Hankin keväällä ohjelman vinyylien muuntamiseksi.
Sitä ennen oli paljon säätämistä: aloitin valmistelut huolella etukäteen ja testasin ensin toimiiko 20 vuotta sitten hankitut levysoitin ja kasettidekki (koska muutamalla c-kasetillakin on jotain mitä haluan siirtää kovalevylle). No kumpikin oli mennyt vuosien saatossa rikki, enhän ollut niitä juuri edes käyttänyt 10 vuoteen vaikka ne olivatkin vahvarissa kiinni.
Kasettidekkiä en edes yrittänyt korjata, mutta Dualin levysoittimen sain kuntoon. Sen vikana oli, että levylautanen alkoi väristä niin voimakkaasti, että neula hyppi levyllä. Löysin netistä jotkut ohjeet ja puhdistin huolella hihnan, ja sen jälkeen soitin toimi hienosti.
No sitten kulutin monta tuntia netissä kun etsin sopivaa ohjelmaa, jonka saisi cd:llä kotiin kun kodin kakkoskoneessa ei ole nettiyhteyttä. Ohjelma löytyi (Magix Audio Cleaning Lab) ja sain sen tilattua ja asennettua. Asennuksen jälkeen olin innokas kokeilemaan ohjelmaa, mutta koska en jaksanut ryhtyä yhdistämään johtoja vahvistimesta tietokoneeseen, kokeilin ensin siirtää yhtä kappaletta kannettavasta minidisc-soittimesta, koska siinä on line out -liitäntä. Vaan monta iltaa sain ähertää eikä kunnon tulosta syntynyt. Ääni oli säröillä ja tuntui kuuluvan jostain mullan alta eikä ohjelman monipuoliset säädötkään auttaneet. Lopulta päättelin, että syynä saattaa olla se, että minidisc ei jostain syystä ole yhteensopiva tuon ohjelman kanssa tai sitten se, että minidiscillä oleva kappale on cd:ltä äänitetty ja jos se oli kopiosuojattu niin häiriöt saattavat olla levy-yhtiön tahallaan aikaansaamia.
Eilen illalla seurasi grande finale: kytkin Yamahan vahvistimen tietokoneeseen, käynnistin ohjelman ja ryhdyin äänittämään. Ohjelmassa on ensin asetettava äänityksen taso kuten aikanaan c-kasetille äänitettäessä. Levysoitin pyörimään siis ja tasoa säätämään. Tässä vaiheessa kaikki hyvin. Mutta sitten kun siirryin itse äänitykseen, levylautanen alkoi vatkata taas ja neula alkoi pomppia urilla! Suusta pääsi perkele…
Nyt olen siis taas alkuruudussa. Uutta levysoitinta en haluaisi ostaa koska halvalla ei saa hyvää ja kallista en halua ostaa koska tämä on kertaluontoinen projekti. Mikähän tuossa levysoittimessa on vikana ja kannattaako yrittää enää korjata itse?
Alustava suunnitelma on ruiskauttaa crc:tä moottoriin ja muutenkin vilkaista vielä koneistoa. Jos levaria ei saa kuntoon niin sitten lähden kiertämään kirppareita (itse asiassa olin ajatellut ostaa uuden kasettidekin kirpparilta, miksei samalla levysoitintakin).
Aikaa menee ja nyt näyttää siltä että rahaakin jos joudun ostamaan uusia laitteita kaupasta. Vaimo ihmettelee miksi näen tällaisen vaivan, mutta tämä on harrastus siinä missä vaikka postimerkkeily.
Vinyylit mp3:ksi helpolla muka???
17
2106
Vastaukset
- jormas.
erikoinen vika dualissa, mutta jos se hihnan putsaaminen auttoi hetkeksi niin voisi kuvitella että vaihtaminen uuteen hihnaan auttaisi pysyvästi, mikä malli on kyseessä? mikä sitä kasettimankkaa vaivaa.
jos soittimet on kunnossa niin hommahan on ihan iisi ja ostamasi ohjelma toimii siihen, itsellä on vieläkin käytössä ohjelman ensimmäinen versio ja käytän myös audacityä riippuen vähän mitä milloinkin duunaan.- Apuva?
No joo, ehkä tässä vain tuli uskon puute kun eilen illalla kuvittelin vihdoin saavani tulosta aikaiseksi pitkällisen säätämisen ja suunnittelun jälkeen, ja levysoitin petti juuri ratkaisevassa vaiheessa.
En muista Dualin mallia, mutta äkkiähän tuo selviää illalla kotona. Voiko niitä hihnoja tilata jostain? Soitin on vanha, ostin sen muistaakseni vuonna 1991, eikä se ole hinnaston kalleimmasta päästä.
Dekki taas ei jaksa pyörittää nauhaa vaan katkaisee vedon aivan kuin nauha olisi jumissa tai puoli olisi loppunut. Kasetissa ei ole vikaa koska Walkman toistaa sitä ongelmitta. Maallikkona päättelen, että dekin moottori tai (sielläkin) joku hihna on kyllästynyt joutenoloon ja ajan myötä kuihtunut pois.
Näen asian niin, että käytetyn dekin ostaminen on pikku juttu verrattuna käytettyyn levysoittimeen, koska huonolla levysoittimella voin pilata levyt. Kasettidekkikin voi tietysti vetää nauhan salaatiksi, mutta se on sitten huonoa tuuria. - Apuva?
Tarkistin illalla soittimen mallin ja samalla vähän kokeilin missä vika voi olla. Kun levylautasta pyörittää sormella, se alkaa itsekseenkin vispata. Vika ei siis välttämättä ole moottorissa eikä hihnassa. Voiko levylautasen akselissa tai laakereissa olla jotain vikaa?
Aikani renkuttelin mekanismia. Otin myös hihnan pois ja se näytti olevan ok. Vielä en kuitenkaan putsannut hihnaa uudelleen tai ruiskinut sitä crc:tä.
Koottuani soittimen uudelleen sain sen toimimaan hetken ajan niin, että sain tehtyä noin minuutin mittaisen äänityksen Magixilla. Sitten lautanen alkoi taas vispata ja neula alkoi hyppiä levyllä.
Olin kuitenkin tyytyväinen siitä, että sain edes tuon minuutin purkkiin, koska ajattelin, että jos sen äänenlaatu on hyvä niin siinä on kannustin levysoittimen korjaamiseen tai vaihtamiseen.
Mutta pettymys oli suuri kun kuuntelin äänityksen tuloksen: oikeasta kuulokkeesta tuli ihan ok ääni, mutta vasemmasta tuli heinäsirkan siritystä, musiikin tahdissa kylläkin mutta ei se paljon lohduttanut. En jaksa uskoa että edes Magixin äänenkorjauksella tuollaisen virheen saisi korjattua.
Vika ei ole levysoittimessa, koska sen ääni tulee vahvistimen kautta ja äänityksen tasoa säädettäessä hyvin. Aiemmat äänitykset minidisciltä olivat surkeita eikä nyt vinyyliltäkäään saa kunnon tulosta aikaiseksi.
Eli jos saan sen levysoittimen korjattua tai vaihdettua, seuraava vaihe on etsiä vika tallennusvaiheesta.
Voiko tietokoneen äänikortti olla viallinen niin, että ääni menee ruvelle vain kun tietokoneella äänittää? Toisto nimittäin sen sijaan onnistuu hyvin, kuuntelen usein iTunesille tallettamaani musiikkia. Onko äänikortissa erilliset elementit inputille ja outputille? - jormas.
Apuva? kirjoitti:
Tarkistin illalla soittimen mallin ja samalla vähän kokeilin missä vika voi olla. Kun levylautasta pyörittää sormella, se alkaa itsekseenkin vispata. Vika ei siis välttämättä ole moottorissa eikä hihnassa. Voiko levylautasen akselissa tai laakereissa olla jotain vikaa?
Aikani renkuttelin mekanismia. Otin myös hihnan pois ja se näytti olevan ok. Vielä en kuitenkaan putsannut hihnaa uudelleen tai ruiskinut sitä crc:tä.
Koottuani soittimen uudelleen sain sen toimimaan hetken ajan niin, että sain tehtyä noin minuutin mittaisen äänityksen Magixilla. Sitten lautanen alkoi taas vispata ja neula alkoi hyppiä levyllä.
Olin kuitenkin tyytyväinen siitä, että sain edes tuon minuutin purkkiin, koska ajattelin, että jos sen äänenlaatu on hyvä niin siinä on kannustin levysoittimen korjaamiseen tai vaihtamiseen.
Mutta pettymys oli suuri kun kuuntelin äänityksen tuloksen: oikeasta kuulokkeesta tuli ihan ok ääni, mutta vasemmasta tuli heinäsirkan siritystä, musiikin tahdissa kylläkin mutta ei se paljon lohduttanut. En jaksa uskoa että edes Magixin äänenkorjauksella tuollaisen virheen saisi korjattua.
Vika ei ole levysoittimessa, koska sen ääni tulee vahvistimen kautta ja äänityksen tasoa säädettäessä hyvin. Aiemmat äänitykset minidisciltä olivat surkeita eikä nyt vinyyliltäkäään saa kunnon tulosta aikaiseksi.
Eli jos saan sen levysoittimen korjattua tai vaihdettua, seuraava vaihe on etsiä vika tallennusvaiheesta.
Voiko tietokoneen äänikortti olla viallinen niin, että ääni menee ruvelle vain kun tietokoneella äänittää? Toisto nimittäin sen sijaan onnistuu hyvin, kuuntelen usein iTunesille tallettamaani musiikkia. Onko äänikortissa erilliset elementit inputille ja outputille?on kyllä vaikea sanoa mitään, erikoinen vika, voi korjaantua hihnan vaihdolla tai sitten ei, uuden saat esim. täältä http://www.mrstylus.com/en/index.html?name=http://www.mrstylus.com/en/belt/d.html=scriptinfo.html.
soitin on parikymentä vuotta vanha ja saattaa tietenkin olla jo akseliltaan niin kulunut että vika on siinäkin, tuskin kannattaa silloin korjata, tai jos levylautanen on saanut siipeensä eikä ole enää tasapainossa niin sama juttu, vaikka teoriassa kait voisi yrittää metsästää varaosaa.
tuo nauhoitusongelma selviää sillä että kun ajat signaalia sisään tietokoneeseen niin samanaikaisesti kuuntele tietokoneen äänikortin ulostulevaa ääntä, jos se on kunnossa niin silloin se bittivirtakin pitäisi olla ok. se äänikortin miniliitin on kyllä yleensä heikoin lenkki, itse käytän siksi usb väylää, se tarvitsee tietenkin jonkin interfacen mutta niitä saa kohtuuhinnoin. - vinkeistä
jormas. kirjoitti:
on kyllä vaikea sanoa mitään, erikoinen vika, voi korjaantua hihnan vaihdolla tai sitten ei, uuden saat esim. täältä http://www.mrstylus.com/en/index.html?name=http://www.mrstylus.com/en/belt/d.html=scriptinfo.html.
soitin on parikymentä vuotta vanha ja saattaa tietenkin olla jo akseliltaan niin kulunut että vika on siinäkin, tuskin kannattaa silloin korjata, tai jos levylautanen on saanut siipeensä eikä ole enää tasapainossa niin sama juttu, vaikka teoriassa kait voisi yrittää metsästää varaosaa.
