Loma odotusta jo kovasti :) Eka kertaa Sunny Beachillä. Kovasti on kehuttu ja moitittukin, mutta pitää kai käydä itse katsoon miltä näyttää. Hotelli on Ivana Palace. Toivotaan ainakin lämmintä ja siisteyttä ja tietenkin syötävää ruokaa:) No, paljonhan tuohon tulikin jo toivetta.
25.8.sunny beach
6
672
Vastaukset
- Työnarkkis
Nimenomaan itse siellä pitää käydä. Sitten tietää pitäkö vaiko ei. Tällä palstalla on niin monenlaista kirjoittajaa että vedä siitä nyt sitten johtopäätöksiä. Henk.koht. minulla on ollut aina onnistuneita lomia Sunny Beachilla kun en matkusta "nipota kaikesta" asenteella.
- lähdössä 25.8
Meillä neljäs kerta. En vieläkään väitä, että tunnen paikkaa vaikka kaksi edellistä ja myös tämän kerran olemme kaksi viikkoa. Kaikki mitä ollaan edellisillä kerroilla koettu on ollut pelkästään positiivista. Välillä kerjäläiset takertuu, mutta järki kädessä (inhimillisyyttä unohtamatta) ja jämäkkyydellä selviytyy. Tällä kertaa lähdetään häämatkalle. Morjestetaan jos kuulemma suamen kiältä. Hotelli Fenix on tällä kertaa majapaikka. Olemme olleet Globuksessa, Astorissa, Galabissa ja nyt Fenix. Helssataan kun tavataan.
- hotelli iskar
lähdössä 25.8 kirjoitti:

ottakaa korvatulppia mukaan jos sattuu huone olemaan viereiseen diskoon päin on meinaa meteliä aamuun asti.
- ::;;::;:;;
täällä pari tyttöstä lähdössä samaisena päivänä sunny beachille.ekaa kertaa.finnmatkojen kautta.
- Yksmamma
Iivana Palacen sisäänkäynnistä suoraan tien yli on Friends-ravintola (ulkopiha myös sisäpihalla), voimme suositella, ihan makoisaa ruokaa.
- eka kertaa
Yksmamma kirjoitti:
Iivana Palacen sisäänkäynnistä suoraan tien yli on Friends-ravintola (ulkopiha myös sisäpihalla), voimme suositella, ihan makoisaa ruokaa.
kiitos vinkistä :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1533440Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk842986Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva612454Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro412350Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?532270Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1152245Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,172227Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1512159Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121586Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville311584