitä pitäisi tämä kansa elättää? Hävetkää!
Nykyään kun ajat on näitä mitä ne ovat, niin niitä varten on kehitetty sosiaalisen yriksen malli. Miksi Kajaani ei voisi olla etunenässä näissäkin hommissa? Mitä pahaa siinä olisi, että ihmisellä olisi työnkiertoa ja vaikkapa opiskelua siihen täyteaikana? Kyllä se on kaikkien kannalta parempi, että lypsylehmää ruokitaan silloin kun se on vielä voimissaan.
Tällaisia sosiaalisia yrityksiä tulisi pikemminkin lisätä missä ihmisten olisi rotaatioperiaatteella mahdollista hakea rahoitusta työtä vastaan vaikkapa opiskeluunsa.
En väitä tässä viestiketjussa esitettyä yrititystä sosiaaliseksi yritykseksi. Mutta entisen maailman Kajax oli lähellä sitä, paitsi siinä ei ehkä ollut sitä rotaatiota.
Itse uskon, että useimmat veronmaksajat näkevät mieluummin sellaista toimintaa verorahojensa vastineeksi, jossa on mukana tuotannollisen toiminnan moduli mukana verrattuna siihen variaatioon, jossa ne kuluisivat pelkästään hallinnollisen rakennelman laajentamiseen.
Toivaisten öky-porukka kierrättää yhteiskunnan maksamaa "koulutusporukkaa" vuodesta toiseen, ei se työllistä kuin muutaman hassun työntekijän. Sen lisäksi lafka saa miljoonatuet. Aikaisemmin useita tehtailtuja konkursseja, nimeä vaan muutettiin ja homma jatkui todellisuudessa entisellään. Todella röyhkeää yhteiskunnan varojen lypsämistä se homma on. Jos kyse olisikin normaalista liiketoiminnasta niin aina työpaikat ovat tervetulleita mutta sehän on todellisuudessa taloudellinen taakka yhteiskunnalle. Jos kaikki yritykset voisivat toimia samoin niin koko Suomi menisi konkurssiin. Väärin se on myös toisia yrittäjiä kohtaan jotka toimivat rehellisin keinoin.
on jatkuvasti ollut kuluttajaviranomaisten hampaissa, mutta siitä huolimatta sohvapekkariset ovat tukeneet lafkaa verovaroin.
http://www.taloussanomat.fi/markkinointi/2008/08/08/suomi-soffa-ja-kuluttajavirasto-ilmiriidassa/200820468/135
Veronmaksajat joutuvat maksamaan kaiken, niin valmistuksen kuin myytävänä olevat kyseiset tuotteet. Tämä kaikki jätetään vieläpä kertomatta kuluttajilta. Eihän tässä touhussa ole päätä eikä häntää.
Tietysti yrittäjälle kuuluu riski siitä, että osaa toimia niin, ettei nykypäivän toimillaan tee niitä tulevaisuudessa mahdottomiksi. Mitä pahaa siinä on, että yritysten tukemiseen tarkoitettu organisaatio tukee niitä verovaroin? Pikemminkin parempi olisi, että enemmänkin verovaroja käytettäisiin siihen, että niillä tehtäisiin jotain sellaista, mille mahdollisesti olisi ostajia. Vai pitäisikö yhteiskunnan ottaa vielä lisälainaa siihenkin, kuten oman infrasruktuurinsa ylläpitoon? Onhan niitä ollut sellaisia pieniä autotallifirmoja kuten Microsoft ja Apple, jotka lähti pienistä. Ja nyt tulevat suhteellisen hyvin toimeen. Kyllä ne suuret virrat lähtee aina pienistä puroista, eikä ne edes tule toimeen ilman alkulähteitä. Vaikka monesti isojen organisaatioiden ja laitteiden vieressä kokonaisuus hämärtyy niin, ettei osata enää nähdä sitä mikä on kehityskelpoista. Ja sitä mitä tulevaisuudessa eniten tarvitaan.
Miksi muistella lähes 20v sitten tapahtunutta konkurssia, jokainen yrittäjä tietää, että näin voi tapahtua. Oletko jostakin katkera yritykselle vai miksi raksutat. Yrityshän todistettavasti työllistää ihmisiä ja on varmasti antanut Kainuulle enemmän kuin tuon konkurssin miinus. Miksi vatkata vanhaa asiaa, konkursseja sen jälkeen Kainuuseenkin on tullut ja varmasti näinä vuosina tulee. Toivotaan vain kädet ristissä, että mahdollisimman vähän.
Mikä se on, että on kahta kauhiampaa, jos joku konkurssin jälkeen nousee uudestaan. Minulla on Arpasta ja koko perheestä työtä ahkerasti tekevän perheen kuva, tosin en tunne heitä henkilökohtaisesti. Jokainen meistä voi yrittää. Helpompaa kuin norkoilla luukulta valmiita rahoja.
mitään, omistaja on pelle ja pitävät työntekijöitäkin pelleinä. vituttaa vaan kun rahoittavat sitä yritystä, puoli-ilmaiseksi teettävät kurssien kautta niitä soffiansa.
...tai maksat veroja? Kyllä se sinunkin elättäminen tulee yhteiskunnalle ja veronmaksajille kalliiksi. Pistä oma firma pystyyn jos se on niin helppoa ja tiedät kaiken.
Tässä faktaa: Suomi-Soffa Tehdas Oy valmistaa Kajaanissa korkealaatuisista raaka-aineista, Avainlipun omaavia sohvakalustoja. Tuotanto on kasvanut voimakkaasti yrityksen perustamisvuodesta 1996 lähtien työllistäen tällä hetkellä keskimäärin 130 käsityöalan ammattilaista, tuotantotilat laajenevat kesän 2007 aikana reiluun 9.000 m².
Suomi-Soffa on 25 myymälän ketju ja olemme seuraavilla paikkakunnilla: Vantaa, Helsinki Annankatu, Helsingin Roihupelto (kauppakeskus Lanterna), Tuusula, Lahti, Masku, Ylöjärvi, Jyväskylä, Kokkola, Kajaani, Kuopio, Vaasa, Joensuu, Oulu, Lappeenranta, Tornio, Kouvola, Lempäälä (Ideapark), Porvoo, Iisalmi, Mikkeli, Heinola, Karjaa, Savonlinna ja Luulaja Ruotsissa
Vantaan toimipiste on päämyymälämme ja oma sohvatehtaamme sijaitsee Kajaanissa.
"Kyllä se sinunkin elättäminen tulee yhteiskunnalle ja veronmaksajille kalliiksi."
Miten ja millä hän elää?
soffat on saatettu tehdä, mutta tunnen muutamia siellä töissä olleita, säästävät palkkakustannuksista ja työntekijällä ei paljon ole oikeuksia.
Joku aikoinaan oli sanonut, että ottaa yhteyttä ammattiliittoon, omistaja oli vain vastannut, ettei täällä ole ammattiliitoista mitään hyötyä. Täällä tehdään mitä hän ( omistaja ) sanoo.
Suomi Soffa on hyvä paikka olla töissä. Palkka tulee ajallaan ja on asiallinen,kiitos vaan et on pitäny tehtaansa täällä paikkakunnalla.
tunnen tunnen... Ammattivalittaja. Katkera työtön jolla ei ole muuta elämää kun kitistä. Kirjaston koneella kirjoittelee niin että korvista savu nousee.
Niin se palkka maksetaan ajallaan myöskin kunta-alalla.
kyse vaan yleisestä kohtelusta siellä, palkasta saattaa joku tyhmä ollakin tyytyväinen, kun ei osaa valittaa mistään, niin aina ollaan tyytyväisiä, vaikka olisi kuinka epäkohtia esim. työoloissa.
Ajatellaan että asiat on aina ollut näin, ei ne muuten voisi ollakaan.
TYHMÄSTÄ PÄÄSTÄ KÄRSII KOKO RUUMIS !
kohtelusta tiedät oletko ollut töissä sielä ei pidä puhua läpiä päähänsä jos ei tiedä mitään.
halvalla ja hyvät kalusteet Suomi Soffalta tänään ei muutako nauttimaan.
Toivaisetko huijareita?
pakottaa se on turhaa puhetta.Lääkärit on sitä varten,ottaa niihin yhteyttä jos yrittävät pakottaa.
pölkylle se riittää.
Ja mihinkähän kuntaan mahdetaan verot maksaa tässä firmassa? Ihan uteliaisuuttaan kyselen, kun olen huomannut miten kuntia kupataan ja verot maksetaan muualle.
ja myynti pelaa loistavasti,ostajat on tyytyväisiä kun liike myy edullisesti.
Saa nähdä mihin tuo kaikki johtaa.
Lukekaa myös uutisen perässä olevat kommentit
kunnioitusta varsinki sen perustaja Arvo Toivainen.Hän on tehnyt kovasti töitä urheilunki hyväksi ja Jormuan lavatoiminnan edistämisessä.Et turhaa on morkata kun ette itse pysty parempaan,menkäähän rapsehtimaan niinkuin justin case sanoo.
Ensin saat maksaa veroina tuotteiden valmistuksen ja toisen kerran maksat ostaessasi kyseisiä tuotteita. Nyt voitte käydä ostamassa jo kertaalleen maksamanne tuotteita JOPA puoleenhintaan. Näin edullisesti ette saa ostettua mistään muualta.
Mikähän on kyseisen ns. yrityksen katetuotto? Myyntikate, se, mitä jää jäljelle, kun myyntituloista vähennetään muuttuvat kulut, kuten tavaroiden ostot, palkat, yms.
Yritykset jotka saavat rahoitusta verovaroista on paljastettava, että tietäisi mistä maksaa. Eihän tämmöinen peli vetele, että tuotteita valmistetaan verovaroista ja tämän päälle pitää vielä maksaa ostettavan tuoteen markkinahinta.
Maksan siis tuotteen valmistamisesta 100 euroa ja ostan tämän tuotteen 200 eurolla. Ostan toisen tuotteen 300 eurolla samasta paikasta minne olen jo sijoittanut 300 euroa. Mitä tästä hyödyin? Hyvän mielen ja ?.
Miten se meni aikoinaan se Pohjois-Suomen Kalusteen konkurssi? Annettiinko siinä tuomioita henkilöille? Muistelenko väärin, että ainakin palkankorotuksia oli tehty takautuvasti tai jotain. Nimi muuttui ainakin jossain vaiheessa. Mille vuosille tuo
konkurssi ajoittui?
Onhan näitä muitakin esim. starttirahan saajat 670 euroalla kuussa jopa 18 kuukauden ajan. Myyvät hyödykkeitä tästä huolimatta markkinahinnoin.
Kaiken kaikkiaan starttirahoihin on määrärahoja varattu 40 miljoonaa euroa. Starttirahoihin varatut määrärahat ovat monin paikoin loppumassa kesken, kerrotaan TE-keskuksista.
Suomessa kerättävistä veroista euromääräisesti merkittävin on tulovero (n. 40% vuosittaisesta verokertymästä). Toinen merkittävä veronlähde ovat kulutusverot (n. 30% vuosittaisesta verokertymästä).
Tuloveron osuus on noin iso, koska työvoimasta 65% on palvelualalla. Palveluala on työvoimavaltainen. Palveluala on aineettoman hyödykkeen tuotantoa asiakkaalle. Tästä johtuen palveluala ei tuota kansantaloudelle mitään muuta kuin verovaroja tuloverona.
Suomen bruttokansantuote muodostuu seuraavanlaisesti
* Alkutuotanto 2,9 %
* Jalostus 31,4 %
* Palvelut 65,7 %
o Julkiset palvelut 18,4 %
o Yksityiset palvelut 47,3 %
1950-luvulla alkutuotantoa oli bruttokansantuotteesta noin 25% ja maatalouselinkeinoissa toimi lähes 40 % työllisistä.