tuo nauhoitusongelma selviää sillä että kun ajat signaalia sisään tietokoneeseen niin samanaikaisesti kuuntele tietokoneen äänikortin ulostulevaa ääntä, jos se on kunnossa niin silloin se bittivirtakin pitäisi olla ok. se äänikortin miniliitin on kyllä yleensä heikoin lenkki, itse käytän siksi usb väylää, se tarvitsee tietenkin jonkin interfacen mutta niitä saa kohtuuhinnoin.Vika ei ole moottorissa eikä hihnassa, se selvisi helpolla kun otin hihnan pois ja pyörittelin levylautasta käsin: sama tutina alkoi taas. Olet siis varmaan oikeassa, vika on akselissa tai levylautasessa. Kumma juttu kun kumpikaan ei ole saanut mitään tällejä tms. Ainoa mitä on tapahtunut on ajan kuluminen. En ole edes kovasti käyttänyt levysoitinta.
Joka tapauksessa edessä on korvaavan soittimen hankinta, koska akselia tai levylautasta voi olla vaikea korjata tai vaihtaa. Uutta en raski ostaa. Mitähän pitäisi ottaa huomioon kun hankin jostain kirpparilta käytetyn soittimen? Neulan kuntoa tai ylipäätään laitteen toimivuutta voi olla vaikea tarkistaa. Ainoa mitä voi katsoa on laitteen merkki ja runko, ettei se vain ole muovia. Mikä olisi turvallinen merkki? Dual? Merkin pitäisi olla sellainen, että neuloja ja muita mahdollisesti vaihdettavia osia saisi helposti.
Äänikortti taitaa olla kunnossa koska pystyn kuuntelemaan vahvistimesta tulevaa musiikkia kuulokkeilla tietokoneen kautta. Pitää katsoa onko mulla joku tyhmä käyttäjän virhe. Kun vain saisi äänilähteen kun levysoitin ja dekki on mäsänä... - jormas.
vinkeistä kirjoitti:
Vika ei ole moottorissa eikä hihnassa, se selvisi helpolla kun otin hihnan pois ja pyörittelin levylautasta käsin: sama tutina alkoi taas. Olet siis varmaan oikeassa, vika on akselissa tai levylautasessa. Kumma juttu kun kumpikaan ei ole saanut mitään tällejä tms. Ainoa mitä on tapahtunut on ajan kuluminen. En ole edes kovasti käyttänyt levysoitinta.
Joka tapauksessa edessä on korvaavan soittimen hankinta, koska akselia tai levylautasta voi olla vaikea korjata tai vaihtaa. Uutta en raski ostaa. Mitähän pitäisi ottaa huomioon kun hankin jostain kirpparilta käytetyn soittimen? Neulan kuntoa tai ylipäätään laitteen toimivuutta voi olla vaikea tarkistaa. Ainoa mitä voi katsoa on laitteen merkki ja runko, ettei se vain ole muovia. Mikä olisi turvallinen merkki? Dual? Merkin pitäisi olla sellainen, että neuloja ja muita mahdollisesti vaihdettavia osia saisi helposti.
Äänikortti taitaa olla kunnossa koska pystyn kuuntelemaan vahvistimesta tulevaa musiikkia kuulokkeilla tietokoneen kautta. Pitää katsoa onko mulla joku tyhmä käyttäjän virhe. Kun vain saisi äänilähteen kun levysoitin ja dekki on mäsänä...niin varminta on silloin ostaa se jostain liikkeestä mikä myy hyväkuntoisia ja tarkistettuja soittimia ja voit viedä omasi vaihdossa,kyllä siitä ainakin varaosia saa, yksi tällainen liike on http://www.kallionretro.kotisivukone.com/
Jos kirpparilta katsot niin hyviä merkkejä on pilvin pimein, eikä se muovirunko meinaa että olisi kelvoton, monet 80' luvun technicsit on muovia (tai mitälie, mutta ei puuta ainakaan) ja ihan hyviä soittimia, neuloja kyllä saa useimpiin merkkeihin (paitsi B&O) ja hihnojakin (paitsi sonyyn ja philipsiin joilla on usein eksoottisia mittoja). yksi niitä myyvä liike on http://www.ahrecords.fi/
eipä tuossa ohjelmassa voi tehdä tuollaista käyttäjän virhettä, ainakin omassa versiossani on selvät palkit molemmille kanaville joista näkee sisääntulevan signaalin, ehkä se miniplugi oli sillä hetkellä huonosti paikoillaan kun teit testisi. - vielä kerran
jormas. kirjoitti:
niin varminta on silloin ostaa se jostain liikkeestä mikä myy hyväkuntoisia ja tarkistettuja soittimia ja voit viedä omasi vaihdossa,kyllä siitä ainakin varaosia saa, yksi tällainen liike on http://www.kallionretro.kotisivukone.com/
Jos kirpparilta katsot niin hyviä merkkejä on pilvin pimein, eikä se muovirunko meinaa että olisi kelvoton, monet 80' luvun technicsit on muovia (tai mitälie, mutta ei puuta ainakaan) ja ihan hyviä soittimia, neuloja kyllä saa useimpiin merkkeihin (paitsi B&O) ja hihnojakin (paitsi sonyyn ja philipsiin joilla on usein eksoottisia mittoja). yksi niitä myyvä liike on http://www.ahrecords.fi/
eipä tuossa ohjelmassa voi tehdä tuollaista käyttäjän virhettä, ainakin omassa versiossani on selvät palkit molemmille kanaville joista näkee sisääntulevan signaalin, ehkä se miniplugi oli sillä hetkellä huonosti paikoillaan kun teit testisi.Neuvoista!
Hienoa että joku jaksaa neuvoa muita jotka eivät ole asiantuntijoita.
Ehkä saan tämä projektini vielä käyntiin. - levysoittimen
vielä kerran kirjoitti:
Neuvoista!
Hienoa että joku jaksaa neuvoa muita jotka eivät ole asiantuntijoita.
Ehkä saan tämä projektini vielä käyntiin.toimimaan, tosin vain 33 kierroksella, mutta se Magix tuottaa edelleen ongelmia.
Tein äänityksen käyttöohjeen mukaisesti. Ääni tuli vahvistimen line out -liitannästä tietokoneen line in -liitäntään (vahvistimen RCA-> tietokoneen 3,5 mm liitin). Tarkkailin äänitystä tietokoneen kuulokeliitäntään liittämilläni kuulokkeilla.
Ennen äänitystä ja äänityksen aikana äänessä ei ollut mitään häiriötä. Sitten kun kuuntelin millainen äänityksen tulos oli, toisesta kuulokkeesta kuului taas vain siritystä. Toinen kuuloke toisti musiikkia hyvin.
Vika ei kai voi olla liitännöissä, koska ne eivät muutu äänityksessä ja toistossa. Jos äänikortti olisi viallinen, en kai voisi kuunnella tietokoneeseen liitetyillä kuulokkeilla äänikortin kautta tietokoneeseen tulevaa musiikkia?
Mikä ihme voi totaalisesti pilata toisen kanavan äänityksen Magixilla?
Tämä kysymys taitaa olla jo väärällä palstalla... - jormas.
levysoittimen kirjoitti:
toimimaan, tosin vain 33 kierroksella, mutta se Magix tuottaa edelleen ongelmia.
Tein äänityksen käyttöohjeen mukaisesti. Ääni tuli vahvistimen line out -liitannästä tietokoneen line in -liitäntään (vahvistimen RCA-> tietokoneen 3,5 mm liitin). Tarkkailin äänitystä tietokoneen kuulokeliitäntään liittämilläni kuulokkeilla.
Ennen äänitystä ja äänityksen aikana äänessä ei ollut mitään häiriötä. Sitten kun kuuntelin millainen äänityksen tulos oli, toisesta kuulokkeesta kuului taas vain siritystä. Toinen kuuloke toisti musiikkia hyvin.
