Hei kaikki!
Tämä ehkä on väärä paikka kirjoittaa mutta en löydä muuta. Minä ja perheeni olemme viimesen 10 vuotta harkitsenu muuttaa suomeen. Ja paluumuuttajia ei oikeestaan olla koska emme ole koskaan asunu suomessa. Eli olemme asuneet ruotsissa tähän asti. Kaikki sukulaiset mitkä aikanaan tulivat tänne ovat muuttaneet takaisin suomeen.
Jonkilainen kaipuu on ollut suomeen, kotiin. Kesälomat vietetty sukulaisissa. Aina haikee olo kun kotio pitäny lähteä.
Tämän kautta tahtoisin kuulla kokemuksistanne. Millaista oli muuttaa? Mikä oli vaikeeta, mikä helppoa? Mitä tarvitsee erityisesti miettiä?
Olen lukenut täältä palstalta ja paljon on sitä ettei suomi ole mitä aikanaan ollut, mistä on ihmiset aikanaan lähtenyt, mutta sehän ei meitä koske, koska ei ole sellasia muistoja. Että ihan "uuteen" ollaan menossa.
Että ei ole oikeestaan mitään suurempia odotuksia, eiköhän se arkielämä ole sielä samaa kun tääläkin, mutta just et koulu parempi ja tuntuu turvallisemmalta paikalta ja etenkin kieli, että saisi suomea puhua.
Kertokaa kokemuksistanne. Saatan itse lisätä kysymyksiä tähän kunhan vaan mieleen tulee.
Kiitos etukäteen!
Muuttosuunitelmia
11
1015
Vastaukset
- Kaikki!
Ennen muuttoa toitotettiin ruotsissa että on hirmu tärkeää maksaa ammattiliittoon että sitten heti pääsee kiinni siihen tälläpuolen, piti vain olla tietty paperi täytettynä ja jättää se sitten tämänpuolen ammattiliittoon ja kaikki jatkuisi kuin ruotsissa ikään, tuskin huomaisi eroa.
Haha sanon minä!! Täällä ei moiseen paperiin vilkaistukaan, enkä vieläkään ole onnistunut pääsemään kiinni minkäänlaiseen liittoon.
Entäs sitten tulliasiat autoa koskien?
Kaksi vuotta täällä eikä auto ole vieläkään "minun".
Tulli vaatii joka asutusta kuukaudesta selonteon missä olet ollut, pitää olla todisteet että olet asunut kokoajan suomessa, eikä siihen riitä sukulaisten vakuuttelu.
Täytyy olla mustaa valkoisella työnantajan, kelan, työnvälityksen mm. merkitsemät päivät milloin olet heillä asioinut, nimet ja leimat Huom! (täällä rakastetaan leimoja joten pyydä monta)alla.
Tai jonkun muun viranomaisen tai vuokranantajan jos ei selvitystä löydy ajasta minkä olet ns. asunut suomessa, ei autokaan siirry sinun hallintaasi. Saat toki sillä ajaa ja vaimosi/ miehesi myös mutta et myydä saa tai vaihtaa.
Ruotsissa tottui kauppaan maksamaan pankkikortilla mutta täällä useimmissa kaupoissa pitää olla käteistä mukana.
Jokapaikassa tupakoidaan, rappukäytävissä ei ole tupakointikieltoa josta savu tunkeutuu myös asuntoon. Ei yhtään kivaa.
Auton katsastuksessa ei ole niin kovia vaatimuksia ainakaan ruostevaurioden suhteen kuin siellä. Jos vain moottori toimii moitteettomasti on ratti ja istuin siinä edessä menee kyllä läpi että hurahtaa!
Ihan ihmetyttää minkälaisia rottosia päästetään läpi. Toiset suoranaisia surmanloukkuja.
Siintä tulikin mieleeni että täällä ei myöskään kortti lähde jos ajaa ylinopeutta.
Ensin saa muutaman varoituksen, sitten sakon pari kertaa, senjälkeen voi lähtee kuivumaan jonkun viikon mutta sen saa aina takaisin, myös rattijuopot!
Sillä kai täällä ei liikennerikkomukset koskaan lopukaan, ajetaan kuin mielipuolet!
Marjametsässä voi vastaan astella karhu kauriin sijasta.
Lääkärikulut on päätähipovia jos usein joutuu käymään. Ei tietenkään terveyskeskuksissa mutta siellä on palvelu sitä mitä on. Kukaan ei tiedä senenempää kuin sielläkään! Vaikka kävisit vain kerran pitää maksaa kokovuodesta. kuvat ja sensemmoiset pitää maksaa erikseen, eivät sisälly lääkärimaksuun.
Ei nyt just tule mieleen muuta näin aamutuimaan mutta eiköhän muutkin vastanne.- Kaikki!
lisätä että miksi et muuten jututtaisi sukulaisiasi koska he ovat aikaisemmin muuttaneet takaisin.
Eikös heiltä saisi kaikista luotettavinta tietoa vai ettekö luota omaisienne kertomuksiin? - Muutolintu123
Kaikki! kirjoitti:
lisätä että miksi et muuten jututtaisi sukulaisiasi koska he ovat aikaisemmin muuttaneet takaisin.
Eikös heiltä saisi kaikista luotettavinta tietoa vai ettekö luota omaisienne kertomuksiin?Kiitos paljon vastauksestasi. Olen jututtanut tuttavia ja sukulaisiani, mutta tämän kautta kyselen myös muitten kokemuksista että saisi infoa useamman näkökulmasta.
Moni sukulaiseni lähti suomeen jo 15-20 vuotta sitten ja varmaan voi olla erilaista tänäpäivänä toi muutto. Onko siitä pitkä aika kun itse muutit suomeen? - Kaikki!
Muutolintu123 kirjoitti:
Kiitos paljon vastauksestasi. Olen jututtanut tuttavia ja sukulaisiani, mutta tämän kautta kyselen myös muitten kokemuksista että saisi infoa useamman näkökulmasta.
Moni sukulaiseni lähti suomeen jo 15-20 vuotta sitten ja varmaan voi olla erilaista tänäpäivänä toi muutto. Onko siitä pitkä aika kun itse muutit suomeen?asiat muuttuu, ei varmasti tänäpäivänä ole samanlaista kuin parikytvuotta sitten.
Itse muutin kaksi vuotta sitten tänne ja kaikki asiat on opettelullaan vielä minullakin.
Täytyy sanoa että jos en olisi siltoja polttanut takanani, olisin jo vuosi takaperin palannut takaisin.
Eihän sitä oikein sopeudu kun ei ole tuttavia, ei sukulaisia, ei työtä, tuntuu kuin olisi elävänä haudattu johonkin korpeen, sillä sitä tämä on, elikkä maaseutua ja vielä harvaan asuttua sitäkin.
Ja oikeasti olen niitä kaupunki ihmisiä koska sielläkin asuin kokoajan kaupungissa ja siellä asuin 42 vuotta.
Ihmettelet varmaan miksi sitten tänne korpeen muutin enkä muualle. No, siksi kun perin tälläisen höskan ja höskan ympärillä on hirmu suuri puutarha, mikä kylläkin on hoteissani osittain päässyt heinittymään.
En ole vielä selvillä näistä myyntijutuista täällä ja veroista.
Siintä tulikin mieleeni, puhuvat radiossa että jokaisen pitäisi maksaa tv-lupa oli apparaatti tai ei.
Sit sellainen juttu että ruotsista täytyy työnvälitykseen ja Kelaan tilata työnantajantodistuksia. Itselläni oli mukana muttei kelvannut, piti olla uudempi päivämäärä ja siellä päässä pitkin hampain lähettivät.
Jos olette suomenkansalaisia en tiedä onko samanlaista ruljanssia silloin mutta itse olen ruotsin ja kai höykyyttävät enempi silloin. - Muuttolintu123
Kaikki! kirjoitti:
asiat muuttuu, ei varmasti tänäpäivänä ole samanlaista kuin parikytvuotta sitten.
Itse muutin kaksi vuotta sitten tänne ja kaikki asiat on opettelullaan vielä minullakin.
Täytyy sanoa että jos en olisi siltoja polttanut takanani, olisin jo vuosi takaperin palannut takaisin.
Eihän sitä oikein sopeudu kun ei ole tuttavia, ei sukulaisia, ei työtä, tuntuu kuin olisi elävänä haudattu johonkin korpeen, sillä sitä tämä on, elikkä maaseutua ja vielä harvaan asuttua sitäkin.
Ja oikeasti olen niitä kaupunki ihmisiä koska sielläkin asuin kokoajan kaupungissa ja siellä asuin 42 vuotta.
Ihmettelet varmaan miksi sitten tänne korpeen muutin enkä muualle. No, siksi kun perin tälläisen höskan ja höskan ympärillä on hirmu suuri puutarha, mikä kylläkin on hoteissani osittain päässyt heinittymään.
En ole vielä selvillä näistä myyntijutuista täällä ja veroista.
Siintä tulikin mieleeni, puhuvat radiossa että jokaisen pitäisi maksaa tv-lupa oli apparaatti tai ei.
Sit sellainen juttu että ruotsista täytyy työnvälitykseen ja Kelaan tilata työnantajantodistuksia. Itselläni oli mukana muttei kelvannut, piti olla uudempi päivämäärä ja siellä päässä pitkin hampain lähettivät.
Jos olette suomenkansalaisia en tiedä onko samanlaista ruljanssia silloin mutta itse olen ruotsin ja kai höykyyttävät enempi silloin.Kiitos paljon vastauksestasi :-)
Ymmärrän että tavallaan kulttuurishokki tulee jos johonki pikku korpikylään lähtee kaupungista. Itse olen kasvanut ylös kaupungissa, ja tällä hetkellä asun pienemmässä paikassa mutta ei iso kaupunki ole kaukana.
En siis tiedä mut se tuntuu se joku juurettomuus, ulkomaanlainen kun on täällä. Kai se nämä muuttoajatukset aina vähän väliä laittaa mietityttämään ja päässä jylläämään, ja se just et viimeset 10 vuotta ne on aina ajatukset tullu takaisin. Ja eihän tässä nuoremmaksi tule...
Oletko meinannu muuttaa kaupunkiin?
Saako sulta näin suoraan kysyä; koska jos ymmärsin oikein niin olet työtön, että miten sielä pärjää? Siis ekonomisesti? Eniten toi kait pelottaa et jos rahallisesti menee huonompaan/tiukempaan, jos ymmärrät mitä meinaan. Kun lukenut näitä vanhoja kirjotuksia niin moni kirjoittanut "köyhyydestä", että onko sillä perää vai onko vaan tosi huono tuuri? Tietenki töitä etsii ja niin ensisijasta lähteä mutta jos jos... - Kaikki!
Muuttolintu123 kirjoitti:
Kiitos paljon vastauksestasi :-)
Ymmärrän että tavallaan kulttuurishokki tulee jos johonki pikku korpikylään lähtee kaupungista. Itse olen kasvanut ylös kaupungissa, ja tällä hetkellä asun pienemmässä paikassa mutta ei iso kaupunki ole kaukana.
En siis tiedä mut se tuntuu se joku juurettomuus, ulkomaanlainen kun on täällä. Kai se nämä muuttoajatukset aina vähän väliä laittaa mietityttämään ja päässä jylläämään, ja se just et viimeset 10 vuotta ne on aina ajatukset tullu takaisin. Ja eihän tässä nuoremmaksi tule...
Oletko meinannu muuttaa kaupunkiin?
Saako sulta näin suoraan kysyä; koska jos ymmärsin oikein niin olet työtön, että miten sielä pärjää? Siis ekonomisesti? Eniten toi kait pelottaa et jos rahallisesti menee huonompaan/tiukempaan, jos ymmärrät mitä meinaan. Kun lukenut näitä vanhoja kirjotuksia niin moni kirjoittanut "köyhyydestä", että onko sillä perää vai onko vaan tosi huono tuuri? Tietenki töitä etsii ja niin ensisijasta lähteä mutta jos jos...että tuntisit sitä juurettomuutta täälläkin vaikka sukulaisiasi täällä asuukin.
Se ihmeellinen kaipuu johonkin ei lopu suomeen muutolla, vaan vaivaa sitä enemmän täällä ja täälltä sitä kaipaa takaisin ruotsiin.
No, kouluasiosta en tiedä mitään kun en niiden juttujen kanssa ole missään tekemisissä mutta miten luulet lapsiesi selviävän, koska he ymmärtääkseni eivät puhu suomea?
Joitakin lapsiperheitä tunnen, jotka ovat muuttaneet tänne ja ainakin heidän lapsiaan on koulussa kiusattu juuri huonon suomen osaamisen takia. Myös opettajat ovat syrjineet ja antaneet mahdottoman huonoja numeroita, vaikka kielissä pitäisi olla juuri paras.
Tietenkin suhtautuminen on erilaista ruotsinkielisellä seudulla mutta sisäsuomessa ei kyllä ruosinkielisistä tykätä.
Kyllä elämä ei täällä ole yhtä helppoa kuin siellä, eikä työttömyysavustuksella, jos ei ole muuta, pärjää. Jos ajattelet KAS-korvausta siellä, on tämä korvaus täällä samaa luokkaa ja tosiaan ammattiliittoon ja sitä kautta vähän parempaan korvaukseen ei pääse, jos ei ole työpaikkaa heti muuttaessa.
Mitä olen täällä ihmisiä seurannut niin kyllä kirjoituksissa perää on. Toiset on aika nukkavieruja vaikkei ole sieltä a-lakista edes, eikä eläkkeet mitä edesmenneet omaiseni joskus juttelivat ole päätä huimaavia, jos ei ole työvuosia joista saa lisää.
Samanlaihan se on sielläkin.
Jos minä täältä jonnekin lähden niin se on kyllä sitten takaisin sinne ruotsiin, mihinkään täkäläiseen kaupunkiin en aio muuttaa ja on ne asunnotkin aika hintavia.
Mitä olen lehdistä lukenut, ei täällä ole ollenkaan yhtä paljon vuokra-asuntoja kuin siellä, vaan omistusasuntoja enimmäkseen ja minulla kun on jo tämä kamalan suuri entinen kauppapuutarha tässä, on aika hankala mihinkään lähteä.
En kylläkään ole toimintaa jatkanut vaikka siihen olisi hyvät edellytykset, minulta vain puuttu se vihreä peukalo.
Mitä jos tulisit etukäteen katsastamaan viihdytkö täällä vai et. Jokaisellahan on oikeus 3 kuukauden ajan työnvälityksen kautta katsella töitä ulkomailta ja saada siintä ajasta korvaus. Ota vain yhteys oman kuntasi työnvälitykseen ja pyydät saada lähteä etsimään suomesta töitä. Siintä asiat lähtee rullaamaan.
Lycka till! - Muuttolintu123
Kaikki! kirjoitti:
että tuntisit sitä juurettomuutta täälläkin vaikka sukulaisiasi täällä asuukin.

Lycka till!Kiitos taas jälleen vastauksestasi!
Tässä täytyy vaan yksinkertasesti punnotella asoita ja miettiä tarkkaan. Välillä tuntuu eikun lähtee vaan ja sit välillä taas epävarmuus. Just tässä tutkiessa asioita miten toimii, mitä mikäkin maksaa, koska sossunluukulle meno on sellanen et ei onnistu, tähänkään asti ei ole tarvinnu niin se tuntuu sellaseslta mahdottomuudelta. Itse on pärjänny omillansa. Autokin on ja sen kans sit omat rumbansa. Työ on oltava ehdottomasti, et siitä päästä alottaa. Ja just se 3 kk aika, käväsin arbetsförmedlingin sivuilla katsomassa (kiitos vinkistä), sen avulla on mahdollisuus tutkia työasioita lähempää.
Eiköhän se tästä...
- Kaikki!
yhden tärkeän jutun.
Kun tulin tänne anoin työttömyyskorvausta. Jonkun viikon perästä sain vastauksen jossa luki:
Suomeen muuttaminen ei ole pätevä syy lopettaa töitä Ruotsissa, joten minulle määrättiin 5 kkn karenssi!
Tämän jälkeen anoin uudestaan mutta en saanut sitä nytkään, koska varallisuus oli liian paljon.
Täällä näet vaikuttaa kuinka paljon on pankissa, mitkä tulot ovat puolisollasi ja sen semmoiset. Kaikesta pitää olla selvitys.- Muuttolintu123
Joo tuota ihmeteltiin täälä kotona kun selailtiin Kelan sivuja, että toisen tulot lasketaan myös mukaan kun hakee työttömyysrahaa. Musta outo systeemi. Pitääkö ne pankkitilit sit olla nollassa enneku saa a-kassaa? Vai koskeeko tämä vaan sitä työmarkkinatukea. Saatko sinä mitään rahaa siellä?
Ehdottomasti töitä on oltava kun sinne lähtee. Olen siis naimisissa ja meillä on myös lapsia.
Kiitos paljon taas, ja laita lisää vaan tietoa, jos haluat, jos välähtää jotain mieleen mikä voisi olla tärkeetä tai hyvä tietää. - Kaikki!
Muuttolintu123 kirjoitti:
Joo tuota ihmeteltiin täälä kotona kun selailtiin Kelan sivuja, että toisen tulot lasketaan myös mukaan kun hakee työttömyysrahaa. Musta outo systeemi. Pitääkö ne pankkitilit sit olla nollassa enneku saa a-kassaa? Vai koskeeko tämä vaan sitä työmarkkinatukea. Saatko sinä mitään rahaa siellä?
Ehdottomasti töitä on oltava kun sinne lähtee. Olen siis naimisissa ja meillä on myös lapsia.
Kiitos paljon taas, ja laita lisää vaan tietoa, jos haluat, jos välähtää jotain mieleen mikä voisi olla tärkeetä tai hyvä tietää.ylittää 680 € / kk jos aikoo jotain saada ja tämä koskee vain työmarkkinatukea. Kelan tukea saa vasta sitten kun on ei ole enää mitään päiviä jäljellä enkä tiedä kuinka monta päivää saa leimata.
Minä en saa tukea. - Kaikki!
Kaikki! kirjoitti:
ylittää 680 € / kk jos aikoo jotain saada ja tämä koskee vain työmarkkinatukea. Kelan tukea saa vasta sitten kun on ei ole enää mitään päiviä jäljellä enkä tiedä kuinka monta päivää saa leimata.
Minä en saa tukea.2000 € pankkitalletuksista pitää olla korkotulot näyttää että ylimenevä osa vähentää avustusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä602047Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661698Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701408Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431379Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2331321Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421185- 811156
- 1281155
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3481097Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3181086