Olin Ferguson-35 kultamahan huoltokäynnillä eräässä maalaistalossa syyskuisena päivänä.
-Tilan sadot oli jo korjattu ja viimeisetkin rukiit olivat höyryämässä kuivurissa. -Kyntötyöt oli jo aloitettu siinä ohessa, mutta Ferkku piti huoltaa kesken raskasta syysurakkaa. -Ferkun piti vetää 2-siipistä kyntöauraa, jossa oli kääntyvät leikkurikiekot kummankin terän edessä säädettynä 2 senttiä raa-an puolelle.(Se oli tarkkaa, koska kyntösiivuista syntyi kauniita kun ei tullut sitä revennyttä reunaa.)
-Tilan lapset olivat läheisessä alakoulussa.
-Tilan isäntä ja emäntä hoitivat viljanviljelyn lisäksi lypsävää lehmikarjaa.
Lisäksi heillä oli viitisenkymmentä kanaa, joista koitui vähän lisätuloja kananmunien myynnistä kirkonkylän osuuskauppaan ynnä muille.
-Lisäksi navetassa oli muutama lihotuspossu ja vasikoita.
-Samaksi päiväksi oli tilalle tilalle tilattu myös keinosiementäjä,koska oli havaittu, että yhdellä lypsävällä oli ns. “haku“ päällä ja perheenlisäystä voisi odotella myöhemmin.
-Naispuolinen keinosiementäjä saapui uudehkolla valkoisella,“silloisella saksan ihmeellä”, isolla takaikkunalla varustetulla kuplavolkkarilla navetalle.
-Koska keinosiementäjä ja minä saimme työmme suunnilleen yhtaikaa
päätökseen niin satuimme sitten myös samoille kahveille talon tupaan.
-Koska siihenaikaan oli tapana, että pappi, lääkärit, keinosiementäjä ja myös traktorin huoltomies “pidettiin hyvänä” maalaistaloissa kahvituksilla, ruoilla, ym., niin isäntä tarjosi vielä meille kummallekin isoa säkillistä tilalta vastanostettua juuttisäkkeihin pakattua “Ruusu”-lajikkeista tuoretta perunaa kotiinviemisiksi. -Kumpikin meistä hyväksyi ilomielin tarjouksen ja niin meitä varten varatut säkit kannettiin porstuasta autoihin.
-Keinosiementäjän volkkariin säkki ei mahtunut mihinkään muualle etutilassa olevien tarvikkeiden vuoksi kuin takapenkille, johon se laitettiin etuoven kautta tunkemalla sinne suojaksi laitettujen sanomalehtien, emännän siihenhätään tuomien “Maaseudun Tulevaisuuksien” ja “Kotimaiden” päälle.
-Lähdin tilalta vähän keinosiementäjää myöhemmin ja yhtäkkiä muutamaa kilometriä myöhemmin, näin kylätiellä edessäni Volkkarin seisovan vastamäessä ovet auki, savua tupruten molemmista ovista ja nainen huitoo apua.
-Ryntäsin katsomaan tilannetta ja Volkkarin takapenkki näytti olevan melkein tulessa.
-Savua yskien kiskoin perunasäkin ulos takapenkiltä ja hetken kuluttua savukin hälveni.
-Selvisi sitten syykin outoon paloon, kun irrotimme takaistuimen.
-Perunasäkki oli painanut istuimen jouset niin syvälle, että ne tapasivat takaistuimen alla olevan akun napoihin ja aiheuttivat suoran oikosulun (lienee tosi kuoppainen kylätie ollut edesauttamassa tuota istuinjousten painumista peunasäkin alla) . Kyseisen rouvan mies oli nimittäin kovilla talvipakkasilla joutunut lataamaan sisällä sitä 6-volttista akkua ja mukavuuden vuoksi jättänyt aina asentamatta takaisin sen bakeliittisen
akun suojakannen, joka siihen kuului.
-Tervehdimme sitten aina kättä heilauttaen, kun satuin tulemaan tätä rouvaa vastaan paikallisteillä.
Tällaistakin se “kirottu rasvakoura” taas muisteli
-Tilan sadot oli jo korjattu ja viimeisetkin rukiit olivat höyryämässä kuivurissa. -Kyntötyöt oli jo aloitettu siinä ohessa, mutta Ferkku piti huoltaa kesken raskasta syysurakkaa. -Ferkun piti vetää 2-siipistä kyntöauraa, jossa oli kääntyvät leikkurikiekot kummankin terän edessä säädettynä 2 senttiä raa-an puolelle.(Se oli tarkkaa, koska kyntösiivuista syntyi kauniita kun ei tullut sitä revennyttä reunaa.)