Vika ei kai voi olla liitännöissä, koska ne eivät muutu äänityksessä ja toistossa. Jos äänikortti olisi viallinen, en kai voisi kuunnella tietokoneeseen liitetyillä kuulokkeilla äänikortin kautta tietokoneeseen tulevaa musiikkia?
Mikä ihme voi totaalisesti pilata toisen kanavan äänityksen Magixilla?
Tämä kysymys taitaa olla jo väärällä palstalla...näyttää äänittäessä ja toistaessa?
- mukaan
jormas. kirjoitti:
näyttää äänittäessä ja toistaessa?
...kaikki on kunnossa. Mullekin tuli mieleen, että on volyymi ollut liian suurella äänityksen aikana, mutta äänitystason mittari näyttää aivan normaalia äänityksen aikana ja toistaessa se ylemmässä ruudussa oleva käppyrä näyttää myös aivan hyvältä.
Siitä ylemmästä ruudusta en ole tosin vielä oikein päässyt selvyyteen mitä sillä tehdään kun projekti on vasta alussa.
Lähden tänään illalla reissuun viikoksi, joten projekti menee siksi aikaa jäihin. Yritän ehtiä laittaa magixin supportiin viestiä asiasta ennen lähtöä. Toivotaan, että osaavat auttaa ja palattuani mulla on odottamassa ratkaisu pulmaan. - jormas.
mukaan kirjoitti:
...kaikki on kunnossa. Mullekin tuli mieleen, että on volyymi ollut liian suurella äänityksen aikana, mutta äänitystason mittari näyttää aivan normaalia äänityksen aikana ja toistaessa se ylemmässä ruudussa oleva käppyrä näyttää myös aivan hyvältä.
Siitä ylemmästä ruudusta en ole tosin vielä oikein päässyt selvyyteen mitä sillä tehdään kun projekti on vasta alussa.
Lähden tänään illalla reissuun viikoksi, joten projekti menee siksi aikaa jäihin. Yritän ehtiä laittaa magixin supportiin viestiä asiasta ennen lähtöä. Toivotaan, että osaavat auttaa ja palattuani mulla on odottamassa ratkaisu pulmaan.autan jos voin ja osaan.
- Ketjun aloittaja
jormas. kirjoitti:
autan jos voin ja osaan.
No niin, tulin reissusta ja kokeilin eilen illalla vielä kerran Magixia. Sain reissun aikana helpdeskistä hyvin ylimalkaisen vastauksen, jonka pääasiallinen sisältö oli, että ohjelmassa ei voi olla vikaa, mutta tarkista ajurit (ei kuitenkaan kerrottu miten) ja pari muuta pikkujuttua. No en ymmärtänyt viestistä kuin puolet, mutta ne pikkujutut tein - ja voilà! Johan alkoi lyyli kirjoittaa. Äänittelin innoissani pari kappaletta ja siirsin ne kännykkään. Hyvin toimii.
Tämä taisi olla se ratkaiseva asetus:
"Under Audio input, check under soundcard settings, and choose WDM driver if MME has been chosen. "
Mulla oli valittuna tuo MME ja valitsin WDM:n. Ei aavistustakaan mistä oli kyse mutta se tepsi!
Nyt on syksyn pimeneviksi illoiksi puuhaa. Levysoitin pyörittää vain LP-levyjä, sinkkujen nopeus on sille liikaa. Kasettidekkikin pitää hankkia. Mutta softa pelaa ja rautaa saa kaupoista ja kirppareilta :)
- se niin on
kun vanha kansa sanoo. Jos harrastus ei vie kaikkia rahoja ja vapaa-aikaa niin se ei ole oikea harrastus.
- Jeesus
tuoltakin löytyy käytettyjä levareita ja muutakin hienoa laitetta. mieli tekisi ostaa tuommonen 70-luvun viritinvahvistin, vaikken semmosta tarvikaan.
http://www.classicaudio.fi/- sitroen.
omaan lähes 35 v vanhaan Duxiini lautasen vetohihnan polkupyörän sisäkumista. Suikaleen päät liitin yhteen pikaliimalla. Hyvin toimii eikä liitoskohta kuulu äänessä.
Automatiikassa oli pari hihnaa muuttunut kumiliimaksi. Putsasin pyörät ja asensin uusiksi hihnoiksi sopivat O-renkaat.
Vielä olisi automatiikassa jotain vikaa. Muovin paloja löytyi kotelon pohjalta. Toimii muuten, mutta automatiikka ei palauta vartta alkuasentoon levyn loppuessa. - jormas.
sitroen. kirjoitti:
omaan lähes 35 v vanhaan Duxiini lautasen vetohihnan polkupyörän sisäkumista. Suikaleen päät liitin yhteen pikaliimalla. Hyvin toimii eikä liitoskohta kuulu äänessä.
Automatiikassa oli pari hihnaa muuttunut kumiliimaksi. Putsasin pyörät ja asensin uusiksi hihnoiksi sopivat O-renkaat.
Vielä olisi automatiikassa jotain vikaa. Muovin paloja löytyi kotelon pohjalta. Toimii muuten, mutta automatiikka ei palauta vartta alkuasentoon levyn loppuessa.minäkin olen vanhoihin kelamankkoihin tehnyt hihnoja, tosin etolasta ostetusta pyöreästä kuminauhasta. päiden liittäminen yhteen oli ieman haasteellista kunnes keksin taitetusta paperista "kourun", sitten vaan pikaliimaan ja ripeää toimintaa.
- Ketjun aloittaja
jormas. kirjoitti:
minäkin olen vanhoihin kelamankkoihin tehnyt hihnoja, tosin etolasta ostetusta pyöreästä kuminauhasta. päiden liittäminen yhteen oli ieman haasteellista kunnes keksin taitetusta paperista "kourun", sitten vaan pikaliimaan ja ripeää toimintaa.
Levyt alkavat olla kovalevyllä ja kännykässä. Puoli vuotta siihen meni, kun melkein joka ilta äänitin muutaman vinyylin kovalevylle. Ihan mukavaa puuhaa, suosittelen!
Vinyylisoitinkin suostui lopulta soittamaan sinkkuja 45 kierroksen nopeudella. Alussa ongelmana taisi olla vain alkukankeus, koska soitin oli ollut vuosikausia käyttämättömänä. Äänitin ensin kaikki LP:t ja sen jälkeen kun kokeilin sitä 45 kierroksen nopeutta niin sitä tärinäongelmaa ei enää ollut.
Magix toimii hyvin, joskin siinä on ominaisuuksia aivan liikaa, enkä käyttänyt niistä juuri mitään. Pieni murhe on äänen lievä tunkkaisuus, mutta sen olisi varmaan saanut noilla Magixin säädöillä kirkastettua. Isompi ongelma on kasaridiscon muhkeat bassorummun iskut, jotka ovat ohjelmalle liikaa ja se on niitä joissain paikoissa runnellut. Pitää äänitellä ne kappaleet uusiksi, jos jää aikaa, ja kokeilla noita Magixin säätöjä. Aika voi loppua kesken, koska projektin aikana tuli muutto ajankohtaiseksi ja se on nyt kahden kuukauden kuluttua. Vinyylisoitin ei pääse uudessa kodissa enää olohuoneeseen, vaan joutaa eläkkeelle.
Jos kenelläkään on kokemusta Magixin kanssa pelaamisesta niin otan mielelläni neuvoja vastaan!
Ja kiitokset vielä nimimerkille jormas. rohkaisusta kun minulla oli alussa vaikeuksia!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912990Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991716Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461587- 871401
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4031400Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21129Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381067Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun334908Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden259877