Rautakourat

No niin on se nyt todettu että kaikki metallin jäsenet kuuluvat sos den puolueeseen, koska ovat meksaneet niin paljon vaalitukea. En metallin jäsenenä enää ihmettele jäsemaksun suuruutta täytyyhän jonkun maksaa herrojen vaalikampaniat ja muut seminaariliput.
301174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

luuletko että porvarit ajaa sulle lisää palkkaa ja muita etuja?

Kaikki apinat on kyllä käsi ojossa valmiina vastaanottamaan joka ainoan palkankorotuksen, työajan lyhennöksen, pekkasvapaat ja muut hyviäiset .. mutta itse eivät olisi valmiit uhraamaan asian eteen yhtään mitään.

Äänestä
  • Teboilin mies ?

    Äänestä

Metalliliitto on antanut rahaa vasemmistopuolueille,on tietysti. Mutta kun valtion osa omisteinen sampo konserni jakaa rahaa kokoomukselle,se on tietysti mielestäsi oikein.

Metalliliitto maksaa avustukset omista varoistaan. Sampo taas maksaa rahat yhteisistä rahoistamme. Mutta siinähän ei tietysti ole mitää väärää.

Mutta kenenkään ei ole pakko liittyä ammattiliittoon. Jos olet,eroa ja liity vaikka "loimaan kassaan". Ja ota kokoomuksen jäsenkirja. Kieltäydy myös ammattiliittojen neuvottelemista palkankorotuksista ja työehdoista. Viisaana,neuvottele ne itse.

Mutta ikävä kyllä,palkankorotukset joudut ottamaan vastaan. Vaikka väärät ihmiset ovat ne sinulle neuvotellutkin.

Eipä tarvitse enää ihmetellä maamme taloustilannetta. Viime vaaleissa kun kaltaisesi äänestivät meille porvarihallituksen. Joka viis veisaa työntekijöistä. On perin kummaa että kaksi porvarihallitusta ja kaksi lamaa. Tosin maailman talouteen Katainen ja kumppanit eivät kykene vaikuttamaan,luojan kiitos.

Äänestä
  • Onko Sammon raha yhteistä omaisuutta?

    Käsittääkseni Sampo on liikeyritys ja Metalliliitto rekisteröity yhdistys (josta sivumennen sanottuna ei pysty edes eroamaan ilman sanktioita...).

    On törkeää että ammattiliitot syytävät rahaa vasureille jättäen oikeiston paitsioon. Olen melko varma että Metalliliittoon kuuluu myös Kokoomuksen kannattajia.

    Äänestä

  • niskalainen kirjoitti:

    Onko Sammon raha yhteistä omaisuutta?

    Kyllähän se on silleen ,että metallinjäsenet osmistavat metalliliiton ja voivat halutessaan päätää rahojen käytösta. Metallimiehet ovat vallineet liittovaltuustoon pelkästään SDP: porukkaa tottakai he nussivat raha omaan liiviin.

    Äänestä

  • jakoli kirjoitti:

    Sun kanssa on hankala keskustella, kun vastailet itsellesi.

    Äänestä

  • niskalainen kirjoitti:

    Onko Sammon raha yhteistä omaisuutta?

    Käsittääkseni Sampo on liikeyritys ja Metalliliitto rekisteröity yhdistys (josta sivumennen sanottuna ei pysty edes eroamaan ilman sanktioita...).

    On törkeää että ammattiliitot syytävät rahaa vasureille jättäen oikeiston paitsioon. Olen melko varma että Metalliliittoon kuuluu myös Kokoomuksen kannattajia.

    Sampo konsernin osa omistaja. Joten kaikki suomen kansalaiset ovat osaomistajia. Eli sinäkin tavallaan omistat sampo konsernista pikkuruisen osan.

    Joten kyllä osa sammon rahasta ja omaisuudesta on yhteistä omaisuutta. Valtio kun ei ole pelkkä eduskunta ja ministeriöt. Valtio on kaikki me.

    Ja nyt tätä rahaa on "Nalle" jakanut puolueelleen. Ja vielä omin luvin. Esim. monissa euroopan maissa ei valtio omisteiset yhtiöt saa lahjoittaa rahaa poliittiseen toimintaan.

    Et ilmeisesti ole juurikaan lukenut lehtiä. Ammattiliitot kun ovat antaneet rahaa myös keskustalle ja kokomukselle.