Ulkomaanviennin osuus oli vuonna 2008 noin 44 % bkt:sta.
Yksityinen kulutus oli vuonna 2008 hieman yli puolet bruttokansantuotteen arvosta ja julkinen kulutus 25% bkt:sta. Kuluttajien ostovoima suuntautuu palveluihin ja asumiseen. Asumismenojen osuus kotitalouksien kulutusvaroista on 25%
Suomessa kerättävistä veroista euromääräisesti merkittävin on tulovero (n. 40% vuosittaisesta verokertymästä). Toinen merkittävä veronlähde ovat kulutusverot (n. 30% vuosittaisesta verokertymästä).
Tuloveron osuus on noin iso, koska työvoimasta 65% on palvelualalla. Palveluala on työvoimavaltainen. Palveluala on aineettoman hyödykkeen tuotantoa asiakkaalle. Tästä johtuen palveluala ei tuota kansantaloudelle mitään muuta kuin verovaroja tuloverona.
Suomen bruttokansantuote muodostuu seuraavanlaisesti
* Alkutuotanto 2,9 %
* Jalostus 31,4 %
* Palvelut 65,7 %
o Julkiset palvelut 18,4 %
o Yksityiset palvelut 47,3 %
1950-luvulla alkutuotantoa oli bruttokansantuotteesta noin 25% ja maatalouselinkeinoissa toimi lähes 40 % työllisistä.
Ulkomaanviennin osuus oli vuonna 2008 noin 44 % bkt:sta.
Yksityinen kulutus oli vuonna 2008 hieman yli puolet bruttokansantuotteen arvosta ja julkinen kulutus 25% bkt:sta. Kuluttajien ostovoima suuntautuu palveluihin ja asumiseen. Asumismenojen osuus kotitalouksien kulutusvaroista on 25%
Verovaroin rahoitetaan kurssien toimintaa ja niistä pitäisi vielä maksaakin. On yritysvalmennusta, ammattitutkintoja, ATK-kurseja jne. jotka maksavat 300-800 euroa. Katsokaat, ettette maksa toistamiseen jo maksamastanne (verovaroin rahoitettu) palveluista ja tuotteista.
Tämä verorahojen jakelu on mennyt jo siihen, ettei tässä enään tiedä mistä on jo maksanut ja mistä on jo maksanut toisenkin kerran.
Eihän tässä verojen maksamisessa ole mitään järkeä, jos verorahoilla rahoitetuista hankkeista otetaan maksua esim. erillaiset tapahtumat
yms.
...toimia?
IKEA.lla on useita tehtaita Ruotsissa alkaen metsäyhtiöistä lukien aina huonekaluvalmistukseen saakka.
Nyt on 2 vuotta sitten IKEA päättänyt siirtää kaikki valmistus Suomen rajan itäpuolelle Kostamukseen ja Pääjärvelle.
Se onnistuu ihan varmasti myös Suomalaisilta.
Tympii lukea tämmöisiä viestejä joissa enempi tai vähempi kaikki yritykset jotka painivat todella raakojen voimien edessä pitääkseen tuotantoa ja päkontoria Suomessa, ollaan muutaman tonin avustuksen vuoksi ristiinnaulitsemassa.
Voisko aloittaja edes sen vertaa olla fiksu ja kertoa mitä hän toisi työpaikkoja Kajaaniin tilalle?
Vaikka edes teoriassa.
oliskin tuet muutamia tonneja. kurssitetut saa minimituloa ja firmojen omistajat satojatuhansia per vuosi. reilua?
Kun väität että OMISTAJILLE jaetaan tukia?
Huomenta!
Kun firma pyörii yhteiskunnan maksamin työntekijöiden voimalla niin katetta varmasti jää käteen, sen lisäksi yhteiskunta maksaa miljoona tukia kaupanpäälle.
