Puolnagan kotisivut

Ei ole sivuilla linkitetty, peruspalvelujen osiota ollenkaan.
Onko se kuten terveyden ja sairaanhoitokin, että kun ei ole lääkäriä eikä saa apua ei tule kulujakaan?
Mistä löytyy palvelujen yhteishenklöt vai onko se yhden miehen liike, että armoa jaetaan valituille tietoa pihdataan veronmaksajilta.
Omat intressit olis nyt kyseessä, ja julkisin verovaroin tarjottuna, mutta mistä yhteystiedot.
Onko vammais plvelulain alaisten palvelujen saanti muualla tai muuten salattu nim.
kiireellistä apua, neuvoja tarvitaan
13447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

ovat nykyisin Kainuun maakunta-kuntayhtymän sivuilla. Ne ovat ainakin osittain eri palvelua kunnanviraston kanssa.

Äänestä
  • sivuilta se apu tullee löytyä oli sitten linkki vaikka pudasjärveen

    Äänestä

  • tiivistyy. Tämä malli on kansan ihmisten ulottumattomissa.
    Sos ja terv puolen sivun päivitys oli tehty helmikuussa 2008.
    Ei yhteys tietoja.
    Erittäin piilossa olevaa avun saanti mahdotonta.
    Ihan samaa kuin koko mallikin ei saa apua tulee säästöjä. Herra armahda, että tämä torso malli hallinnossa ei jatku saatikka etene muualle maassa.

    Äänestä

  • oman kunnan kirjoitti:

    sivuilta se apu tullee löytyä oli sitten linkki vaikka pudasjärveen

    laittaa suomussalmen ja/tai kainuu.fi sivuille, löytyy peruspalvelujen tiedot.

    Äänestä

  • vois tosiaan kirjoitti:

    laittaa suomussalmen ja/tai kainuu.fi sivuille, löytyy peruspalvelujen tiedot.

    tulisi olla Puolangan kunnan sivulla, silloin se olisi niinkuin niiden tulee olla.
    Löytyyhän ne tiedot vaikka CIA:n linkeistä jos osaa niitä velata,,järki käteen

    Äänestä

  • oman kunnan kirjoitti:

    sivuilta se apu tullee löytyä oli sitten linkki vaikka pudasjärveen

    sivulta vois laittaa Suomussalmen ja/tai Kainuu.fi sivuille, löytyy peruspalvelujen tiedot.

    Äänestä

  • linkit Puolangan kunnan kirjoitti:

    sivulta vois laittaa Suomussalmen ja/tai Kainuu.fi sivuille, löytyy peruspalvelujen tiedot.

    Kyllä kun Puolanka on vielä kartalla. pitää sen sivun alta löytää lanketiti ja muut asiakirjat koskien myös sos ja terv puolta.
    Kainuun hallinto malli on pikku piirin keksintö kaukana ihmisten palveluista ja käytännöstä. Kun sivut on päivitetty 1,5 v sitten ei voi asiakas palvelusta puhuakaan. Opintotuki jne lanketiti on oltava oman kunnan alla päivitettynä lume kotisivut oli kainuun mallissakin ..

    Äänestä

  • eikä tunnetta kirjoitti:

    kasvatus linkistä lukion tiedot, siis jotakin järkee… ja riemun tunnetta…;-)

    Äänestä

Opettelehan kirjoittamaan!

Äänestä
  • voi tulla erheitä, mutta oman puolisoni olen viellä osannut tuunnistaa.
    Kiitos aloitajalle asiaa on ja selvän saa. Kiitos. Samaa mieltä.Piilossa palvelut.

    Äänestä

Hallintokokeilu on niin tätä... loputonta epäselvyyttä siitä, kuka mitäkin palveluita järjestää vai järjestääkö kukaan. Paljon parempi olisi sekin energia suunnata Puolangan kehittämiseen.

Kunhan aika koittaa, niin eiköhän puolankalaiset viedä maakunnan alamaisuuten kuin härkä teuraalle... ei täällä ihmiset ole ennenkään maakuntahallintoja halunneet, mutta siihen vain kaikki pakotettiin kokeilun alussakin. Se demokratiasta ja kunnallisesta itsehallinnosta.

Äänestä
  • kansa saa äänestää, se kuuluu EU-kolhoosin sääntöihin.
    Ei kannata alistua tähän kun palveluja ei saa.
    Tulleehan niitä säästöjä kun ei ole palveluja piilossa, tai lääkäriin ei pääse ja lanketit ulottumattomissa.
    Ja Herrat itse tietää miten ja mistä saa. Niitä palvellaan. VOE taivas tätä topuhua...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

puuteelliset alkeelliset kirjoitti:

Ei ole sivuilla linkitetty, peruspalvelujen osiota ollenkaan.
Onko se kuten terveyden ja sairaanhoitokin, että kun ei ole lääkäriä eikä saa apua ei tule kulujakaan?
Mistä löytyy palvelujen yhteishenklöt vai onko se yhden miehen liike, että armoa jaetaan valituille tietoa pihdataan veronmaksajilta.
Omat intressit olis nyt kyseessä, ja julkisin verovaroin tarjottuna, mutta mistä yhteystiedot.
Onko vammais plvelulain alaisten palvelujen saanti muualla tai muuten salattu nim.
kiireellistä apua, neuvoja tarvitaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu