Jos toinen väittää jonkun puhelimessa loukanneen häntä ja toinen kiistää, kuinka tapaus käsitellään oikeudessa? Kyseessä tapaus, jossa toinen henkilö oli kertonut kuulleensa että toinen on käyttänyt alkoholia työssään. Hän painotti puhelussa että ei itse sellaista väitä. Hän ei ole vaittänyt asiaa muille.
Kuinka tämän tapainen asia voidaan ratkaista?
Kuinka tämän tapainen asia voidaan ratkaista?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mainittakoon, että tämä väite aiheutti kotietsinnän, joka järkytti koko perheen. Poliisi voi tehdä mitä vaan Suomessa näköjään.
Löytyykö keltään viisaalta näkemystä tähän kiista asiaan?
Kenenkään mielestä tämän tapaista asiaa ei voida ratkaista. Kuinka voisikaan?
Ensinnäkin, kunnianloukkaus on yhdyssana.
Toiseksi, tuosta alkuperäisestä viestistä ei oikein saa selvää, että kuka on sanonut ja mitä. ja kenelle ja kenen kunniaa siinä on loukattu. Kun selitetään että "toinen sanoi ja toinen sanoi että toinen oli ollut mutta joku sanoi että ei ollut". Vaikea siis päätellä, mitä tässä tarkoitetaan.
Voisitko siis selkeästi selittä, henkilöt yksilöiden, että kuka teki mitä. Siis, tyyliin "A:ta epäillään B:hen kohdistuneesta kunnianloukkauksesta, koska A on sanonut...jne."
Lisäksi, kysymykseesi on mahdoton vastata. Mitä tarkoitat "miten asia ratkaistaan käräjillä"? Siis, haluatko selvityksen rikosprosessista, miten juttu etenee istunnossa, vai haluatko selvityksen näyhtön arvioinnista, vai mitä oikein kysyt?
Mikä on näyhtön arviointi???
Rikosilmoituksen tekijä A väittää epäillyn B sanoneen puhelimessa hänelle, että B olisi kuullut ravintolassa A:n olleen alkoholin vaikutuksen alaisena työssään. B painotti puhelussa, että hän ei näin väitä, vaan on kuullut muiden puheita. B ei ole kertonut/kirjoittanut asiasta kellekkään/mihinkään muualle.
Menikö nyt jakeluun?
Ilmeisesti oikeustieteelliset opintosi ovat vasta alussa, kun et alkeita osaa.
Kunnianloukkaus toteutuu vasta silloin, kun loukkaus tulee kolmannen osapuolen tietoon.
"Kunnianloukkaus toteutuu vasta silloin, kun loukkaus tulee kolmannen osapuolen tietoon."
Ei pidä paikkaansa. Kun kirjoitat jollekin kirjeen, missä syytät häntä törkeästä rikoksesta, niin tuomion saat.-
tämän kertomuksen mukaan käsitellä oikeudessa, koska mitään kunnianloukkausta ei ole tapahtunut.
PERUSTELUT: Jos 'loukkaaja' on kertonut kuulemaansa, se ei ole kunnianloukkaus. Sen lisäksi tilanne olisi sana sanaa vastaan, ja loukkaaja voisi tehdä ilmoituksen perättömästä ilmiannosta, jolloin sinun pitäisi todistaa kunnianloukkaus tai saisit itse tuomion perättömästä ilmiannosta.
Ilmeisesti rikosoikeuden tentistäsi on jo aikaa kulunut, sillä perätöntä ilmiantoa ei ole olemassakaan.
Se päättyi jo v. 1998 jolloin tilalle tuli väärä ilmianto.
6 § (24.7.1998/563)
Väärä ilmianto
Henkilö B soittaa henkilö A:n kotiin illalla ja B kuulostaa A:n mielestä humaltuneelta. A kertoo kolmannelle osapuolelle, että B kuulosti puhelimessa juopuneelta. Onko A toiminut väärin, onko tuo kunnianloukkaus?
Olen tämän tapaisen asian takia rehellisenä ihmisenä rikoksesta epäily, auttakaa.
Oikeasti. Kun on oikeasta rikosepäilystä kyse, niin viimeinen paikka asianajollisten neuvojen kyselemiseen on tämänkaltainen palsta. Et voi näissä puittessa antaa riittävästi tietoja asian tarkkaan selvittämiseen. Mars mars arjen tullen oikeusaputoimistoon tai kenen tahansa asuinpaikkakunnallasi asianajajan tointa harjoittavan juristin luo.
Jos sana vastaan sana, miten toimitaan. Joo, asianajajat pitää tarvittaessa hoitaa, mutta miten toimitaan 50-50, sana vs sana tapauksissa. Esimerkkejä on oltava.
Esimerkkejä? No kato finlexistä.
Riippuu sanan ja sanan uskottavuudesta. Eihän se niin mene, että asianomistajan kertomus on automaattisesti 50 prosentin "arvoinen" ja vastaajan kertomus samoin. Riippuu mitä kertovat ja miten. Vapaa todisteiden harkinta, nääs. Tuomitaan, jos ei jää järkevää epäilyä syyllisyydestä. Jos vaaka jää ihan tasan 50/50, niin silloin voittaa syytetylle edullisempi vaihtoehto, eli käytännössä syyte hylätään. Epäselvässä tilanteessa vastaajan eduksi.
hän toistuvasti solvaa tuohon tyyliin, että joku on työpaikalla päihtyneenä, se on työpaikkakiusaamista. Parasta olisi selvittää asia, jos on yhteystiedot.
Rikosilmoituksen tekijä veti herneet nenään, kun häneltä kysyttiin, käytätkö alkoholia työaikana. Rikosilmoituksen tekijä pelkäsi maineensa puolesta ja teki sen takia rikosilmoituksen, jotta toinen taho pelästyisi. Rikosilmoituksen tekijä oli toiminut virheellisesti toimessaan. Syytetty ei ole väittänyt itse, että toinen henkilö olisi käyttänyt alkoholia, vaan kuulleensa eräältä taholta että näin olisi.
Syytetty ei ole väittänyt ulkopuolisille että, kyseinen henkilö on käyttänyt alkoholia työssään.
Nyt sitten odotellaan päätöstä, mennäänkö oikeuteen vai ei.
Kuka tahansa voi periaatteessa tehdä kenestä tahansa rikosilmoituksen ja sen jälkeen toinen osapuoli on rikoksesta epäilty pitkänkin aikaa.
Tein rikosilmoituksen eräästä henkilöstä. Hauska nähdä kuinka homma etenee. Toivon kotietsintää hänen kotiinsä. Sittenpä oppii saatana, heh heh. Syytä ilmoitukseen kyllä todella oli.