Narsistinen persoonallisuushäiriö hakee sitä huomiota ihan mistä vaan, vaikka se olisi negatiivista niin sekin riittää.
Usein tyypillistä tälläiselle henkilölle on mikäli kasvot paljastuu saa kokea iskuja....
Narsistinen ihminen on oman elämänsä vanki, kyvytön luomaan aitoja ihmissuhteita, kyvytön rakastamaan, kyvytön mihinkään....
Usein monet vankilataustan omaavilla henkilöillä henkilöillä on persoonallisuushäiriö, mutta niitäkin on erilaisia, pahin on narsistinen persoonallisuushäiriö=tunneelämältään epävakaa....
He ovat myäs mestareita matkimaan toisten kirjoituksia ja oppivat manipuloinnin jo pienestä lähtien, he eivät ole saaneet lapsena leikkiä ja leikkivät aikuisena toisilla ihmisillä.
Vaikka usein luullaan että vankilassa olleilla ei tätä ole niin kyllä on, he eivät aina jakaudu yhteiskunnassa "arvovirkoihin"
Usein he hakeutuvat sellaiseen työhän missä saa huomiota ja valtaa, esim. poliisit, mielisairaanhoitajat sekä vanginvartijat koska heillä on valta toiseen ihmiseen ja he käyttävät sitä.
Tälläinen henkilö nauttii saamastaan huomiosta kuten mainitsin hän tarvitsee ympärilleen ns. pellejä joita hän manipuloi taitavasti. Jos hän jää kiinni pelistään tai kokee ettei tarvitse enään nappuloita hän tulee näyttämään todelliset kasvonsa. Henkilö ei yleensä käytä fyysistä väkivaltaa vaan koska sitä hänen ei tarvitse , koska on henkisen väkivallan mestari.
Narsistia ihmistä on sanottu loiseksi sen vuoksi koska hän tarvitsee ympärilleen hovinarrit.
Silloin kun henkilö jätetään täysin huomiotta hän masentuu ja suuntaa katseensa kohti uusia uhreja.
http://www.youtube.com/watch?v=kBd4zcQbEd4&feature=PlayList&p=53BB0DBAC2ED985F&playnext=1&playnext_from=PL&index=1

Vastaukset 3
Vanhimmat
Pääsin hiljakkoin eroon yhdestä narsistista joka ramppas mun tykönä ja keskeistä oli se että hän oli keskipiste,voi hitsi mikä omahyväinen paskaläjä.
Sama juttu hänessäkin oli että vaikka kritiikki oli negatiivistä häntä kohtaan niin varmaan nautti kun sai olla keskipiste.
Yleensähän vakavimmaksi persoonallisuushäiriöksi mielletään antisosiaalinen persoonallisuushäiriö eli psykopatia, johtuen kuinka katastrofaalisesti se vaikuttaa psykopaatin ympärillä oleviin henkilöihin. On totta että psykopaatti on narsistisen persoonallishäiriön syvempää muotoa sairastava henkilö, mutta löytyy epäsosiaalisen luonnehäiriöisen ja narsistin väliltä eroja. Narsistilla on yleensä tunteet, joten vaikka narsistin sosiaaliset suhteet kärsivätkin narsistin persoonasta kumpuavasta ylemmyydentunnosta, itserakkaudesta ja katkeruudesta. Narsisti saattaa jopa masentua ja hakeutua psykologin puheille, mikäli ei saa riittävästi huomiota osakseen.
Kun esimerkiksi rikoksen tehneelle suoritetaan joskus mielentilatutkimus se voi antaa vääränkin tuloksen, esimerkkejä on vaikka kuinka: ihminen on saanut terveen paperit, mutta tehdessään uuden teon saa taas "hullun" ja se saattaa ailahdella tutkijankin mukaan.
Parhaan diagnoosin voivat antaa vain tälläisen diagnoosinkin saaneet jotka elävät tälläisen henkilön kanssa, tai ovat eläneet.
