Sukulaiseni ja edes kaikki oman ikäiseni tuttavat eivät ymmärrä millaista väitöskirjan tekeminen on, ja ok, mikäpä siinä, mutta jatkuvasti kun kuulee jotain kuittailua siihen tyyliin, miten olen laiska ja lähinnä vaan lorvailen ja jollain ihmeen kaupalla saan kuitenkin apurahoja, alkaa pikkuhiljaa nyppimään...
Totta on, että välillä on suht pitkiäkin aikoja, ettei tutkimus kauheasti etene, esim. tietyissä lupa-asioissa aikaa menee, aina ei saa ohjaajia kiinni ja tapaamisia järjestettyä, eli ts. ei saa hommaa järkevästi eteen päin. Mutta silti en varmasti ole lorvaillut yhtään normaalia enempää.
Onko muut törmänneet tähän, että väitöskirjan tekoa eivät kaikki ymmärrä eivätkä sitä, että kyllä siinä hommaa riittää, mutta se ei aina jakaannu niin tasaisesti pitkin vuotta...???
Suku pitää sua laiskana
6
635
Vastaukset
- !!!!!!!!!
Hanki parempaa seuraa. Ihmiset, jotka arvostelevat toista ja kyttäävät tekemisiäsi, että ettet vain olisi laiska, ettet vain saisi mitään helpommalla, eivät ole ystäviäsi. Jätä sellaiset omaan arvoonsa. Jätä myös sukulaisten kanssa tekemisissä oleminen minimiin. Jos he eivät arvosta sinua tuon enempää, mihin heitä tarvitset.
- takaisinkin
Vanhemmilta ihmisiltä voi kysäistä, milloinka se se sinun väitöskirjasi oikein hyväksyttiinkään ja mikä oli sen tarkka aihe. Nuoremmilta taas voi kysäistä, missä vaiheessa oma väitöskirjasi oikein on ja milloin päästään väitöskaronkkaan, kun kunnon juhlia ei ole aikoihin ollutkaan.
- ...
Omat kaverit on valtaosin väikkärin tekijöitä ja ne jotka eivät, eivät myöskään "vähättele". Vanhemmat ihan ok paitsi joskus niiltä lipsahtaa typeryyksiä "onks sulla läksyjä" (kursseja käydessä, tästä tulee sota) tai oletus, että voisin poistua duunista (nykyään palkkatulo, ennen apuraha) vapaammin tai ottaa vapaapäivän kuin perustutkintolaisena. Niiden kanssa tulee toimeen. Apurahoja ja -kausia useamman saaneena tiedän, että niitä on tuskastuttava hakea ja vaikea saada eikä niillä työskentely mitään herkkua ole. Nokkaa pystyyn vain jos niitä kerran tulee!
Sukulaiset ja muut tutut hoidan niin, että kerron olevani yliopistolla töissä ja opetan, pääsee vähemmällä. Kyllästyin jossain vaiheessa siihen, että kukaan ei muistanut mun valmistuneen perustutkintoon ja kun sanoo sanan "jatko-opiskelija", on jo suossa. "Koskas sä oikein meet oikeisiin töihin blaa blaa". Jatko-opiskeluhan on ns. kansankielellä peruskoulun jälkeinen opiskelu, siksipä tutkijaopiskelija kuulostaa paremmalta. Tai vaan tutkija. Suvussani ei siis aiemmin ole ollut ainuttakaan yo:n käynyttä, siitä nämä kiertelyt. Nyt joku sanoo, että älä ole tekemisissä. No enpä paljon olekaan mutta en koe tarpeelliseksi vältellä, ihan kivoja ihmisiähän nuo muuten. Ymmärrän, että apurahalla esim. humanistisella puolella on vaikeampaa, jos tutkimusta pitää tehdä kotona tms. Mä sentään menen joka päivä töihin tekemään pitkää päivää ja se yksinkertaistaa asioita:) Ala sinäkin "opettajaksi" äläkä puhu väikkäristä mitään.- alkuperänen
Juu niin se varmaan pitänee tehdä. Olen törmännyt myös samaan, että "jatko-opiskelija" ei aukene kellekään. Ohjaaja suositteli joskus käyttämään "tohtoriopiskelijaa", se tietysti kuvaa paremmin. Tosin muille kuin sukulaisille oon sanonutkin olevani tutkijana, se sentään vähän avaa asiaa, ja tottahan se toki onkin.
