Missä ovat todisteet siitä, etteivät kasvit tiedosta kuolemaansa tai sen uhkaa?
Muistaakseni Hubbard ei väittänyt kasvien tuntevan kipua, vaan tiedostavan ja reagoivan uhkaan. Jos huoneeseen astui esim. henkilö, joka oli repinyt niitä aiemmin, ne reagoivat häneen negatiivisesti ja niiden hyvinvointi laski. Kipu on aivan eri asia ja vaatii kai hermojärjestelmää - en ole asiantuntija. Mutta kivusta Ron ei tietääkseni puhunut.
Jotta kasvi reagoisi negatiivisesti huoneeseen astuvaan ihmiseen, tulisi kasvilla olla tunteet. Kasveilla ei ole hermostoa, eikä näin ollen minkäänlaista hermostokeskusta (aivoja), joten kasveilla ei ole tunteita. Jotta kykenee reagoimaan negatiivisesti, tarvitaan tunteita. Kasvien reaktiot ovat täysin tiedottomia prosesseja, vrt. kukan kääntyminen valoa kohti.
Nuo Hubbardin tomaattijutut ovat vain kömpelömpi versio Cleve Backsterin touhuista. Backster tosin meni vielä pidemmälle höpinöissään. Molemmat humpuukia.

Hubbardhan suoraan kopioi Backsteria, hän "keksi" tomaatinpaljastuskoneensa 1968, Bacsterin tutkimusten ollessa jo julkisia. Vanha kunnon opportunisti haistoi lisää rahaa, tosin tällä kertaa ei tainnut poikia sitä.
0Äänestä
ajdlf
tiedät varsin hyvin, ettei olematonta voi todistaa olemattomaksi. Todistustaakka on aina ja poikkeuksetta positiivisen väitteen esittäjällä.

"Kasvien reaktiot ovat täysin tiedottomia prosesseja, vrt. kukan kääntyminen valoa kohti."
Tässä kultaseni olet täysin väärässä. Sinun on myönnettävä, että kasvi REAGOI aurinkoon vaikka sillä ei ole "tunteita". Kaikella elollisella on jonkinlainen tietoisuus ja kaikki elollinen yrittää pysyä elossa, jos se suinkin on mahdollista.
Valitettavasti en pysty juuri nyt todistamaan sinulle tätä asiaa, mutta lupaan jatkaa tutkimuksiani ja palata siihen seuraavan sadan vuoden kuluessa. Ok?
0Äänestä
Huhahhhei
se vanha tuttu kirjoitti:

Syytä siitä evoluutiota. Mutta kasvi ei reagoi elähtäneeseen scifikirjailijaan vain koska hän sattuu olemaan samassa huoneessa. Vaikka aihetta kyllä olisi.
Määrittele tietoisuus.
0Äänestä
se vanha tuttu
Huhahhhei kirjoitti:
Syytä siitä evoluutiota. Mutta kasvi ei reagoi elähtäneeseen scifikirjailijaan vain koska hän sattuu olemaan samassa huoneessa. Vaikka aihetta kyllä olisi.
Määrittele tietoisuus.
scientologiassa: consciousness is awareness. Awareness itself is perception.
Siis tietoisuus itsessään on havainnointia.
Vakavasti puhuen nämä ovat mielestäni älyttömän mielenkiintoisia asioita, vaikka niistä ei vielä tiedetä paljonkaan. Onneksi monet tutkivat.
0Äänestä
Huhahhhei
se vanha tuttu kirjoitti:
scientologiassa: consciousness is awareness. Awareness itself is perception.
Siis tietoisuus itsessään on havainnointia.
Vakavasti puhuen nämä ovat mielestäni älyttömän mielenkiintoisia asioita, vaikka niistä ei vielä tiedetä paljonkaan. Onneksi monet tutkivat.
kysynyt, mitä tietoisuus on scientologiassa. Saman scientologian mukaan ihminen on sukua rakkolevälle, puhumattakaan vielä hauskemmista väitteistä.