    Vielä sivumennen sanoen,jokaisesta ammattiliitosta voi jokainen erota milloin tahansa ilman snktioita. Vai tarkoitatko sanktioilla mahdollisesti maksamattomia jäsenmaksuja?

    "kun tietää enemmän,niin luulee vähemmän"

    Eipäs anneta väärää tietoa, sillä ammattiyhdistykseltä on saannut rahaa myöskin porvari puolueet.

    Mutta heillä raha ei ole mennyt puoilueelle, vaan liitto on antannut sen oman liiton jäsenille, ketkä ovat olleet ehdokkaina.

    Minusta pitää erottaa kaksi asiaa toisistaan, eli liiton suora tuki jäsenilleen ja puolueelle.

    En näe mitään väärää, jos vaikka meidän ammattiosasto antaisi tukea jollekkin jäsenelleen, joka olisi vaikka eduskuntavaalien ehdokkaana.

    Sitä en hyväksy, että jäseniemme rahoja annetaan ihmiselle, joka ei kuulu metalliliittoon.

    Äänestä

  • niskalainen kirjoitti:

    Onko Sammon raha yhteistä omaisuutta?

    Käsittääkseni Sampo on liikeyritys ja Metalliliitto rekisteröity yhdistys (josta sivumennen sanottuna ei pysty edes eroamaan ilman sanktioita...).

    On törkeää että ammattiliitot syytävät rahaa vasureille jättäen oikeiston paitsioon. Olen melko varma että Metalliliittoon kuuluu myös Kokoomuksen kannattajia.

    Aika dorka jos äänestää kokoomusta ja tekee duunarin hommia!

    Äänestä

  • on kirjoitti:

    Sampo konsernin osa omistaja. Joten kaikki suomen kansalaiset ovat osaomistajia. Eli sinäkin tavallaan omistat sampo konsernista pikkuruisen osan.

    Joten kyllä osa sammon rahasta ja omaisuudesta on yhteistä omaisuutta. Valtio kun ei ole pelkkä eduskunta ja ministeriöt. Valtio on kaikki me.

    Ja nyt tätä rahaa on "Nalle" jakanut puolueelleen. Ja vielä omin luvin. Esim. monissa euroopan maissa ei valtio omisteiset yhtiöt saa lahjoittaa rahaa poliittiseen toimintaan.

    Et ilmeisesti ole juurikaan lukenut lehtiä. Ammattiliitot kun ovat antaneet rahaa myös keskustalle ja kokomukselle.

    Vielä sivumennen sanoen,jokaisesta ammattiliitosta voi jokainen erota milloin tahansa ilman snktioita. Vai tarkoitatko sanktioilla mahdollisesti maksamattomia jäsenmaksuja?

    "kun tietää enemmän,niin luulee vähemmän"

    Olen antanut itselleni kertoa että liittojen jäsenmaksut ovat palkansaajalle verovähennyskelpoisia maksuja.
    Tästä seuraa se että kun maksaa jäsenmaksun, jää valtiolle kertymättä veroja.
    Jos näitä verovaroin subventoituja maksuja kanavoidaan pääasiassa vasemmistolle tapahtuu oikeusmurha. Minä veronmaksajana en voi hyväksyä sitä että jokin toimija voi kerätä markkinoilta verotuksen ulkopuolella olevaa rahaa ja suunnata sitä jonkin laidan politikoille.
    Silloin kun jäsenmaksuja ei voi vähentää verotuksessa ja ammattiliittoon kuuluminen on oikeasti vapaaehtoista, laittakoon liitot rahansa mihin humpuukiin hyvänsä.

    Vapaaehtoisuudesta vielä sen verran että yritähän vaikka Ovakolaisena duunarina erota Metalliliitosta. Arvaa mitä käy.
    Sama koskee Paperiliittoa Storalla.

    Ammattijärjestöjen jäsenmaksut ovat kuin ovatkin vähennyskelpoisia verotuksesta. Mutta niin on osin eläkemaksut,asuntolainat,matkakustanukset,sairaskulut jne.

