Ajatuksia

Sitä vain tulee pohtineeksi, että yksin lapsen kanssa ollessaan tietysti olisi mukava jakaa se elämä jonkun kumppanin kanssa.. Vaan mistä ihmeestä sitä YH:na saa aikaa edes kenenkään tapaamiseen? Saati sitten jos tapaat jonkun, niin treffeille lapsen kanssa? Sitten vielä pitää toivoa, että edes oltaisiin ikään kuin samalla kanavalla sen toisen kanssa. Että haaveet ja unelmat, ajatukset osuisivat yksiin.
Eihän sitä voi edes bussissa toiselle sanoa "Hyvää päivää" Kun sitä toiset miettii, että mikäs hullu toi on ja mitä se musta haluaa. Eihän bussissa kenellekkään puhuta, saati sitten kaduilla.
Sitten vielä se, että jos sattuu olemaan vuorotyö. Siinä on hyvä, että aikaa jää edes lapselle, niin että onnea vaan.
Kun sekin vielä, että ei haluaisi niitä kaiken maailman heppuja saada myöskään kotiinsa edes takasin ramppaamaan. Mitähän sekin lapselle opettaisi? Koskaan en halua, että lapsi sanoisi "taas se äidin uus mies.."
Sitten vielä, kun haaveet kantaa ulkomaille joku kaunis päivä mahdollisesti. Olisi kiva löytää semmoinen joka taitaa englannin hyvin. Voishan se kaukosuhdekkin tulla kyseeseen. Jäisi hieman sitä omaakin aikaa, sekä saisi jonkun jota rakastaa ja ottaa tosissaan, suunnitella elämää ja aikanaan muuttaa yksiin.

No jospa tässä kiireen keskellä sitten odottelen, että se joku tulee, koputtaa oveen ja astuu mun elämään. Sanoo "Minä rakastan sua"

Jep. Sitä odotellessa.

~~ YH 24v ~~
2130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

eipä ole vielä vuosien varrella ketään sellaista löytynyt.. Lycka till :/ Meneehän tämä tässä kaksinkin..joten kuten. Lapsi on jo niin iso että omaa aikaakin on,mutta jotenkin sitä on vain jäänyt ns. kuvioista pois;ei osaa yrittää edes "iskeä" ketään tai mennä juttusille..osaisikohan sitä enää edes seurustella tai miltä se tuntuu.

Äänestä
  • Täälläpä töissä samoja ajatuksia tulee,joskus tuntuu ettei sitä aikaa uuteen suhteeseen löydykkään,mut ehkä poikkeuksena en kauheesti valitakkaan,exän kans menee hyvin,se löyti uuden miehenkin,lapsetkin pitävät siitä.
    joskohan sitä meitsikin joskus...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TienSe kirjoitti:

Sitä vain tulee pohtineeksi, että yksin lapsen kanssa ollessaan tietysti olisi mukava jakaa se elämä jonkun kumppanin kanssa.. Vaan mistä ihmeestä sitä YH:na saa aikaa edes kenenkään tapaamiseen? Saati sitten jos tapaat jonkun, niin treffeille lapsen kanssa? Sitten vielä pitää toivoa, että edes oltaisiin ikään kuin samalla kanavalla sen toisen kanssa. Että haaveet ja unelmat, ajatukset osuisivat yksiin.
Eihän sitä voi edes bussissa toiselle sanoa "Hyvää päivää" Kun sitä toiset miettii, että mikäs hullu toi on ja mitä se musta haluaa. Eihän bussissa kenellekkään puhuta, saati sitten kaduilla.
Sitten vielä se, että jos sattuu olemaan vuorotyö. Siinä on hyvä, että aikaa jää edes lapselle, niin että onnea vaan.
Kun sekin vielä, että ei haluaisi niitä kaiken maailman heppuja saada myöskään kotiinsa edes takasin ramppaamaan. Mitähän sekin lapselle opettaisi? Koskaan en halua, että lapsi sanoisi "taas se äidin uus mies.."
Sitten vielä, kun haaveet kantaa ulkomaille joku kaunis päivä mahdollisesti. Olisi kiva löytää semmoinen joka taitaa englannin hyvin. Voishan se kaukosuhdekkin tulla kyseeseen. Jäisi hieman sitä omaakin aikaa, sekä saisi jonkun jota rakastaa ja ottaa tosissaan, suunnitella elämää ja aikanaan muuttaa yksiin.

No jospa tässä kiireen keskellä sitten odottelen, että se joku tulee, koputtaa oveen ja astuu mun elämään. Sanoo "Minä rakastan sua"

Jep. Sitä odotellessa.

~~ YH 24v ~~

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu