Electrolux

Onkohan tiskarimme menossa piakkoin rikki, kun huuhteluvaiheen alussa vedenoton jälkeen kun kone kerää tavallaan painetta(ottaa vettä, katkaisee vedenoton, ottaa vettä jne.) kone yhtäkkiä sammuu joksikin aikaa kuin ei saisi vettä. Joskus kone poistaa hieman vettä ja on sitten hiljaa jonkin aikaa. Kumminkin ottaa vettä jonkin ajan kuluttua. Uutena otti vettä normaalisti, klonksutti muutaman kerran(otti ja katkoi veden oton) , jonka jälkeen alkoi huuhtelemaan heti ilman mietintätuokiota. Ps. sihdit on puhdistettu säännöllisesti.
101725
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Oma tiskarini : Electrolux ESF 612

Mulla on ollu sama juttu koko ajan kun olen omistanut tämän tiskikoneen ja hyvin on kone toiminut. Liekö sitten vanhemmiten ominaisuus? :)

Tosin sain sen kavereilta ilmaiseksi kun he halusivat uudet kodinkoneet ja tämä olisi mennyt kaatopaikalle.

Eli siis missä on tämän koneen sihdit? Yhden olen puhdistanut, joka sijaitsee siellä koneen "pohjassa" Sieltä saa sellaisen helposti iroitettavan sihdin irti mutta silti jää vettä koneeseen kun pesee astioita?

Mikäköhän sihti olisi sitten tukossa ja missähän se sihti mahtaisi olla?

Kiitos vastauksesta jo etukäteen! =)

Äänestä
  • Tuossa jaksottaisessa veden otossa/tyhjennyksessä on tarkoituksena koneen pohjalle ja sihteihin pesuvaiheen aikana tarttuneiden jätteiden huuhtominen poistoputkeen

    Äänestä

  • tuolle koneelle kirjoitti:

    Tuossa jaksottaisessa veden otossa/tyhjennyksessä on tarkoituksena koneen pohjalle ja sihteihin pesuvaiheen aikana tarttuneiden jätteiden huuhtominen poistoputkeen

    Alkuun toimi tosiaan ilman mietintätuokioita vedenotossa, mutta kun nykyään se ikäänkuin tukehtuu vähäksi aikaa ja saattaa poistaa kaikki vedet vedenottovaiheessa. Vaikka uutena toimi vuosia "normaalisti" ottaen vedet ilman välityhjennystä.

    Äänestä

  • ESF 6131 kirjoitti:

    Ongelmana juuri tämän saman tiskikoneen osittainen tyhjentämättömyys.

    Kone jättää useita senttejä vettä koneen "pohjalle" pesuohjelman päätyttyäkin?

    Onko vika poistopumpussa vai onko sihdit tukossa?

    Onko kukaan korjannut vastaavaa konetta tälläisessä tilanteessa?

    Onko kuinka vaikeaa puhdistaa koko koneen kaikki "filtterit" ja huoltaa muutenkin?

    Äänestä

kokeeksi sellainen juttu että, ota vasen sivupelti irti ja tarkista se vesitasku. Siitä lähtee yksi letku, se paksuin, pohja-altaalle johon kertyy sakkaa, ja vesi ei kierrä normaalisti.

Äänestä
  • en sitten muistanut kunnolla neuvoasi, enkä täältä sitä silloin aukaisuhetkellä löytänyt. Mutta löysin ainakin sen huohotin"kupin" vasemmalta puolelta naamapuolelta katsottuna, kun sellainen ohuempi haitariletku tulee koneen katosta siihen. Oli muuten melkein ääriään myöten täynnä sellaista likavettä ja mustia könttejä. Olisi varmaan jonkin ajan päästä valunut mönjät lattialle. Puhdistin sen vanhoilla lääkeruiskuilla imien ja lopuksi topsypuikoilla puhdistus ja sitten pesusuihketta kuppiin ja paperilla kuivaksi.

    Toinen huomio oli se, että katon päällä oleva "huohotuskorkki" oli vuotanut valkoista mönjää tiivisteiden välistä, jotka sitten otin topsypuikoilla pois. Tarkoitatko tällä samalla puolella olevaa littanaa läpinäkyvää säiliötä, eli sen alapuolella olevaa letkua? Siitähän lähtee myös poistoletku. Miten sen irroitus, vuotaako sieltä vettä paljon ulos?

    Katsoin myös toisen (oikean) puolen pellin taakse, jossa oli sitten putki, joka meni ihan ylös asti, olisko se ollut jokin suihkusiiville menevä putki?

    Äänestä

  • operaatio tuo letkun irroitus vesitaskusta mahtaa olla? Pitääkö varautua, että vettä valuu paljonkin letkusta? Eilen taas vedenottovaiheessa kone joutui välillä poistamaan vettä ottaakseen sitä uudestaan. Aivan kuin kone yrittäisi ulospumppauksen avulla saada vettä paremmin virtaamaan koneeseen. Toimenpide, jota ei uutena tapahtunut.

    Äänestä

  • ESF 6131 kirjoitti:

    operaatio tuo letkun irroitus vesitaskusta mahtaa olla? Pitääkö varautua, että vettä valuu paljonkin letkusta? Eilen taas vedenottovaiheessa kone joutui välillä poistamaan vettä ottaakseen sitä uudestaan. Aivan kuin kone yrittäisi ulospumppauksen avulla saada vettä paremmin virtaamaan koneeseen. Toimenpide, jota ei uutena tapahtunut.

    kyseisen letkun puhdistus: Muista ekana irroittaa tämän tiskarin sähköverkosta!!! Sähkö tappaa!! Vasen sivupelti irti, takapelti alhaalta irti, vasemmalta muovikennon alaosasta lähtee noin 2,5 cm halkaisijan kokoinen letku koneen keskelle, m.kennon kekipaikkeilta hieman taaks, siitä koneen keskelle suuntaava ja päättyy koneen alaosassa olevaan muoviosaan jossa joka on samaa osaa mikä näkyy pessutilan puolelta missä kiinni seulat, siinä vettä noin 05 litraa ja joka valuu tulvatilaan. Letkun kannattaa ottaa kokonaan irti ja ekana se alempi pää jotta vesi tulisi siihen tulvatilaan kastelematta sähköliittimiä joita on lähistöllä. Kasaus ja testaus peltit joko auki ja elävät kauempana tai kasattuna ja sakki vieressä.

    Äänestä

  • 6546546465464 kirjoitti:

    Kone toimii nyt kuin uusi. Muutama korjaus/parannus sun ohjeisiin. Ensinnäkin se oli etupelti, siis kummatkin etupellit alhaalla, mitkä irroitin, ei takana ole peltiä ollenkaan. Lisäksi otin kummatkin sivupellit irti ja vielä tulvatilan eli pohjan. Jos pohjaa ei ota pois, paskavesi valuu pohjalle eikä siellä muutenkaan ole kunnolla tilaa jos ei alakautta tee. Tähän työhön ei sitten kannata ruveta jos ei omista siirtoleukapihtejä ja oo kaveria apuna.

    Nostettiin kaverin kanssa kone keittiön pöydälle, jossa otettin pohja pois kallistamalla konetta taaksepäin. Se korkeudensäätöruuvi pitää ottaa pois väkäsistään siinä etupellin takana koneen alla ja pohja on muuten yhdellä ruuvilla kiinni. Tallat pois ja sitten vaan nitkuttaa ja ohjailee pohjan etukautta pois.

    Tämän jälkeen kone tuolien väliin niin, että pääsee alakautta ottamaan sen mustan 15 cm pitkän letkun siitä keskeltä pois. Siihen sitten tarvin siirtoleukapihtejä, koska sen verta jäykkiä olivat puristuskiinnikkeet. Ämpäri alle, letku irti ensin keskempää ja valutus ämpäriin, sitten letku pois ja puhtaaksi hoonaamalla.

    Letkun takaisin laitossa huomioi, että letkun päät asettuu hahloihin ja puristimet tulee kunnolla. Lisäksi koekäyttö ilman peltejä ja pohjaa jollain laudanpätkällä etureunasta tuettuna jos koekäyttö tapahtuu lattialla niin ettei kone makaa pumppujen päällä koko painollaan silloin pääsee näkemään vuotaako. Ja käsiä ei sitten laiteta sisään kun koneessa on sähkö! Siinä samalla tulee testattua, onko tulvakytkin tullut vahingossa aktivoitua, se on siinä letkun vieressä oleva styroksipala, joka liikkuu ylös-alas. Siitä naksauttaa styroksiä ylöspäin jos virtoja ei tule, tietty töpseli seinästä irti otettuna ja kokeilee uudestaan.

    Yksi asia jäi vaivaamaan: Alasäiliö, mistä letku lähtee keskelle on täynnä likaista vettä. Liekkö merkitystä, mutta voiko sitä puhdistaa mitenkään?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ESF 6131 kirjoitti:

Onkohan tiskarimme menossa piakkoin rikki, kun huuhteluvaiheen alussa vedenoton jälkeen kun kone kerää tavallaan painetta(ottaa vettä, katkaisee vedenoton, ottaa vettä jne.) kone yhtäkkiä sammuu joksikin aikaa kuin ei saisi vettä. Joskus kone poistaa hieman vettä ja on sitten hiljaa jonkin aikaa. Kumminkin ottaa vettä jonkin ajan kuluttua. Uutena otti vettä normaalisti, klonksutti muutaman kerran(otti ja katkoi veden oton) , jonka jälkeen alkoi huuhtelemaan heti ilman mietintätuokiota. Ps. sihdit on puhdistettu säännöllisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu