Olen 30-vuotias nainen.
En tiedä onko tämä oikea paikka kysyä tälläisistä asioista, mutta toivon että joku teistä ihmisistä antaisi asiallisen mielipiteen kysymykseeni..
Minusta tuntuu, että eroan toisista naisista, ja paljon.
Kun minun eteeni tuodaan pieni vastasyntynyt vauva, en näe siinä mitään kaunista/ihanaa.. ihmiset kehuvat, kuinka kaunis tuo lapsi on, ja kuinka suloinen, mutta kun itse katson lasta, näen vain epämääräisen pienen nyytin. Tuo nyytti ei herätä minussa mitään sympatiaa/kiinnostusta. En halua olla vanhemmille töykeä, eikä tämä ole lapsen vika etten näe hänessä mitään ihmeellistä, joten sanon "kiva on" ja lähden pois. Vain siksi, etten halua näille ihmisille pahaa mieltä.
Pihallani leikki lapsia. Nämä lapset ovat varmasti ihania ihmisiä ja todellisia kultakimpaleita, mutta kun minä katson näitä lapsia, ajattelen mielessäni että onneksi minulla ei ole tuollaista jaloissani.
Mielestäni lapsi ei ole lahja. Lapsi on ihmisestä syntynyt jälkeläinen, keneltä ei kysytty halusiko hän tulla tähän maailmaan, hänet saatettiin "väkisin", ilman hänen mielipidettään. Näen tämän itsekkäänä toimintana vanhemmilta.
Minulla ei ole negatiivisia kokemuksia, traumoja tms.. elämässäni. En vain omista "äiti-viettiä".
Tuntuu, että olen yksin tämän asian kanssa.
En halua loukata ketään ajatuksillani, enkä varsinkaan teitä lapsia yrittäviä ihmisiä!
Mutta haluaisin kuulla teidän mielipiteen, olenko outo nainen? Kuuluisiko jokaisen naisen haluta lapsia ja katsella niitä ihastuneina?
Eniten ongelmaa minulle aiheuttaa mieheni, joka haluaisi kovasti lasta. Välillä itken, koska en halua antaa hänelle tätä nyyttiä, sillä en voi edes ajatella olevani äiti. En vain yksinkertaisesti halua lasta, mutta minusta tuntuu, että olen epänormaali..
ja haluan painottaa vielä loppuun kertalleen, että EN HALUA LOUKATA ketään tällä kirjoituksellani, vaan ennemmin toivottaa kaikkea hyvää tulevaisuudellenne.
En tiedä onko tämä oikea paikka kysyä tälläisistä asioista, mutta toivon että joku teistä ihmisistä antaisi asiallisen mielipiteen kysymykseeni..
Minusta tuntuu, että eroan toisista naisista, ja paljon.
Kun minun eteeni tuodaan pieni vastasyntynyt vauva, en näe siinä mitään kaunista/ihanaa.. ihmiset kehuvat, kuinka kaunis tuo lapsi on, ja kuinka suloinen, mutta kun itse katson lasta, näen vain epämääräisen pienen nyytin. Tuo nyytti ei herätä minussa mitään sympatiaa/kiinnostusta. En halua olla vanhemmille töykeä, eikä tämä ole lapsen vika etten näe hänessä mitään ihmeellistä, joten sanon "kiva on" ja lähden pois. Vain siksi, etten halua näille ihmisille pahaa mieltä.
Pihallani leikki lapsia. Nämä lapset ovat varmasti ihania ihmisiä ja todellisia kultakimpaleita, mutta kun minä katson näitä lapsia, ajattelen mielessäni että onneksi minulla ei ole tuollaista jaloissani.
Mielestäni lapsi ei ole lahja. Lapsi on ihmisestä syntynyt jälkeläinen, keneltä ei kysytty halusiko hän tulla tähän maailmaan, hänet saatettiin "väkisin", ilman hänen mielipidettään. Näen tämän itsekkäänä toimintana vanhemmilta.
Minulla ei ole negatiivisia kokemuksia, traumoja tms.. elämässäni. En vain omista "äiti-viettiä".
Tuntuu, että olen yksin tämän asian kanssa.
En halua loukata ketään ajatuksillani, enkä varsinkaan teitä lapsia yrittäviä ihmisiä!
Mutta haluaisin kuulla teidän mielipiteen, olenko outo nainen? Kuuluisiko jokaisen naisen haluta lapsia ja katsella niitä ihastuneina?
Eniten ongelmaa minulle aiheuttaa mieheni, joka haluaisi kovasti lasta. Välillä itken, koska en halua antaa hänelle tätä nyyttiä, sillä en voi edes ajatella olevani äiti. En vain yksinkertaisesti halua lasta, mutta minusta tuntuu, että olen epänormaali..
ja haluan painottaa vielä loppuun kertalleen, että EN HALUA LOUKATA ketään tällä kirjoituksellani, vaan ennemmin toivottaa kaikkea hyvää tulevaisuudellenne.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Et ole ainoa, jolla on tuollaisia tunteita ja ajatuksia. Ja olet aivan normaali ihminen ja nainen. Ei kaikki halua lapsia eikä tarvitsekaan haluta. Jokainen saa tehdä niin kuin haluaa. Ongelmana on tosiaan se, että miehesi haluaa lapsen ja sinä et. Teidän täytyy miettiä, mikä on tärkeintä ja keskustella asiasta. Yksinkertaista ja molempia tyydyttävää ratkaisua on vaikea ehkä jopa mahdoton löytää. Tsemppiä siihen!
Minulla taas on ollut toinen tilanne. Mies ei ole halunnut vielä lasta ja minulla on ollut kamala vauvakuume. Sitäkin on itketty vaikka kuinka monesti. Nyt onneksi mies on kypsynyt ajatukselle ja meillä on yritys päällä.
Koen itse asian niin, että oma lapsi on niin eri asia kuin vieraiden lapset. Kun muiden lapsia näkee, ne on ihan ok, mutta en näe mitään ihmeellistä niissä. Lähinnä vain sen, kuinka vanhemmat puuttuvat tai ovat puuttumatta lastensa tekemisiin ja antavat huutaa eivätkä osaa suhtautua tilanteeseen/ kehtaa kasvattaa lapsiaan muiden nähden.
Itse näen kuitenkin oman lapsen ihan eri tavalla ja pidän sitä tosi ihanana.
Toki sekin on totta, että kaikki ei välttämättä vaan halua lapsia, koe äiti-viettiä ja se on ihan ok, eikä missään nimessä tuomittavaa.
En usko siihen, että jokaisen naisen tulisi haluta lapsia. Sinulla on oikeus niitä olla hankkimatta. Itse haluan lapsen, mutta en todellakaan jaksa ihastella muiden nyyttejä... en ymmärrä mitä ihmeellistä siinä nyt on. Jokainen meistä on ollut sellainen pikkuinen nyytti, täysin normaali asia :-) Ja ihan rehellisesti sanottuna, ei ne vastasyntyneet nyt niin kauniita ole.... punaisia ja ryppyisiä... kissanpennutkin on nätimpiä pienenä :-D
Jos ja kun (toivottavasti) sen oman lapsen joskus saan niin uskon, että sitä rakastaa kyllä täysillä. Uskon, että minun "äidinvaistot" heräävät viimeistään laitoksella, kun sen nyytin saa syliin.
Jos miehesi haluaa kovasti lapsia ja sinä et, teille on tulossa kovat ajat.. Meillä mies vaati useamman vuoden aikaa ennenkuin suostui, että lapsi saa tulla jos on tullakseen. Pelkäsin, että joudun valitsemaan joko hänet tai lapsen... olisin kenties valinnut hänet, mutta pelännyt katkeroituvani myöhemmin. Mies kun voi aina saada niitä lapsia, naisella tulee takaraja viim. vaihdevuosien aikana vastaan. Naiselle päätös olla hankkimatta lapsia on siis lopullisempi. Nyt hän on asiassa yhtä innolla mukana kuin minäkin, mutta asia oli vuosia välissämme ja riitoja oli paljon. Tämä kun on sellainen asia, että molemmat eivät voi saada mitä haluavat ja kompromissia on mahdoton tehdä.
Jaksamista... ja keskustele miehesi kanssa! Jos kumpikaan ei ole valmis antamaan periksi niin anna miehesi mennä ja etsiä itselleen kumppani, joka haluaa lapsia. Jos rakastat miestäsi niin anna hänelle elämä jollaisen hän haluaa.. joko sinun kanssa tai ilman sinua.