Hätävara

Pappilasta

Akka oli lähtenyt ihanuutensa perään, siis olin vapaa kuin taivaan lintu. Päätin pitää mökkiläis rentoutumisen ja olla pois hulinasta ainakin viikon. Lämmitin saunan ja olin jopa tehnyt vihdan, jotta kaikki paha lähtisi minusta, kaadoin viimeisen huuhteluveden , ovi kävi ja siinä seisoi naapuri mökin noin nelikymppinen vaaleaverikkö ilman rihman kiertämää. Pieni alkon tuoksahdus ja hän sanoi,että ukkonsa lähti huoraamaan ja sain idean tulla raiskaamaan sut, nauroi ja sanoi, että hän oli havaitevinaan mun katseista haluja. No oikeassa hän oli, kun olimme postilaatikolla muutaman kerran nähneet, niin ei pitkältä ollut etten olisi kuolannut perään. Otti mulkkuni käteen ja tokaisi, saunapuhdasta tarjolla, otti sen suuhunsa ja tietenkin seisoi, että lähes koski, hän kääntyi ja sanoi ota mut nyt. Toista kehoitusta en ootellut ja kun työnnyin ihanan kosteaan pilluun, panin kuin raivo härkä ja kun lopulta laukesin häneen,jäin pitkäksi ajaksi sisään ja kun lopultavetäydyin,niin hän kääntyio ja suuteli kiihkeästi mua ja sanoi, nyt en ollut pelkkä vittu tätä himoa mä haluan. Halusin pestä pimpin ja siltäkin varalta, että saisin sitä lisää. Menimme sisälle ja yläkertaan makuuhuoneeseen, jolloin hän ilmoitti, ettei ole mihinkään kiire. Aloimme suudella ja se tietenkin johti siihen,että halusin nuolla hänen pilluaan ja kun han sai orkun niin työnnýin sisään ja nain häntä himokkaasti, kunnes jälleen kerran saun laskettua spermani kohdun suulle. Suukottelin häntä siinä päällä ollessa,jolloin hän sanoi,että voi tulla raskaaksi, mitäs sitteen. Hän kysyi miksi olen niin himokas, johon oli helppo vastata,että jokainen mies haluaa naida kaunista naista. Hän oli silminnähden imarreltu. Ja totesi mitä jos en lähdekkään täältä. kerroin sen mulle sopivan hyvinkin. Olimme nukahtaneet ja yöllä heräsin kun hän piteli mulkkuani ja tietenkin se oli hetkessä valmis,jolloin hän tuli päälle ja sanoi raiskaavansa mut. En pannut yhtään vastaan ja kun aamulla herättiin,hän kuiskasi se on nyt sun vuoro.Olimme kuin kaksi nuorta rakastavaista. Hän haki mokiltään sellaisen lyhyeen hamen ja T- paidan ja kun ei pitänyt rintsikoita,niin nännit nöpötti hyvin kiihottvasti. Hän rakasti pillun nuolemista,ja kertoin ettei sitä enää ollut tapahtunut vuosiin. Siitä hän oli ylen tyytyväinen että kuulemma tunsi mun himoitsevan häntä ja se oli iso plussa kaikkeen.
Ukkonsa kävi sunnuntaina hakemassa häntä,vaan kun ei ketään näkynyt, lähti pois. Olimme seuraavan viikon mokilläni ja kun hänet vein kotiin hän ilmoitti haluavansa erota, hän muutti luokseni ja prosessit etenivät omaa tahtiaan. Meillä meni sänkyssä loistavastii, jopa söimmekin välillä, eikä edes ikäero tunnu haittaavan. Jos Sängyssä ei pelaa, ei mikään muukaan mtoimi.

1

7809

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • konduktööri Kyrpä-Kalle

      et ole koskaan saanut kunnolla. Muuten olisi jääneet itsekehut pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      61
      2692
    2. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      119
      1416
    3. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      136
      1196
    4. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      77
      1114
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      89
      1033
    6. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      22
      959
    7. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      124
      854
    8. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      28
      842
    9. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      754
    10. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      19
      715
    Aihe