Miksi omistajalle pitää kerätä yhteiskunnan verovaroista miljoonapotti joka vuosi? Kyllä se sama kelpaisi muillekin yrittäjille! Tämä on verovarojen maksamista yhdelle sakille. Arppa T taisi välillä käydä lusimassakin rötöstelyistään, hyvälle tuntipalkalle pääsi siinä hommassa, rahahanat on auki. Ei siinä mitään jos itse saa hankittua mutta kun me veronmaksajat maksamme nämäkin tuet!
"meveronmaksajat" ei maksa äyrin pyörylää.
Ne on muut tahot.
ja mene rapsehtimaan jos ei muuta tekemistä ole.Ja vastaatko kirjoittelustasi jos syytät lusimisesta, kun sanot et taisi olla elä kirjoittele jos et tiedä.
ei vaan meinasin siitä "tuloksesta" jonka muka firma tekee sekä palkasta joita omistajat nauttivat.
Hieno systeemi tosiaan...tuotetaan tuote joka maksaa vaikka 100e, sen tekemiseen saadaan tukea vaikkapa se 100e (suoraa rahaa työntekijä eli se koulutettava), myydään tuote hintaan 200e. Ikiliikkuja saataana.
taidat olla sekaisin. ketä ne muut tahot ovat?
löytyy.
Ihan vihjeenä; Yhtiöt maksaa veroja, enempi kuin saavat tukia.
Ihmiset maksaa veroja, vähempi kuin saavat tukia.
kohden, on se vieläkin kannattavampaa kuin maksella peräkammaripojalle kaljapakkiin.
Sulla on aivan selvästi joku Aspergerin syndrooma.
toteamus/arvelu/yleinen tieto, ei mikään syytös. Eihän ketään vankilassa ollutta syytetä jos hänen sanotaan siellä olleen. Ei tarvitse mennä rapsehtimaan kun käyn ihan oikeassa palkkatyössä.
- Muutos!
- Luovuus!
- Tsäänsille mahdollisuus!
- Innovaatio!
1. Missä olen ollut?
2. Missä olen nyt?
3. Mihin haluan päästä?
4. Kuinka pääsen sinne?
5. Mistä tiedän olevani perillä?
http://www.youtube.com/watch?v=QvSggpIeCQc
Kyllä me suomalaiset pystymme tähän!
Olen muuten käynyt kuntelemassa näiden lahkolaisten puheita ja ovat kyllä aika omanlaatuisia ihmisiä. Korostavat omaa merkitystään, ja sanovat olevansa oikea pelastuksen tuoja, muut korkeintaan puutteellisia. Mielipiteet ovat muita arvokkaampia ja tärkeämpiä. Merkittävät luovat kyvyt, lahjakkuudet, huomattava asiantuntijuus, korkea akateeminen pätevyys, älykkyys tai muut ominaisuudet asettavat heidät muiden ihmisten yläpuolelle.
Muuten hyväksyisin tämmöisten aikuisten ihmisten harmittoman leikkimielen ja touhuamisen, jos vain kustantaisivat tämän kaiken ilottelun omasta pussista. Tämän tytön kun pitää elättää perhe ja maksaa siinä samalla veroja.
Voihan sitä veroja maksaa, mutta ei ne mihinkään riitä. Kyllä se on tämä pulla-aika maksettu velaksi, josta riittää vielä tälle kansalle maksamista pitkäksi aikaa. Jos vaan velkojat säilyy lempeinä, etteivät tule omiaan vaatimaan?
on vain toisten Suomalaisten huonekaluvalmistajien alulle pistämä ketju. Ovat vain kateita Suomi-Soffalle kun joutuvat itse pyörittämään toimintaansa palkkatyövoimalla.
"...kun joutuvat itse pyörittämään toimintaansa palkkatyövoimalla"
Oho! no sietääkin olla kateellinen jollei peräti katkera, jos noin on.
Mutta silti, tervettä yritystä pyöritetään palkkatyövaoimalla eikä
jatkuvilla avustuksilla tai harjoittelijoilla.
Niin, ja kun niistä tuotteista pitää vielä maksaakin, vaikka itse on ollut veronmaksajana rahoittamasa tuotteiden valmistusta.
Olisiko se parempi, että tekijät ei saisi palkkaa ja asiakkaat hyviä tuotteita?
Kyllä jokainen saa maksaa huonekaluista enemmänkin, jos haluaa, mutta se on vapaaehtoista.
Suomelta puolen miljoonan piilotuki Googlelle
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/08/24885
Hyvä on meininkin. Jakakaa lisää sitä ilmaista rahaa!
Karavaani kulkee ja Köyhät itkee.
t. wannabe
Pakko myöntää että hienosti näin ulkoapäin katsottuna eräällä firmalla menee. Raha kiertää sillä vauhdilla sisään ja ulos mainostamisesta päätellen.
Mainoskampanjat valtakunnan suuressa mediassa ovat päivittäisiä ja puskevat täydeltä laidalta joka paikasta vastaan. Saman aikaisesti valtiovalta syytää TE-keskusten kautta miljoonia avustuksina, investointitukina sekä työllistämis ja koulutustukina kyseiseen firmaan. Näi se ainakin ulospäin näyttää ja näin asiaa sen kummemmin tuntematta kummalliselta. Kai se sitten oikein menee, aika näyttää.
SOFFAA ENKÄ MITÄÄN MUUTAKAAN SIITÄ FIRMASTA !
Verovaroin valmistettuja.
vaikka ois pakolaisten tekemiä kun vain halvalla saa hyvät kalusteet.
huonekalut Suomi Soffalta ostettiin ja hyviltä tuntuu istua niissä ainaki.
teidän ongelma, istukaa vaan, mutta itse en ole edes käynyt kyseisessä liikkeessä, enkä käy vastaisuudessakaan.
..huonekalusi ja missä ne on valmistetu?
osa on eräästä muusta huonekalu firmasta, osa on saatuja. Ne on niin vanhoja, ettei tätä kysymyksessä ollutta huonekalu firmaa ollut olemassakaan.
jokainen huonekaluvirma tuo maahan kalusteita ei niitä suomessa tehdä.
mitään suomessa, en minä sen takia boikotoi kyseistä firmaa, mulla on omat syyni.
on se Kainuulainen kateus se syy.
Onko järkeä että jollekin yrittäjälle käytännössä padataan ilmainen yrittäjyys? Yhteiskunta pyörittää tukirahalla yritystä, jonka omistajat tekevät älytöntä tiliä, kun samaan aikaan työntekijät ovat pääasiassa erilaisilla tuilla. Ihme touhua. Jos tuollaiselta firmalta laitettaisiin tuet pois tai minimiin, koko firma lyötäisiin kiinni ihan jo sen takia ettei omistaja tee riittävästi rahaa itselleen (riittävästi=satoja tuhansia euroja).
Ne on sadat tuhannet isoja lukuja. Ei niiden perässä oikein kukaan tahdo pysyä. Jotenkin sitä vaan ajattelelisi, että kotimainen sohva olisi hyvä asia ja työ olisi tärkeää. Mutta ilmeisesti kaikki eivät arvosta toisten työtä. Outo asia varsinkin näinä aikoina.
Tuetaanhan niitäkin ketkä eivät yritä.
Mistä kaikille hölmöläisille(poliitikot, päättäjät yms) on tullut tälläinen järjen riemuvoittomalli jossa yhteiskuntaa pyöritetään TUKEMALLA YRITYKSIÄ SEKÄ KANSALAISIA VEROVAROIN?!?! Ensin kerätään kaikilta kynnelle kykeneviltä oma osuutensa veroista ja sitten tätä rahaa jaellaan takaisin edes takaisin pyörittäen samalla Suomen aivan jumalattoman kokoiseksi paisunutta julkista taloutta.
Onkohan kenelläkkään juolahtanut mieleen koskaan tälläistä ajatusta? Eli mitäpä jos "tukisimmekin" yrityksiä sekä yksityisiä henkilöitä hieman toisesta näkökulmasta kuin suoranaisten rahallisten tukien muodossa.. siis verohelpotuksin?? Mallissa yritys esimerkiksi työllistää tietyn määrän ihmisiä ja yrityksen bruttoliikevaihto täyttää asteikon tietyn rajan, jolloin yritys saa tätä kautta Suomen valtiolta verohelpotuksia määrätyn asteikon mukaan.
Toiseksi esimerkiksi voidaan ottaa sitten lapsilisät. Tämän mallin mukaan perheelle ei anneta suoranaista rahallista avusta lapsen/lapsien mukaan vaan "tuki" muodostetaan verotuksellisilla helpotuksilla. Eli lapsimäärän sekä tulojen mukaan vanhemmille annetaan helpotuksia yhteiskunnan maksuista ja menoista, jolloin lapsiperheen varallisuus on automaattisesti kasvava menoihin nähden.
Näilläkin toimilla säästettäisiin paljon suuressa mittakaavassa koska näin turhien tukien maksamiset voitaisiin käytännössä lopettaa. Samalla julkinen hallinto kutistuisi vääjäämättä turhan byrokratian tipahtaessa pois. Mutta mitä asioiden hyväksi tehdään?? OTETAAN LISÄÄ LAINAA 13MRD NÄIN ALUKSI!!
Ps. miettikääkääpä vielä se motivoiva puoli tässä asiassa. Jos yhteiskunta olisikin sinun tukenasi kun yrität itse tehdä jotain, etkä vain odota käsi ojossa parempaa elämää. Toki yhteiskunan perusturva tulee jokaisella olla, mutta ei tällä nykymallisella tukiviidakko systeemillä, jonka vuoksi edes osa-aikatyöt eivät kannata jos jotain tukia satut nostamaan.
Maailmalta löytyy esimerkkejä:
Eräs Saksalainen globalkonserni, joka toimittaa laitteistoja Ilmailuun, puolustusvoimille, lääketieteeseen ja sairaaloihin, päätti perustaa tuotantolaitoksen erääseen Aasian maahan.
He lupasivat 5.000 työpaikkaa.
Ehtona oli täydellinen verovapaus 20 vuotta, ilmaiset toimipaikkakiinteistöt, henkilökunnalle asunnot työpaikan läheisyyteen. Mainittakoon myös että normaali duunari kyseisessä maassa tienää semmoisen 400€ / kk, suunnittelutason inssit n. 1.200€/v.
Kaikkiin ehtoihin vastattiin myöntävästi ja nyt on Euroopasta näinollen siirretty 5.000 työpaikkaa Aasiaan.
Tällaisia etuisuuksia vastaan Suomen kunnat mm. joutuu kilpailemaan.
Sanompahan vaan että jokainen Suomalainen yritys, joka kokee hivenenkään vastustusta politikoilta tai näkee yrityksen menettävän markkinaosuuksia, lähtee heti katteleen tontteja aasiasta.
Mm. tällaista väärisytynyttä kilpailuetuja vastaan mm. Suomessa pyritään luomaan edellytykset edes aivotyölle, joskin tuotantolaitokset on jo menetetty.
Myös aivotyölle löytyy kilpailijat Aasiasta ja jopa jouhevampaa ja yritysläheisempää kuin Suomesta.
Jokainen vetäkööt omat johtopäätöksensä valitelleessaan mm. tekesin avustuksista, sitä ei kielletä. On kuitenkin muistettava se että mihinkään maailman kolkkaan ei ole perustettu yhtään yritystä eikä yksikään maailman patentti ole tähän päivään mennessä kirjoitettu ilman etteikö siihen ole annettu valtiolta tukea. Ei edes Nokian puhelimeen. Ei edes Toyotalle. Ei edes läppärille, josta näistä viestejä kirjoitellaan.
siinäpähän menevät tekemään soffia aasiaan.
Virossa tehdään halvalla. Sieltä ainakin tuli erään sukulaiseni tilaama suomi-soffa.
niitä tulee mutta tehdään niitä Kajanissaki.