-Tilan lapset olivat läheisessä alakoulussa.
-Tilan isäntä ja emäntä hoitivat viljanviljelyn lisäksi lypsävää lehmikarjaa.
Lisäksi heillä oli viitisenkymmentä kanaa, joista koitui vähän lisätuloja kananmunien myynnistä kirkonkylän osuuskauppaan ynnä muille.
-Lisäksi navetassa oli muutama lihotuspossu ja vasikoita.
-Samaksi päiväksi oli tilalle tilalle tilattu myös keinosiementäjä,koska oli havaittu, että yhdellä lypsävällä oli ns. “haku“ päällä ja perheenlisäystä voisi odotella myöhemmin.
-Naispuolinen keinosiementäjä saapui uudehkolla valkoisella,“silloisella saksan ihmeellä”, isolla takaikkunalla varustetulla kuplavolkkarilla navetalle.
-Koska keinosiementäjä ja minä saimme työmme suunnilleen yhtaikaa
päätökseen niin satuimme sitten myös samoille kahveille talon tupaan.
-Koska siihenaikaan oli tapana, että pappi, lääkärit, keinosiementäjä ja myös traktorin huoltomies “pidettiin hyvänä” maalaistaloissa kahvituksilla, ruoilla, ym., niin isäntä tarjosi vielä meille kummallekin isoa säkillistä tilalta vastanostettua juuttisäkkeihin pakattua “Ruusu”-lajikkeista tuoretta perunaa kotiinviemisiksi. -Kumpikin meistä hyväksyi ilomielin tarjouksen ja niin meitä varten varatut säkit kannettiin porstuasta autoihin.
-Keinosiementäjän volkkariin säkki ei mahtunut mihinkään muualle etutilassa olevien tarvikkeiden vuoksi kuin takapenkille, johon se laitettiin etuoven kautta tunkemalla sinne suojaksi laitettujen sanomalehtien, emännän siihenhätään tuomien “Maaseudun Tulevaisuuksien” ja “Kotimaiden” päälle.
-Lähdin tilalta vähän keinosiementäjää myöhemmin ja yhtäkkiä muutamaa kilometriä myöhemmin, näin kylätiellä edessäni Volkkarin seisovan vastamäessä ovet auki, savua tupruten molemmista ovista ja nainen huitoo apua.
-Ryntäsin katsomaan tilannetta ja Volkkarin takapenkki näytti olevan melkein tulessa.
-Savua yskien kiskoin perunasäkin ulos takapenkiltä ja hetken kuluttua savukin hälveni.
-Selvisi sitten syykin outoon paloon, kun irrotimme takaistuimen.
-Perunasäkki oli painanut istuimen jouset niin syvälle, että ne tapasivat takaistuimen alla olevan akun napoihin ja aiheuttivat suoran oikosulun (lienee tosi kuoppainen kylätie ollut edesauttamassa tuota istuinjousten painumista peunasäkin alla) . Kyseisen rouvan mies oli nimittäin kovilla talvipakkasilla joutunut lataamaan sisällä sitä 6-volttista akkua ja mukavuuden vuoksi jättänyt aina asentamatta takaisin sen bakeliittisen
akun suojakannen, joka siihen kuului.
-Tervehdimme sitten aina kättä heilauttaen, kun satuin tulemaan tätä rouvaa vastaan paikallisteillä.
Tällaistakin se “kirottu rasvakoura” taas muisteli
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olisipa mielenkiintoista tietää että pitääkö joku ammattikirjailija täällä tällaisia kekkereitä sivu-koekaniien syöttinä.
Luultavasti ei koska nuohan olisivat rahanarvoista tekstiä jo vuosia jatkuneena
kuten olen huomannut.
Olen sillointällöin käynyt palstalla ja hyväntuuliset muistelut ovat usein sattuneet katseltavikseni.
Sitäpaitsi kertomukset ovat oman maalaistalotyttären kokemuksella todella aitoja kuvauksia siitä mitä on tapahtunut.
T:Tuula Kempeleen tyttö
...., nämä muistelmat kannattaas teherä kirjaksi. Ostaasin heti tämän kirjan ittelle. Eli pojanpoika voiis harkita muistelmien julkaisua kirjana.