    Eli tulemasi johtaisi siihen ettei kukaan palkkatuloa,pääomatuloa tai eläkettä saava voisi lahjoittaa rahaan poliittiseen toimintaa. Valtio kun on subventoinut jokaisen tulojasi joltain osin. Ei saisi esim. maksaa puolueen jäsenmaksua. Ostaa lippua vaikka politikon järjestämään seminaariin. Tilata poliittisesti sitoutuneita lehtiä jne jne.

    Sanot ette voi veronmaksajana hyväksyä sitä tai tätä. Entä sitten,mitä merkitystä sinun hyväksymisellä on. Minäkään en hyväksy köyhienmaiden aliravitsemusta ja en hyväksy sotia. Mutta tuskin sinuakaan on herätetty aamulla ja kysytty valtiopäämiesten taholta mitä sinä hyväksyt ja mitä et. Eli se siitä.

    Työsopimus on sinun ja työantajan välinen sopimus. Ei sinun ja ammattiliiton välinen sopimus. En edes pyri väittämään että elämä ja työnteko ko.firmoissa olisi helppoa jos henkilö ei kuulu ammattiliittoon. Mutta mahdollista se on.Ja mitä taas vaikeuksiin tulee. Nehän on silloin työntekijän oman valinnan tulos.

    Koska ammattiliittoon kuuluminen on sinulle noin arka ja ylipääsemätön paikka. Niin meneppä työpaikkasi (jos sen ylipäänsä omaat,epäilen kyllä vahvasti) pääluottamusmiehen juttusille. Kerro hänelle se kaikki mitä täälläkin olet kertonut. Uskon että hän ymmärtää sinua ja fiksuna ihmisenä päästää sinut pahasta.

    Äänestä

  • höpö pöhö kirjoitti:

    Aika dorka jos äänestää kokoomusta ja tekee duunarin hommia!

    Tosin tää itkijä on kyllä todennäköisesti joku teini joka ei tiedä mitään työelämästä. Tai sitten henkilö on erityisen tyhmä. Jos siis tekee tavallista duunia ja äänestää kokoomusta.

    Äänestä

  • ymmärtää aivan oikein. kirjoitti:

    Ammattijärjestöjen jäsenmaksut ovat kuin ovatkin vähennyskelpoisia verotuksesta. Mutta niin on osin eläkemaksut,asuntolainat,matkakustanukset,sairaskulut jne.

    Eli tulemasi johtaisi siihen ettei kukaan palkkatuloa,pääomatuloa tai eläkettä saava voisi lahjoittaa rahaan poliittiseen toimintaa. Valtio kun on subventoinut jokaisen tulojasi joltain osin. Ei saisi esim. maksaa puolueen jäsenmaksua. Ostaa lippua vaikka politikon järjestämään seminaariin. Tilata poliittisesti sitoutuneita lehtiä jne jne.

    Sanot ette voi veronmaksajana hyväksyä sitä tai tätä. Entä sitten,mitä merkitystä sinun hyväksymisellä on. Minäkään en hyväksy köyhienmaiden aliravitsemusta ja en hyväksy sotia. Mutta tuskin sinuakaan on herätetty aamulla ja kysytty valtiopäämiesten taholta mitä sinä hyväksyt ja mitä et. Eli se siitä.

    Työsopimus on sinun ja työantajan välinen sopimus. Ei sinun ja ammattiliiton välinen sopimus. En edes pyri väittämään että elämä ja työnteko ko.firmoissa olisi helppoa jos henkilö ei kuulu ammattiliittoon. Mutta mahdollista se on.Ja mitä taas vaikeuksiin tulee. Nehän on silloin työntekijän oman valinnan tulos.

    Koska ammattiliittoon kuuluminen on sinulle noin arka ja ylipääsemätön paikka. Niin meneppä työpaikkasi (jos sen ylipäänsä omaat,epäilen kyllä vahvasti) pääluottamusmiehen juttusille. Kerro hänelle se kaikki mitä täälläkin olet kertonut. Uskon että hän ymmärtää sinua ja fiksuna ihmisenä päästää sinut pahasta.

    Mietitäänpäs yhdessä hetki mitä yrität sanoa.

    Kirjoitat..

    " Eli tulemasi johtaisi siihen ettei kukaan palkkatuloa,pääomatuloa tai eläkettä saava voisi lahjoittaa rahaan poliittiseen toimintaa. Valtio kun on subventoinut jokaisen tulojasi joltain osin. Ei saisi esim. maksaa puolueen jäsenmaksua. Ostaa lippua vaikka politikon järjestämään seminaariin. Tilata poliittisesti sitoutuneita lehtiä jne jne."