En minäkään ole ajatellut välejä pistää poikki sukulaisiin ja noihin muihin kummastelijoihin, kun tosiaan muuten ovat ihan mukavia, mutta kyllä tosiaan nyppii kun kukaan ei tunnu tajuavan, että "työtä" se on tämäkin. Vähän aikaa sitten eräs sukulaiseni yritti minut saada tekemään päiväksi hänen työtään, hän kun olisi mieluusti itse pitänyt vapaapäivän ja mennyt tekemään muita juttuja. Minä sen sijaan hänen mielestään olisin joutanut hänen tilalleen, minulla kun ei olevinaan mitään hommia ole!
Mutta sellasta se on..:) "tutkijana" jatketaan...:) - tutkijalle
alkuperänen kirjoitti:
Juu niin se varmaan pitänee tehdä. Olen törmännyt myös samaan, että "jatko-opiskelija" ei aukene kellekään. Ohjaaja suositteli joskus käyttämään "tohtoriopiskelijaa", se tietysti kuvaa paremmin. Tosin muille kuin sukulaisille oon sanonutkin olevani tutkijana, se sentään vähän avaa asiaa, ja tottahan se toki onkin.
En minäkään ole ajatellut välejä pistää poikki sukulaisiin ja noihin muihin kummastelijoihin, kun tosiaan muuten ovat ihan mukavia, mutta kyllä tosiaan nyppii kun kukaan ei tunnu tajuavan, että "työtä" se on tämäkin. Vähän aikaa sitten eräs sukulaiseni yritti minut saada tekemään päiväksi hänen työtään, hän kun olisi mieluusti itse pitänyt vapaapäivän ja mennyt tekemään muita juttuja. Minä sen sijaan hänen mielestään olisin joutanut hänen tilalleen, minulla kun ei olevinaan mitään hommia ole!
Mutta sellasta se on..:) "tutkijana" jatketaan...:)En itsekään tiedä millaista on olla vaikka teurastajana tai nuohoojana, mutta en silti mene arvostelemaan toisten työtä tai elämäntapaa, enkä hyväksy sitä myöskään toisten tahoilta. Suvaitsevuus ja toisten ihmisten arvostaminen ei ole välttämättä koulutuksesta kiinni.
En ymmärrä sukulaistesi asennetta tai voisi itse sitä hyväksyä. Jos minua ei arvostettaisi, en haluaisi olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa. Tietenkin ensin sitä yrittäisi selittää asioiden laidan, mutta jos silti saisi alenkatsetta sukulaisilta ja muilta ihmisiltä tuskin haluaisin ainakaan liikoja heidän kanssa olla tekemisissä. - alkuperäinen kirjottaja
tutkijalle kirjoitti:
En itsekään tiedä millaista on olla vaikka teurastajana tai nuohoojana, mutta en silti mene arvostelemaan toisten työtä tai elämäntapaa, enkä hyväksy sitä myöskään toisten tahoilta. Suvaitsevuus ja toisten ihmisten arvostaminen ei ole välttämättä koulutuksesta kiinni.
En ymmärrä sukulaistesi asennetta tai voisi itse sitä hyväksyä. Jos minua ei arvostettaisi, en haluaisi olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa. Tietenkin ensin sitä yrittäisi selittää asioiden laidan, mutta jos silti saisi alenkatsetta sukulaisilta ja muilta ihmisiltä tuskin haluaisin ainakaan liikoja heidän kanssa olla tekemisissä.Sepä se...jotenkin tuntuu, että tässä on sama juttu kuin siinä, että laihuutta saa arvostella mutta lihavuutta ei. Myös näköjään korkeampaa koulutusta saa arvostella ja sanoa sen olevan täyttä hölynpölypaskaa ja turhuutta, mutta meneppä arvostelemaan ns. duunareita, olet heti paskantärkeä koulutuksellasi pröystäilijä. Erikoista...
En tiedä onko se sitten jonkinlaista kateutta osalla siitä, että itsensä voi myös elättää ns. siistissä sisätyössä, missä on myös aika paljon joustoa, eikä elantonsa eteen tarvitse tehdä jotain kolmivuorotyötä pää märkänä.
Pahinta tässä on se, että en oikeastaan kovin mielellään edes puhu siitä mitä teen, koska jotkut alkavat selkeästi tuntea jotain alemmuudentunnetta siitä ihan syyttä ja suurin osa heittäytyy sitten sille linjalle, että mitä sontaa se sellanenkin on. Että näin meillä päin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3197544Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771843
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551171Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019