Ja tuo englanninkielinen jargon... "tajunta on tietoisuutta. Tietoisuus on itsehavannointia". Yleispätevää, mitääntarkoittamatonta hömppää naamoituna komeisiin kuoriin, jotka vetoavat tittelinkipeisiin, itsestäänselvyyksiä mystifioituina. Samaa sarjaa kuin se kuuluisa "Jos et tiedä, mitä sana tarkoittaa, katso se sanakirjasta". Kymmenen pennin mutkat suoriksi-kotitarvefilosofiaa.
Antaa olla.
0Äänestä
Metro G M
Hubbard oli tapansa mukaan täysin väärässä ja oikeasti tuo johtuu siitä että sillä huoneeseen tulevalla tyypillä on supervoimia joilla se vaikuttaa siihen tomaattiin jo matkojen päästä. Toinen mahdollisuus on se että tämäkin on humpuukia ja Hubbard teki kuten ennenkin ja väärensi tulokset.
http://en.wikipedia.org/wiki/Freewinds Että jos haluat oikein kalliille risteilylle, niin sinne vain. Ei taida muutama kymmentä tuhatta euroa riittää. Taitaa ruotsinlaivan toimintatonni olla halvempi ja henkiselle terveydelle terveellisempi vaihtoehto...
0Äänestä
Pysyn kaukana
Koko "kurssitus" maksaa noin 300000-500000 US dollaria.
"Hubbard kirjoitti OT III:n vuosina 1966—1967 Las Palmasissa. Hän piti sitä yhtenä elämänsä suurista saavutuksista. Kirjeessään vaimolleen Hubbard kertoo, että hän avusti tutkimusta juomalla suuret määrät rommia, ja ottamalla piristäviä ja rauhoittavia lääkkeitä."
0Äänestä
Pysyn kaukana
Writer and publisher Lloyd Arthur Eshbach reported Hubbard saying "I'd like to start a religion. That's where the money is."
Vastaukset 17
Vanhimmat
Missä ovat todisteet siitä, etteivät kasvit tiedosta kuolemaansa tai sen uhkaa?
Muistaakseni Hubbard ei väittänyt kasvien tuntevan kipua, vaan tiedostavan ja reagoivan uhkaan. Jos huoneeseen astui esim. henkilö, joka oli repinyt niitä aiemmin, ne reagoivat häneen negatiivisesti ja niiden hyvinvointi laski. Kipu on aivan eri asia ja vaatii kai hermojärjestelmää - en ole asiantuntija. Mutta kivusta Ron ei tietääkseni puhunut.
http://en.wikipedia.org/wiki/Cleve_Backster
Jotta kasvi reagoisi negatiivisesti huoneeseen astuvaan ihmiseen, tulisi kasvilla olla tunteet. Kasveilla ei ole hermostoa, eikä näin ollen minkäänlaista hermostokeskusta (aivoja), joten kasveilla ei ole tunteita. Jotta kykenee reagoimaan negatiivisesti, tarvitaan tunteita. Kasvien reaktiot ovat täysin tiedottomia prosesseja, vrt. kukan kääntyminen valoa kohti.
Nuo Hubbardin tomaattijutut ovat vain kömpelömpi versio Cleve Backsterin touhuista. Backster tosin meni vielä pidemmälle höpinöissään. Molemmat humpuukia.
Hubbardhan suoraan kopioi Backsteria, hän "keksi" tomaatinpaljastuskoneensa 1968, Bacsterin tutkimusten ollessa jo julkisia. Vanha kunnon opportunisti haistoi lisää rahaa, tosin tällä kertaa ei tainnut poikia sitä.
tiedät varsin hyvin, ettei olematonta voi todistaa olemattomaksi. Todistustaakka on aina ja poikkeuksetta positiivisen väitteen esittäjällä.
"Kasvien reaktiot ovat täysin tiedottomia prosesseja, vrt. kukan kääntyminen valoa kohti."
Tässä kultaseni olet täysin väärässä. Sinun on myönnettävä, että kasvi REAGOI aurinkoon vaikka sillä ei ole "tunteita". Kaikella elollisella on jonkinlainen tietoisuus ja kaikki elollinen yrittää pysyä elossa, jos se suinkin on mahdollista.
Valitettavasti en pysty juuri nyt todistamaan sinulle tätä asiaa, mutta lupaan jatkaa tutkimuksiani ja palata siihen seuraavan sadan vuoden kuluessa. Ok?
Syytä siitä evoluutiota. Mutta kasvi ei reagoi elähtäneeseen scifikirjailijaan vain koska hän sattuu olemaan samassa huoneessa. Vaikka aihetta kyllä olisi.
Määrittele tietoisuus.
scientologiassa: consciousness is awareness. Awareness itself is perception.
Siis tietoisuus itsessään on havainnointia.
Vakavasti puhuen nämä ovat mielestäni älyttömän mielenkiintoisia asioita, vaikka niistä ei vielä tiedetä paljonkaan. Onneksi monet tutkivat.
kysynyt, mitä tietoisuus on scientologiassa. Saman scientologian mukaan ihminen on sukua rakkolevälle, puhumattakaan vielä hauskemmista väitteistä.
Ja tuo englanninkielinen jargon... "tajunta on tietoisuutta. Tietoisuus on itsehavannointia". Yleispätevää, mitääntarkoittamatonta hömppää naamoituna komeisiin kuoriin, jotka vetoavat tittelinkipeisiin, itsestäänselvyyksiä mystifioituina. Samaa sarjaa kuin se kuuluisa "Jos et tiedä, mitä sana tarkoittaa, katso se sanakirjasta". Kymmenen pennin mutkat suoriksi-kotitarvefilosofiaa.
Antaa olla.
Hubbard oli tapansa mukaan täysin väärässä ja oikeasti tuo johtuu siitä että sillä huoneeseen tulevalla tyypillä on supervoimia joilla se vaikuttaa siihen tomaattiin jo matkojen päästä. Toinen mahdollisuus on se että tämäkin on humpuukia ja Hubbard teki kuten ennenkin ja väärensi tulokset.
http://en.wikipedia.org/wiki/E-meter
Saisko honkkarista halvemman?
http://en.wikipedia.org/wiki/Freewinds
Että jos haluat oikein kalliille risteilylle, niin sinne vain.
Ei taida muutama kymmentä tuhatta euroa riittää.
Taitaa ruotsinlaivan toimintatonni olla halvempi ja
henkiselle terveydelle terveellisempi vaihtoehto...
Koko "kurssitus" maksaa noin 300000-500000 US dollaria.
TIME - Magazinesta artikkeli:
http://www.time.com/time/magazine/article/0,9171,972865,00.html Suomennettuna "Ahneuden ja vallan kultti"
Mistä skientologiassa on kysymys?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Xenu
Kovista otteista on jouduttu myös maksamaan:
http://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Freakout
Ja historiaa on yritetty kirjoittaa uusiksi:
http://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Snow_White
Tässä skientologian uhrien näkemystä aiheesta:
http://www.xenu.net/
"Hubbard kirjoitti OT III:n vuosina 1966—1967 Las Palmasissa. Hän piti sitä yhtenä elämänsä suurista saavutuksista. Kirjeessään vaimolleen Hubbard kertoo, että hän avusti tutkimusta juomalla suuret määrät rommia, ja ottamalla piristäviä ja rauhoittavia lääkkeitä."
Writer and publisher Lloyd Arthur Eshbach reported
Hubbard saying "I'd like to start a religion. That's where the money is."
Tuossa aiemmin oli listattuna pari linkkiä,
no tässä on aiheeseen pari linkkiä lisää:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kultti
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vaarallinen_lahko
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aivopesu
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/u...-uskonyhteisot
Tässä on yhteisö, joka ilmeisesti haluaa aidosti auttaa.
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/