Koiranpentuni osaa tehdä pissat ja kakat takapihalle, mutta miten saisin sen opetettua tekemään pissat kun käymme kävelemässä muualla ulkona? Tuntuu ettei se uskalla tehdä pissoja muualle kuin takapihalle. Onko kenelläkään kokemuksia? :)
Koiranpentu
---
4164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
fölliin kun läksette lenkille. Sitten toivotulla paikalla levität sen. Ehkä muistuu mieleen mitä sille juniorin oletetaan tekevän...
Meillä auttoi aika. Piti vaan viedä pitemmälle kuin oma piha ja olla niin kauan, että pennun oli pakko päästää muualle. Olimme esim. istuskelemassa puiston isolla nurmialuueella jne. Siitä se lähti.
Kärsivällisyyttä täytyy olla, pitää jaksaa odottaa kunnes pennulla on hätä ja sen on pakko tehdä. Alussa kannattaa seistä aika lähellä, jotta pentu tuntee olonsa turvalliseksi.
Voitte mennä vaikka puistoon ja leikkiä siellä, sillä leikkimisen jälkeen pennulle tulee hätä.
Myös ruoan jälkeen on hyvä mennä, sillä syötyään pennulle tulee myös hätä.
Meillä oli narttu, joka ei uskaltanut/halunnut aikuisenakaan tehdä tarpeitaan sinne, missä haisi toisten koirien ulosteet.
Kärsivällisyyttä. Kauhiat kiitokset sitten, kun se onistuu kauemoana kotoa.