Asperger ja huumori

Minulle ei tulisi mielenkään heittää noissa tilanteissa mitään itseironista, vaan ymmärrän kaikki kysymykset yleensä sanatarkasti (ja siitäkös joudun noloihin tilanteisiin!). En tiedä sitten miten on muilla aspergereilla...

keskustelut kirjoitti:

Minulle ei tulisi mielenkään heittää noissa tilanteissa mitään itseironista, vaan ymmärrän kaikki kysymykset yleensä sanatarkasti (ja siitäkös joudun noloihin tilanteisiin!). En tiedä sitten miten on muilla aspergereilla...

Lue lisää

Minä taas olen äärimmäisen itseironinen ja se saattaakin olla juuri eräänlainen liitännäisseuraus aspergeristani, koska niitä tilanteita, joissa itseironiaa kaivataan, tulee eteen niin usein. :) Muutoinkin olen kova kertomaan tilannesidonnaisia vitsejä, osin pakonomainenkin tapaus, mutta kieltämättä minäkin ymmärrän vitsejä huonosti. Loukkaannun helposti aivan turhasta. Siitä huolimatta ymmärsin kyllä nuo..

Itseä on jonkin verran haitannutkin se, että ihmiset ovat kai lukeneet jostain, että as ei osaa tulkita rivien välistä ja sitten kuvitellaan, ettei ihminen ymmärrä yksinkertaisia kielikuvia tms. Itse esimerkiksi rakastan kielikuvia ja symboliikkaa. Ongelmani on lähinnä ymmärtää sosiaalisten tilanteiden nyansseja, sosiaalista rivien välistä viestintää. Siksi saattaisin minäkin tulkita nuo edelliset esimerkit väärin sosiaalisissa tilanteissa, sillä tuollaisessa tilanteessa ne ovat aina jotain muuta kuin kirjoitettuna.

Näin luettuina nuo esimerkit vaikuttivat minusta enemminkin jonkinlaisilta valmiilta puhekaavoilta, joita normi-ihmiset käyttävät ja jotka eivät minua yleensä huvita. Samaan tapaan ns. valmiit vitsit (tyyliin lapsien kertomat pikku Kalle -vitsit) eivät koskaan naurattaneet minua lapsena enkä ymmärtänyt yleensä, mikä niissä ylipäätään oli niin hauskaa. En tosiaan silti ole ollenkaan huumorintajuton. Itse asiassa nauran enemmän kuin keskivertoihminen ja usein vieläpä väärässä paikassa. Ja sitä että nauran itsekseni, ihmiset ovat pitäneet muun muassa hulluuden merkkinä. :)

Nuo edelliset lausahdukset saattaisivat minusta kuitenkin vaikuttaa jopa jonkinlaiselta v*ttuilulta. Esim. kysymyksen "legoillako vielä leikit?" tulkitsisin vitsin sijaan v*ttuiluksi merkityksessä "olet(ko noin) lapsellinen". Assiudestani huolimatta (tai ehkä juuri siksi) vastaisin: "Joo, ostin juuri sen uuden Lego City poliisiaseman. Onnistunut ratkaisu kaikkineen. Hieman modifioimalla siihen saa helposti lisää sellitilaa. Suunnitteilla on myös uuden kaksitallisen Lego City -paloaseman osto. No, ensi palkasta sitten..."

tajuan vitsit, vaikkei naurata kovin usein, koska vitsit ovat tyhmiä. Tosin on tilanteita, joissa en ymmärrä, joskus huumori on niin piilotettua, mutta se pitäisi kuitenkin tajuata tai on moukka. Esim. joskus minulta on jäänyt huomaamatta, että seurueen jotkut jäsenet pitävät minua pilkkanaan. Olen sitten laskenut yksi ynnä yksi huomattavan paljon myöhemmin kun tilanteet on toistuneet usein.

Sitten on huumorin vastakohta - piruilut. Niitä on vaikea ymmärtää jos ne sanotaan "piilotetusti", neutraalilla äänellä ja näennäisen viattomasti. Vaikka eleiden tulkinta ei ole paras puoleni niin tarvin niitä tueksi, olen lapsen kaltainen näissä. Toisaalta tuolaliset ihmiset inhottavat ja halveksin heitä. Usein he ovat tyhmiä ja puhuvat typeristä asioista.

Tuo voisi olla lapseni kommentti. Vinoilut jäävät huomaamatta. Television ns. viihdeohjelmat ovat yleensä melko käsittämättömiä, tuntuvat pelkästään tyhmiltä. Sanonnat hän käsittää kirjaimellisesti. Joskus hän pitää hauskaa tämän vuoksi. Hänellä on erinomaisia verbaalisia oivalluksia. Vähän ristiriitaista. Peruskoulun 5 - 6 luokalla opettaja taisi olla assi myös, heillä oli tavattoman hauskoja hetkiä keskenään.

Vitsailen itseni kustannuksella paljon ja nentit ottavat kaiken tosissaan.
toisaalta en kyllä sanoisi leikkiväni legoilla tai juovani alkoholia, kun en kerran juo alkoholia tai leiki legoilla. Omat vitsini eivät muuta faktoja, vaan vitsailen enemmänkin vääntelemällä asioiden sosiaalisia arvotuksia tms., eikä sitä kukaan ymmärrä.