Mikä on?

Mikä on kun mulla oli ekat kuukautiset viime kuussa ja nyt pari päivää sitte ois pitäny tulla uudestaan, mutta nyt alko eilen tulemaan jotain sellasta ruskeeta vuotoo. Onko normaalia? Eilen se vuoto oli vähän niukempaa ja tänään vähä runsaampaa. Oisko mahdollista että menkat on kohta alkamas ja tää vuoto johtuu siitä? Jos on ni miten monen päivän päästä tän ruskeen vuodon alkamisesta yleensä menkat alkaa?
1121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sinulla on ollut ensimmäiset kuukautiset. On mahdollista, että seuraavat kuukautiset tulevat nyt tai ne voivat tulla vasta muutaman kuukauden kuluttua.

Yleensä silloin, kun vuoto on niukkaa, se näyttä ruskealta eli osalla naisista vuodon alussa ja vuodon lopussa, joskus myös keskivaiheilla.

Koska hormonitoimintasi on vasta käynnistymässä, voi olla, että tässä kuussa sinulle ei tule enempää vuotoa tai sitten tulee.

Kierto on normaali, jos se on 21-35 vuorokautta. Kierto on säännöllinen, josvaihtelu on enintään viikon.

En voi sinulle ennustaa yhtään mitään. Totean vain, että kaikenlainen epäsäännöllisyys on mahdollista nuorilla tytöillä. Vähitellen kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta opit tuntemaan oman vuotosi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anonyymi123 kirjoitti:

Mikä on kun mulla oli ekat kuukautiset viime kuussa ja nyt pari päivää sitte ois pitäny tulla uudestaan, mutta nyt alko eilen tulemaan jotain sellasta ruskeeta vuotoo. Onko normaalia? Eilen se vuoto oli vähän niukempaa ja tänään vähä runsaampaa. Oisko mahdollista että menkat on kohta alkamas ja tää vuoto johtuu siitä? Jos on ni miten monen päivän päästä tän ruskeen vuodon alkamisesta yleensä menkat alkaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu