tuulen
yksinäinen vaellus
halki turmeltuneen
ihmiskunnan
meren aallot
itkevät
kätkevät
kuoleman todellisuuden
viattomat pilvet
jakavat sadettaan
luonto vaeltaa
tulevaisuuden rippeet
vapisevat
ajan kello
kavahtaa
ikuisuutta
yksinäinen vaellus
halki turmeltuneen
ihmiskunnan
meren aallot
itkevät
kätkevät
kuoleman todellisuuden
viattomat pilvet
jakavat sadettaan
luonto vaeltaa
tulevaisuuden rippeet
vapisevat
ajan kello
kavahtaa
ikuisuutta
Vastaukset 4
Vanhimmat
kuinka mukavaa lukea Sinuakin pitkästä, pitkästä aikaa.
Surumielinen runo, joka pitää sisällään Sinulle
tyypillistä luonnon kuvaelmaa. Kaunis ja samaan
aikaan hyvin melankolinen.
tätähän se on meinaan elämä,muistit vielä,sydäntälämmittävä,kiitos
no niinpä! :)
Hyviä ovat molemmat runosi (Luonto vaeltaa ja kaverini, Luoja), minun mielestäni. Niistä muistui mieleen jonkin aikaa sitten jostain lukemani:
Hyväksy se mihin kohtalo sinut sitoo,
ja rakasta niitä, jotka kohtalo tuo luoksesi,
mutta tee see kaikella sydämellä.
( Marcus Aurelius)
luit kuin avointa kirjaa,kiitos