Kipsilevy ei kestä maalausta?

Eli kämpästä revittiin tapetit pois tapetinpoistoliisterillä.

Lähti suht hyvin betoniseinältä mutta maalamattomassa kipsilevyssä oli tiukemmassa kuten olettaa saattoi.

No saatiin kuitenkin irti mutta jonkin verran kipsilevyn pintaa irtosi samalla mukana.

No nyt oli sittne tarkoitus pohjamaalata seinät ennen "parempia" maalikerroksia.

Rautakaupasta antoivat Teknoksen Trend 3:sta. Laitettiin sitä seinään ja huomattiin että pinnasta tulee todella epätasainen, kipsilevyn pintaa menee useasta kohdasta ihan epätasaiseksi ja ryppyiseksi vaikka ennen maalausta se oli tasainen.

Mistä tämä johtuu ja mitä tehdä tuolle?

Pitääkö koko seinä kitata laastilla ja maalata vasta sitten vai mitä pitäisi tehdä?
21391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kestää maalata. Levyn pinta vaan on saanut aika raakaa käsittelyä tapetinpoiston yhteydessä.Varmaankin cyprockin "pintapaperista" on lähtenyt pintaa pois tapettia poistettaessa. On tullut nukkautumaa, tai pinnan palstautumista. Pinta näyttää kuivana hyvältä, mutta kun pohjamaali kastelee sen, niin saattaa tulla röpelöä tai kupruja jne. Pohjamaalauksen jälkeen kun hiot seinän kevyesti läpi, niin olet asiassa paljon viisaampi.Kyllä tasoitehommaa varmaankin on edessä. Pahimmat palstautumakuprut saatat joutua poistamaan esim. mattoveitsellä.

Äänestä

Eli tämmöisillä menetelmillä saatiin hyvä lopputulos:

- ensin tapetit irti repimällä ja loput poistettiin tapetinpoistoliisterillä (ehdoton näissä hommissa!!)
- sitten tasoitetapetti seinään, semmoista lasikuitupohjaista jonka voi maalata
- pohjamaali siis tasoitetapetin päälle
- pohjamaalin päälle sitten varsinainen väri ja yksi seinä tapetoitiin

Eli lähtökohta miltei sama kuin teillä. Gyproc-seinä on epätasainen ja siksi niitä varmaan enimmäkseen tapetoidaankin. Lopputulos oli hyvä ja itse asiassa se tasoitetapetti oli helpompaa levitettävää kuin päällitapetti. Tasoitetapetti on leveää (n1.m) ja jäykkää, joten ei tarvitse heti pelätä että se repeytyy kun sitä sitten tasoitellaan seinässä. No sitten se päällitapetti menikin vähän huonommin, joten jos on ammattiapua lähellä niin suosittelen ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maalari pulassa kirjoitti:

Eli kämpästä revittiin tapetit pois tapetinpoistoliisterillä.

Lähti suht hyvin betoniseinältä mutta maalamattomassa kipsilevyssä oli tiukemmassa kuten olettaa saattoi.

No saatiin kuitenkin irti mutta jonkin verran kipsilevyn pintaa irtosi samalla mukana.

No nyt oli sittne tarkoitus pohjamaalata seinät ennen "parempia" maalikerroksia.

Rautakaupasta antoivat Teknoksen Trend 3:sta. Laitettiin sitä seinään ja huomattiin että pinnasta tulee todella epätasainen, kipsilevyn pintaa menee useasta kohdasta ihan epätasaiseksi ja ryppyiseksi vaikka ennen maalausta se oli tasainen.

Mistä tämä johtuu ja mitä tehdä tuolle?

Pitääkö koko seinä kitata laastilla ja maalata vasta sitten vai mitä pitäisi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu