Riksun Säästökarit

Kävinpä pitkästä aikaa siellä ja on se kumma, että vaikka on isohkot tilat, niin silti siellä on yhtä sotkuista ja epäsiistin oloista kuin niissä vanhoissa tiloissakin. Paikka paikoin kohtia, mistä et pääse eteenpäin kuin pomppimalla tavaroiden yli. Vaatteet roikkuu epäsiistin näköisesti henkareissa asiakkaiden jäljiltä kun myyjät eivät ilmeisesti millään tavalla siivoa myymälää?? Ylipäänsä tuotesijoittelu on sellainen, ettei tarvitse taas pariin vuoteen sinne mennä -jos sittenkään.
9529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

siistimpi kuin entinen sekamelska,sieltäkään taho silti löytää mitään ja useat tuotteet ku loppuu niitä ei muisteta tilata tai panna hyllyihin.Parempi tuote sijainti opastus olis poikaa.

Äänestä
  • En käy enää säästö-kareilla. TODELLA HUONOA asiakaspalvelua, nuoria pidetään varkaina, ei mitään kunnioitusta, asiakkaita ne nuoretkin on. KAIKKI NUORET EIVÄT OLE VARKAITA, MUTTA EIHÄN NE VANHAT SITÄ TAJUA!!! Epäsiistit tilat, hyi oikein oksettaa koko liike!!!!

    Äänestä

  • mutta kysyypä launosissa keltä myyjältä tahansa tuotteen sijaintia, niin ne muistaa mistä sen löytää.

    Äänestä

Hyvän palvelun, Minua ainakin on neuvottu tosi ystävällisesti.Olen aika paljon kysellytkin ,myyjät ovat olleet avuliaita. Ihmettelen mistä olette keksineet moisia juttuja.

Äänestä
  • Hinnat ei oikein meinaa pitää kutiaan. Useimmiten veloittavat kalliimpaa hintaa, mikä tuotteessa tai tarjouksessa on mainostettu! Pari ihan asiallista myyjää nykyisin.

    Äänestä

  • Minun kokemukseni kirjoitti:

    Hinnat ei oikein meinaa pitää kutiaan. Useimmiten veloittavat kalliimpaa hintaa, mikä tuotteessa tai tarjouksessa on mainostettu! Pari ihan asiallista myyjää nykyisin.

    tuohan on yleistä joka kaupassa että hinnat on hyllyssä ja kassalla aivan eri. ja miten sattuukaan että aina asiakkaan tappioksi.
    lidl taitaa olla ainoa kauppa missä ei ole vääriä hintamerkintöjä tullut vastaan. mutta sieltä nyt ei oikein saa kuin ruokaa.

    Äänestä

Varastomainen ja joskus vähän sotkuinen yleisilme ei ole koskaan minua haitannut. Asiakaspalvelu on aina ollut säästökareilla erinomaista. Aina on saanut ystävällistä palvelua jos on jotain kysynyt. Viallisen tavaran tilalle on saanut uuden ilman kuittiakin. Ystävällisesti antoivat pahvilaatikoita joita tarvitsin muuttoa varten.

Nykyään huonoa on hinnat. Lähes kaiken saa nykyään halvemmalla honkkarista, tarjoustalosta tai jostain muualta. Ennen ostin säästökareilta lähes kaikki sähkötarvikkeet, työkalut, lamput, paristot, joulukoristeet, jne. Usein mukaan tarttui myös keksejä, pesuaineita, leluja, ym.

Säästökarit menestyi ennen hyvin halpojen hintojen ansiosta, ei siistin myymälän takia. Nykyään en ole usein siellä käynyt koska muualta saa tavarat halvemmalla. Jos säästökarien myymälä olisi nykyistä pienempi ja sotkuisempi, kävisin siellä nykyistä useammin jos sieltä edelleen saisi halvalla tavaraa kuten joskus ennen.

Äänestä
  • pilvissä nykyään,muualla halvempaa.Mutta erikoisesti mua ärsyttää se launosten kenkä "oasasto" tyhjänpäiväsiä kenkgän näkösii olevinaan jotain kävelyyn kelpaavaa,mitään järkevää kenkää,lenkkaria löydy eikä koskaan oikeeta kokoa.
    44 koon kenkä ja tossu löytyykö mitään..häh?

    Äänestä

  • hinnat.. kirjoitti:

    pilvissä nykyään,muualla halvempaa.Mutta erikoisesti mua ärsyttää se launosten kenkä "oasasto" tyhjänpäiväsiä kenkgän näkösii olevinaan jotain kävelyyn kelpaavaa,mitään järkevää kenkää,lenkkaria löydy eikä koskaan oikeeta kokoa.
    44 koon kenkä ja tossu löytyykö mitään..häh?

    puuttuu sentään monesta tuotteesta hintamerkinnät,esim hammasharj etin viimeks, hyllyyn jäi,on paljon muitakin mistä puuttuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oletteko huomanneet? kirjoitti:

Kävinpä pitkästä aikaa siellä ja on se kumma, että vaikka on isohkot tilat, niin silti siellä on yhtä sotkuista ja epäsiistin oloista kuin niissä vanhoissa tiloissakin. Paikka paikoin kohtia, mistä et pääse eteenpäin kuin pomppimalla tavaroiden yli. Vaatteet roikkuu epäsiistin näköisesti henkareissa asiakkaiden jäljiltä kun myyjät eivät ilmeisesti millään tavalla siivoa myymälää?? Ylipäänsä tuotesijoittelu on sellainen, ettei tarvitse taas pariin vuoteen sinne mennä -jos sittenkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu