Eli onko kellään kokemuksia kyseisestä paikasta?
KSA-silmäkeskus Tallinnassa?
36
5054
Vastaukset
- nettitesti
Millaisia vahvuuksia tarkoitatko sokeahkolla? KSA:lla ei ole tekniikkaa suuriin likitaittokorjauksiin. Lähetin itse (silmät yli -10) sopivuustestin netin kautta ja sieltä vastattiiin, ettei voida korjata.
- sokeahko
toisessa n. -5 ja toisessa -6, käsittääkseni on ihan korjattavissa.
Jos joku on paikan päällä käynyt, kuulisin siitä mielelläni! - Älä mene
sokeahko kirjoitti:
toisessa n. -5 ja toisessa -6, käsittääkseni on ihan korjattavissa.
Jos joku on paikan päällä käynyt, kuulisin siitä mielelläni!näkösi on korjattavissa muodikkailla laseilla ja tarvittaessa piilareilla. Enää en menisi leikkaukseen ollenkaan, puhumattakaan vieraasta maasta.
leikattava läppä ei parane koskaan ja sen kiinnipysymisvahvuus on vain 2,4 % leikkamattomasta, joten vaikkapa urheilussa saattaa tulla ongelmia. - sepä se
Olis joku sanonut minullekin, ettei voida korjata. Minulla oli myös -10 ja ihan suomalaisessa paikassa leikkaus tehtiin. Kuitenkin eivät saaneet koko miinusta pois ja käytän nyt kuitenkin laseja. Jos olisin sen tietänyt, en olisi koko leikkaukseen mennytkään! Siinä mielessä kunnioitusta KSA:lle.
- ei kai taas
Älä mene kirjoitti:
näkösi on korjattavissa muodikkailla laseilla ja tarvittaessa piilareilla. Enää en menisi leikkaukseen ollenkaan, puhumattakaan vieraasta maasta.
leikattava läppä ei parane koskaan ja sen kiinnipysymisvahvuus on vain 2,4 % leikkamattomasta, joten vaikkapa urheilussa saattaa tulla ongelmia.Läpät ovat pysyneet kiinni aikojen alusta. Mikään yksittäinen Lasik Disasters -sivusto tms. ei muuta sitä tosiseikkaa. Läppä ei ole ongelma. Nämä tuomiopäivän kapitulit ovat.
Mutta pysy Suomessa.
- lasi kuin vesi
Jos on Tallinnaan menossa leikkaukseen, niin varmempana valintana pitäisin laservisioon.fi, koska 1. laitteisto on uusinta FemtoLasik-tekniikkaa. 2. Laitteilla on FDA-hyväksyntä -14 tai 6 korjauksiin. 3. Omistustus on ilmeisesti Suomalais-pohjaista.
Muista, että Tallinnassa ei Kela- korvaa sitä n. 150€ esitutkimuksesta, eikä mikään muukaan Kelan vastuu ole voimassa (varmista, että hinta sisältää erillisen leikkausvakuutuksen).
Läpän 2,4% kiinni pysyvyys liittyy johonkin -90 luvun tutkimukseen ja tarkoittaa pysyvyyttä ensimmäisen vuorokauden aikana, ja leikkaus on tällöin tehty vanhalla mekaanisella leikkaavalla terällä (mikorokeratomi, esim Moria). FemtoLasik on aivan eri tasolla kiinnittyvyydessä.- faktat kuntoon
Femto ei paranna pysyvyyttä mitenkään.
Mistä te revitte näitä "faktoja"? Kellään ei taida olla todellista tietoa.
- Essiemilia
Itse kävin juuri KSA klinikalla ja oli loistava kokemus. Henkilökunta oli avuliasta, kommunikointi sujui ongelmitta suomeksi ja lähettämiini sähköposteihin vastattiin heti. Toimenpide oli tosiaan kivuton ja näkö palasi samana päivänä. itselläni oli tosin vain - 1 paikkeilla näkö. Ei oikein vieläkään meinaa uskoa miten mutkattomasti kaikki meni. :) Kannattaa soittaa ja kysyä sovellutko operaatioon!
- supernäkö
Itse kävin Epi-K leikkauksessa, mikä oli turvallisin vaihtoehto. Kaikki meni hyvin, ja loistava näkö jäi muistoksi. Mulla oli molemmissa silmissä -2,5. En kadu hetkeäkään, että kävin. Kaikki oli ystävällisiä ja ammattitaitoisia ja heillä on esitutkimukset sekä jälkitarkastukset Helsingissä. Itse olen sitä mieltä, että Suomi ei todellakaan ole ainoa maa, missä osataan tehdä tällaisia leikkauksia, eikä välttämättä paraskaan, suomalaisina sitä vain useasti ajatellaan niin.
Tällä klinikalla on 3 vuoden takuu, joissakin suomalaisissa on 2 vuotta. Sekä korkeammat hinnat. Toki kukin päättää omista asioistaan. Itse olen tyytyväinen.- superfool
Sinun yksittäisellä mielipiteellä ei ole minkäänlaista painoarvoa, jos keskustellaan mikä on "paras" paikka. Temppu on yksinkertainen, sopii ennemminkin kuin on sopimatta, mahdolliset ongelmat ilmaantuvat ehkä vasta vuosien kuluttua jne.
Mitä se "takuu" sitten tarkoittaa? Jos sarveiskalvo meni sököksi parin vuoden kuluttua niin saat uudet?
Teitä on niiiin helppo vetää nenästä. Pari vinkkiä: halpa, uusin laitteisto, nopein, takuu, "hieno" nimi kuten Epi-K tai C-ten, ystävällinen markkinamies jne.
En vastusta toimenpidettä, mutta nämä palstat ovat todella huvittavia. - uyrtjyfrjkyfr
superfool kirjoitti:
Sinun yksittäisellä mielipiteellä ei ole minkäänlaista painoarvoa, jos keskustellaan mikä on "paras" paikka. Temppu on yksinkertainen, sopii ennemminkin kuin on sopimatta, mahdolliset ongelmat ilmaantuvat ehkä vasta vuosien kuluttua jne.
Mitä se "takuu" sitten tarkoittaa? Jos sarveiskalvo meni sököksi parin vuoden kuluttua niin saat uudet?
Teitä on niiiin helppo vetää nenästä. Pari vinkkiä: halpa, uusin laitteisto, nopein, takuu, "hieno" nimi kuten Epi-K tai C-ten, ystävällinen markkinamies jne.
En vastusta toimenpidettä, mutta nämä palstat ovat todella huvittavia.olet vain kateellinen koska rahasi ei riitä näönleikkaukseen.
- dumb fuck!!!
uyrtjyfrjkyfr kirjoitti:
olet vain kateellinen koska rahasi ei riitä näönleikkaukseen.
Mistä niin päättelet? Oletko käyttänyt samaa viisauttasi kommentoidessasi tiedettä täälläkin?
Mistä kumpuaa nettipellejen ikuinen perisuomalainen kateusteema? Kun sanominen loppuu niin vedetään kateuskortti esiin?
Naurettavaa.
Pelle.
Yritän oikoa tyhmien tietämättömien typeriä arvailuja. Sinua ei auta mikään. Luuseri. - gerger66
dumb fuck!!! kirjoitti:
Mistä niin päättelet? Oletko käyttänyt samaa viisauttasi kommentoidessasi tiedettä täälläkin?
Mistä kumpuaa nettipellejen ikuinen perisuomalainen kateusteema? Kun sanominen loppuu niin vedetään kateuskortti esiin?
Naurettavaa.
Pelle.
Yritän oikoa tyhmien tietämättömien typeriä arvailuja. Sinua ei auta mikään. Luuseri.esitä faktoja
- sdiasjdo
gerger66 kirjoitti:
esitä faktoja
Faktojen esitystaakka on aivan ensiksi ensimmäisten väitteiden esittäjällä. Eihän se niin mene, että joku luupää avautuu omista mielipiteistään ilman perusteita ja sitten joku muu saa tehdä kaiken duunin sen puolesta faktojen osoittamisella. Vai meinaatko, että nyt kaikki joukolle tänne uunoilemaan ja sitten se yks kaveri joka tietää alkaa järjestelmällisesti penkoa mitä tahansa todistusmateriaalia mielivaltaisten väitteiden peittoamiseksi.
Etsikää faktat vaikka siihen, että
- emme näe auringosta aina samaa puolta
- joulupukki ei asu Ruotsin Lapissa
Onhan näitä. Se joka aloittaa perusteettoman väittelyn saa ensin itse nähdä vaivan ja osoittaa väitteidensä tueksi jotain aineistoa.
- dgsdfsf
onko kukaan käynyt c-ten leikkauksessa?
- tikkuukko
Palataanhan aiheeseen :)
Jos katson netistä videoita, en millään haluaisi Lasik, Femtolasik tai mihin tahansa Lasik leikkaukseen. Ne KSA:n menetelmät "ilman viiltoa" kyllä tutuisivat minullekin turvallisimmilta.
Kuitenkin jokainen tekee päätöksen itse, suosittelen vaan hankkia riittävästi tietoa ja palautetta siihen mennessä. Itse en pelkää sivuvaikutuksia kun niitähän tapahtuu nykyään tosi harvoin. Kuitenkin olisi hyvä kuulla jonkun henkilökohtaisesta kokemuksesta. Ja vakuutustahan ei mikään klinikka tässä leikkauksessa tarjoaa tai miten?- aiheesta
Ei ne ole mitään "KSA:n" tekniikoita. PRK on ollut käytössä 20 vuotta Suomessa ja käytettävissä jokaisessa suomalaisessa yksikössä jossa ylipäätään tehdään mitään taittovirhekirurgiaa excimer-laserilla.
Miksi PRK:n mahdollinen näöntarkkuutta sumentava arpireaktio olisi vähemmän turvaton kuin LASIK:n läppäongelma? En tajua. Eikö yhtään tunnu turvattomalta, että pintahionnossa laserilla aiheutettu pintahaava on täysin auki ulkomaailmalle? Ei ole suojaavaa läppää päällä. Miten läpättömyys olisi itseisarvo?
"Minä haluan mennä vain Suomen rajojen ulkopuolelle, paikkaan jossa saan samalta kuulostavaa hoitoa halvemmalla, aina parempi jos toimepiteen nimessä on joku väliviiva, iso- tai pieni alku- tai välikirjain, joku c-tEn tai epipöpöhöpölöpölaser, esitteissä mainitaan että on nopein laser, tietysti sen pitää olla uusin vaikka edes kuukaudella, jälkikontrolleja en tietenkään halua." - lkjserwlk
aiheesta kirjoitti:
Ei ne ole mitään "KSA:n" tekniikoita. PRK on ollut käytössä 20 vuotta Suomessa ja käytettävissä jokaisessa suomalaisessa yksikössä jossa ylipäätään tehdään mitään taittovirhekirurgiaa excimer-laserilla.
Miksi PRK:n mahdollinen näöntarkkuutta sumentava arpireaktio olisi vähemmän turvaton kuin LASIK:n läppäongelma? En tajua. Eikö yhtään tunnu turvattomalta, että pintahionnossa laserilla aiheutettu pintahaava on täysin auki ulkomaailmalle? Ei ole suojaavaa läppää päällä. Miten läpättömyys olisi itseisarvo?
"Minä haluan mennä vain Suomen rajojen ulkopuolelle, paikkaan jossa saan samalta kuulostavaa hoitoa halvemmalla, aina parempi jos toimepiteen nimessä on joku väliviiva, iso- tai pieni alku- tai välikirjain, joku c-tEn tai epipöpöhöpölöpölaser, esitteissä mainitaan että on nopein laser, tietysti sen pitää olla uusin vaikka edes kuukaudella, jälkikontrolleja en tietenkään halua."c-ten uusin ja paras kaikista.
- ambulinssi
aiheesta kirjoitti:
Ei ne ole mitään "KSA:n" tekniikoita. PRK on ollut käytössä 20 vuotta Suomessa ja käytettävissä jokaisessa suomalaisessa yksikössä jossa ylipäätään tehdään mitään taittovirhekirurgiaa excimer-laserilla.
Miksi PRK:n mahdollinen näöntarkkuutta sumentava arpireaktio olisi vähemmän turvaton kuin LASIK:n läppäongelma? En tajua. Eikö yhtään tunnu turvattomalta, että pintahionnossa laserilla aiheutettu pintahaava on täysin auki ulkomaailmalle? Ei ole suojaavaa läppää päällä. Miten läpättömyys olisi itseisarvo?
"Minä haluan mennä vain Suomen rajojen ulkopuolelle, paikkaan jossa saan samalta kuulostavaa hoitoa halvemmalla, aina parempi jos toimepiteen nimessä on joku väliviiva, iso- tai pieni alku- tai välikirjain, joku c-tEn tai epipöpöhöpölöpölaser, esitteissä mainitaan että on nopein laser, tietysti sen pitää olla uusin vaikka edes kuukaudella, jälkikontrolleja en tietenkään halua."Kävin siinä Epik leikkauksessa, tiedoksesi vain että silmille laitetaan suojaavat piilolinssit ja silmät tuntuu paremmalta kun tiedän ettei niitä leikattu :)
- Läpättä leikattu
Kävin KSA:n Flow -laserleikkauksessa (Epi-K & C-Ten -yhdistelmä) 6 päivää sitten. Silmät -4.00 & -2.50. Leikkaus onnistui ilmeisen hyvin. Toipuminen on sujunut ohjekirjan mukaisesti. Kolme ensimmäistä päivää olivat ikäviä: silmät vuotivat, välillä kuivuivat, aristivat, eivät sietäneet valoa. Kolme ensimmäistä päivää makasinkin silmät ummessa. Neljäntenä päivänä kaikki ikävät tuntemukset olivat tiessään. Näkö on tarkentunut päivä päivältä ja ensi viikolla poistetaan suojaavat piilolinssit.
Valitsin KSAn hinnan, mutta myös leikkausmenetelmän takia. Allergisena ja kuivasilmäisenä Lasik-leikkauksesta silmän pintaan jäävä arpi arvelutti. Toipuminen olisi varmasti ollut miellyttävämpää ja nopeampaa Lasikissa, mutta arvioidessani eri leikkausmenetelmien sopivuutta itselleni, läpätön vaihtoehto tuntui paremmalta.
KSA:lla oli ystävällinen ja asianosaava henkilökunta. Heti leikkauksen jälkeisenä päivänä hoitaja otti minuun yhteyttä ja tarkisti, että kaikki on kunnossa. Leikkauksessa käyneille on myös 24/7 -päivystyspuhelin mahdollisten kysymysten tai komplikaatioiden varalle. Nyt odottelen näön lopullista tarkentumista.- ddfgffgfgdfgdf
hei miten nopeasti olet parantunut? Itse otin juuri flown jälkeen suojaavat linssit kotona pois, kuten oli sovittu. Näkö ei kumminkaan ole vielä hyvä vaikka sanoivat että viikossa pitäisi olla yhtä hyvä kuin silmälasien kanssa. Tasan viikko on vasta huomenna joten kyllä tässä vielä on aikaa. Minulla oli se kolmas päivä pahin ja samalle päivälle osui vielä koko porukkaan oksennustauti. Jos se nyt sitten olisi tehnyt jotain.
- Läpättä leikattu
Hei! Leikkauksesta on nyt 3 viikkoa aikaa. Näkö ei ole vielä yhtä hyvä kuin silmälasien kanssa, mutta se on parantunut piilolinssien poistosta lähtien. Itse asiassa linssien poiston jälkeen näkö tuntui ottavan takapakkia. Optometristi sanoi sen kuuluvan asiaan, sillä silmän pintakerros on röpelöinen ja se hioutuu silmäluomien luontaisen räpyttelyliikkeen myötä. Pintakerroksen hioutuessa myös näkö paranee. Luulen että silmissä on vielä miinusta n. 0.5-1.0. Eräs aiemmin leikkauksessa käynyt tuttavani rauhoitteli, että näkö terävöityy lopullisesti vasta muutaman kuukauden jälkeen. Toivottavasti näin käy! :)
- kiinnostunut
Kehtaisitko kertoa hieman, miten tuossa menetelmässä yhdistetään Epi-K ja c-Ten leikkauksia? Aika markkinointihenkiset nuo KSA:n nettisivut.
Näyttää laitteen valmistaja (Schwind) kutsuvan menetelmää termillä 'TransPRK'. Eipä juuri googlesta asiaan löydy, jotain tietenkin.
Mitä lupailivat käytännön eroksi perinteiseen PRK-leikkaukseen verrattuna (esim. nopeampi paraneminen, vähemmän kipuja, vähemmän kuivasilmäisyyttä, jne.)?
- Läpättä leikattu
Käsittääkseni PRK ja Flow ovat periaatteessa samanlaisia leikkauksia. Ainoastaan käytettävä tekniikka erottaa ne toisistaan, eli Flow'ssa silmän pintakerros hiotaan laserilla (kosketusvapaa leikkaus) ja PRK:ssa pintakerros poistetaan mekaanisesti. Tosin en tiedä onko nykyään myös PRK:ssa siirrytty pintakerroksen laser-hiontaan. Siinä tapauksessa suomalainen PRK ja KSA:n Flow ovat identtisiä leikkauksia. Parantuminen lienee molemmissa yhtä hidasta. PRK:ssa käytettävästä tekniikasta tuntuu löytyvän huonosti informaatiota, mutta suomalaisten silmäsairaaloiden edullinen PRK-leikkaus viittaa siihen että käytössä ei ole uusimpaa tekniikkaa, mikä taas KSA:lta löytyy. Mutta en tiedä, mikä on lopullinen totuus. Tein omat päätelmäni tutustumalla mahdollisimman hyvin eri menetelmiin, mutta objektiivisen silmäkirurgin näkemys olisi kyllä mielenkiintoista kuulla. Epi-K:n ja C-tenin Flow-liitosta en tiedä muuta kuin mitä KSA:n nettisivuilta löytyy. Mutta sama tuntuu vaivaavan suomalaisten silmäsairaaloiden sivuja: yksityiskohtaista infoa on vaikeaa löytää ja sivut ovat markkinahenkisiä, niinkuin totesit.
- kiinnostunut
Ymmärtääkseni c-Ten menetelmä on nimenomaan 'terätön' PRK, eli laserilla haihdutetaan sekä epiteeli että sarveiskalvo. Tuo Schwind Amaris 750S -laite, jota KSA sivuillaan hehkuttaa näyttää tekevän tismälleen saman. Liekö jotain hienovaraisia eroja sitten?
Jännä on, että Oulun Terveystalossa on käytössä tuo nimenomainen Schwind Amaris 750S -laite, mutta sitä ilmeisesti käytetäänkin (Femto)LASIK-leikkauksissa :O
http://www.terveystalo.com/Palvelut/Leikkaukset-ja-toimenpiteet/Taittovirheleikkaus1/Taittovirheleikkaus/Laserleikkaukset-Oulussa/LASIK-leikkaus/schwind-amaris-750S-laserlaite/
Ota näistä selvää... pitänee kilauttaa tuonne.
Pintamenetelmiä kitsekin olen kiinnostuneena katsonut, välttääkseni mahdolliset läppäongelmat ja kuivasilmäisyydet. Hauskaahan se on, että näin 10-20 vuotta(?) PRK:n keksimisen jälkeen palataan yhä samaan menetelmään. Sillä, poistetaanko pintaepiteeli laserilla vai rapsuttamalla, ei liene isompaa käytännön merkitystä. Liekö paranemisessa jotain sitten, mutta tuskin leikkauksen tuloksissa.
- pelkuripeloton
Kumpi sitten parempi, paksut raskaat linssit vai hyvä näkö ja kuivat silmät?
Se on makuasia, toinen tykkää äidistä toinen tyttärestä.
Naurettavia kinailuja.
Itse valitsin lasit pois, koska inhosin niitä. Jokainen tekee omat päätöksensä, kai niitä hullumpiakin lienee, esim. abortti. - ätseritsi
Kyllä on taattua suomi24-laatua taas kommentti :)
- Läpättä leikattu
Oulussa tehdään käsittääkseni vastaavanlaista leikkausta kuin Tallinnan KSA:n Flow. Näin ymmärtäisin ainakin lukemani perusteella. Tekniikassa ei tehdä silmään läppää, vaan pintakerros poistetaan laserilla ja leikkauksen jälkeen silmään laitetaan suojaava piilolinssi. Käytössä on juurikin tuo Schwind Amaris 750S -laite, josta nimim. kiinnostunut, mainitsit.
http://www.terveystalo.com/Palvelut/Leikkaukset-ja-toimenpiteet/Taittovirheleikkaus1/Taittovirheleikkaus/Laserleikkaukset-Oulussa/
http://personal.fimnet.fi/perhe/mattila/artikkelit.html - IpadImacIpoddapadaa
Läpättä leikattu kirjoitti:
Oulussa tehdään käsittääkseni vastaavanlaista leikkausta kuin Tallinnan KSA:n Flow. Näin ymmärtäisin ainakin lukemani perusteella. Tekniikassa ei tehdä silmään läppää, vaan pintakerros poistetaan laserilla ja leikkauksen jälkeen silmään laitetaan suojaava piilolinssi. Käytössä on juurikin tuo Schwind Amaris 750S -laite, josta nimim. kiinnostunut, mainitsit.
http://www.terveystalo.com/Palvelut/Leikkaukset-ja-toimenpiteet/Taittovirheleikkaus1/Taittovirheleikkaus/Laserleikkaukset-Oulussa/
http://personal.fimnet.fi/perhe/mattila/artikkelit.htmlVanhoja leikkaustekniikkoja kaikki edellä mainitut. Tuon Tallinnalaisen klinikan epämääräisesti mainostama C-ten on oikealta tieteelliseltä nimeltään on LASEK ( ei siis LASIK). Lasek tekniikka on keksintönä lähes yhtä vanha kuin LASIK...Tallinnalaiset ilmeisesti keksineet sille vaan vetoavan uuden markkinointinimen!
Jos haluatte välttää LASIK läpän tekemisen ja LASEK:n huonot puolet, ainoat vaihtoehdot ovat PRK tai uusinta tekniikkaa edustava smile. Smile leikkaus tehdään kokonaisuudessaan femtosekuntilaserilla. Edellisessä viestissä mainittu Amaris on "vanhaa" tekniikkaa edustava excimer laser. - kiinnostunut
IpadImacIpoddapadaa kirjoitti:
Vanhoja leikkaustekniikkoja kaikki edellä mainitut. Tuon Tallinnalaisen klinikan epämääräisesti mainostama C-ten on oikealta tieteelliseltä nimeltään on LASEK ( ei siis LASIK). Lasek tekniikka on keksintönä lähes yhtä vanha kuin LASIK...Tallinnalaiset ilmeisesti keksineet sille vaan vetoavan uuden markkinointinimen!
Jos haluatte välttää LASIK läpän tekemisen ja LASEK:n huonot puolet, ainoat vaihtoehdot ovat PRK tai uusinta tekniikkaa edustava smile. Smile leikkaus tehdään kokonaisuudessaan femtosekuntilaserilla. Edellisessä viestissä mainittu Amaris on "vanhaa" tekniikkaa edustava excimer laser.Ei pidä aivan paikkaansa että c-Ten olisi sama kuin LASEK. LASEK:ssa pintaepiteeli poistetaan alkoholilla, c-Tenissä laseroidaan.
PRK, LASEK, C-Ten, Epi-K/Epi-LASIK, jne. ovat pintaleikkauksia (vs. LASIK = läppäleikkaus).
Kyselin tuosta Flow-menetelmästä KSA:lta, ja vaikkei sieltä nyt aivan selkeitä vastauksia kysymälläkään saanut, niin yksi ero on se, että c-Tenillä voi leikata taittovirheitä vain -4 asti (muuten laserin kuormitus silmälle olisi liian suuri), Flow:lla (=Trans-PRK laitevalmistaja Schwindin mukaan) jopa -10:een asti. Muita käytännön eroja ei oikein käynyt ilmi.
KSA tulee ilmeisesti pudottamaan Epi-K ja c-Ten menetelmät ja siirtymään pelkästään Flow:hun (=Trans-PRK). Eli heille jää tarjontaan läppämenetelmä (LASIK) ja pintamenetelmä (Flow/Trans-PRK).
Paranemisajoista muuten:
"Paranemisaika riippuu potilaan tiedoista kuten ikä, tarkka taittovirhe, yleisterveys. Alustavasti pyydämme ottamaan huomioon viikon. Epi-K menetelmästa puhuen se oli 2 viikkoa, C-Ten menetelmän kokemukset jo 10 päivää. Siina aikana laserhoidon tulos vasta kehittyy ja silmillä on suojaavat piilolinssit. Piilolinssien takia ovat voimassa myös elämäntaparajoitukset. Tarkemman vastauksen saisit jo soveltuvuustestin yhteydessä."
- Läpättä leikattu
Unohdin viime viestissäni mainita, että omasta Flow -leikkauksestani on kulunut 2 kk ja näkö on yhtä tarkka kuin ennen silmälaseilla. Olen käynyt 2 kertaa jälkitarkastuksessa Helsingissä. Ensimmäiselle kerralla silmät olivat kunnossa. Toisella kertaa silmien pinnassa oli pienet samentumat, joihin sain lääkevoidetta. Samentumat olivat ilmeisesti tulleet liiallisesta auringonvalosta (käyttämissäni aurinkolaseissa ei ollut tarpeeksi hyvää uv-suojaa). Tämä ei kuitenkaan kuulemma ole vaarallista, joskaan ei toivottavaa. Seuraava jälkitarkastus on kuukauden kuluttua.
Silmätippojen käyttö ei ole tuntunut rasittavalta ja edelleen näkö tarkentuu. Tämä johtuu pintakerroksen hitaasta hioutumisesta täysin sileäksi. Toisin sanoen, olen erittäin tyytyväinen leikkaukseen ja toipumisprosessiin. Leikkauksen jälkeisen viikon "kärsimykset" tuntuvat pieneltä uhraukselta. :)- leikkausta miettivä
Itsellä on myös kuivat silmät ja ksa suositteli myös Flow-menetelmää.
Kuinka pahasti kuivuus lisääntyy leikkauksen jälkeen? tai vaikka muutama kuukausi leikkauksen jälkeen, kun näön pitäisi olla jo ok.
Entä halo-efektit ja pimeänäön heikentyminen?
- Läpättä leikattu
Hei leikkausta miettivä,
nyt on kulunut 4 kk:tta Flow -leikkauksestani. Silmät eivät enää ole kuivat. Tilanne on sama kuin ennen leikkausta. Kuivasilmäisille sopii kuulemma paremmin juuri Flow'n kaltaiset läpättömät leikkaukset. Lasik-leikkauksen jäljiltä silmän pintaan jäävä arpi aiheuttaa kuivuuden tunnetta ilmeisesti enemmän.
Halo-efektejä tai pimeänäön heikentymistä en ole havainnut. - hlsij
Kävin KSA flow leikkauksessa Tallinnassa 2 viikkoa sitten. Yllätyin kuinka hitaasti näkö paranee.Siihen saa varautua, ettei alussa näe juuri mitään. Se rasittaa. Toivottavasti pian helpottaa. Alussa silmät ovat tosi kuivat.
Palvelu oli superystävällistä. Itse operatio oli pikku juttu, 25 sekunttia / silmä.- Leikkauksen riskit
Alla on silmäleikkauksen riskejä (lista ei ole täydellinen). Suurimmalla osalla silmäleikkaus onnistuu hyvin, mutta joillakin se epäonnistuu täysin. Pahimmillaan leikatulle voi tulla useita näistä ongelmista. Yleisimmät riskit ovat pysyvästi kuivat silmät ja halo- ja starburst-ilmiöt.
Silmäleikkauksen riskit:
- pysyvästi kuivat ja epämiellyttävän tuntuiset silmät
- pysyvät valonvääristymät (halo, glare, starburst)
- näköä ei saa hyväksi edes laseilla
- epäsäännöllinen hajataitto tai hajataiton lisääntyminen
- kaksois- tai haamukuvat
- huono kontrastinäkö / huono näkö hämärässä tai valoa vasten
- yli- tai alikorjaus
- leikkaus väärillä vahvuuksilla
- entistä pahempi riippuvaisuus laseista / ei voi käyttää piilolinssejä
- lähinäön huononeminen / hankaluudet lähinäössä
- päänsärky (migreenin paheneminen)
- silmäkipu (pahoinvointi, huimaus)
- karsastuksen paheneminen
- lasiaisen samentumat
- pysyvä valonarkuus
- huono tottuminen monovisioniin
- jälkikaihi
- yliherkkyys silmätipoille
- sarveiskalvon oheneminen
- sarveiskalvon pullistuma (keratoconus)
- verkkokalvon vaurioituminen
- läppäongelmat
- epiteelin kasvu
- tulehdukset
- masennus - Anonyymi
Leikkauksen riskit kirjoitti:
Alla on silmäleikkauksen riskejä (lista ei ole täydellinen). Suurimmalla osalla silmäleikkaus onnistuu hyvin, mutta joillakin se epäonnistuu täysin. Pahimmillaan leikatulle voi tulla useita näistä ongelmista. Yleisimmät riskit ovat pysyvästi kuivat silmät ja halo- ja starburst-ilmiöt.
Silmäleikkauksen riskit:
- pysyvästi kuivat ja epämiellyttävän tuntuiset silmät
- pysyvät valonvääristymät (halo, glare, starburst)
- näköä ei saa hyväksi edes laseilla
- epäsäännöllinen hajataitto tai hajataiton lisääntyminen
- kaksois- tai haamukuvat
- huono kontrastinäkö / huono näkö hämärässä tai valoa vasten
- yli- tai alikorjaus
- leikkaus väärillä vahvuuksilla
- entistä pahempi riippuvaisuus laseista / ei voi käyttää piilolinssejä
- lähinäön huononeminen / hankaluudet lähinäössä
- päänsärky (migreenin paheneminen)
- silmäkipu (pahoinvointi, huimaus)
- karsastuksen paheneminen
- lasiaisen samentumat
- pysyvä valonarkuus
- huono tottuminen monovisioniin
- jälkikaihi
- yliherkkyys silmätipoille
- sarveiskalvon oheneminen
- sarveiskalvon pullistuma (keratoconus)
- verkkokalvon vaurioituminen
- läppäongelmat
- epiteelin kasvu
- tulehdukset
- masennust. big lasi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113475MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801188Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768