Hei! Olemme lähdössä perheen kanssa ensi viikoksi Viroon, lähinnä Pärnuun ja Saarenmaalle. Mutta sääennusteet lupaavat pelkkää vesisadetta, joten huolena, mitä tekemistä keksiä tuolla, jos ei pääse rannalle? Virossa matkustaneet, antaisitteko vinkkejä mitä kaikkea voisi Pärnussa ja Kuressaaressa tehdä sadesäällä.
sateinen Viro
matkustaja69
71312
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
no kaupasta vodkaa ja olutta riittävästi niin kyllä sade unohtuu.
Hei! Pärnussa ainakin voi (ymmärsin, että lapsia mukana, "perhe") mennä hotelliTervise Paradiisin vesipuistoon, joka on pääosin sisällä. Yksi altaista on ulkona. Sisällä on liukumäkiä ja lisää altaita. Hotelli Estoniaan kuuluvan Puistotalon alakerrassa on myös kylpyläosasto, johon pääsee lipun lunastamalla muutkin kuin hotellin asiakkaat. Sitten tulee mieleen, että Pärnussa on tänä kesänä avattu uusi kauppakeskus PK, jos shoppailuun innokasta porukkaa löytyy. Oli vielä vähän keskeneräinen (kaikkia liikkeitä ei oltu avattu) heinäkuun puolivälissä. Kahviloissa ja ravinteleissä on myös mukava istuskella, vaikka satelisikin. Toivottavasti tästä on jotain apua!
Lähes kolme viikkoa Pärnussa, säätiedotukset oli mitä oli kuin myös ilmatkin, enimmäkseen loistavat. Eli usein tulee vain kuuro tai pari päivässä, mutta pitemmän sateen sattuessa kannattaa varmaan mennä Tervise Paradiisin kylpylään. Pärnussa on myös hyvä uuden taiteen museo, sopivan kokoinen lapsillekin, ja isot ostoskeskukset sekä keskellä kaupunkia että Papinniityllä. Punaisessa tornissakin kannattaa varmaan käydä ja torilla (ei auki maanantaina). Kuressaaresta en tiedä, kauan kun olen käynyt, mutta ainakin piispanlinnassa yksi päivä menee, siellä on Saarenmaan museo.
Tässä sivusta kysyn, ensi kesän suunnitelmia varten. Kun olitte kolme viikkoa Pärnussa, niin miten matkustitte ja missä yövyitte, kun noinkin pitkään olitte?
Kuulostaa kiinostavalta, ehkä mekin ensi vuonna menemme Pärnuun.
Ei vain(vielä) ole omaa autoa, mutta saattaa olla ensi kesään mennessä.
Tervehdys,
en ole henkilö keneltä kysyit, mutta itsekin vietin 3 viikkoa lomaa pärnussa heinäkuussa:)
Ehdottomasti kannattaa vuokrata asunto, saa itse viettää aikansa kuten haluaa.
Pärnussa on todella paljon vuokrattavana asuntoja, jotka ovat ihan hyvä tasoisia.
Oma asuntomme oli paikallisasutuksen keskellä n. 2 km päässä keskustasta ja vajaa 1 km rannalta. Asuntojen vuokrat ovat ihan kohtuullisia, riippuen tietysti asuuko kerros/rivi vai omakotitalossa hintahaarukka 200-1500/vko. Omastamme maksoimme 500,- viikko ja asuimme rivitalossa isolla omalla pihalla. Toissa kesänä kerrostaloasunto maksoi n. 250,-/vko
Pärnu on loistava kesälomakohde. Siellä on paljon nähtävää ja tekemistä ja mikä parasta hintataso on ainakin vielä edullinen Suomen hintoihin nähden. Elintarvikkeet kaupoissa n. 30-50% edullisemmat. Ravintola syöminenkin on kohtuu hintaista, mutta ravintoloiden ruoka ei ole mielestäni yhtä hyvää kuin esim. Tallinnassa.
Tässä nyt jotakin, jos kiinnostaa lisää niin kyselkää!
Vuokrattavia asuntoja on tosiaan paljon, mutta kannattaa varata hyvissä ajoin, mielellään jo kevättalvella. Pärnussa on ainakin tänä kesänä ollut tosi paljon matkailijoita, enimmäkseen suomalaisperheitä. Ollaan tultu Tallinnasta bussilla, joita kulkee puolen tunnin/tunnin välein, matka kestään n. 2 tuntia. Jos on sunnuntaina iltapuolella menossa takaisin, kannattaa bussiliput käydä ostamassa aamulla että
varmasti mahtuu. Jos on oma auto, kannattaa varmaan tulla sillä, Länsisatamassa on tosi pitkät käytävät roudata kantamuksia.
ennusteet ovat tässä vaiheessa vielä hyvin epätarkkoja. Voi ennusteet muuttua vielä monta kertaa.
Uskoisin noilla rannikkoalueilla olevan ensi viikolla monta sateetonta ja kaunista päivää. Usein sateet menevät sisämaahan ja rannikolla on aurinkoista näin kesäaikaan.