Psykopaatti on jäänyt 4-vuotiaan uhmaikään eli ei kasva aikuiseksi.
Samoin useimmat "puskaraiskaajat" ovat psykopaatteja.
Hän esimerkiksi kiduttaa eläimiä pienestä pitäen se on yleinen piirre.
Ja heitä liikkuu keskuudessamme ilman rikosrekisteriä.
Mutta narsistinen ihminen on aivan omaa luokkaansa.
Pätemisen tarve
Heikosta itsetunnosta johtuen hän käyttäytyy mahtipontisesti, uhoaa, mikä johtaa usein aggressiiviseen käyttäytymiseen. Aggressiivisella tai uhkarohkealla teolla hän ei pyri pelkästään näyttämään rohkeuttaan muille vaan ennen kaikkea vakuuttumaan itse omasta rohkeudestaan. Saadakseen muilta ihailua narsistinen henkilö voi tehdä järjettömiltä näyttäviä väkivallantekoja, joissa uhri on pelkkä objekti, ensimmäinen vastaantuleva, täysin syytön ihminen. Olennaista on se, että teolla on riittävästi ihailijoita.
Tarve käyttää hyväksi ja manipuloida muita ihmisiä
Narsistinen ihminen on muiden ihmisten kanssa sen takia, että heistä on jotakin hyötyä. On hyvä tuntea tärkeitä ihmisiä, sillä heidän avullaan saa etuoikeuksia ja seurustelu tärkeiden ihmisten kanssa nostaa hänen omaa sosiaalista arvoaan. Heikko itsetunto aikaansaa tarpeen manipuloida ja hallita toista ihmistä.
Narsistiselle yksilölle tuottaa tyydytystä nähdä, että hän pystyy vaikuttamaan toiseen ihmiseen saaden tämän käyttäytymään haluamallaan tavalla.
Kyvyttömyys pitää yllä TUNNEPITOISIA ihmissuhteita:
Narsistisella ihmisellä ei ole kykyä tunnepitoisiin ihmissuhteisiin eikä tarvetta niihin. Hän saattaa osoittaa läheisissäkin ihmissuhteissaan hämmästyttävää kylmyyttä, välinpitämättömyyttä ja myötä elämisen puutetta. Ihmissuhteet ovat hänelle erilaisia riippuvuus- ja palkitsemissuhteita ja niitä leimaa pinnallisuus, varovaisuus ja epäluulo. Ne kestävät juuri niin kauan kuin toinen jaksaa ihailla häntä ja kyseinen ihailu on vielä tuoretta ja uutta. Kun ihailu lakkaa tai menettää tehonsa, katkeaa myös suhde.
Tarve käyttää hyväksi ja MANIPULOIDA muita ihmisiä
Narsistinen ihminen on muiden ihmisten kanssa sen takia, että heistä on jotakin HYÖTYÄ. On hyvä tuntea tärkeitä ihmisiä, sillä heidän avullaan saa etuoikeuksia ja seurustelu tärkeiden ihmisten kanssa nostaa hänen omaa sosiaalista arvoaan. Heikko itsetunto aikaansaa tarpeen manipuloida ja hallita toista ihmistä. Narsistiselle yksilölle tuottaa tyydytystä nähdä, että hän pystyy vaikuttamaan toiseen ihmiseen saaden tämän käyttäytymään haluamallaan tavalla.
Narsistinen henkilö saattaa kokea masennusta tai ahdistusta hetkittäin ja hakeutuu lääkärin pakeille, mutta ei saa oikeaa apua ehkä jotakin serotoniinivalmisteita tai bentsoja mutta ne eivät paranna henkilöä, koska henkilöltä puuttuu sairauden tunne.
Narsistin tunteet eivät ole koskaan aitoja, narsisti ei kykene tuntemaan onnea eikä, juuri sydämmestä tulevaa naurua sekä iloa.
Ainut ilo minkä he kokevat hetkittäin on sekasorto minkä he saavat aikaan ympärillään.