Mul oli tää viesti tuolla terrieri-osastolla, mut sieltä ei tullut vastausta, niin kokeillaan täältä... Siis:
Olen hoitamassa tuttuni Russelia ja olin kuullut jo ennen tänne tuloa, että se nuolee ja raapii itseään aika paljon. Nyt olen seuraillut sitä viikon ja sen toiminta ei tosiaan ole normaalia. Mitään kirppuja, loisia tai muita ökölöörejä sillä ei ole, joten olen alkanut epäillä ruoka-allergiaa, sillä sen turkki on mun mielestä tosi huonossa kunnossa ja iho punertaa. Se hankaa kuonoaan ja koko kroppaansa usein mattoon ja nuolee erityisesti tassujaan ja vatsanalustaan. Vatsassa ei ole oikeastaan lainkaan karvaa (rintakehän kohdalla on, mutta alavatsassa ei) ja tassujen "sisäsääret" kuultavat vaaleanpunaisina. Myös kyljistä valkoisen karvan alta näkee ihan selvästi sen ihossa olevat pigmenttilaikut, joita tulee kesällä auringon vuoksi vielä enemmän. Jotenkin tuntuu, että koiralla ei ole sitä pohjavillaa lainkaan. Minä kun en Russeleista tiedä, niin kuuluisko sillä aluskarva olla? Mun omalla mäykyllä sellainen on ja mielestäni molemmilla roduilla on samansorttinen karkea karva.
Ostin nyt kaupasta hypoallergisen koiran ruokaa ja kokeilen tällä, mutta luuletteko, että olisin oikeilla jäljillä, vai huolestunko vain turhaan, kun tämä koiruus on niin eri oloinen kuin omani?

Vastaukset 4
Vanhimmat
terrieri ja voin kertoa seuraavaa: meidän koira piti lopettaa kesän alussa, olisi tullut 16 v täyteen syksyllä. Se oli kovin allerginen koira eri ruoka-aineille. Oireina oli juuri kutina, tassujen pureminen ja nuoleminen ja ihon nuoleminen muualtakin. Kyllä viittaisi nuo oireet siihen. Lisäksi sillä oli munuaisten vajaatoimintaa, johon syötettiin munuaisruokaa eläinlääkäriltä ostettua. Kutinaan se sai kortisonia, alussa piikkeinä sittemmin annoin sille tabletteina seuraten miten kutina pysyi kurissa. Jos lääkitys oli kohdillaan, sen ei tarvinnut purra esim. tassuja nuolla. Ruokailun ja juomisen jälkeen se aina loppuaikoina hankasi kuonoa mattoon, oletan että kun kuono kastui se kutisi vielä enemmän. Ja jos lääkitys ei ollut kohdallaan se myös hankasi koko kehoa mattoon, josta tiesi, että lääkitystä lisättävä. Ja kun on hankausta, rupeaa ihokin punottamaan. Kannattaisi varmaan käyttää eläinlääkärissä. Ei koiralla ole mukava olla, kun koko ajan kutiaa uskon näin.
Kiiokset vastauksesta. Nyt näyttää sitltä, että tuo hypoallerginen koiranruoka toimii. Nuoleminen ja raapiminen on loppunut aika hyvin. Iho tosin vielä punottaa, mutta eiköhän sekin parissa viikossa parane.
Millainen karva Russelilla pitäisi olla? Eikö pitäisi olla ihan kunnon vahva aluskarva, ettei paista pigmenttilaikut ihosta läpi? Mahan alla tietty karva on ohuempaa, mutta ei kai sen lähes olematonta pitäisi olla, samoin kuin tassujen sisäsivuissa. Eikö? Ajattelin vain, että jos tää ruokavalio vaikka auttaisi tuon karvan parantumiseenkin. Olishan se mukava juttu varsinaiselle omistajallekin, kun palaa kotiin kuukauden päästä, että koira olis paremmassa kunnossa kaikenkaikkiaan.
seuraavista osoitteista löytyy tietoa jack russelista...
http://www.jackrussellinterrieri.fi/rotu.shtml
http://www.koirat.com/rotu.phtml?id=365
Jackrussel, eli meillä oli sellainen terrieri myös.