    Kritiikkini kohdistuu ammattiliiton, ei yksityisen ihmisen antamiin lahjoituksiin jollekin poliittiselle puolueelle. Tässä tapauksessa ammattiliiton verovaroin tuetut rahat menevät Demareille ja Vasemmistoliitolle.

    Jatkat..

    " Sanot ette voi veronmaksajana hyväksyä sitä tai tätä. Entä sitten,mitä merkitystä sinun hyväksymisellä on. Minäkään en hyväksy köyhienmaiden aliravitsemusta ja en hyväksy sotia. Mutta tuskin sinuakaan on herätetty aamulla ja kysytty valtiopäämiesten taholta mitä sinä hyväksyt ja mitä et. Eli se siitä."

    Minulla kai vapaassa suomen maassa on oikeus subjektiiviseen mielipiteeseen. Voin hyväksyä asioita tai olla hyväksymättä..

    Lisää sitattia..

    "Työsopimus on sinun ja työantajan välinen sopimus. Ei sinun ja ammattiliiton välinen sopimus. En edes pyri väittämään että elämä ja työnteko ko.firmoissa olisi helppoa jos henkilö ei kuulu ammattiliittoon. Mutta mahdollista se on.Ja mitä taas vaikeuksiin tulee. Nehän on silloin työntekijän oman valinnan tulos."

    Myönnät siis itsekin että ammattiliitosta ei voi erota tai sinut istutaan ulos...?

    No tämä on paras..

    "Koska ammattiliittoon kuuluminen on sinulle noin arka ja ylipääsemätön paikka. Niin meneppä työpaikkasi (jos sen ylipäänsä omaat,epäilen kyllä vahvasti) pääluottamusmiehen juttusille. Kerro hänelle se kaikki mitä täälläkin olet kertonut. Uskon että hän ymmärtää sinua ja fiksuna ihmisenä päästää sinut pahasta."

    Minulle ammattiliittoon kuuluminen ei ole arka ja ylitsepääsemätön paikka. Valitettavasti se on pakko.

    Hyvät lukijat.

    Kirjoittelen aina silloin tällöin tänne Imatralaisten vessanseinään. Olen havainnut että kanssakaupunkilaisia on joka lähtöön. Vasemmistoon tai Demuihin kuuluvat ovat selkeästi ongelmallinen keskusteluryhmä. Kirjoitusten määrän pohjalta voidaan tietysti tehdä vain summittaisia arvioita siitä, kuinka suuren osuuden he muodostavat kaikista kirjoittajista, mutta melkein kaikki näköalaton ja omituinen hengentuote tulee vasemmalta.

    Mahdollisesti kyseessä on jokin "meissä on voimaa" suggestion alalaji, joka panee perusdemarin uskomaan, että hänen antama, Ay-kliseisiin puettu palaute saa minut näkemään hölmöyteni ja pahuuteni.
    Näin käy kuitenkin erittäin harvoin, koska vasemmistosta kumpuava palaute, kuten sanottua, on melkein poikkeuksetta hyvin omituista. Se alkaa usein lähes asiallisena, joskin rönsyilevänä ja kaoottisena sekä harvoin liittyen mihinkään, mitä olen varsinaisesti kirjoittanut, mutta päätyy kirjoittelun edetessä varsin primitiivisiin sfääreihin.

    Mutta myönnän, että olen sado-maso ja vastailen omituiseenkin palautteeseen, koska inhimillisen alennustilan etenemisessä on absurdistis-humoristisia arvoja.

    subventoiduista tuloista. Joita ammattiliitto jakaa. Ja jotka ovat pois valtion kassasta. Samoin on valtion kassasta pois yksityisille ihmisille annetut subvensiot. Miten siis hyväksyt verovaroin tuetut lahjoitukset yksityishenkilöiltä mutta et järjestöiltä? Olet myös väärässä siinä että amattiliitot ovat tukeneet vain sdp ja vasemmistoliittoa. Jos olisit lukenut lehtiä tarkemmin tietäisit väitteesi valheeksi.

    Toki kaikilla saa olla subjektiivinen mielipide asioista,niinhän minullakin on. Mutta subjektiivinen mielipide pitää perustua totuuteen. Esim. väiteesi että ihmisen on kuuluttava ammattijärjestöön on vale.

    Voit myös aivan vapaasti erota ammattiliitosta koska haluat,kokeile huomenna,jos et usko.

    Täällä kyllä jokainen halukas saa esittää mielipiteensä. Mutta on tyhmää esittä valeita ja vielä niitä koittaa puolustaa. Nämä asiat kun on perin helppo tarkistaa.

    Eli,mielipiteesi ok,valeet ei.

  • puhuit kirjoitti:

    Olet ihanasti ja kaikin tavoin perusvasuri...

    Onnea ja menestystä.

    Äänestä

  • niskalainen kirjoitti:

    Olet ihanasti ja kaikin tavoin perusvasuri...

    Onnea ja menestystä.

    ihanasti ja kaikin tavoin perussitoutumaton.

    Ja ehkäpä juuri siksi en siedä valehtelua.

    100% totta. Ei demarin kanssa voi keskustella mistään. Se on aina itse oikeassa, ei kuuntele mitä sanottavaa toisella todellisuudessa on. Auta armias, jos satut olemaan toista mieltä kuin demari. Se loukkaantuu kauheasti. Demariaate on humoristisin poliittinen aate. Oikein naurattaa.

    Äänestä

  • Mikkihiiri kirjoitti:

    lievää kärjistystä. Kyllä demareiden kanssa voi keskustella ja eivät he ole aina oikeassa,sen jopa myöntävät. Toisin on laita niskalaisen kanssa. Hän esim. levittää silkaa valetta, Peittää uudella valeella vanhalla. Ja kun tajuaa itsekkin asianlaidan,alkaa kaikenlainen mambo sambo,sado-maso juttuineen. Ja tietenkin hyvin ylimielisesti ja kaikentietävästi,muiden mielipiteitä halveksuen,kuten hänen tyyliinsä kuuluu.

    Samoin niskalaisella,tässä nimenomaisessa keskustelussa,mättää logiikka ja pahasti. Toiset saisivat antaa subventoitua rahaa politiikkaan ja toiset ei, ja tämä olisi siis tasavertaista.

    Jokainen on jo ymmärtänyt hänen antipatiansa demareita,ammattijärjestöjä ja ammattiosastoja kohtaan. Ja sekin on tullut selväksi että hän haluaisi pistää kaikki rahahanat kiinni ammattijärjestöiltä. Ja tietysti hänellä on mielipiteisiinsä täysi oikeus.

    Mutta vielä siihen keskusteluun. On erittäin vaikeaa keskustella henkilön kanssa,jonka logiikkaa pomppii ja hyppii kuten ko. tapauksessa. Keskustelua ei muöskään auta jos vastapuoli esittää sillkkoja valeita. Ja tämä koskee kyllä niin demareita,kokomuslaisia kuin meitä kaikki,myös niskalaista.

    Äänestä

  • taas tulee kirjoitti:

    Minulle tämä on suurta viihdettä mutta sinun ei kannata kiihdyttää itseäsi liikaa, tämä ei ole sen arvoista.

    Palataan asiaan aikuistuttuasi.

    Äänestä

  • niskalainen kirjoitti:

    Minulle tämä on suurta viihdettä mutta sinun ei kannata kiihdyttää itseäsi liikaa, tämä ei ole sen arvoista.

    Palataan asiaan aikuistuttuasi.

    en minä kiihdy. Sen sijaan olen kyllä perin juurin huvittunut jutuistasi. Jotka kyllä eittämättä osoittavat,että jos jonkun on aikuistuttava,se olet kyllä sinä. Toivoa vain sopii,että prosessi tuo mukanaan sinulle myös sitä oikeaa tietoa,kaiken mutun sijaan.

    Hyvää loppu suvea. Hymyillään kun tavataan!

    Äänestä

paskan levitys. Olen metalliliiton jäsen,enkä omaa minkään puolueen jäsenkirjaa. Satutko muuten tietämään että ammattiliitot ovat epäpoliittisia järjestöjä. Tätä et tietenkään usko,mutta otappa asioista selvää tarkemmin. Ja kannattaa ottaa selvää ihan oikeista lähteistä,eikä kilauttaa vain kaverille.

Äänestä

ikäänkuin oletetaan saavan jotain vastinetta.Mitähän vastinetta isot yritykset pyrkii saamaan ja mitä liitot,mietihei

Äänestä
  • ammattiliitojen tuella yritetään saada omien jäsenten ääni kuulumaan sinne Arkadian mäellekin eli ajetaan jäsenistön etua.

    Yksityis henkilöt ajavat omia etujaan = kaavoitus oikeuksia ohi yleisen edun, veroaleja rikkaille jne jne... ja kaikki on pois tavallisen veronmaksajan kukkarosta.

    Äänestä

  • etu ja "etu" kirjoitti:

    ammattiliitojen tuella yritetään saada omien jäsenten ääni kuulumaan sinne Arkadian mäellekin eli ajetaan jäsenistön etua.

    Yksityis henkilöt ajavat omia etujaan = kaavoitus oikeuksia ohi yleisen edun, veroaleja rikkaille jne jne... ja kaikki on pois tavallisen veronmaksajan kukkarosta.

    puoluetuista?
    YKsityishenkilöistä jotka ajavat omia etujaan?
    Poliitikoista jotka ajavat omia etujaan?
    Vallasta?
    Pörssikursseista?
    Rahasta?

    Joutuivatko puolueet odottamaan tukiaan pari kolme kuukautta niin kuin lomautetut tai tämän"laman"takia työttömäksi jääneet?

    Käykö suomineito vieraissa?Kyllä käy.

    Suomea pannaan hanuriin eli turkuun ruotsin toimesta,suomenvaltion myymällä stora enson kortsulla,samalla kun venäjä nuolee kaakkoiskulmalla suomineidon pillua.

    Äänestä

  • todellakin yllättyneitä kirjoitti:

    tässä keskusteluketjussa kirjoittamasi sekoilun perusteella olet hoitoa vajaa

    Äänestä

  • kyllä käyt kirjoitti:

    tässä keskusteluketjussa kirjoittamasi sekoilun perusteella olet hoitoa vajaa

    olen skitsoferinen mutta toisaalta en koska imatran kaupungilla ei ole varaa hoitaa minua ja olen avohoidossa.Eli olen suht normaali.

    Ehkä siksi en ole jakomielitautisena yllättynyt ammatiliitoista jotka jakavat jakomielisesti rahaa puolueille.
    Hoitoa tarvitsisi myös jakomielitaudista kärsivä suomineito joka jakaa paperiteollisuuden ruotsiin halvan kruunun perässä ja myy tontit uusrikkaille venäläisille.Eli ruotsi panee suomineitoa kartongilla perseeseen samaan aikaan kun Nikolai Kopeloi suomineitoa,nussii ja raiskaa sen.
    Hitaasti mutta varmasti.

    Äänestä

  • jos hoitoa saisi kirjoitti:

    hoitovasteiltaan jos potilas muistaisi ottaa lääkkeensä. Sinun hoitovasteesi on ileisesti huono juuri mainitusta syystä. Lääkkeillä ja niiden säännölisellä käytöllä kun voidaan ehkäistä ja jopa poistaa potilaan harhaisuutta. Käyttämällä lääkkeitä saattaisit kyetä elämään lähes normaalia elämää,avohoidossa.

    Huolestuttavinta on harhojesi laajuus ja niisen säännöllinen toistuminen(päivittäin). Myös selvä voimakas ahdistuneisuus paistaa läpi kirjoituksistasi. Joten joidenkin kuukausien mittainen laitoshoito jakso saattaisi olla paikallaan kohdallasi. Jonka aikana tilanne rauhoittuisi ja lääkehoito sekä sen taso saataisiin kohdalleen. Ettei edessä olisi mahdollinen pysyvä laitoshoito,avohoidon sijaan.

    Äänestä

  • olisivat parempia kirjoitti:

    Siis torilla tavataan.
    Avohoidossa ja lääketokkurassa.

    Äänestä

  • taitaa löytyä kirjoitti:

    Siis torilla tavataan.
    Avohoidossa ja lääketokkurassa.

    moi kaikki

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

paskalapaset kirjoitti:

No niin on se nyt todettu että kaikki metallin jäsenet kuuluvat sos den puolueeseen, koska ovat meksaneet niin paljon vaalitukea. En metallin jäsenenä enää ihmettele jäsemaksun suuruutta täytyyhän jonkun maksaa herrojen vaalikampaniat ja muut seminaariliput.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu